» » Rautatie ja hautuumaa Ynnä muita kertomuksia

Rautatie ja hautuumaa Ynnä muita kertomuksia

Rautatie ja hautuumaa
Ynnä muita kertomuksia
Category:
Title: Rautatie ja hautuumaa Ynnä muita kertomuksia
Release Date: 2018-11-23
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 50
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

Project Gutenberg's Rautatie ja hautuumaa, by Björnstjerne Björnson

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States andmost other parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the termsof the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'llhave to check the laws of the country where you are located before usingthis ebook.

Title: Rautatie ja hautuumaa Ynnä muita kertomuksia

Author: Björnstjerne Björnson

Translator: A—a

Release Date: November 23, 2018 [EBook #58327]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAUTATIE JA HAUTUUMAA ***

Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen

RAUTATIE JA HAUTUUMAA YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA

Kirj.

Björnstjerne Björnson

Suomennos.

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava.1904.

Kotkassa 1904,
Kirjapaino "Kotka", Reino Drockilla.

SISÄLLYS:

Rautatie ja hautuumaa
Voikko
Thrond
Isä
Kotkanpesä
Uskollisuus
Elämän-arvoitus
Karhuntappaja
Vaarallinen kosintaretki

RAUTATIE JA HAUTUUMAA

Ensimmäinen luku.

Knut Aakre oli seudun vanhaa sukua ja aina ollut hyvässä maineessavalistuksensa ja kunnallisten harrastustensa tähden. Hänen isoisänsäoli pyrkinyt ylöspäin ja päässyt papiksi, mutta kuoli nuorena, jakun leski oli talonpoikaista syntyperää, kasvatettiin lapsetkintalonpojiksi. Knut oli siis saanut vain niin paljon opetusta kuin olisaatavana kansakoulussa, mutta isän kirjasto oli jo aikaisin herättänythäneen opinhalua. Sitä harrastusta ylläpiti ja edisti hänen hyväystävänsä Henrik Vergeland, joka usein kävi hänen luonaan, lähettihänelle kirjoja, ja kaikenmoisia kasvien siemeniä ja muutenkin olihänen neuvonantajansa. Hänen neuvostansa perusti Knut aikaisin seuran,jolla alussa oli sangen sekalainen tarkoitus, esimerkiksi "harjoittaajäseniänsä esiintymään puhujina sekä tutkimaan perustuslakeja", muttajoka myöhemmin muuttui maanviljelys- ja talousseuraksi koko sitä lääniävarten. Vergelandin neuvosta hän perusti pitäjään lainakirjastonkinja isän kirjat olivat ensimäinen lahja sen kartuttamiseksi. Samaisenmiehen neuvosta hän rupesi pitämään pyhäkouluakin omassa talossansaniitä varten, jotka halusivat oppia kirjoittamista, laskentoaja historiaa. Kaikki tuo herätti huomiota, niin että hän joutuikunnallishallitukseen, jossa pian valittiin puheenjohtajaksi. Siinä hänyhä enemmän rupesi toimimaan koulujen hyväksi ja saikin paikkakunnankansakoulut erinomaiseen kuntoon.

Knut Aakre oli pienehkö, ripeä mies, jonka pienenlaiset vilkkaat silmätpilkistivät esiin sangen tuuhean tukan alta. Hänellä oli suuri suuja paksut huulet, jotka aina liikkuivat, ja mainiot hampaat, jotkamyöskin näyttivät liikkuvan, sillä ne välähtelivät, kun hän lyhyesti jakatkonaisesti loimuavasta valkeasta sinkoilevien kipunan tavoin lausuisanottavansa.

