» » Dyre Rein Kertomus isoisän isän talosta

Dyre Rein Kertomus isoisän isän talosta

Dyre Rein
Kertomus isoisän isän talosta
Category:
Author: Lie Jonas
Title: Dyre Rein Kertomus isoisän isän talosta
Release Date: 2018-07-20
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 62
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 17

The Project Gutenberg EBook of Dyre Rein, by Jonas Lie

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Dyre Rein Kertomus isoisän isän talosta

Author: Jonas Lie

Translator: Anton Helve

Release Date: July 20, 2018 [EBook #57552]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK DYRE REIN ***

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

DYRE REIN

Kertomus isoisän isän talosta

Kirj.

JONAS LIE

Norjankielestä suomentanut

Anton Helve

Helsingissä,Suomal. Kirjallis. Seuran Kirjap. Osakeyhtiö,1907.

SISÄLLYS:

   I. Lepokuva.
  II. Dyre Aakisen Rein.
 III. Syksy.
  IV. Joulu.
   V. Tuomari ja hänen rouvansa.
  VI. Rein ja Merete.
 Epiloogi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

I.

Lepokuva.

Mahtava joki, joka muina vuodenaikoina kohisi vuolaana virtanametsäseudun läpi, — välkkyen kuin vielä käyttämätön sahanterä sankassatukkimetsässä, — virtasi nyt pitkällisen kesäkuivan jälkeen painuneenakorkeiden hiekkariuttojen väliin. Kuuset ja männyt tihkuivat pihkaatukahduttavassa kuumuudessa, eikä lehtipuissa värähtänyt ainoakaanlehti. Pölyinen maantie, jonka peninkulmakivissä oli kuningas KristianV:n kuva, kimalteli kullankeltaisena juovana aitojen välissä…

Vanha tuomarintalo, jonka suuri, punainen taittokatto kohosi korkeidenvaahterain ja poppelien välistä, komeili arvokkaana kesäisessäautereessa harjun rinteellä.

Näin päivällisaikaan näytti talo kuin kuolleelta, — niin oli sielläautiota ja hiljaista —

Riihen vieressä seisoivat kahdet tuolirattaat, ja niiden vieressäsöivät heinää valjaista riisutut ja liekaan pannut hevoset. Koirankopinvarjoisalla puolella loikoi muhkeaturkkinen Ajax huohottaen. Se koettivähän aikaa seurata silmillään paria kanaa, jotka rohkeanlaisestinäyttivät lähestyvän suljetun puutarhan portin vieressä kasvavianokkosia, mutta painoi sitten unisena syvästi haukotellen suuren päänsäkäpäliensä väliin…

Eräästä punaiseksi maalatun konttorirakennuksen ikkunasta, jokarakennus toiselta puolen rajoitti avaraa talonpihaa, näkyi eräänkonttoristin yläruumis. Konttoristi poltteli paitahihasillaanmiettivästi piippuaan. Äkkiä näytti hän keksivän esineen, johon saattoikiinnittää joutilaan huomionsa.

"Joudu, joudu, Malene! Pentusi odottavat", — huusi hän kyökkipiialle,joka avojaloin ja ruumis vinossa tuli keittiöstä, kantaen täysinäistäsianruokapyttyä porsaille.

"Ehkäpä hän tahtoo ruveta kummiksi?" vastasi tyttö samalla mitalla,kadotessaan ulkohuonerivin taakse…

Aurinko paahtoi leveitä, käyrillä käsipuilla varustettuja päärappusia…

Avarassa rakennuksessa vallitsevan päivällishiljaisuuden rikkoi vainvälistä hiljaa kuuluva oven sulkeminen, ja keittiön puolelta kuuluirukin yksitoikkoinen hyrinä.

Eräästä avonaisesta ullakkokamarin ikkunasta kuului parin nuoren tytönhillityn iloinen ääni…

Merete, talon tyttäristä nuorin, seisoi kammarissa sylissäliinavaatteita, joita hänen muutamia vuosia vanhempi sisarensa Alidaotti häneltä ja levitti sänkyyn, joka oli pantava kuntoon.

"Autapa minua panemaan päällinen pieluksen päälle, Merete! Hänhänvoi tulla tänään, enkä minä missään nimessä tahtoisi hänen näkevän,että me valmistamme ja siistimme hänen korkea-arvoisen persoonansavastaanottamiseksi."

