» » Uuteen maailmaan Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista

Uuteen maailmaan Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista

Uuteen maailmaan
Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista
Category:
Title: Uuteen maailmaan Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista
Release Date: 2018-09-19
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 32
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 29

The Project Gutenberg EBook of Uuteen maailmaan, by Akseli Rauanheimo

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Uuteen maailmaan Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista

Author: Akseli Rauanheimo

Release Date: September 19, 2018 [EBook #57938]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK UUTEEN MAAILMAAN ***

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

UUTEEN MAAILMAAN

Romaani Pennsylvanian ensimmäisistä uutisasukkaista

Kirj.

Akseli Järnefelt Rauanheimo

Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1921.

SISÄLLYS:

Alkulause. Historiallinen tausta.

I. Vermlannissa.

    Syysmyrskyjen edellä.
    Ilta Marttilassa.
    Lapsuuden ystävät.
    Hirvenajo alkaa.
    Erkki joutuu vangiksi.
    Hirvenajon päätös.
    Vankeudessa.
    Erkki toverien jäljillä.
    Mieliala Marttilassa.
    Pelastusta tarjotaan.
    Oikeutta etsimässä.
    Maaherran luona.
    Punatukkainen huomaa vangin karanneen.
    Hävityksiä suomalaismetsissä.
    Fryksdalin markkinoilla.
    Tuomiot.
    Tärkeitä päätöksiä Dalbon talossa.
    Matkavalmistuksia suomalaismetsissä.
    Erkki ja Stina.
    Lähtö Uuteen Maailmaan.

II. Delaware-joella.

    Uuden ja Vanhan Maailman välillä.
    Uusi maa.
    Uuden Ruotsin siirtokunta.
    Pietari Rambo.
    "Charitas" tuo yllätyksen.
    Oman kodin raivaus käy mahdolliseksi.
    Erkki ja Stina.
    Suomi-siirtola pannaan alulle.
    "Marjetan kärki".
    Ridder luopuu.
    Kuvernööri Printz saapuu.
    Uusi vauhti siirtokunnan kehityksessä.
    Tervehdykset vanhasta maasta.
    Armgard Printz.
    Reetalla on ystäviä.
    Taikakeinot.
    Lemmen nosto.
    Reeta ja Stina.
    Erkki rakentaa sovintoa.
    Väijyvät vaarat.
    Tietäjä.
    Erkki lähtee hakemaan Gustafia.
    Retkellä.
    Uudessa Amsterdamissa.
    Gustaf vaatii omaansa.
    Printzin hovissa.
    Pako.
    Helme löytää Erkin.
    Schuylkill-joella.
    Minquasien luo.
    Tulijuoma ja tuliluikku.
    Loppuselvitys.
    Muutamia vuosia jälkeen päin.

ALKULAUSE.

HISTORIALLINEN TAUSTA.

Suomen kansa on korpikansaa. Ammoisista ajoista asuen ja viihtyenmetsämailla on se kehittänyt omat metsäelämään soveltuvat elämäntavat.Vaikkakin maaperä enimmäkseen oli karu ja kivikkoinen, kasvatti kansaitse kehittämällään kaskeamismenettelyllä viljaa niin paljon, ettäedullisina vuosina sitä voitiin viedä muuallekin. Jo vanhoina aikoinaoli suomalaisilla korvenraatajan maine.

Kun Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai herttuakunnakseenKeski-Ruotsin erämaat ja halusi ne asuttaa, piti hän parhaanahoukutella suomalaisia muuttamaan sinne. Ruotsalaiset olivat tosin joasettuneet jokien varsille viljaville seuduille, mutta niiden laajoillametsäisillä takamailla liikkuivat vielä vain karhut, hirvet ja muutmetsänelävät. V. 1579 julkaisi herttua Kaarle ensimmäisen kirjelmänsä,jossa hän lupasi 7 verovapaata vuotta kaikille, jotka ryhtyvätperustamaan uutistaloja herttuakunnassa oleville asumattomille aloille,kuten Vermlannin metsiin.

