» » Hirvenhovissa Kertomus

Hirvenhovissa Kertomus

Hirvenhovissa
Kertomus
Category:
Title: Hirvenhovissa Kertomus
Release Date: 2018-10-30
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 24
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30

The Project Gutenberg eBook, Hirvenhovissa, by Elisabeth Maria Beskow,Translated by Anni Kiikonen

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Hirvenhovissa Kertomus

Author: Elisabeth Maria Beskow

Release Date: October 30, 2018 [eBook #58208]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HIRVENHOVISSA***

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

HIRVENHOVISSA

Kertomus

Kirj.

RUNA [Elisabeth Beskow]

Kolmannesta ruotsinkielisestä painoksesta suomentanut

A. K. [Anni Kiikonen]

Sortavalassa,Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike Oy,1905.

Sensuurin hyväksymä. Joensuussa, Heinäkuun 22 p:nä 1905.

Ensimmäinen Luku.

Oli varhainen syysaamu Hirvenhovin tilalla.

Kartanon pitkän päärakennuksen kaikki ikkunat hohtivat nousevanauringon valoa heijastaen.

Nuori nainen, Elisa Spitzenholdt, tuli veräjälle ja alkoi ripotellaleivänmurusia varpusille, jotka heti lensivät parvihin hänenympärilleen. Hänen ryhdissään samoin kuin kasvonpiirteissäänkinilmeni jotakin voimakasta, joka muistutti muinais-skandinavilaistanaista, jotain joka herätti sekä luottamusta että kunnioitusta. Häntäkatsellessa ei tullut panneeksi erityistä huomiota hänen ikäänsä. ElisaSpitzenholdt'in olennossa oli jotain nuorekasta mutta samalla kypsynyttäja sellaisena hän viehätti.

Linnut ahtautuivat yhä tiheämmin hänen ympärilleen, ne melkeinrohkenivat syödä hänen käsistään.

Kun tyttönen oli jakanut heille kaikki, katselivat lintuset häntä päätkallellaan helmimäisillä silmillään, ikäänkuin ihmetellen, että kemutjo olivat lopussa. Silloin hän hymyili ja sanoi lempeästi toruen:

"Eikö vieläkään ole kylliksi? Kaikkialla näkyy siis olevan laitasamoin: Kuta enemmän saadaan, sitä enemmän halutaan."

Hän hieroskeli vielä käsiään, kenties oli niihin jotakin tarttunut.Aivan oikein: leivänmurunen putosi hänen jalalleen, josta pienivarpunen sen heti ahmien sieppasi.

Elisa seisoi alallaan odottaen, kunnes se itsestään lentäisi tiehensä,hän ei mielellään säikyttänyt. Sitten lähti hän edelleen toisellepuolelle pihaa.

Suurimman alan Hirvenhovin tilasta anastavat korkeat, tiheätmetsät, rikkaina riistasta ja runollisuudesta, mutta lähellä jokea,joka uursihe seudun läpi, on metsä saanut väistyä ja tehdä tilaaviljelysmaille. Täällä juoksee joki hiljaa ja huoletonna, se eiensinkään kiirehdi laskeumaan järveen, niin ylen onnellinen on se siinätaivasta heijastellen, lasten kaarnavenheitä pinnallaan keinutellenja säyseästi kaislikossa sohisten. Mutta maltappas! Jahka joki joutuukappaleen matkaa metsään, niin jopa muuttuu se ihan toisellaiseksi.Tuuli, joka humisee metsän puissa, synnyttää kaihoa sen mieleen, puut,sekä suuret että pienet, jotka tungeksivat sen rannoille, opettavatsitä tajuamaan, että maailmassa on mentävä eteenpäin. Ja joessa alkaakäydä virta.

Etäämmällä sen rannat kohoavat, jyrkkenevät ja lähentelevät toisiansa.Joen uoma alkaa käydä ahtaaksi, mutta mikäli vaikeudet lisääntyvät,yltyy eteenpäin pyrkimisen halu, ja pian tapahtuu kummia: entinentyyni joki pauhaa äänekkäästi. Vähitellen sen kaihoisa laulu kohoaavesiputouksen pauhinaksi, kilpaillen voimassa metsän kohinan kanssa.