"Kuulehan, Alida", — virkkoi Merete hänelle, — "Femia pyysi Mariannenvaihtamaan viikkoa kanssaan. Minkä tähden arvelet hänen niin tehneen?"Hänen silmistään loisti veitikkamaisuus, kun hän omalla puolellaan vetipieluksen päällistä. "Femia tahtoo esiintyä komeasti, — vaikuttaaapulaiseen jo ensi päivinä, kun hän on täällä. Oo, kyllä kannattaahäntä sitten katsoa… Hän kävelee vain ja peilailee juhlallisesti javilkuu seinäpeiliin! 'Hän on vanhaa sukua ja hänellä on suhteita' —lausuu Femia juhlallisesti ja suuttuu ihan silmittömästi, kun minähiukan matkin häntä…

"Luuletko, että hän on pitkä ja tumma, — sellainen intressantti? —Tahi entä jos se onkin pieni vaaleaverinen, — silloin Femia varmaankinnolostuu!"… Hän heitti nyt pieluksen, jonka nauhat juuri oli saanutsolminneeksi, vuoteen päänalukselle.

Alida oikasi kumartunutta hoikkaa vartaloaan. Hänen kasvonsa olivatvarmapiirteiset karakterikasvot, joista päättäen hän näytti 25vuottansa melkoista vanhemmalta ja jotka osottivat hänen kuuluvanvanhaan sukuun.

"Se johtuu nimestä", — virkkoi hän, — "Dyre Rein… Se kuulostaavanhalta herrastilan nimeltä. Ja kun Claes kirjoitti, että häntodellakin saa periä pohjoisessa olevat suuret Moldewigin maatilat, jaettä täällä löytyvät suuret metsät ja metsästysmaat olivat oikeastaansyynä siihen, että hän haki tuomarinapulaisen virkaa isältä Arentzinjälkeen, niin näytti se Femiasta erittäin komealta ja houkuttelevalta!"

"Kuulehan, hän on matkustellut paljon, ollut Ranskassa ja Tanskassa",— huomautti Merete.

"Pyh, onhan isäkin matkustellut, — joten meidän ei lainkaan tarvitsekainostella sitä. Voimmepa, jos niin tarvitaan, vastaanottaa hänetranskaksi; suokoon hän anteeksi ettemme osaa espanjaa."

"Kuule, Alida", — kuiskasi sisar salaperäisesti, — "luuletko, ettäArentz sai rukkaset Mariannelta ja että hän sentähden matkustitiehensä niin äkkiä? Olen ajatellut nyt, että hän olisi tahtonuthänet. Hehän olivat aina hyviä ystäviä; mutta se Marianne on aina niinkäsittämätön…"

Alida veti vain hiukan halveksivasti huultaan.

"Nyt et taaskaan sano mitään, Alida! Eikä hän suinkaan voi sillemitään, että joku rakastuu häneen", jatkoi Merete kiivastuen.

"Hm-m —"

… "Ja että hän sitten antaa rukkaset, siihen kai hänellä lieneelupa, tiedän mä."

6

"Niin sitten, niin —"

"Mitä sitten, mitä; ole hyvä ja sano se… Sinä syytät aina
Mariannea!"

"Ohoo, — totta tosiaan ketään ei kosita, jollei asianomainen itse annaensin vähän aihetta siihen… jolleivät toiset hyväntahtoiset sielutjärjestä sitä", sanoi hän tuskin kuuluvasti.

"Hyi sinua, — hyi, sanon minä."

"Kosiiko kukaan minua?"

"Ei tietysti, koska olet jo kihloissa."

"Mutta kosiko minua kukaan ennen kun — ennenkun tämä sitten tapahtui
Grothin kanssa?"

Merete katsoi neuvottomana vanhempaan sisareensa.

… "Tahi olinko minä ehkä häijympi kuin Marianne? Ethän kai voinesitä sanoa… Ei, näes; mutta he tiesivät aina, missä minä olintavattavissa."

"Tuo suuri piironki on vinosti peilin alla", keskeytti Merete. "Minätyönnän ja sinä vedät…"

He tarttuivat vanhanaikuisen pyöreäkylkisen piirongin vankkoihinkädensijoihin.

"Hu — ip… Meni jo liiaksi… Huip… Kas niin!"