1500-luvun lopulla oli Suomessa katovuosia, sota oli hävittänytmaata ja sotilasmajoitukset sekä verot rasittivat kansaa. Senvuoksisuomalaiset, varsinkin liikkumiseen kerkeämmät savolaiset olivatkinhalukkaita noudattamaan herttuan kehoitusta. Heitä muutti jo silloinsekä erittäin 1600-luvun alkupuoliskolla suuret joukot merentuolle puolen, niin että he asuttivat melkein kaikki Keski-Ruotsinmetsäseudut. He elivät noissa metsissä hiljakseen metsästäen ja kaskeakaataen. Useita vuosikymmeniä he olivat ikäänkuin piiloutuneinasyvimpiin korpiin. Heitä tuskin ollenkaan huomattiin, paitsi kun hetulivat joukoittain markkinoille tai veronmaksuun, hävitäkseen taasteille tietymättömille.

Ajanoloon kuitenkin jokivarsien viljelijät kävivät suomalaisillevihamielisiksi. He katsoivat myöskin maittensa takana olevienmetsäalueiden kuuluvan itselleen, eivätkä voineet sietää sitä, ettäsuomalaiset taitavina metsänkävijöinä ampuivat riistan. Sattui joskusniinkin, että suomalaisten kaskenpoltossa pääsi tuli irralleen ja tekihävitystä ruotsalaisten alueella. Ruotsalaisten ja suomalaisten välinenviha kiihtyi yhä, johtaen verisiin kahakoihin ja murhiin molemminpuolin.

Metsäsuomalaisten alueelta löydettiin hyödyllisiä mineraaleja ja sinnesyntyi kaivoksia. Alussa olivat kaivosten omistajien ja suomalaistenvälit hyvät (olivathan suomalaiset olleet useiden tällaisten alueittenlöytäjiä sekä joka tapauksessa hyviä kaivosmiehiä), mutta vähitellenkehittyi ristiriitaa. Kaivostyötä varten tarvittiin paljon metsää, jotasuomalaiset kaskiviljelyksellään hävittivät.

Sekä kaivosten omistajat että ruotsalaiset talonpojat tekivätsuomalaisista hallitukselle valituksia ja saivat vihdoin tämänpuolelleen. Niin alkoi vuodesta 1636 suomalaisvainojen aika. Ruotsinmetsäsuomalaisia vangittiin, pantiin pakkotöihin j.n.e. V. 1640 antoihallitus käskyn polttaa suomalaisten riihet ja metsiin rakennetutasunnot, ja määräsi heidän viljansa otettavaksi pois tai poltettavaksi,"jotta he elintarpeiden puutteessa lähtisivät metsistään."Ainoastaan ne suomalaiset, jotka olivat hankkineet tiloihinsa täydetomistusoikeuspaperit, saivat erityisellä luvalla jäädä paikoilleen.

Tämä sattui samoihin aikoihin, jolloin Ruotsin hallitus kokosisiirtolaisia Uuden Ruotsin siirtokuntaan, jonka se oli perustanutEteläjoen (Delawaren) rannalle Amerikassa.

Ruotsalaiset eivät olleet halukkaita lähtemään, sillä heillä ei olluttaipumusta erämaitten asuttamiseen. Siksi nyt Ruotsin hallitus käänsihuomionsa suomalaisiin. Heidän kaskenpoltto-innostuksensa soveltuierittäin hyvin Amerikan erämaissa, joissa he saattoivat olla mitäparhaimpia siirtolaisia. Lähettämällä suomalaiset Amerikkaan pääsisiRuotsi vapaaksi epämieluisista metsänhaaskaajista.

Hallituksen toimesta kierteli Vermlannissa ja muualla suomalaismetsissälähettejä, joista Maunu Klinga oli huomattavin. Kun suomalaisetepäilivät, että heitä houkuteltiin kauniilla lupauksilla, mutta sittenruvetaan vainoamaan, kuten oli Ruotsissa tehty, eivät hekään olleetaluksi valmiita vapaaehtoisesti lähtemään. Ainoastaan osa ilmoittautui.Silloin hallitus vangitutti heitä useita ja kuljetti kahleissalaivoihin.