Niiden monien joukossa, joita hän oli auttanut sivistyspyrinnöissään,joille hän oli hankkinut tietoja, oli hänen naapurinsa Lars Högstadetevin. Lars ei ollut Knutia paljon nuorempi, mutta paljon hitaammin jamyöhemmin kehittynyt. Kun Knut mielellään tahtoi puhua siitä mitä olilukenut ja mitä mietti, niin hän tuosta hiljaisesta vakavanluontoisestaLarsista sai tarkan kuuntelijan ja aikaa myöten ymmärtäväisenarvostelijan. Heidän välinsä muodostui vähitellen semmoiseksi, etteiKnut mielellään ryhtynyt mihinkään asiaan, ellei ensin neuvotellut LarsHögstadin kanssa; yhdessä niiden käytännöllisiä puolia moneen kertaanpohdittiin. Knut toimitti sentähden naapurinsa kunnallishallituksenjäseneksi ja aikaa myöten kaikkeen, missä itsekin oli. He ajoivataina yhdessä kokouksiin, Lars tosin ei siellä milloinkaan esiintynytpuhujana; mutta sekä meno- että tulomatkalla sai Knut kuulla hänenmielipiteensä. Heitä pidettiin erottamattomina.

* * * * *

Eräänä kauniina syyspäivänä oli kunnallishallitus koossa, muunmuassa keskustellaksensa eräästä pitäjänvoudin ehdotuksesta pitäjänlainajyvästön myönnistä, jolla hinnalla sitten perustettaisiinsäästöpankki. Knut Aakre, puheenjohtaja, olisi kyllä puoltanut asiaa,jos vain olisi ollut puolueeton siinä jutussa. Mutta osaksi oli ehdotuspitäjänvoudin, jota Vergeland ei kärsinyt, siis ei Knutkaan, osaksi olilainajyvästö ja makasiinirakennus Knutin mahtavan isoisän perustama jarakentama sekä lahja paikkakunnalle. Eipä paljoa puuttunut, että hännäki siinä ehdotuksessa mieskohtaisen loukkauksen; sentähden hän eipuhunut kenenkään kanssa asiasta, ei edes Larsin, joka puolestansa eimilloinkaan lausunut mielipiteitään asiasta, jota ei joku toinen ensinollut ottanut keskusteluaineeksi.

Puheenjohtajana luki Knut Aakre julki ehdotuksen lisäämättä siihenomaa mielipidettään. Mutta tapansa mukaan hän katsoi Larsiin, jokatavallisesti seisoi tahi istui syrjemmällä, oljenkorsi hampaidenvälissä: semmoisen hän aina hankki itselleen, milloin joutuikeskusteluun toisen kanssa. Hän käytti sitä hammastikkuna tahi antoisen veltosti riippua toisesta suupielestä, pyöritteli sitä milloinsukkelammin, milloin hitaammin, riippuen siitä, millä tuulella oli.Kummastellen Knut huomasi korren pyörivän sangen sukkelaan. Hän kysyiäkkiä:

"Luuletteko meidän voivan suostua siihen?"

Lars vastasi yksitoikkoisesti "Luulen".

Kaikki kokouksen jäsenet, jotka tiesivät Knutin olevan päinvastaistamieltä, ällistyivät ja katsoivat Larsiin, mutta tämä ei lausunutsen enempää, eikä siitä sen enempää kysytty. Knut otti toisen asianpuheeksi, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Vasta kokouksenlopussa hän otti asian uudestaan keskusteltavaksi ja kysyi hyvinvälinpitämättömästi, eikö ehdotus olisi palautettava voudille uudestaanharkittavaksi, kun se varmaankaan ei ollut seudun mielipiteidenmukainen, sillä lainajyvästö oli seudulle rakas laitos. Ei kukaanvastannut. Knut kysyi, saako kirjoittaa pöytäkirjaan: Asiaa ei pidetätarpeenmukaisena.

"Yhden äänen vastalauseella", lisäsi Lars.

"Toisen äänen", kuului heti toinen ääni.

"Kolmannen äänen", lausui kolmas, ja ennenkuin puheenjohtajaaavistikaan, oli enemmistö ehdotuksen puolella. Hän hämmästyi niin,että unohti vastustaa, kirjoitti pöytäkirjaan ja luki julki matalallaäänellä:

"Asiaan suostumista ehdotetaan".

Hän oli tulipunainen noustessaan ja pannessaan asiakirjat kokoon, muttaajatteli itsekseen, että kyllä hän vielä saa asian oikealle tolallekuntakokouksessa! Ulkona pihalla hän valjasti hevosensa ja Lars tuliistumaan kärryihin. He juttelivat kaikenlaista kotimatkalla, mutta eisanaakaan lausuttu siitä asiasta.