Alida nousi piirongille, pyyhki huolellisesti vanhan peilin, jonkahijottu paksu lasi oli vähän rikki, ja asetti sen suoralleenvedensinisellä paneeliseinällä…

"Ojennapas minulle vasara, Merete!… Toiselle puolelle saa hänmarsalkka Neyn ja toiselle Muratin kivipainokuvan."

"Mitä… eihän, — eikös äiti tahdo sitä pois otettavaksi?"

"Hoh, jokin herra Dyre, Dyre Rein", — veti Alida pitkään. "Äiti sanoi,että hänen käytettäväkseen asetetaan vielä eräs suurista vaatekaapeistaoven ulkopuolelle. Hänellähän voi olla kiväärejä ja metsästystarpeitaja muuta sellaista säilytettävänä…"

"Näyttepä saaneen täällä kaikki hyvin sieväksi", kuului äkkiä kolmannensisaren ääni.

"Ei, mutta sinäkö siinä olet…" — huudahti Merete hämillään. — "Saitminut aivan pelästymään, Marianne! Sinun teitäsi ei koskaan huomaa."

"Olen ajatellut sitä pientä tupakkapöytää, joka on mankelihuoneenvieressä olevassa kopissa vanhojen rukkien joukossa. Luulisinpä senhauskentavan täällä vähän", huomautti Marianne, silmäiltyään huonetta.

"Mutta eihän hän polta lainkaan tupakkaa", sanoi Merete.

"Mistä sen tiedät?"

"Hänen isälle lähettämistä kirjeistään. Tunnen aina tupakkamiestenkirjeet hajusta."

"Ohoo! — Oletpa totta tosiaan ollut utelias", — virkkoi Marianne jakatsoi tutkivasti häneen. Hänen omituisen värittömien, rokonarpistenkasvojensa silmät pienenivät tällöin kapeiksi viiruiksi. — "Kunhankerran tulee järkeä tuohon nenään, joka ei jätä mitään nuuskimatta,niin voi lapsesta tulla sangen vaarallinen, Alida!" — sanoi hänleikillisesti.

"Mutta minäpä tiedän muuta, joka voidaan asettaa tänne", sanoi Mereteriemuitsevasti ja oli samassa jo poissa huoneesta.

Hän riensi kiiruusti rappusia myöten kuumalle, avaralle ja hämärälleullakolle, jonka korkean taittokaton muutamista raoista tunkijoitakuita auringon säteitä puolipimeälle lattialle. Vankkojenpoikki- ja tukiparrujen sekä parin savutorven viereen oli läjättykäytettyjä huonekaluja, vanhoja väliverhokehiä ja suuria paperikasoja.

Siellä oli sekaisin naisensatuloita ja nojatuoleja, valokuvankehyksiäja hyljättyjä teräväkärkisiä luistimia, ja kaikkialla nuorilleripustetut peitteet ja matka-vaatteet jakoivat ullakon osastoihin.

Kaulasta katkennut selloviulu ja muutamia rullauudinten puita ajaakörötteli ylinnä ullakon salaisuuksien päällä punaseksi maalatussa,kullatussa ja omituisilla leikkauksilla koristellussa kirkkoreessä,joka oli peräisin paikkakunnan "vanhalta ajalta."

Merete kohotti hameensa ylös ja kapusi parrun poikki ja riviinasetettujen lastensänkyjen ohi katon reunan vieressä olevan pitkän,risaisen matka-arkun luokse, jonka rikkein kansi oli raollaan.

Vanha nahka natisi ja ruostuneet, jäykistyneet saranat valittivat hänenavatessaan arkun, kun hän oli ensin vetänyt sitä vähän näkösälle. Hänenponnistaessaan ilmeni hänen hienossa, hennossa olennossaan jotakinomituisen heikkoa. Hänen suuri, vaaleanruskea tukkansa laskeusi hiukanvinosti olkapäille.

Hän kaiveli innokkaasti arkun monilajista sisältöä. Siellä olivanhoja naskalikärkisiä tanssikenkiä, pari olkalappua kierrettyinekultarimsuineen, heloilla varustettu pistoolinperä piilukkoineen javanha käytännöstä hyljätty Tanskan valtakunnanlippu.

Sitten löysi hän etsittävänsä, läjäsi taas kaikki paikoilleen japaiskasi arkun kannen kiinni.

