» » » Titanicin perikato Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikosta yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912

Titanicin perikato Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikosta yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912

Titanicin perikato
Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikosta yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912
Author: Virtala Esko
Title: Titanicin perikato Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikosta yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912
Release Date: 2018-09-14
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 61
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 19

The Project Gutenberg EBook of Titanicin perikato, by Esko Virtala

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States andmost other parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the termsof the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'llhave to check the laws of the country where you are located before usingthis ebook.

Title: Titanicin perikato Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikosta yöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912

Author: Esko Virtala

Release Date: September 14, 2018 [EBook #57901]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TITANICIN PERIKATO ***

Produced by Tapio Riikonen

TITANICIN PERIKATO

Romantillinen kuvaus "Titanic"-laivan haaksirikostayöllä vasten 15 päivää huhtikuuta 1912

Pelastuneitten kertomusten ja muitten luotettavien lähteittenperusteella laatinut

Esko Waltala [Edvin Calamnius]

Helsingissä,Kirjakustantamo Into,1912.

SISÄLLYS:

    I. Matkustuskuume.
   II. Matkalla Englantiin.
  III. Lumoava kovanonnen tuoja.
   IV. Ennätysmatka.
    V. Näkymättömiä yhdyssiteitä.
   VI. Tuhonsaattaja.
  VII. Huhtikuun 14 ja 15 päivän välinen yö 1912.
 VIII. Kauhea sekasorto.
       Titanicin kuolinhymi nuotteineen.
   IX. Elämä pelastusveneissä ja hukkuvien hätä niitten ympärillä.
    X. Pelastus tulee.
   XI. Paremmat ihmisyystunteet.
  XII. Kärsimykset ja surut muuttuvat iloksi.
       Titanicin haaksirikossa olleet suomalaiset.

I LUKU.

Matkustuskuume.

Kevät teki tuloaan Suomeenkin. Päivä päivältä nousi aurinko yhäkorkeammalle. Yhä lämpimämmin nuoleskelivat sen säteet sitä metsänpeittämää vuorenharjannetta, jonka juurella Onni Laurilan lapsuudenkotisijaitsi.

Harjanteen kummallakin puolella lirisivät jo pienet purot, hajottaensisällyksensä sinne tänne laaksoon Laurilan talon ympärillä. Taloaläheisillä pelloilla alkoi lumivaippa jo tulla raskaaksi ja märäksi.Pellonojistakin kuului jo hiljaista lorinaa, kun vesi jään alatse pyrkiläheistä järveä kohti. Itse järvenkin jää oli jo hyvin haparaa; siellätäällä pilkisti sula vesi esiin, ikäänkuin tervehtien kevätauringonystävällisiä säteitä.

Sydänpäivällä alkoi harjanteen itäosasta lähtevä pieni Vuolukoski pitääennestään tuttua kohinaansa, jota Onni lapsena oli niin ihaillut.Jäänlohkare toisensa jälkeen syöksyi siitä alas.

Tuli aikainen kevät harvinaisen kovan talven jälkeen. Ympäri kokoSuomenniemen kävivät sen uutta elämää luovan vaikutuksen merkit yhänäkyvimmiksi. Muuttolinnut palasivat etelän maista, routa suli maastaja puut kävivät hiirenkorvalle. Kevät, tuo ihmeellinen Pohjolan kevät,oli taas tullut…

On ilta. Aurinko tekee laskuaan. Punertavana ja hohtavan säteilevänävaloi se kultaavaa loistoaan järven takana olevan mahtavan petäjikönlatvojen lomitse ja kuvasi järven pintaan ihmeellisen kauniitaväriloistojaan. Taivaan ollessa idässä teräksensininen, vaihtelisiinä taivaankaaren kaikki värit, kunnes ne viimein läntisellätaivaanrannalla olivat ikäänkuin yhtenä tulimerenä. Kun tuo hehkuvatulipallo viimein katosi harjanteen taakse, muuttuivat nuo loistavatvärit vähitellen hämäriksi. Ja iltahämyn jälkeen tuli yö, varhainenihmeellinen kevätyö, täynnä haavelua elämästä ja onnesta, tuon lyhyenja kaiholla odotetun kesän herttaisesta tulosta…