Ja sitä kuuntelevat rannan puut, jotkut kumartuneena veden pintaakohden. Mutta taivaan kuvaa ne eivät saata selvästi nähdä, eiedes siinäkään, missä joen vesi pettävän tyynenä soljuu eteenpäinvaahtopäistä syöksyä valmistellen. Koski on kaivaunut niin syvälle japuut itsekin osaltaan varjoavat taivasta näkymästä. Mutta toisinaanpääsee niiden oksien välitse taivas vilahtamaan ja katselemaan syvyydenkuvastimeen. Silloin joki muistelee lapsuutensa aikoja, jolloin sekulki hymyilevien pelto- ja niittyseutujen läpi ja näitä muistellense entistään syvemmällä sävelellä laulaa kaihonsa julki. Takaisin seei voi kääntyä, se rientelee vaan yhä yltyvällä vauhdilla eteenpäinpäämäärää kohden, aavistuksissa kangastavan järven helmaan, missä sekerran saa kuvastella taivasta, kirkkaammin, laajemmin ja puhtaamminkuin milloinkaan lapsuutensa niittymaiden keskellä.

Elisa kulki porrasta pitkin yli joen. Tämä oli Hirvenhovin puutarhanohi ennätettyään jo alkanut kiiruhtaa vauhtiansa. Rannan toisellapuolella oli metsä. Sen helmaan astui Elisa.

Siellä oli puolihämärä; äsken noussut päivä ei ollut vielä päässyttäyteen valtaansa. Tuuli puhaltaessaan puitten lehvistössä pudottelikastehelmiä Elisan hiuksille, hän näet, tapansa mukaan kulki avopäin.Milloinkaan ei hän ajatellut ihonsa hoitamista, ei suojellut sitäharsoilla eikä päivänvarjoilla. Se oli päivettynyt, terveyttä hehkuvaja puhdas kuin lähteen vesi, jossa hän peseysi.

Kuljettuaan puolen tuntia metsässä saapui hän pienen töllin luokse. Senkatolla rehoitti ruoho täydessä kasvussaan, ja karkeita seinähirsiä eiollut milloinkaan maalarin sivellin pyyhkäissyt.

Töllin ainoa huone oli täysin asuttu; siinä näet majaili kaksiporsasta, kolme lammasta, kissa, neljä kanaa ja näiden kaikkien emäntävanha mummo. Viimeksimainittu makasi vuoteella, joka oli koottukaikellaisista ryysyistä.

Elisa pujottaihe sekaseuraisen lauman lävitse mummon luokse.

"Kuinka nyt voitte, Inga mummo?" kysyi hän.

"Häh", murahti sairas vastaukseksi ja katsoi tylsästi Elisaan.

Elisa kysyi uudelleen. Hänen matala, mutta selvä äänensä toinnuttivähitellen mummon taas tajuihinsa ja palautti hänet houreittenharhamailta tosielämään takaisin. Hän tunsi Elisan ja alkoi kertoahänelle tilastaan.

Elisa katseli ympärilleen. Kaikesta päättäen olivat eläimet jopäiväkausia saaneet häiritsemättä hallita tuvan lattiaa, jossa eiluudan eikä pesuharjan jälkiä näkynyt. Ilma oli niin pilautunutta, ettätodellakin kysyttiin rohkeutta siltä, joka uskalsi tupaan astua. Sepävasta oli sairashuone!

Ingalla oli jo vuosikausia ollut tapana pitää kotieläimetasuinhuoneessaan. Vanhana ja yksinäisenä elellen hän mielellään halusiseuraa ja viihtyi paremmin eläinten kuin ihmisten parissa, silläedelliset olivat uskollisempia eivätkä milloinkaan vastustelleet, jotaviimeksi mainittua seikkaa mummo erittäinkin piti suuressa arvossa.Ennen terveenä ollessaan oli hän käyttänyt karjaansa laitumellametsässä, mutta nyt kun hän ei enää jaksanut sitä tehdä, pääsiväteläimet tuskin milloinkaan ulos. Hän tahtoi pitää ne luonaan osaksisentähden, ettei niitä varastettaisi, mutta pääasiallisesti sentähden,että ne pitivät tuvan lämpimänä; mummo oli tullut niin kylmänaraksisiitä asti kun tuo ilkeä tauti oli päässyt hänen ruumistaan jäytämään.