Seuraavana päivänä meni Knutin vaimo Larsin vaimon luo tiedustelemaan,oliko miesten keskinäinen väli rikkoutunut, sillä Knut oli ollut niinkummallinen palatessaan kotiin. Talon takana tuli Larsin vaimo häntävastaan samalle asialle, sillä Larskin oli ollut niin kummallinen.Hänen vaimonsa oli hiljainen, vaatimaton olento, hiukan hätäilevä, eitylyjen puheiden vaikutuksesta, vaan pelosta, sillä Lars ei milloinkaanpuhunut hänen kanssansa, paitsi milloin hän oli tehnyt jotakin hulluatahi milloin pelkäsi hänen tekevän semmoista. Knut Aakren vaimo sitävastoin puhui enemmän miehensä kanssa, etenkin kunnallishallituksenasioista, siitä syystä, että ne viime aikoina olivat täyttäneetmiehen kaikki ajatukset, vieneet hänen työnsä ja rakkautensa sekäsiten vieroittaneet hänet vaimostansa ja lapsistansa. Vaimo oliniille yhtä mustasukkainen kuin jollekin naiselle, hän itki öisinkunnallishallituksen tähden ja riiteli päivällä miehensä kanssa siitä.Mutta juuri sentähden hän ei sinä päivänä voinut sanoa mitään, kun Knutkerrankin palasi sieltä onnettomana; sillä heti hän tunsi itsensä vieläonnettomammaksi kuin hän, ja hänen täytyi välttämättömästi saada tietääsyy siihen. Kun siis Larsin vaimo ei sitä tietänyt, täytyi hänen mennämuiden naapurien luokse tiedustelemaan. Hän saikin kuulla sen ja oliheti samaa mieltä miehensä kanssa ja sanoi Larsia käsittämättömäksi,jopa häijyksi. Mutta sanoessaan samaa miehellensä hän huomasi, etteitämän ja Larsin väli vielä ollut lainkaan rikkoutunut; päinvastoin pitiKnut hänestä vielä yhtä paljon kuin ennenkin.

Kunnallishallitus kokoontui. Lars Högstad ajoi aamulla Aakrenpihaan, Knut tuli ulos ja istahti rattaille. He tervehtivät niinkuintavallisesti, puhelivat tavallista vähemmän menomatkalla eikä sanaakaansiitä asiasta. Kokous oli täysilukuinen, muutamat olivat sitäpaitsisaapuneet kuuntelemaan, ja siitä Knut ei pitänyt; mielet olivatsiis kuohuksissa paikkakunnalla. Lars oli löytänyt oljenkortensa jaseisoi uunin luona lämmittelemässä, sillä syksy oli tullut koleaksi.Puheenjohtaja luki julki ehdotuksen hiljanlaisesti ja varovasti, hänlisäsi sen olevan voudin tekemän jonka toimenpiteet eivät tavallisestituottaneet onnea. Olihan jyvästörakennus lahja, eikä ollut tapanaluopua lahjoista, varsinkaan kun ei ollut pakkoa siihen.

Lars, joka ei milloinkaan ollut puhunut kokouksissa, pyysi kaikkienkummastukseksi puheenvuoroa. Hänen äänensä värisi; oliko searkaluontoisuudesta Knut Aakrea kohtaan, vai tappiolle joutumisenpelosta, jääköön sanomatta. Mutta hänen perusteensa olivat selvät,esitys johdonmukainen ja varma, jommoista tuskin niissä kokouksissaennen oli kuultu. Ja kun kaikki syyt olivat mainitut, niin hän lisäsi:

"Mitä siihen tulee, että ehdotus on voudin, niin se ei vaikuta asiaan,yhtä vähän kuin se, ken on rakennuksen rakennuttanut tahi millä tavallase on joutunut kunnan omaksi."