Eräänä tuollaisena iltana nousi Onni Laurila harjanteen korkeimmallehuipulle katselemaan keväisen ilta-auringon laskua. Hän näyttivaipuneen tulevaisuusmietiskelyihinsä. Jotakin uutta ja outoa liikkuihänen sielussaan. Hetkisen mietiskeltyään nousi hän ylös, ojensihesuoraksi ja sanoi:

— Se on päätetty. Vielä tänä iltana ilmotan isävanhukselle päätökseni.Minä lähden pitkälle matkalle. Tahdon nähdä Atlannin ja sen takanaolevat maat. Tässä talossa ei minua enää tarvita. Olen ilmankin jokauan ollut sen rasituksena. Veljeni katsovat minua karsain silmin,eikä isäkään näy minusta enää suuresti pitävän, koska en äitivainajanitoiveita täyttäen ruvennut papiksi. Siinä toivossahan vanhempani ovatminua kouluttaneet. Janne, Kalle ja Antti ovat rotevia miehiä; hetulevat mainiosti toimeen ilman minua, jota he tämän tästä nimittävättyhjäntoimittajaksi ja haaveilijaksi, kun olen kulettanut aikanikoulunpenkillä. Sisareni Anna ja Ilmi hoitavat minun lähdettyäni talonaskareet niinkuin ennenkin. Hekin pitävät minua naismaisena. Pois minälähden, ensin Amerikkaan ja sitten —. Samantekevä, mihin siellä menen,jos en löydä onnea.

Onni lakkasi yksinpuhelustaan. Linnut visertelivät puitten oksilla.Nekin tuntuivat sanovan hänelle jäähyväisiä. Olivathan ne jo niin montavuotta häntä katselleet. Takavuosina olivat ne nähneet hänet laaksoissaja niityillä hakevan kukkia, joita hän tarvitsi koulussa.

Oli jo myöhäinen kun Onni palasi kotiinsa. Suoraa päätä meni hän isänkamariin. Vanhus loikoi jo sängyssä, kuitenkin vielä riisuutumatta.

— Missä sinä, Onni, näin myöhäiseen olet ollut? Kaiketi taas PerälänArvon pakinoilla. Te näytätte olevan erinomaiset ystävykset. Mitäte oikein panette kokoon? Sinä olet paljon lukenut mutta Arvo eiole saanut muuta opetusta kuin mitä kansakoulu tarjoaa. Kuinka teoikeastaan sovitte yhteen?

— En ole tänään käynyt Perälässä, sanoi Onni. — Tuolla harjulla olenyksin istunut ja laatinut tulevaisuussuunnitelmiani.

— Niinkö, sanoi isävanhus, nousten sängynlaidalle istumaan. — Jokoäitivainajasi vakavat neuvot alkavat tuntua seurattavilta? Äitisitahtoi sinusta pappia. Samaa minäkin toivoin. Ei tämä pieni talo voikasvattaa tyhjäntoimittajia. Sinä olet nyt maisteri, mutta viratonherra. Miksi et hae paikkaa? Mitä sinä odotat? Onhan sinulla hyvättodistukset.

— Minä olen tänä iltana tehnyt päätökseni, vastasi Onni.

— Että rupeat papiksi, sanoi isä, nousten seisomaan. Siinä tapauksessaolet kunnon lapsi, ja minä siunaan sinua.

— En sellaista päätöstä ole tehnyt, vaan —

— No minkä sitten?

— Minä lähden Amerikkaan. Siellä on vapaus antautua mille alallehaluaa ja koetella vähän kaikkea. Siellä saa pitää aatteellisetvakaumuksensa eheinä, tarvitsematta olla vainonalaisena, kuten tässäsynnyinmaassani.

— Amerikkaan! Tuo vanha virsi. Mutta ei siinä maassamaisterintiedoilla pitkälle pääse. Etkös muista, miten Salon Tuomaankävi? Kouluja hänkin oli koetellut, vaikka ei kyllä maisteriksi astipäässyt, mutta hiilikaivokseen täytyi hänen mennä. Ja minkä lopun hänsiellä sai? Kuoli kaivosräjähdyksessä. Sinnekö sinäkin haluat kuolemaan?

— Amerikassa on monta muuta työalaa, isäkulta. Eivätkähiilikaivoksissakaan sentään kaikki kuole. Muuten ei kohtaloaan pakoonpääse missään.