Ensimmäinen varsinainen siirtolaisretkikunta lähti Ruotsista 1641.Siinä, samoin kuin useimmissa seuraavissakin retkikunnissa, olisiirtolaisten maanviljelijäaines suurimmaksi osaksi suomalaisväestöä.Nämä asuttivat laajimman osan Uuden Ruotsin siirtokuntaa.Suhteellisesti vähän asettui heitä Christina-linnoituksen luo, jotkut,kuten Tossavaiset, Brandywine-joen varrelle. Enimmäkseen painautuivatsuomalaiset ylämaahan, Delawaren vartta ylöspäin. Ensimäinen siirtola,jonka he perustivat, sai nimekseen Finland. Siellä loi muitten muassaOlli Räsänen suvulleen varman asutuspohjan. Siitä vielä ylemmäsmuodostui Ylämaan (Uplannin) siirtola ja sen taakse Takamaan siirtola.Sinne laskivat viljelyksen pohjan Martti Marttiset, Pietari Kokkiset,Pietari Rambot ja monet muut suomalaiset, jotka ovat joutuneet laajojenja arvokkaiden amerikkalaisten sukujen kanta-isiksi. Siellä asuiPutkosia, Pelkosia, Kolehmaisia ja muita savolaisia sukuja. Suomalaisetulottivat vaikutuksensa myös Delaware-joen toiselle puolelle nykyiseenNew Jerseyn valtioon. Rakuunajoen varsilla on suomalainen asutuspohja,ja Mullica-Hill (Mulikanmäki) on vielä muistuttamassa suomalaisestauutisviljelijästä Erkki Mulikasta.

Amerikkalainen historioitsija Bancroft sanoo, että joka 18:syankee polveutuu Delawaren siirtokunnasta. Kun tuon siirtokunnanpysyväinen, maahan jäänyt aines oli valtavalta osaltaan suomalaista,on suomalaista verta sangen runsaasti amerikkalaisissa, vaikkakinsuomalaiset sukunimet ovat hävinneet tai muuttuneet tuntemattomiksi:Marttisesta on tullut Morton, Räsäsestä Rawson, Kokkisesta Cockja Cox, Kolehmaisesta Coleman, Tossavaisesta Thorson ja Tussey,Väinämöstä Vanneaman, Halttusesta Holsten, Sinikasta Sinnex ja Senecaj.n.e. Suomalaiset ovat amerikkalaistuneet ja niin kantaneet kortensayhteiseen kekoon. Muutamat suomalaisperäiset henkilöt ovat Amerikanhistoriassa saavuttaneet huomattavan aseman. Niinpä John Morton,itsenäisyysjulistuksen mainehikas allekirjoittaja, oli Martti Marttisenjälkeläisiä.

Suomalaiset joutuivat Uuden Ruotsin siirtokunnassa asumaan lähinnäintiaaneja. Näiden kanssa he elivät mitä parhaimmissa väleissä. Kunhollantilaiset ja myöhemmin englantilaiset tarvitsivat tulkkejaasioidessaan intiaanien kanssa, käyttivät he apunaan suomalaisia.

Erityinen merkitys on suomalaisilla sen seudun ensimmäisessäasuttamisessa, jossa nykyään on Philadelphian miljoonakaupunki.Kaikkein ensimmäisessä hollantilaisessa kartassa on tälle seudullemerkitty vain yksi nimi: "Sauno". Historia todistaa, että PietariKokkisella ja Rambolla sekä heidän jälkeläisillään oli William Pennintulon aikana siellä asumukset laajoine maa-alueineen. William Penninja intiaanien välinen mainehikas neuvottelu nykyisen Philadelphianpaikalla tapahtui Pietari Kokkisen pojan Lassi Cockin maalla.

Tämän asutuskertomuksen ensi osassa luodaan silmäys Vermlanninmetsäsuomalaisten oloihin heidän Amerikkaan muuttonsa aikoina.Esitetyt tapahtumat samoin kuin kuvatut henkilötkin ovat enimmäkseenhistoriallisia. Kertomuksessa käsitelty murhajuttu nojautuu oikeudenpöytäkirjoihin.