Knut Aakre oli punainen (hän punastui helposti) ja väänteleihentuolillaan, niinkuin hänen tapansa oli, milloin oli kärsimätön; muttakuitenkin hän vastasi levollisesti ja matalanlaisesti. Hän arvelimaassa olevan kylliksi säästöpankkeja, jopa varsin lähelläkin, voisipamelkein sanoa liiankin lähellä. Mutta jos semmoinen kuitenkin oliperustettava, niin oli kai muitakin keinoja tuuman perille pääsemiseenkuin koskemalla vainajien lahjoihin ja elossa olevien rakkauteen. Hänenäänensä värisi hieman hänen sitä lausuessaan, mutta tasaantui jälleenruvetessaan puhumaan lainajyvästöstä semmoisenaan ja selittäessään senhyötyä. — Lars vastasi seikkaperäisesti puheen viimeisiin sanoihin jalisäsi sen jälkeen:

"Onpa olemassa lopuksi yhtä ja toista, joka saattaa minut kahdenvaiheille siitä, onko tämä seutu olemassa elossa olevien vai vainajientähden. Lisäksi vielä yksityisen perheen rakkaus tai vihako se täälläon vallalla vai seudun hyötykö se tässä on määrääjänä."

Kiireesti vastasi Knut: "En tiedä, onko puhuja tässä niitä, joka onvähemmin saanut kokea hyvyyttä siltä perheeltä, — siltä, joka nyt onkuollut ja siltä, joka vielä on elossa."

Lauseensa alkuosalla hän tarkoitti Knutin mahtavaa isoisää, jokaaikoinaan oli pelastanut talon Larsin isoisälle, kun tämä jostakinrikoksesta oli vähäksi aikaa kuritushuoneessa.

Oljenkorsi, joka kauan aikaa oli kierinyt sangen sukkelaan, liikkui nythyvin hitaasti.

"Minulla ei ole tapana kaikkialla laverrella itsestäni ja perheestäni",hän lausui ja seitti asian tyynesti, ylevän järkevästi, tavalla, jokavarmasti vei tarkoitetulle perille.

Knut myönsi itsekseen, ettei ollut milloinkaan käsittänyt asiaa niinlavealti eikä kuullut semmoisia perusteluja; hänen täytyi ehdottomastikatsoa ylös häneen. Lars seisoi ylevänä, mahtavana, voimakas otsa jasyvät silmät kirkkaina. Huulet olivat suljettuina, oljenkorsi riippuivielä heiluen toisessa suupielessä; mutta piirteet ilmaisivat mahtavaavoimaa. Hänellä oli kädet selän takana ja hän seisoi aivan suorana;äänellä oli semmoinen kumea kaiku kuin olisi se noussut syvyydestäja hän itse kohonnut suoraan maasta. Knut näki hänen semmoisena ensikerran elämässänsä ja tunsi tuskaa sydämmensä sisimmässä; sillä tuomies oli siis aina ollut häntä etevämpi! Hän oli omistanut kaikki, mitäKnut itse tiesi ja oli hänelle kertonut, mutta oli seulonut saamansaopetuksen, heittänyt pois, mitä arvotonta oli, ja säilyttänyt sen, mikäantoi hänelle tuon salaisen, voimakkaan ponnen!

Häntä oli Knut kasvattanut ja rakastanut; hänestä oli tullutjättiläinen, vaan semmoinen, joka nyt vihasi Knutia syvästi,hirvittävästi; hän ei osannut selittää miksi, mutta hän tunsi senvaistomaisesti katsellessaan häntä, ja siinä Knut unohti kaiken muun jahuudahti:

"Mutta Lars, Lars, Herran tähden, mikä sinun on?" Liikutus valtasihänet, — "sinun, jota minä — — sinua joka olit —" hän ei saanutsahaakaan sanotuksi, hän istahti, mutta voittaakseen liikutustaan,jota näkemään, hänen mielestänsä Lars oli liian halpa, hän hillitsimieltänsä, löi kädellään pöytään silmien säihkyessä tuuhean tukanalta, joka aina riippui hänen silmillänsä. Lars seisoi ikäänkuin häntäei olisi keskeytetty, käänsi päätänsä muihin kysyen, pidettiinköasiaa päätettynä; sillä siinä tapauksessahan oli suotta siitä enääkeskustella.

Tuota tyyneyttä ei Knut voinut kestää.

"Mitä on tunkeutunut meidän väliimme?" hän huudahti. "Me, jotkatähän päivään asti olemme neuvotelleet ainoastaan rakkaudessa jainnostunein mielin, me seisomme tässä vastakkain ikäänkuin pahan hengenyllyttäminä!" ja hän katsoi säihkyvin silmin Larsia.