— Sinulla on veljiesi suhteen ollut etu saada enemmän oppia kuin mitätavallisesti tulee meikäläisten osaksi. Miksi et käytä näitä kalliistisaatuja tietojasi lähimmäistesi, kotiseutusi ja koko kansasi hyväksi?

— Minulla on useissa asioissa omat periaatteeni, ja ne eivät soviyhteen yleisen mielipiteen kanssa…

— Periaatteesi, keskeytti isä, joka nyt sai vauhtia puheeseensa,kun taas sai kuulla toistuvan tuon usein aina ennenkin uudistuvan"periaatteen". — Mikä periaate se on, kun oppia ja tietoa saatuatulee eteen toiminnan aika, niin silloin nuo "periaatteet" tekevätmahdottomaksi käytännöllisen toiminnan? — Maanviljelys kaipaatarmokkaita ja järkeviä viljelijöitä, jotka sitä järkiperäisestiharjoittaisivat, ettemme tarvitsisi hyvinäkin vuosina ulkomailtatuottaa suuria määriä kaikkein tarpeellisimpia ja jokapäiväisimpiäelintarpeitamme. Ja metsänhoito! — sekin kaipaa miehiään, jatkoi isä.— Ei kelpaa asiain meno silläkään alalla. Kalliit metsät tuhlataanajattelematta, arvelematta.

— Olette oikeassa, myönsi Onni.

— Kansamme on aivan rikkiraadeltuna. Laittomuus on saanut ylivallan.Ja sitten tuo sisäinen hajaannuksemme… Olemme tosiaankin kuin lampaatilman paimenta.

— Niin on ikävä kylläkin, vastasi Onni. — Mutta onpa syytäsepissäkin…

— Siinäpä sitä ollaan. On syytä sysissä, jos sepissäkin, virkkoiisä. Kansa on kaikellaisten "aatteitten" ja "periaatteitten" kauttajoutunut pois oikealta suunnaltaan. On opettajia jos jonkinlaisia. Eikäihme, jos turmelus leviää. Paha on helppo oppia… Mihinkä tämä kaikkilopulta johtaa? Täytyy tosiaankin kansamme uudestaan syntyä… Ja tuonuudestaan syntymisen tulee alkaa meidän sisimmästämme, sieltä, jota eikukaan näe, mutta jonka hedelmät kuitenkin ovat kaikkien nähtävinä.Me kaipaamme ennen kaikkea ihmisten parempia tunteita ymmärtäviä janiitä vireille herättäviä opettajia, jotka elävällä vakaumuksellaantodistavat opetuksensa. Siinä mielessä sinuakin on koulutettu…

— Ikäväkseni kylläkin en vastaa toiveitanne siinä suhteessa, vastasi
Onni.

— Vastaat tai ei, mutta en ymmärrä, minkävuoksi sinun täytyy mennäojan yli vettä hakemaan. Onhan Ameriikka, jos mikään, kaikenlaisenkeinottelun maa, jossa kaikkivoipa raha vallitsee räikeimmin kuinmissään muualla. Olen kyllä itse säilynyt Amerikan kuumeelta, muttasen sijaan olen nähnyt joukottain toisia sinne siirtyvän. Jotkutheistä ovat onnistuneet kovilla ponnistuksilla saamaan joltisiakinsäästöjä. Toiset ovat epäonnistuneet, toiset saaneet surmansa taisilpoutuneet kaikellaisissa onnettomuuksissa ja palanneet raajarikkoinakotiseuduilleen. Maa täällä kotona kärsii työvoiman puutteessa. Sensijaan tulvii tänne ulkomaalaisia, jotka poikkeuksetta saavuttavattaloudellista hyvinvointia, kuitenkaan sen paremmin tähän maahan jakansaan kiintymättä. He ovat ja pysyvät sille vieraina.

— Siihen olemme itse suureksi osaksi syypäät, vastasi Onni. — Olemmevielä liian leväperäisiä niissä suhteissa.

— Niin olemme, ikävä kylläkin, ja se seikka voi vielä koituaturmioksemmekin, ellei siinä parannusta tapahdu. Olemme liiantaipuvaisia kaikelle ulkomaalaiselle ja he taas ovat älykkäitäkäyttämään heikkouttamme hyväksensä. "Arvaa oma tilasi, anna arvotoisellekin" on menettänyt merkityksensä.