"Katsokaapas, mitä olen löytänyt!" sanoi hän vähän myöhemminullakkokammarissa. Hän näytti mahonkipuista messinkisärmäistä esinettä.— "Äidinisä Reichweinin saapaspihdit… Sitä voi tällä ruuvillasuurentaa ja pienentää aina jalan suuruuden mukaan. Se näyttää olevanaiottu ratsastussaappaita varten, koska, huomaatteko, sen voi levittääperästä niin leveäksi."

"Luuletko todellakin maksavan vaivaa asettaa mokomaa vanhaa kapinettatänne", — epäili Alida.

"Pistä se vain sängyn viereen. Tuntee itsensä imarretuksi, kunkohdellaan ratsastajana", arveli Marianne tyynesti.

Merete laskeusi pitkälle pituuttaan yksinkertaiselle kuluneellenahkasohvalle. Hänellä oli kasvuaikana ollut vähän taipumusta vartalonkierouteen, ja tuntui niin hyvältä loikoa seljällään. Hän katselijalkojaan, joita verhosivat pumpuliset siniset sukat, ja nosteli jataivutteli niitä nilkasta; luultavasti olivat saapaspihdit vaikuttaneethäneen.

Hän hymyili äkkiä… "Johtuu mieleeni: paneekohan Femiatalousviikollaan suolalihaa ja kääresylttyä hänen voileivilleen, tahivain pallo- ja herajuustoa —"

"Mitä sinä sitten tahtoisit hänelle antaa, Merete?" kysyi Marianne.

"Tahdon nähdä hänet ensin, — sitten vasta päätän…"

Hän hymyili ja katsoi kattoon —

"Kuules Alida, tiedätkö, kuinka monesti minä olen ollut rakastunut?— Kaksi kertaa —. Ensi kerran rakastuin pastori Bungeen, kun pääsinHerran Ehtoolliselle. Kaikki, mitä hän puhui, oli niin kaunista, jahänen silmänsä olivat niin lempeät, ja kun hän sitten messusi syvälläbassollaan, jotta koko kirkko jyrisi!… Uneksin sitten hänen seisovankiiltävässä messukaapussa omenapuun luona puutarhassa omena korkeallekohotetussa kädessä ja sanovan, ettei naisen tule syödä siitä! Seomena, jota hän piti kädessään, oli niin komean keltainen. Ja sittennäytti minusta melkein kuin hän itse olisi puraissut siitä, kun hänkatosi puutarhanaidan vierustalle."

"Se merkitsee, että olit varastanut omenia ja sinulla oli pahaomatunto", arveli Alida.

"Ei, en ollut — sillä kerralla!… Mutta sitten johtui mieleeni,että tottapa niitä oli joitakuita pudonnut puusta, koska kerran olinnähnyt niistä unta, ja aivan oikein, löysin maasta kaksi omenaa. Eikäole mitään, vaikka sellaisia vahingoittuneita omenia puhalsinkin…

"Mutta rakastumiseni Bungeen — — niin, jospa olisit tietänyt, miltätuntui, kun olin olevinani taivaallinen morsian. Mutta sitten, kun hänsyksyllä suurissa kutsuissa isän nimipäivänä opetti minulle menuetinaskelia. — Oo, mikä kauhea pettymys, — koko rakkaus loppui!…"

"Entä toinen?" kysyi Alida.

"Se — niin se toinen! Toisen kerran rakastuin majuri Witteenharjoituskentällä. Hänellä oli näet niin suuret, harmaat viiksetja hän oli niin miehevä ja komea… Ja sitten hänen hartiansa,jossa oli luoti, jonka hän oli saanut Onstadsundin luona!…Erityisesti vaikuttava oli hän eräänä päivänä, kun hän nummellapidetyssä paraatissa ratsasti neljä rummunlyöjää edellään. Hän näyttiminusta maailman suurimmalta sankarilta, ja silloin sain hänetupseeripäivällisten jälkeen täällä meillä lupaamaan pelastamaan Puolan,josta, kuten tiedät, Sankowitz aina puhuu niin paljon. Hän oli niinherttainen ja sydämellisen hyvä, että minusta tuntui aina, kuin hänvoisi tarinoida hevostensakin kanssa. Kun hänet sitten siirrettiintäältä, lahjoitin minä hänelle häkin lintuineni, — jota en olisivoinut uskoa kenenkään muun ihmisen huostaan kuin hänen! Ja hän lupasikirjoittaa minulle siitä; mutta sen on hän unhottanut. Ja nyttemminmuistelen minä oikeastaan vain Peteriä, varpusta."

