» » Tiikerikissa Seikkailuja kaukaisessa Lännessä

Tiikerikissa Seikkailuja kaukaisessa Lännessä

Tiikerikissa
Seikkailuja kaukaisessa Lännessä
Category:
Title: Tiikerikissa Seikkailuja kaukaisessa Lännessä
Release Date: 2018-09-03
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 26
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 23

The Project Gutenberg eBook, Tiikerikissa, by Gustave Aimard, Translatedby E. Piirinen

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Tiikerikissa Seikkailuja kaukaisessa Lännessä

Author: Gustave Aimard

Release Date: September 3, 2018 [eBook #57841]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TIIKERIKISSA***

E-text prepared by Tapio Riikonen

TIIKERIKISSA

Seikkailuja kaukaisessa Lännessä

Kirj.

GUSTAVE AIMARD

Suomentanut

E. Piirinen

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1918.

SISÄLLYS:

    I. Mieltymystä.
   II. Aarniometsä.
  III. Don Torribio Quiroga.
   IV. Illanvietto.
    V. Väijytys.
   VI. San Lucar.
  VII. Hyökkäys presidiota vastaan.
 VIII. Konnamaisuutta.
   IX. Vankina.
    X. Punanahkojen leiri.
   XI. Luopio.
  XII. Naisen tahto.
 XIII. Valkoiset punaisia vastaan.
  XIV. Käänne.
   XV. Kuukautta myöhemmin.
  XVI. Ennen takaa-ajoa.
 XVII. Takaa-ajossa.
XVIII. El Voladero de las Animas.
  XIX. Jumalan sormi.

I.

MIELTYMYSTÄ.

Mieltymys on tunne, jota ei voida selitellä tai kuvailla, se tunnetaanvälittömästi. Aivan tahtomattaan ihminen tuntee heti ensi hetkestämieltymystä toista ja vastenmielisyyttä toista kohtaan. Miksi? Sitä eivoi sanoa, mutta niin on usein laita. Jonkunlainen magneettinen,vastustamaton vaikutus vetää ihmistä usein henkilöön, jota hänen etunsapäinvastoin vaatisi välttämään, kun taas sama vaikute sysää hänettoisen luota, jonka suosiota hänen saman edun vuoksi pitäisi koettaatavoitella.

Ja vielä omituisempaa ja merkillisempää on se, että tämä välitön tunne,joka siten johtaa ihmistä vastoin hänen tahtoaan, tuskin koskaanerehtyy; sillä ennemmin tai myöhemmin täytyy myöntää, että se, mikäihmisten ennakkoluuloisissa silmissä on näyttänyt erehdykseltä,päinvastoin on ollut oikein, ja että sydän, vähääkään eksymättä, onjohtanut oikealle tolalle.

Mieltymyksen ja vastenmielisyyden seuraukset ovat liiankin selvät, jasiksi monet ovat saaneet kokea niiden salaperäistä vaikutusta, ettämeidän ei ole tarvis pitemmältä kosketella tätä ainetta.

Don Estevan ja Kivisydän olivat tutustuneet toisiinsa olosuhteissa,joiden olisi pitänyt tehdä heidät toistensa suhteen ainakinvälinpitämättömiksi, joskaan ei juuri vihamiehiksi. Mehiläismetsästäjänmaine ja hänen omituinen elintapansa olivat sellaisia syitä, joidenolisi pitänyt karkoittaa hänen paristaan don Pedro de Lunan rehdinmajordomon. Ja kuitenkin oli tapahtunut aivan päinvastoin, kummankinnuoren miehen tietämättä. He olivat ensi hetkestä asti tunteneetolevansa ystäviä, joita eivät yhdistäneet mitkään tuollaisetjokapäiväiset tunteet, jotka ovat niin tavallisia vanhan Europanseuraelämässä, missä ystävä-sana ei enää merkitse edes yksinkertaistatuttavuutta ja on niitä nimityksiä, joita yleisimmin poljetaan lokaan,vaan tuollaiset todelliset, vahvat, äärettömät ja alkuperäiset tunteet,jotka muutamassa tunnissa kehittyvät siinä määrin, että nevarsinaisesti ensi hetkestä asti hallitsevat sitä, jonka ne ovatsaaneet valtoihinsa.