— Ja mitä sinuunkin tulee — jatkoi vanhus edelleen — niin on oppisiainoastaan tietopuolista, ja siksi ajatteletkin kaikkia asioita niinihanteellisiksi. Mutta odotappa, kun tulet todellisuuteen. Todellisuus,se se kuitenkin on, joka näyttää mistä mies käy.

— Älä ole huolissasi isä, sanoi Onni. — Ymmärrän kyllä tuon kaiken.Mutta tuolla ulkona jonne nyt aion matkustaa, mitataan ihmisten arvoaaivan toisella mittapuulla kuin täällä. Siellä ei panna sulkujakenenkään tarmolle ja toimintahalulle. Siellä saa kukin yrittää kykynsämukaan, sivullisten joka asiaan puuttumatta. Siellä ei kyky ja kuntokohoa virkavuosien mukaan ainoastaan sen perusteella, että on tuonviran kerran onnistunut saamaan jonkunlaisten suositusten ja paperienavulla, kuten täällä, vaan sen mukaan mitä kukin todellisesti on jatekee…

Vanhus katsoi miettivästi ikkunaan, jonka läpi tähdet kuvastuivattummalla taivaalla.

— Niin sanotaan täällä kotona, ja uskotaan myöskin liian herkästi,sanoi hän vakavasti. — Mutta en kummastelisi jos monikin, jokaniin ylenkatseellisesti halveksii kaikkea kotoista, tulee toisiinajatuksiin, kun nuo kauniit kuvittelut häipyvät olemattomiin Atlannintuolla puolen — — — No niin. Tee tahtosi. Sinä olet jo täysi mies.En minä sinua voi estää menemästä. Olen vaan tahtonut antaa sinulleisällisiä neuvoja.

— Niitä minä kyllä otan vastaan, sanoi Onni. — Koetan seuratakinniitä niin pitkälle kuin vakaumukseni sallii.

— No rupea sitten papiksi Amerikassa. Siellä kuuluu olevan puutesuomalaisista papeista.

— En minä papiksi rupea missään. Vakaumukseni ei salli minun puhuvansellaista, jota en sisäisesti hyväksy.

— En minä sinulle osaa muita neuvoja antaa, huokasi isä.

— Siinä tapauksessa minä seuraan omia neuvojani, sanoi Onnipäättävästi. — Tiedän, että sinä, rakas isä, oman vakaumuksesikannalta kyllä tarkotat minun parastani, mutta enhän minä mitenkään voipapiksi ruveta.

— Olkoon kuinka hyvänsä. Mutta missä lienetkin, ja mitä tahansatehnetkin, toimi kuitenkin aina niin, ettei Jumalan kuvan ihmisessätarvitse hävetä alkuperäänsä. — Rehellisyys maan perii…

Nuoren miehen sydän sykähti.

— Kiitos isä, sanoi hän liikutettuna. — Kiitos neuvostasi. En tahdositä unohtaa. Ja käyköön kuinka käykin, suomalaisesta tahdon kuitenkinaina käydä tuon sanan parhaimmassa merkityksessä.

Vanhus nousi seisomaan ja tarttui pojan käteen. Kaksi kunnonsuomalaista seisoivat hetkisen vastakkain ja katsoivat rehellisinsilmäyksin toinen toistaan.

Vanhus alkoi riisuutua ja kävi levolle. Onni meni omaan huoneeseensa.— Isän ja pojan välinen routa oli sulanut. Kevät oli tullut heidänkinvälilleen…

Seuraavana päivänä ryhtyi Onni matkansa alkuvalmistuksiin. Hän hankkimatkarahat ja teki pieniä ostoksia. Mutta tärkein tehtävä oli hänelläPerälässä, jonka poika Arvo oli hänen hyvä tuttavansa ja aatetoverinsa.