Vasta edellisenä iltana oli Elisa saanut kuulla Ingan sairaudesta. Hänoli nyt tullut katsomaan, minkä verran kuulemissaan huhuissa oli perääja huomasi asiat huonommiksi, kuin olisi saattanut aavistaakaan.

Mummon mieltä kysymättä hän heti avasi oven selki seljälleen eläimille,jotka hyvillä mielin alkoivat lähteä avomaalle. Mutta nytpä mummo,joka äsken näytti puolikuolleelta, pääsi kerrassaan eloon. Hän kavahtiistualleen ja alkoi vastustella, mutta turhaan. Vasta sitte kun kaikkiporsaat ja lampaat tyytyväisenä röhkien ja määkien kirmasivat ulkona,ja viimeinen kana siipiään räpytellen oli lentänyt seuraan, sulki Elisaoven. Sitte hän alkoi lepytellä vimmastunutta mummoa. Se ei ollutsuinkaan mikään helppo tehtävä, mutta Elisalla oli ihmeellinen kykyhillitä sekä ihmisten että eläinten suuttumusta. Kartanon alustalaisettiesivät kertoa hänen kerran puolikasvuisena tyttönä kenenkään avuttataltulttaneen vihaisen härän, joka laitumelta palatessaan oli niinvimmastunut, ettei tallirengille eikä karjakoillekaan jäänyt muutaneuvoksi, kuin hyökätä ulos ja lukita navetan ovi. Silloin oli Elisatullut paikalle ja kaikkien kauhuksi mennyt yksin navettaan, sulkenutoven ja kytkenyt härän. Mitään asetta hänellä ei ollut, ainoastaansuolanpala kädessä. Siitä lähtien luuli kansa hänen omistavan erityisenkesyttämiskyvyn. Ja tuli se tässäkin näkyviin. Vanha Inga vaikeni jarauhoittui, ei suinkaan sentähden, että olisi hyväksynyt yhtäkäänElisan esittämistä syistä, mutta hänen oli vallan mahdoton vastustaatytön hellää katsetta, joka samalla ilmaisi suurinta tahdon lujuutta;samoin vaikutti häneen Elisan äänen vakuuttava sävy. Mummo ymmärsi,että Elisa-neidin täytyi saada pitää oma päänsä, ainakin niin kauvan,kun hän tuvassa oli. Kärsipä hän vielä vaieten senkin, että Elisaavasi ikkunan, otti luudan ja alkoi lakaista lattiaa. Tuli sytytettiinja kahvipannu pantiin kiehumaan. Kaapista Elisa löysi vähän ruuanpuolta. Näin sai mummo aterian, osaksi vastoin tahtoaan, osaksimielensä mukaan. Kahvi virkisti hänen voimiansa, jotta hän Elisa-neidinlähdettyä ainakin johonkin määrin kykeni tekemään tämän työt tyhjäksi.Hän nousi vuoteelta ja kömpi oven luo, jonka hänen onnistui saadaauki. Rauenneella äänellä huuteli hän lemmikkejänsä tupaan takaisin.Ne tottelivat häntä ja alkoivat vähitellen tulla. Mummo sulki sekäoven että ikkunan ja laapusteli takasin vuoteelle. Mutta silloin joolivatkin voimat lopussa. Hän ei enää jaksanut ääntäkään hiiskahtaaporsaalle, joka sängyn laitaan hankasi selkäänsä, jotta sänkytärisi. Kovin kipeästi koski täräys mummon raihnaiseen ruumiiseen,mutta vähätpä siitä, olivathan rakkaat eläimet taas tuvassa hänenympärillään. Hän ei enää jaksanut päätänsäkään kohottaa, mutta tunsi,miten siisti tupa nyt oli. Huh, hänen oli vilu!

Toinen Luku.

Kotiin mennessään kulki Elisa kartanon viljelysmaitten ohitse vieväätietä. Hän tapasi niittomiehet työssä. Eivät he kiirettä pitäneet,vaikka olikin kesän kerkein aika. Elisan mennessä ohi sivastiin lakitpäästä ja käytiin vähän rivakammin työhön kiinni. Hän kysyi työvoutiaja sai kuulla, ettei tämä vielä ollut saapunut. Väki oli ominpäinjakanut työn keskenänsä.

Elisa kulki ääneti edelleen. Hetken perästä hän tapasi renkivoudin.