Kertomuksen pääosa käsittelee elämää ja oloja Uuden Ruotsinsiirtokunnassa Amerikassa aivan sen siirtolan alkuaikoina. Se kuvaahistoriallisten lähteitten mukaan vanhaa suomalaista asutusta nykyisenPhiladelphian paikalla ja sen lähimmässä ympäristössä. Sitkeäponnistelu uutistalojen perustamiseksi ja viljelysten raivaamiseksi,väärinkäsitykset ja sovittelut, taikauskon mainingit, suhteetintiaaneihin ja muihin naapureihin, kaikki se kuuluu sen aikuiseenhistoriaan. Luonto on pyritty esittämään sellaisena kuin se oli niinäaikoina, jolloin ihmiskäsi vasta alkoi painaa siihen leimaansa.

I

VERMLANNISSA.

SYYSMYRSKYJEN EDELLÄ.

Oli lokakuun alku vuonna 1640. Ruis oli leikattu ja aumoihin koottu.Marttilan talon nuori isäntä Martti Marttinen oli huhdallaanLehtovaaran rinteellä Laasarin kulmakunnalla aitaa tekemässä aumansaympärille. Hän kokosi huhdan reunalta nokisia rankoja, jotka olivatkaskenpoltossa jääneet palamatta, ja kantoi niitä selässään auman luo.Hän tahtoi jouduttaa työtään, sillä hirvet olivat jo käyneet lyhteitärepimässä ja aumaa hajoittamassa.

Saatuaan työnsä tehdyksi istahti hän kivelle ja loi katseensa vaaranrinnettä pitkin. Lehtovaara on osa pitkästä selänteestä, joka muodostuuuseista vaaroista. Laajalti on rinnettä autioksi hakattu. Useampiavuosia on siinä kaskea kaadettu. Martti oli pieni poika, kun tultiinSuomesta Rautalammilta tänne Vermlannin salolle. Metsä oli silloinaivan koskematon. Kauas korpeen aluksi tehtiin sauna ja ensimmäinenkaski kaadettiin sen ympärille. Sitten vuosi vuodelta hakattiin lohkolohon viereen pitkin rinnettä. Noiden lohkojen lukumäärästä voi päättääkuinka monen vuoden työ siinä oli ollut. Nykyinen kaskimaa oli jonkunvirstan päässä entisen saunan viereen rakennetusta talosta. Vanhemmatkaskialueet olivat ottaneet vesakkoa, joten niitä voi muutaman vuodenpäästä ruveta uudelleen kaatamaan. Talon ympärillä oli kuitenkinpalanen sulaa peltoa, jota kynnettiin ja viljeltiin ruotsalaiseentapaan.

Martti suuntasi katseensa vaaran rinnettä pitkin metsään päin. Lähinnäoli siinä lohko, johon äsken kylvetty siemen nyt näkyi kauniinaoraana. Sen — takana oli metsää, metsää ja aina vain metsää. Onpasiinä vielä kaskeamiselle tilaa pitkiksi ajoiksi, jopa minun iäkseni,mietti Martti. Kauempana paistoi naapurin, Oinosen kaskeamisalue.Tuollaisia aukeita, jotka pilkoittivat suurien metsien sisällä, olitoistenkin vaarojen kupeilla. Ne olivat kuin kellertäviä saarekkeitatummanvihreässä metsämeressä. Ne olivat kaikki metsäsuomalaistenasuinaloja.

Laakso vaaran alla oli suona, jonka keskellä oli pitkulainen lampi.Lammesta kovertui lahti Martin kotirantaan. Muuten olivat lammen rannatvetelää suota ja täynnä kylmiä lähteitä. Sieltä se tuli halla, jokatoisina vuosina kiipesi huuruisena vaaranrinnettä pitkin kylvömailleja vikuutti tähkäpäät. Sen jälkeisinä talvina syötiin Marttilassapetäjäleipää. Viime aikoina oli Marttilassa kuitenkin niin vaurastuttu,että aina oli aitassa toki parin vuoden vara, jos sattuisi hallavuosiatulemaan. Suo oli leppymätön, sen sääliin ei koskaan ollut luottamista.