"Sinä kyllä itse olet toimittanut tuon hengen siihen, Knut; silläminä en ole sanallakaan puhunut muusta kuin itse asiasta. Mutta se onsinusta vain oman mielesi mukaista; nyt täytyy meidän kerran koetellakestävätkö rakkaus ja into, kun asia muuttuu semmoiseksi kuin metahdomme."

"Olenko minä sitten huonosti hoitanut paikkakunnan yhteisiä asioita?"

Siihen ei kukaan vastannut. Se koski Knutiin kipeästi ja hän lisäsi:

"En todellakaan ole tietänyt muuta, kuin että olen saanut yhtä jatoista aikaan, — yhtä ja toista, joka on ollut paikkakunnallehyödyksi; —— mutta ehkä olen erehtynyt."

Liikutus valtasi hänet uudestaan; sillä hän oli vilkas ja tulinenluonteeltaan, sekä joutui usein tunteidensa valtaan, ja Larsin ja hänenkeskinäisen välin rikkoutuminen kävi hänen sydämmelleen, niin että häntuskin osasi hillitä itseään.

Lars vastasi: "Niin, minä tiedän, että sinä omistat itsellesi kunniankaikesta, mitä täällä on tehty, ja siitä päättäen ken täällä on enitenpuhunut kokouksissamme, niin varmaa onkin että sinä olet toimittanutenimmän osan."

"Siinäkö se nyt pääsi ilmi!" huudahti toinen terävästi katsellen
Larsia; "sinullako siis muka on kunnia siitä?"

"Koska meidän tässä välttämättömästi pitää puhua itsestämme", lausuiLars, "niin kyllä jokainen asia oli tarkkaan tuumittu, ennenkun se ehtitänne asti."

Tässä sai pieni Knut Aakre takaisin vilkkaan puhelahjansa:

"Ota sinä Herran nimeen kunnian, minä kyllä osaan elää sitä ilmankin;— on olemassa toinen asia, jonka kadottaminen on suurempi vahinko."

Lars vältti ehdottomasti hänen katsettansa, mutta vastasi oljenkorrenpyöriessä hyvin sukkelaan:

"Jos minä saan lausua ilmi mielipiteeni; niin ei ole tässäniinkään paljoa, mistä sopii kunniata niittää; — papeilla jakansakouluopettajilla kyllä voipi olla tyytyväisyyden syytä siitä,mitä täällä on saatu aikaan, mutta kuntalaiset varmaankin sanovatpaikkakunnan tähän päivään asti vain saaneen yhä lisättyjä veroja."

Siinä syntyi yleisössä mutinaa ja kaikki liikkuivat levottomasti. Larsjatkoi:

"Meillä on vihdoinkin käsiteltävänä asia, joka voisi jossakin määrinkorvata kunnallemme sen menoja; ehkä se juuri sentähden saavuttaa niinsuurta vastusta. Tämä on kunta-asia kaikkien hyödyksi, tottapa voimmeerottaa sitä perheasiasta."

Kansa katsoi toisiinsa, puhui jo puoliääneen, silloin nousi yksimennäksensä eväsvakallensa, mutta viskasi ohimennessään sanan, ettätämä oli järkevin ja suurin totuus, minkä oli moneen vuoteen kuullutniissä kokouksissa. Nyt nousivat kaikki, keskustelu muuttui yleiseksija Knut Aakre tunsi siinä istuessaan, että asia oli menetetty,kauheasti menetetty, eikä hän edes koettanutkaan enää pelastaasitä. Sillä hänessä oli osaksi sitä luonnetta, jota sanotaan olevanranskalaisissa: hän oli mainio ahdistamaan — niin ensimäisen, toisenkuin kolmannenkin kerran; mutta heikko puolustautumaan, sillä hänentunteensa veivät vallan hänen aatteiltansa.

Hän ei käsittänyt sitä, hän ei voinut kauemmin jäädä siihen istumaan,hän jätti paikan varapuheenjohtajalle ja meni; — eipä ollut ilmanetteivät toiset vähäisen naurahtaneet.

Hän oli saapunut kokoukseen yhdessä Larsin kanssa, mutta meni yksinkotiin, vaikka matka oli pitkä.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Comments (0)
Free online library ideabooks.net