"Oo, olet kai ollut useammin rakastunut, luulen", — sanoi Marianne.

"En ole… Joka kerran, kun tänne on tullut joku, josta olen hiukanpitänyt, on joku teistä toisista näyttänyt niin ihastuneelta. Jasilloin, kiitos, — niinpä olen valmis…"

"Rakkaus on intohimo, joka on suurempi kuin kaikki muut intohimot",toisti hän nauraen isän lempikirjailijan, Holbergin mukaan.

"Tyttärelläni oli häät eikä minua oltu kutsuttu", laski hän leikkiämennessään —

"Mutta katso, — katso vain Femiaa"… huusi hän äkkiä tälle ullakonikkunasta. — "Tuolla hän tulee huvimajasta pitkät nankinihansikkaatkädessä. Hän on istunut siellä ja ommellut ne valmiiksi. Nyt tulee hänkävelemään hansikkaat kädessä, kun 'peto' saapuu." [Naar 'Dyret' kommer= kun 'peto' saapuu. Sanaleikki Dyre Reinin nimestä. Suoment. huom.]

"Femian näyttäisi pitävän saada lupa mennä Kristianiaan talveksiöversti Gjeddelle katsastamaan hiukan maailmaa", arveli Mariannerauhallisella armollisella tavallaan.

"Nytkö? — Nytkö juuri", — huudahti Merete, — "kun… No, kylläpäolisi hauska nähdä hänen kasvojansa, jos hän kuulisi, että hänen tuleenyt lähteä!"

"Mutta johan Maren alkaa pestä rappusia", — keskeytti Marianne. —
"Isä ja äiti ovat siis jo heränneet."

Hän läksi alakertaan lopettamaan sen puolen kyynärää drellikangasta,joka hänen oli kudottava päivässä, ja Merete riensi ranskankielioppinsaääreen.

Kovasinten karskuva ääni, joilla työväestö terotti viitakkeitaaniltapäiväniittoon, levisi äkkiä ympäri pihamaata. Nyt syntyi alhaallaliikettä.

Tavanmukaisin reippain ja kevein askelin näkyi tuomari kulkevankonttorirakennusta kohden, heiluttaen kädessään heloilla koristeltuamerenvahapiippuaan. Hänen yllään oli pitkäliepeinen, pystykauluksinensortuuki ja jalassa pitkävartiset saappaat. Pari henkilöä, —rahvaanmiehiä — jotka olivat loikoneet nurmikolla odottamassakonttoriaikaa, nousivat nyt ja seurasivat perästä sopivan matkan päässähatut kädessä.

Hetkisen kuluttua tuli rappusille rouva puutarhahattu päässä janankini-puolihansikkaat kädessä.

Hän meni Alidan kera puutarhaan.

"Mielestäni olette hyvin järjestäneet ullakkokamarin, — minkälaisenihmisen nyt sitten saamme taloomme taas", — virkkoi hän… "Sivistynytihminen hän kuitenkin lienee… Hän on matkustellut ulkomailla. Ehkäpähän tulee puhumaan ranskaa teidän kanssanne. Sepä olisi koko onni."

"Mutta, äiti, mitä sanoo kapteeni Buchwald tullessaan syrjäytetyksi;hänhän pitää itseään niin taitavana ranskalaisena."

"Ei sillä ole väliä. Emmehän me voi sallia kapteenin pitävän vuokrallameitä", — sanoi hän sitoessaan erästä pensasta…

"Neilikat ovat kerrassaan komeita tänä vuonna lämpimän tähden… Jakatsos kiertoja, jotka ovat melkoisesti virkistyneet tänä aamuna…"

"Kun hän nyt ei vain olisi liian pilattu", — sanoi hän sitten,siirtyen aivan toiseen asiaan… "Tarkotan metsästystä!… Oltiinhanniin välinpitämättömiä Arentz-raukasta. Ei hänestä tehty ainoatakaankysymystä niinä kahtena vuotena, jotka hän oli täällä. Mutta hänkatosikin tosiaan kuin arvoitus, — niin äkkiä — ja eri syyllä jokapäivä, mikä on samaa kuin ei mikään syy… Hän ei ollut erittäinhauska hän; — mutta oikea työhevonen hän sen sijaan

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 17
Comments (0)
Free online library ideabooks.net