Suon takana oli kumpuja, jotka nekin kasvoivat metsää. Ja vastatuolla kauempana näkyi pitkä suikale alankoa, Isonjoen laakso, missäruotsalaiset peltoviljelijät asuivat. Heitä eli siellä kyläkunnittain,heillä oli hallussaan multavat jokirannat, joilla halla vain harvoinkävi.

Isonjoen laakson takana näkyi toisia vaaroja ja selänteitä, näkyisuurta saloa, jossa Martti tiesi myöskin asuvan suomalaisiakaskenviljelijöitä, hajallaan siellä täällä. Harvoin nämä jokilaaksoneri puolilla elävät suomalaiset kävivät toisissaan. Laakso oli aluetta,jonka poikki suomalaiset vain vastahakoisesti kulkivat. Suomalaisetja ruotsalaiset olivat huonoissa väleissä keskenään. Ruotsalaisetväittivät, että suomalaiset olivat anastaneet heidän metsämaansa jasaivat aikaan metsänpaloja, pidellen tulta varomattomasti kaskiapoltellessaan.

Sivulla häämötti kaukana korkea kaivostorni. Siellä oli uusivuorikaivos, jonka suomalainen oli löytänyt ja ilmoittanuthallitukselle. Se oli luovutettu eräälle Tukholman herralle. Alussaoli metsäsuomalaisilla ollut hyvät välit kaivoksenhallinnon kanssa,mutta sitten nekin herrat suuttuivat ja moittivat suomalaisia metsienhävittämisestä.

Martin herätti ajatuksistaan rasahdus, joka kuului hänen selkänsätakaa. Ennenkuin hän ennätti käännähtää, syöksähti kaksi hirveäaukeamalle. Toinen niistä oli komea sarvipää, joka huomatessaan Martinpysähtyi etujalat jäykkinä ja hajallaan.

Martti kapsahti kiveltä pystyyn, tavoitteli rankaa, jolla hätisteli.Eläimet säikähtivät, hyppäsivät uuden huhta-aidan yli ja juoksivatmetsään. Vielä kauan jälkeen päin kuului ryske niiden paetessa.

— Eipäs sattunut mukaani pyssyä, päivitteli Martti. — Olisipahelpolla saanut hyvän paistin.

Hirvet eivät seutukunnalla olleet harvinaisia, vaikka olivatkinsuomalaisten kiihkeän metsästyksen johdosta vähentyneet. Jokaiseentaloon koottiin syksyllä talven varaksi hirvenlihaa, nahat vietiinveronkantajalle tai myytiin markkinoilla. Suomalainen ei säästänythirviä senkään vuoksi, kun ne tunkeutuivat kaskimaille ja söivättuoretta ruislaihoa ja penkoivat lyhteet irti aumoista.

Martti hankkiutui lähtemään kotimatkalle, kun alkoi lähestyäsauna-aika. Hän poikkesi aukeaman alareunaan, missä oli pieninauris-huhta. Tuhkan päällä kasvaneet nauriit olivat kehittyneetmaukkaiksi. Hän kokosi niistä hyvän kantamuksen, muistaen että sentervetulleempaa lahjaa hän ei voi pojalleen kolmivuotiaalle Martilleviedä. Ja täytyi niitä olla paistikkaiksikin, kun uuni leipomuksenjäljeltä oli lämmin.

Koira haukahti metsässä rinteen alla, ja pian oli Martin vierellänaapurin, Pekka Oinosen Killi. Tämä pystykorva oli Suomesta tuotu jaoli paikkakunnan paras ja suosituin hirvikoira. Martti ei malttanutolla tuttuaan hyväilemättä ja arvasi, ettei Killin nuori isäntäollut kaukana. Sieltä alhaalta nousikin kolme miestä, Pekka Oinonen,renkimies Paavo ja tunnettu metsänkävijä Luukas. Miehillä oli selässäänvahvat kantamukset heiniä, joita he olivat suolta koonneet karjantalvirehuksi. Kun ei raivattuja niittyjä ollut, koottiin heinäävanhoilta huhta-ahoilta ja muualta sen verran, että voitiin elättäämuutamia lehmiä talven yli. Heinät kannettiin syksyllä kotiin, jotta neolisivat tarvittaessa lähellä.