"Työkello on jo aikoja sitten soinut", hän huomautti.

"Kyllähän se on totta", myönsi vouti, "mutta asia on niin, että satuinvähän liiaksi nukkumaan. Oikein aika lailla sai akka ravistella minuaennen kuin heräsin."

"Oletteko taas juopotellut, Andersson?"

"Noh, enpä juuri", vastasi vouti vältellen.

Elisan vakavassa katseessa saattoi pikemmin huomata surua ja huoltavoudin tilasta, kuin mielipahaa huolimattomuudesta, millä hän työnsähoiti. Sen vouti huojennuksekseen huomasi, ja hänet valtasi hetkellinenjalomielisyys:

"Lupaan tästä lähtien olla vallan juomatta."

"Sellaisia lupauksia on helppo tehdä, mutta vaikea pitää", vastasi
Elisa.

"Kas niin! Elisa-neiti se tuntee ihmissydämen. Päästyäni kerranviinanmakuun olen niinkuin vanha purjealus, joka kuivalla maallahataraksi ravistuneena taas työnnetään vesille. Katsokaa, niin olientisen luotsivanhimmankin laita, joka…"

"Kyllä tiedän", vastasi Elisa, jolla ei ollut viipymiseen aikaa, "senjutun olen kuullut. Mutta, Andersson, olkaa hyvä ja lähettäkää jokumies Hanninkylän metsään vanhan Ingan mökille. Hän makaa sairaanaeikä jaksa itse hoitaa sikojaan ja lampaitaan. Ne olisi kuljetettavatkartanolle ja siellä hoidettavat Ingan varalle. Pitäkää huolta siitä,että se tapahtuu mahdollisimman pian."

"Kyllä", vastasi vouti.

"Ja ehkä teidän Riitta voisi käydä pitämässä mummoa vähän silmällä sekäsiistimässä hänen tupaansa?"

"Joutaneeko tuo. Sanoi olevan tänään itsellään paljon hommattavaa."

"Noh, lähettäkää sitten joku muu! Minä maksan tietysti."

"En tiedä ketään muuta, mutta — ehk'eivät olekkaan Riitan touhut niintärkeitä. Saattaa hän mennä."

"Hyvä! Saanko siihen luottaa?"

"Tottahan toki."

"Voisiko hän mennä niin pian kuin suinkin?"

"Tuossa tuokiossa", vastasi vouti ja lähti edelleen kulkemaan niinvitkaan, ett'ei Elisalla ollut toivoakaan lupauksen pikaisestatäyttymisestä.

Heti Elisan kotiin tultua kokoontuivat perheen jäsenet aamiaiselle.

Majuri Spitzenholdt oli komean näköinen mies, vaikka hiukset ja partajo olivat hopealla sirotettuja. Tuuheat kulmakarvat ja suuri nenäloivat hänen kasvoihinsa muutaman ankaran piirteen, joka jyrkästierosi hänen muotonsa muuten suopeasta sävystä. Majuri oli ainahyvällä tuulella, milloin ei vaan kukaan häntä suututtanut. Kaiho- jaraskasmielisyys oli hänen luonteelleen vallan vierasta. Virastaaneronneena eleli hän nyt Hirvenhovin tilalla ja oli yleensä tunnettulystikkäänä originalina.

Aamiaiskellon soitua hän nyt astui saliin, itseensä ja koko maailmaantyytyväisenä. Leikillään teki hän Elisalle mitä siroimman kumarruksensaja kysyi, miten Hirvenhovin kuningatar suvaitsi voida.

Elisa irroitti hiljaa kätensä. Häntä kiusasi se, ettei isä vieraanläsnäollessakaan ymmärtänyt ottaa arvostaan vaarin. Hänen vieressäänseisoi näet nuori maisteri Sven Riise, joka muutamia päiviä sittenoli tullut Hirvenhoviin opettajaksi majurin nuorimmille, neljän- jakahdentoista vuotiaille lapsille, Irenelle ja Torvaldille.

Vähääkään välittämättä tyttärensä äänettömästä paheksimisesta kääntyimajuri maisterin puoleen ja puhutteli häntä yhä samalla rakastettavallatavalla:

"Tyttäreni on vähän ankarantapainen", sanoi hän osoittaen Elisaa, "hänpitää meidät kaikki pelon ja vapistuksen vallassa, olemalla nimittäinitse hyvä kuin enkeli."