Nuo nuoret miehet eivät olleet koskaan nähneet toisiansa, ennenkuin hetapasivat San Lucarin tiellä, ja kuitenkin tuntui heistä kuin heolisivat tunteneet toisensa vuosikausia sitten ja aivanyksinkertaisesti uudelleen tavanneet toisensa.

Omituista kyllä olivat molemmat yht'aikaa tunteneet saman vaikutuksen,aivan odottamatta ja tarkoituksetta.

Nyt väittämämme on siinä määrin totta, että don Estevan, huolimattasynnynnäisestä viisaudestaan, joka oli hänen huomattavimpiaominaisuuksiaan, melkein heti uskoi Kivisydämelle isänsä eli oikeamminhyväntekijänsä elämäntarinan. Tämän elämäntarinan hän oli kertonutkaikkine yksityiskohtineen, salaamatta tai jättämättä pois pienintäkäänpikku seikkaa. Tähän saattoi hänet salainen aavistus, joka sanoihänelle, että hän oli tavannut miehen, joka oli kyliin arvokas jakamaanhänen kanssaan tämän tärkeän salaisuuden koko painon.

Tämän kertomuksen jatkuessa saamme vieläkin sitovampia todistuksiasiitä omituisesta luottamuksesta, jota molemmat miehet heti olivattunteneet toisiaan kohtaan.

Aurinko oli laskemaisillaan purppura- ja kultavyöhönsä korkeitten,lumipeitteisten Sierra Madren kukkulain taakse, kun don Estevan oliehtinyt kertomuksensa loppuun.

Maisema alkoi muuttua suloisen, alakuloisen väriseksi, jollaiseksi setulee illan lähestyessä, linnut lensivät suurin joukoin viserrellenetsimään yösijaa korkeitten puiden tuuheiden oksien välistä. Vaquerotja peonit ratsastivat joka suunnalle kootakseen karjan ja viedäkseensen kotiin haciendaan. Kaukana näkyi aasinajajain leiri, jonka yötuletjo alkoivat valaista joka hetki yhä enemmän pimenevää taivasta leveinpunertavin valonheijastuksin.

"No, kun te nyt yhtä hyvin kuin minäkin tunnette sen perheensalaisuudet, jonka yhteyteen sattuma on teidät saattanut", jatkoi donEstevan, "mitä aijotte nyt tehdä?"

"Sananen ensiksi", huomautti Kivisydän.

"Puhukaa — teillä pitäisi oikeastaan olla paljon uskottavaa minullevuorostanne."

"Ei niinkään paljon, kuin kenties luulette. Te tiedätte elämästäni yhtäpaljon kuin minä itsekin, toisin sanoen ei juuri mitään, mutta siitä einyt olekaan kysymys tällä hetkellä."

"Mistä sitten on kysymys?" sanoi don Estevan uteliaisuuden valtaamana.

"Sanon sen teille. Te ette varmaankaan ole kertonut minulle tuotapitkää ja mielenkiintoista juttua vain tyydyttääksenne uteliaisuutta,jota en millään tavoin ole osoittanut. Täytyy siis olla olemassa jokumuu syy, ja tämän syyn luulen arvanneeni. Don Estevan Diaz, kun kaksiurhokasta miestä on yhtynyt toisiinsa niinkuin liaani mahonkipuuhun,kun heidän ajatuksensa sulavat yhdeksi, kun heidän tahtonsa on sama,niin nämä miehet ovat hyvin vahvoja, sillä he täydentävät toisensa, jamitä he eivät yksikseen rohkenisi tehdä, siihen he ryhtyvät nytarvelematta ja ovat melkein varmoja yrityksensä onnistumisesta, niinmielettömiltä ja uhkarohkeilta kuin nuo yritykset näyttävätkin. Etteköole samaa mieltä kanssani tässä suhteessa?"

"Epäilemättä, don Fernando, olen täydelleen samaa mieltä."

Ilo leimahti nuoren miehen kasvoilla.

"Hyvä", sanoi hän ojentaen kätensä, "tässä käteni, don Estevan, se onmiehen, joka täten tarjoo teille uskollisen ja rehellisen sydämensä,kaikesta huolimatta — tahdotteko tarttua siihen?"

"Kautta Jumalan!" huudahti majordomo lämpimästi, puristaen voimakkaastihänelle niin rehellisesti ojennettua kättä, "minä tartun molempiin —kiitos veli! Minulle tekemänne ehdotuksen olin itse tekemäisilläni, nytpysyy liittomme elämässä ja kuolemassa! Kuulun teille kuin miekkakahvaansa!"