— Terve, huusi Martti tulokkaille. — Tulittepa kuin kutsuttuina.

— Onko karhua näkynyt? kysyi Pekka ajatellen laitumella kulkevialehmiä, jotka olivat aina vaarassa joutua karhun raadeltaviksi.

— Ei karhua, mutta hirviä ja komeita on nähty aivan tuoreeltaan,selitti Martti.

Miehet jättivät taakan maahan ja seurasivat Marttia, joka ohjasiheidät auman luo. He eivät ehtineet montakaan askelta ottaa, ennenkuinKilli jo keksi hirvien jälet. Koira painoi kuononsa maata vasten,kulki hiljalleen häntäänsä heilutellen ja nuuski. Vihdoin ulvahti seinnostuksesta, pujahti aidan alitse ja alkoi haukkuen edetä metsäänpäin.

— Kutsu Killi pois, kehoitti Martti. Pekka vihelsi ja huusi koiraatakaisin. Killi ei ollut halukas hylkäämään löytöänsä, mutta tottelikuitenkin kutsua ja palasi Pekan luo. Luukas sitoi köyden koirankaulaan ja piteli sitä siitä kiinni.

— Niin, kyllä Killi jälet tuntee, vakuutti Martti. — Tuskin onhetkistä siitä kun tästä kulki kaksi hirveä. Ne pysähtyivät ensin minuakatsomaan ja sitten painalsivat poikki huhdan metsään.

— Sieltäpähän löytyvät, arveli tyynesti Luukas, joka oli kaatanutpaljon hirviä.

Kun miehillä ei kellään ollut pyssyä mukana, oli Pekka halukassellaisen hakemaan ja kiiruhtamaan hirven ajoon.

— Pimeän tuloon ei ole pitkä aika, huomautti Martti. — Minun neuvonion, että Luukas ja Paavo vievät heinät Oinolaan ja tulevat sittenpyssyineen meille. Me menemme Pekan kanssa sinne jo edeltäpäin. Mennääntänä iltana saunaan ja lähdetään aamulla aikaisin ajolle. Mulikan Erkkisaadaan myös mukaan. On hyvä, että meitä on useampia, jos ajo tulisipitkäksi. Ruotsalaiset ovat taasen alkaneet metsänkäyntiä hätyyttää.Viime viikolla veivät Tossavaiselta kaadetun hirven lihat. Olivatpavähällä tappaa ampujatkin.

Luukas kannatti ehdotusta, otti taakan selkäänsä ja lähti taivaltamaanOinolaa kohti Paavon seuratessa taakkoineen perässä. Lupasivat hetkenkuluttua olla Marttilassa.

— Hyvin me saunaan ehdimme, vakuutti Luukas.

Martti kokosi nauriinsa, Pekka kuljetti Killiä, joka hyppelilevottomana eikä olisi tahtonut hirvenjäliltä luopua.

Polku johti ahon reunaa. Välillä oli vähän leppäviidakkoa. Lähellätaloa aukeni pieni pelto. Maa oli kivikkoista, ja paljon oli työtätuossa pienessä pellossa, kun olivat kivet koottavat kasoihin. Joukossaoli suurempiakin kiviä, joiden siirteleminen oli vaatinut voimia,mutta voimaahan suomalaisilla oli, he kun olivat yli koko valtakunnantunnetut väkevyydestään.

ILTA MARTTILASSA.

Marttilan talo oli tehty vahvoista hirsistä ulkonevin nurkin.Asuinrakennuksen vastassa pihan toisella puolen oli matalampi rakennus,jossa oli suoja hevosta ja toinen talon lehmiä varten. Piha olinurmikkoinen, talon päädyssä pihlaja, jonka lehdet olivat syksynvaikutuksesta jo punaisen kellertävät ja marjatertut helakanpunaiset.Mäen alla, lahteen vieressä oli musta sauna, Marttisten ensimmäinenasunto tällä uutispaikalla. Saunan takana,

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 29
Comments (0)
Free online library ideabooks.net