Veitikkamaisesti, mutta samalla anteeksianovaisen näköisenä katsahtihän Elisaan ja suuteli häntä sitten hellästi. Suudeltuaan vielä Ireneäja Torvaldiakin asettui hän perheineen pöytään.

"Silla-täti ja Kristian ovat tapansa mukaan täsmällisiä", huomauttimajuri silmäillen kahta tyhjää sijaa pöydän ääressä.

"Isä", sanoi Elisa, "minun luullakseni ei Andersson sovellutyönjohtajaksi".

"Vastako sen nyt oivallat, lemmikkini? Minä sen jo aikoja sitten olenhuomannut", vastasi majuri huolettomasti.

Maisteri näytti olevan ihmeissään. Sen huomattuaan majuri puhkesinauramaan ja jatkoi:

"Sillä miehellä on ansionsa myöskin. Hänen laillaan ei laskettelekukaan laivurikaskuja. Hän oli ollut merimiehenä ennenkuin tähän tuli;minä otin hänet palvelukseeni siinä luulossa, että hän maita kyntelisiyhtä taitavasti kuin meriä. Mutta 'eipä tepsinyt se temppu', kutensattuvasti sanotaan."

"Mutta, ellei hän hoida tehtäviänsä, pitäisi kait hänen saada ero",arveli maisteri.

"Kai pitäisi", myönsi majuri, "mutta, koira vieköön, kuka häneterottaa? Minä ainakaan en raatsi. Kerran siitä jo hänelle puhuinkin jasilloin puhkesi hän niin pahanpäiväisiin parkuihin, että heti peruutinuhkani. Kaiketi hän Hirvenhovissa pysyy, kunnes jompikumpi meistäkuolee. Ja pysyköön, en minä siitä pahoittele. Meillä on toisinaanhyvin hupaista yhdessä; usein menen työmaille vaan kuulemaan hänenkaskujaan. 'Ei niin pahaa, ettei hieman hyvää', sanoo sananlasku,ja ainakin on johtajalla se hyvä puoli, että hän houkuttelee minuttavallista tiheämmin työmailla käymään."

"Mutta ei sellainen silmälläpito suinkaan paljon maksa, kun isä istuukoko ajan vain hänen kaskujaan kuunnellen", huomautti Torvald nauraen.

"Kas poikaa, alatko viisastella?" sanoi majuri, tekeytyen pelottavannäköiseksi.

Torvald ei ollut millänsäkään.

"Mutta, isä", sanoi Elisa, "mahdotonta on sallia Anderssonin jatkaanykyistä elämäntapaansa".

"Ja miksi ei se kävisi laatuun?" kysyi majuri hiukan kärtyisesti. Häntävaivasi yleensä kaikellaiset muutokset, varsinkin silloin, kun häntäitseänsä vaadittiin ryhtymään uudistusten toimeenpanemiseen.

"Hän on ruvennut aivan juomaan, Isä. Ehkä hänelle olisi apua siitä,että asettaisit raittiuden hänelle virassa pysymisen ehdoksi."

"Saarnaa sinä hänelle ehdotonta raittiutta, ystäväiseni. Jos minäsiihen rupeaisin, saattaisi hän minulle vastata: 'Lakaise ensin omakynnyksesi, ukkoseni'."

"Tänään hän myöhästyi pellolta siitä syystä, että eilen olijuopotellut."

"No, eikö väki siltä tehnyt työtä?"

"Teki kyllä."

"No, mitäs siitä sitte? Etkö soisi ukolle pientä unenhiukkaa aamusella?"

"Mutta työ ei suju täyttä vauhtiaan silloin, kun on päällysmies poissa."

"Joutavia; vauhti on hyvä kyllä. Puhukaamme jostain muusta."

"Neiti oli varhain ulkona tänään", sanoi maisteri Elisalle.

"Niin olin, ihan aamunkoitteella."

"Hui, miten saatoitkaan nousta niin keskellä yötä?" kuului ääni Elisantakana. Puhuja oli Kristian veli, joka nyt vihdoin viimeinkin ilmaantuijoukkoon. Hän oli luutnanttina maaseudulle sijoitetussa

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30
Comments (0)
Free online library ideabooks.net