"Voi!" huudahti nuori mies ilosta huoahtaen, "minulla on siisvihdoinkin ystävä, minun siis ei enää tarvitse kulkea yksinäni elämänläpi. Ilossa ja surussa, onnessa ja onnettomuudessa on minulla sydän,jolle voin uskoa kaiken!"

"Teillä on enemmänkin, veli, teillä on koti. Äitini on teidänkinäitinne. Tulkaa, nouskaamme jälleen hevosen selkään, alkaa tulla myöhäja meillä on vielä paljon kerrottavaa toisillemme."

"Niin, rientäkäämme", vastasi metsästäjä yksinkertaisesti.

Hevoset eivät olleet poistuneet ranchon läheisyydestä, josta ne olivatlöytäneet hyvän laitumen. Nuoret miehet saivat ne helposti kiinni, javiiden minuutin kuluttua he ratsastivat rinnakkain, kotimatkalla donEstevanin asuntoa kohti.

Ña Manuela odotti heitä portin ulkopuolella. Hän hymyili.

"Tulettepa vihdoinkin", hän huusi heille jo kaukaa, heti heidätnähtyään. Ja kun uudet ystävykset olivat saapuneet pihalle, johti hänheidät ystävällisesti sisään, jossa yksinkertainen, mutta maukas ateriaheitä odotti. Se syötiin hyvällä ruokahalulla ja tuttavallisestikeskustellen. Doña Manuela huomasi heti, että nuorten miesten keskenoli jotakin erikoisempaa tapahtunut, mutta hän ei kysellyt mitään,katseli vain kumpaakin tarkastellen ja odotti, että poikansa selittäisiasian, kuten kohta tapahtuikin.

"Rakas äiti", lausui don Estevan, kun ateria oli päättynyt ja siirryttyparvekkeelle, "olet kai huomannut, että välimme don Carrilin kanssa onnyt toinen kuin hänen tänne tullessaan: me olemme tulleet ystäviksi.Olen kertonut hänelle don Pedro de Lunan elämäntarinan, joka samallaniin läheisesti koskee meitäkin ja mahdollisesti tavallaan vierastammetässä."

Doña Manuela nyökkäsi hyväksyvästi.

"Olen sen huomannut, rakas poikani, suokoon Jumala, että kaikkipäättyisi hyvin. Toivon, että uusi ystäväsi ansaitsee luottamuksemme.Kotimme on tästä lähtien hänen, kuten meidänkin."

Don Fernando kumarsi kunnioittavasti.

"Lupaan kunniani kautta osoittavani, että olen luottamuksenne arvoinenja että henkeen ja vereen asti taistelen don Estevanin rinnallayhteisen asiamme puolesta, kunnes olemme saavuttaneet päämäärämme",sanoi hän liikutettuna.

"Toivokaamme parasta", sanoi doña Manuela surullisesta

"Minä en ole solminut liittoa don Fernandon kanssa meidän tähtemme,vaan toisten minulle rakkaiden henkilöiden suojelemiseksi siltävaaralta, jonka aavistan heitä uhkaavan", lausui don Estevan."Ja vaikka en nyt voikaan selittää, mistäpäin vaara olisiodotettavissa, on minulla kuitenkin syyni, miksi täytyy ryhtyävarovaisuustoimenpiteisiin."

"Nuo syyt luulen hyvin käsittäväni", huomautti don Fernando. "Ne ovatseuraavat: don Pedron pitkäaikainen rauha on uhattuna ja te pelkäättedoña Hermosalle tapahtuvan jonkun onnettomuuden. Eikö niin?"

"Aivan niin, ystäväni; olen todella jo jonkun aikaa salaa,vaistomaisesti pelännyt, että jokin onnettomuus olisi tulossa,tietämättä mistä ja miten se tulisi. Tiedätte kai paremminkin kuinminä, että elämässä on synkkiä hetkiä, jolloin rohkeinkin mies ilmannäkyvää syytä vapisee kuin lapsi ja pelkää omaa varjoaankin, epäileekaikkea. Nämä synkät ajatukset ovat vaivanneet minua jo pari kuukautta.Ja kuitenkin on täällä ollut kaikki rauhallista, kuten ennenkin, donPedro yhtä rauhallinen ja doña Hermosa iloinen kuin ennenkin. Me elämmetäällä piilossa koko maailmalta. Seuraelämän pauhina ei tänne ulotu.Mitäpä meillä siis olisikaan pelättävänä? Kuka vihollinen meitä sittenvainoisi ja yöt päivät pitäisi meitä silmällä? Sitä en tiedä, muttaminä tunnen, että niin on laita, minä tunnen vihollisen läsnäolon,mutta en voi häntä keksiä."