Arvolla oli sisar nimeltä Tyyne. Tämä ja Laurilan Onni olivat jo parivuotta olleet hellyyssuhteissa keskenään. Paikkakunnalla kuiskailtiinyhtä ja toista näistä suhteista, mutta ei kukaan uskonut Onni-maisterinsentään missään vakavassa tarkotuksessa seurustelevan Tyynen kanssa.Olihan Tyyne vaan torpantytär, vaikka tosin kaunis ja järkevä, kunOnni taas oli kohtalaisen varakkaan talon poika ja päälliseksiherra. Ei Juoru-Liisakaan, erään mäkitupalaisen vanha leski uskonutLaurilan maisterin ja Perälän Tyynen välejä sellaisiksi kuin ne itseasiassa olivat. Monta kertaa oli hän käynyt Laurilan isännän puheillapaikkakunnalla liikkuvien huhujen johdosta, mutta isäntä ei ollutantanut niille mitään arvoa. Oli vaan sanonut:

— Meidän Onni on itsepäinen niin monessa muussa asiassa. Jos hän onTyyneen vakavassa tarkotuksessa mielistynyt, en minä sille asiallemitään voi. Eipä hän välittänyt äitivainajansa ja minun neuvoistanisiinäkään suhteessa, että olisi ruvennut papiksi. Kun Onni on täysimies, oppinut ja herra, en minä rupea hänen kanssaan riitelemään Tyynentähden. Sitäpaitsi nain aikanani itsekin piikatytön. Onnin äitivainajaoli meillä piikana.

Perälän väelle matkahankkeistaan puhuttuaan ja sillä kerralla Arvolleja tämän äidille jäähyväiset sanottuaan kutsui Onni Laurila Tyynensaattamaan häntä kappaleen matkaa. Metsätiellä oli heillä täysi vapausantaa tunteittensa tulvehtia.

— Rakas Onni, sanoi Tyyne, kun oli päästy kivenheiton matka Peräläntorpasta, — vaikka sinä olet niin varma ja puhut niin itseluottavastitulevaisuudesta, en voi vapautua siitä ajatuksesta, että sinä nytainaiseksi lähdet luotamme. Jos siellä olot on niinkuin kuvittelet,kiinnyt niihin niin ettet enää sieltä palaa…

Onni vei kätensä Tyynen vyötäisille ja veti hänet hellästi sivulleen.

— Niin toivottomasti ei sinun pidä asiata ajatella. — Se on elämänkulku. Kun lintu tuntee siipiensä kannattavan, lentää se pesästä ulosvapauteen. Mutta pesä on jälellä ja lentoon väsyttyään palaa häntakaisin vahvempana ja kokeneempana entistään.

— Niin, mutta isäsi sitten? Etkö ajattele häntä? Olet hänen toivonsa.Hän on jo vanha ja voi tapahtua mitä tahansa. Hän on liian jäykkänäyttääkseen kuinka kovasti ero häneen koskee. Siksi hyvin tunnenhänet. Onko matkasi aivan välttämätön? Etkö voi jäädä luoksemme?

Kun ei Onni vastannut mitään, rohkaisi Tyyne itseään, jatkaen:

— Sinä ymmärrät minua. Me suomalaiset olemme erilaisia kuin ihmisettuolla suuressa maailmassa. Me olemme perin yksinkertaisia. On paljonsellaista, jota me kunnioitamme ja pidämme arvokkaana, mutta jolle heainoastaan hymyilevät. Ja taas paljon sellaista, jota he pitävät elämänonnena, on meistä joutavaa turhuutta. Onni, et saa matkustaa. Sinä etenää palaa…

Kuului rattaiden kolinaa maantieltä ja nuoret irtaantuivat syleilystäkäyden kummulle tarkastamaan.

Näkyi matkatavaroilla kuormitetut rattaat, jotka ajoivat asemalle päin.

— Keitähän nuo lienevät, kysyi Onni.

— Siirtolaisia, vastasi Tyyne. — Päivemmällä meni jo toisia, lisäsihän.

— Juuret irtaantuvat, sanoi Onni puoliääneen.

— Ja kuitenkin luulen, ettei ole montaakaan suomalaista toisellapuolen, joka ei tuntisi olevansa sidottu vanhaan maahan. Hematkustavat, mutta ikävöivät kotia. Vuosittain menehtyy usea heistäkoti-ikävästä. — Mihinkä sitten perustuu tuo siirtyminen? Johtuukose taloudellisista oloistamme? Kyllä, osittain. Mutta niitähän onkaikkialla, joskin ne esiintyvät erilaatuisina. Tai nurinkurisistavaltiollisista oloistamme? Osaksi

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 19
Comments (0)
Free online library ideabooks.net