"Tuon vihollisen tunnette nyt yhtä hyvin kuin minäkin — se onTiikerikissa. Viimeöisen keskusteluni hänen kanssaan, jonka tekinkuulitte, olisi pitänyt selvittää hänen aikomuksensa, jos ei juurihänen suunnitelmiaan."

"Se on totta, mutta siitä huolimatta en voi uskoa, että tuo mies ontodella vihollisemme. Samoinkuin ei ole seurausta ilman syytä, niin eimyöskään saata olla vihaa ilman aihetta. Don Pedro ei ole milloinkaantänne tulostaan asti millään tavoin ollut kosketuksissa tuon miehenkanssa. Miksi hänellä siis olisi jotakin kaunaa isäntääni kohtaan?"

"Ah, miksi?" toisti metsästäjä kiihkeästi, "miksi päivä seuraa yötä,miksi on hyviä ja huonoja, roistoja ja kunniallisia ihmisiä? Tämäpulmallinen kysymys veisi meidät liian kauas, ystäväni. Tiedän yhtähyvin kuin tekin, ettette milloinkaan ole olleet Tiikerikissan kanssatekemisissä, mutta mitä se auttaa? Tuo mies on kavala konna, jonka kokoroistomainen olemus tarkoittaa pahantekoa usein vain huvikseen. DonPedroa kunnioittavat ja rakastavat kaikki, jotka hänet tuntevat. DoñaHermosaa kunnioittavat apachitkin, ruohoaavikon hurjimmat punanahat —siitä luultavasti johtuu Tiikerikissan viha hacienderoa kohtaan.Sellaista miestä kohtaan ei saa rankaisematta olla hyvä ja rehellinen,kaikkien kunnon ihmisten täytyy luonnostaan olla hänen vihamiehiään, seon päivän selvää. Olkoon ihminen vajonnut kuinka syvälle tahansa, niinhän kuitenkin aina muistaa kauhean alennuksensa ja entisen asemansa.Hän ei anna yhteiskunnalle tätä anteeksi, mutta koska hän ei voi kostaasille kokonaisuudessaan, julistaa hän sodan yksilöitä vastaan, hyökätenjokaisen kimppuun, jonka hän tavoittaa, kostaen näille omat pahattekonsa. Kas siinä ainoa syy Tiikerikissan vihaan don Pedroa kohtaan."

"Niin, kenties olette oikeassa", vastasi don Estevan huolestuneellaäänellä, "asian laita lienee niin."

"Niin tietysti! Uskokaa minua, minä tunnen tuon hirviön perinpohjin,sillä hän on kasvattanut minut. Mutta riittäköön tämä. Kun asema nyt ontäysin selvä, niin mitä aijotte tehdä?"

"Myönnän olevani hyvin pahassa pulassa, enkä tiedä mitenkä siitäselviytyisin. Kuinka voi varjella itseään salahankkeilta, joista eitiedä, vastustaa suunnitelmia, joiden tarkoitus on tuntematon — tuokaikki on minulle vaikeaa."

"Ensiksikin on luullakseni parasta olla ensinkään ilmaisematta don
Pedron perheelle epäilyjämme", huomautti doña Manuela.

"Sanokaa varmoja tietojamme, señora", lausui don Fernando. "Muuten olenaivan samaa mieltä kanssanne. Meidän on helppo salaa vartioida donPedroa ja hänen tytärtään, heidän aavistamattakaan mikä vaara heitäuhkaa. Jos asema sittemmin muuttuisi liian jännittäväksi, niin voidaankyllä jollakin tekosyyllä saada heidät itsekin huolehtimaanturvallisuudestaan."

"Niin, epäilemättä!" huudahti don Estevan tulisesti. "On tärkeätä,etteivät he aavista mitään, etenkään doña Hermosa, joka on niinherkkätunteinen. Lapsi raukka! Hän saa vain liiankin pian tehdätuttavuutta vastoinkäymisten kanssa, jos aavistuksemme toteutuvat.Saadaan nähdä! Fernando ystäväni, neuvokaa meitä! Te ainoastaan voitteauttaa meitä tässä tukalassa asemassa."

"Kaikki, mikä ihmisvoimin on mahdollista, tehdään niidenpelastamiseksi, joita rakastatte."

"Kiitos! Mutta miksette sano, että tekin rakastatte heitä, koska joolette tehnyt heille äärettömän palveluksen?"

"Ah, ystäväni!" sanoi nuori mies huokaisten, "mitäpä minusta,seikkailija-raukasta, jotta rohkenisin nostaa silmäni niin korkealle?Minä en ole enkä saakaan olla doña Hermosalle muuta kuin luotettavapihakoira, joka pelastaa isäntänsä ja kuolee hänen jalkojensa juureen."

Tämä lausuttiin niin surunvoittoisesti ja itsekieltäytyvästi, että donEstevan ja hänen äitinsä heltyivät aivan kyyneliin, tarttuivat hänenkäsiinsä samalla kertaa ja puristivat niitä hellästi.

"Älkää sanoko niin, veljeni", huudahti majordomo, "te ette tunne doñaHermosaa niin hyvin kuin me, hän on erinomaisen hyväsydäminen, puhtainja jaloin sielultaan — hän rakastaa teitä."

"Oi!" sanoi metsästäjä liikutettuna, "älkää lausuko tuota sanaa,ystäväni! Doña Hermosako rakastaisi minua? Se on mahdotonta!"

"Doña Hermosa on nainen, ystäväni — te olette pelastanut hänenhenkensä. Tietystikään en tiedä minkälaatuinen hänen teitä kohtaantuntemansa tunne on, kenties hän ei itsekään tiedä sitä, ja nuorentytön kiitollisuus muuttuu varsin pian rakkaudeksi."

"Vaiti, poikani", keskeytti vanha rouva, "ei sinun sovi tuolla tavoinpuhua isäntäsi tyttärestä."

"Se on totta, anteeksi, äiti kulta, olen väärässä. Mutta jos olisitkuullut doña Hermosan puhuvan ystävästämme ja saavan minut lupaamaanlähteä etsimään häntä ja viedä hänet hänen luokseen, jonka minä, kauttaJumalan, myöskin teen, niin et tietäisi mitä uskoisit."

"Kenties, mutta en ainakaan kaataisi öljyä tuleen, ja sekä itseltäniettä ystävältämme kätkisin varovasti huomioni sydämeni sisimpään."

"Älkää luulko, että olen niin mieletön, señora", huomautti donFernando, "että panen poikanne sanoille enemmän arvoa kuin neansaitsevat. Tiedän varsin hyvin kuka olen, tunnen liiankin tarkkaanalhaisen asemani, rohjetakseni kohottaa katsettani siihen, jotakunniani käskee pitämään enkelinä."

"Hyvin sanottu, don Fernando, ja kuten miehelle sopii", lausui doñaManuela lämpimästi. "Jättäkäämme siis nyt tämä asia ja koettakaammekeksiä jokin keino, joka auttaisi meitä siitä pulasta, missä nytolemme."

"Tuon keinon", vastasi metsästäjä epäröiden, "luulen paremmanpuutteessa voivani osoittaa."

Äiti ja poika työnsivät nopeasti nojatuolinsa eteenpäin kuullakseenparemmin.

"Puhukaa, veli, puhukaa viivyttelemättä!" huudahti don Estevan. "Minkäkeinon sitten?"

"Suonette anteeksi, jos te siinä suunnitelmassa, jonka aijon esittää,mahdollisesti huomaatte jotakin, joka ei ehkä täysin vastaa kunnianlakeja, sellaisina kuin sivistyneet ihmiset ne käsittävät", sanoimetsästäjä. "Mutta muistatte kai, että olen punanahkojen kasvattama jaettä se mies, jota vastaan aloitamme taistelun elämästä ja kuolemasta,on enemmän kuin puoleksi intiaani, jonka vuoksi hänen meitä vastaanaikomansa taistelu on kokonaan apacheilta lainattu. Voidaksemme siismenestyksellä taistella häntä vastaan, täytyy

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 23
Comments (0)
Free online library ideabooks.net