» » Pyhä sontiainen Kuvaus porttola-elämästä

Pyhä sontiainen Kuvaus porttola-elämästä

Pyhä sontiainen
Kuvaus porttola-elämästä
Category:
Title: Pyhä sontiainen Kuvaus porttola-elämästä
Release Date: 2019-01-06
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 31
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 70

The Project Gutenberg EBook of Pyhä sontiainen, by Else Jerusalem

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Pyhä sontiainen Kuvaus porttola-elämästä

Author: Else Jerusalem

Translator: Elviira Willman-Eloranta

Release Date: January 6, 2019 [EBook #58630]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PYHÄ SONTIAINEN ***

Produced by Tapio Riikonen

PYHÄ SONTIAINEN

Kuvaus porttola-elämästä

Kirj.

ELSE JERUSALEM

Suomentanut

E. W.-E. [Elviira Willman-Eloranta]

Helsingissä,Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö,1910.

"Aikamme kuvia voi nähdä myös rikotun peilin palasista."

(Lenau.)

Teille!

Tanssiville tytöille, — hymyileville morsiamille, — leikkivilleäideille, — teille on tämä kirja omistettu.

Tarkatkaa olemuksen korkeudesta sen syvyyksiä.

Tähystäkää elämän valosta sen synkeyteen.

Olkaa myötätuntoisia sille, — mitä olette kauan tuominneet.

Miettikää sitä, — mitä olette liika kauan sivuuttaneet.

Ja tuntekaa hellää sääliä niitä kohtaan, — jotka ovat teidän onnenneuhreja. — — —

SISÄLLYS:

1. Musta Katariina. 2. Goldscheiderin salonki. 3. Viisaustieteilijä. 4. Millerin salonki. 5. Kokemuksia. 6. Yksinäisyydessä. 7. Spizzarin järjestelmä. 8.

Ensimäinen osa.

Musta Katariina.

Johdesana:

Öisin jos kotoinen vaimo kyllyyden tyydyttämänä, iloinen olisin, uskollisena miestäni suudellen, niin lauloi keskellä renkutuksiaan portto Veneziassa. Koskaan en kuullut hurskaampaa rukousta.

(Goethe.)

Aivan sen loistavan kadun takana, joka muodostaa suurkaupunginyhteiskuntaelämän keskustan, — jonka leveillä, puhtaillaasfalttikäytävillä liikkuu päivittäin monia satoja hienosti puettujaherroja ja koristettuja naisia, — aikansa kuluksi vetelehtiviäkävelijöitä, — missä hymyillään ja tervehditään, alkaa suoraan javälittömästi, — melkein liika räikeällä erolla — pimeyden valtakunta.Kun kiertää Louvre de Luxe-nimisen liikkeen sivu, joka sijaitseekorkealle kohouvassa, selvää nykyaikaista mallia olevassarakennuksessa, ja kulkee muutamia askeleita sen sivustan hienojenkoruttomien piirteitten ohi, niin käännyttyään vielä kerran, näkeekohta edessään erään pienen päättömän kujan suun. Kujan toisen päänsulkee nimittäin korkea puistomuuri. Iltahämärän laskeutuessamiellyttävän viehkeästi suurkaupungin katoille, vaipuu tuo pieni kujailman mitään toivottomaan yöhön. Talopahaset näyttävät luhistuvan,— porttiholvit hukkuvat varjoon, — ja kun pääkatu komeileeiltaloistossaan, — tuikkaa täällä yksi ainoa punanen lyhty, — jokavaippaa lähinnä olevat esineet veriseen valoonsa… Näppärät kädetasettelevat alakerrosten ikkunoihin savuavia öljylamppuja.

Tuuli, tunkeutuen seinien rakosten ja lahojen paikkojen läpi, velloolevottomasti sinne tänne noitten pilliheikkien himmeitä liekkejä. Nevilkuttavat ja niiaavat. — Ne ovat mykkiä oppaita…

Pääkadun elämä hiljenee hiljenemistään. Liikkeet suljetaan. Hienotkatusankarit ovat jonnekin kotiutuneet. Vähitellen sammuvat kirkkaanpistävät sähkölamput. Ja ikkunoitten uutimet suojaavat tarkasti kaikenloiston, ylellisyyden ja komeuden. Silloin herää vuorostaan sivukujallaelämä. Joukko päivännukkujia avaa uniset, nälkää heijastavat silmänsä.Ikkunoita aukaistaan, ruostuneet oven saranat ritisevät. Ilmassa kiehuulevotonta kyselyä, lörpötystä ja naurua. Hajuvesi lemuaa, silkkikahisee, hopeaketjut säläjävät, kun kirjavapukuiset olennot nostetuinhameenhelmoin kiirehtivät pois nimettömän kadun pimeydestä.

Siinä he ovat!

Maalatuilta huulilta kuuluvat kevyeet laulujen hyräilyt. Lanteethuojuvat. Vyötäisten pingoitus lisää niitten muodotonta pyöreyttä.Silmien vaaniva loiste ei kestä kyllin valoa. Ja teeskennelty hymylähentelee kuolleen irvistystä. Sellaisena kulkee näiden naisten jonoihanilla pääkadun puhtailla asfalttikäytävillä. Rakkauden markkinatalkavat.

Onnen myymälät ovat kauppakunnossa. Myyjättäret vartovat ostajia. Eikäheidän tarvitse kauan odottaa. Tuolla heitä tulee äitien liepeiltä, —morsiamien syleistä, — viinipöytien äärestä, tanssisaleista, vakavienkirjojen luota, kirkoista — yhdentekevää, mistä he tulevat. — Kaikkihe löytävät täällä etsimänsä lainehtivassa pyörteessä… Yön tuuliheiluttaa heidän mustia takkejaan. Kuuluu tervehdyksiä, kikatusta jaäkkinäisiä vihjauksia. Supatuksen ja kihinän seasta lausutaan kuivianumeroita, ilettävä kaupanteko kaikuu huokausten keskellä. Ilotytönkylmä harkinta vallitsee himokkaitten miesten valloilleen päässyttäkiimaa. Päällystakkinsa kaulukseen kätkeytynein kasvoin seuraavatmiehet opastajiaan, — jotka kiireesti rientävät takaisin nimettömällekujalle. Kerran räiskyy lyhdyn verinen valo vieraille kasvoille. Sittenpimeys sulkee helmaansa ne, jotka sen vallassa parittelevat.

Päiväkauden on tämä mailman kolkka hiljainen ja hylätty. Uutimetverhoavat ikkunia, ovet ovat säpissä, harvoin kuulee lasten ääniä eikänaapurien keskustelua ollenkaan. Tässä korttelissa ei kasva iloisestileikkiviä lapsia. Täällä pesii pahe ja sen asukkaina on muuttolintujenlailla vapaita naisia, — täällä piilee rikos ja sen suojelijoita.Kaikki voi tänne sukeltaa kätköön, joka arvottomana on lupsahtanut poisyhteiskuntaelämän säädyllisyyden mittavaa'alta. Kellarikerrostensavuttuneisiin kahviloihin kokoontuu varkaita ja varastettujenesineiden kauppaajia, maaltatulleiden petkuttajia, parittajia, koko"hulikaanisakki", niinkuin niitä yleisesti nimitetään. Yhdenkuuluisimman kahvilan omistaa mamma Zimmermann. Sinne kerääntyysakkipoikia täytetyin taskuin. He antavat tyttöjen hyväillä itseään,töllistelevät ihmisiin, kujeilevat ja rehentelevät rahoillaan. Henakkelevat koristeita pöydille ja laskettelevat kokkapuheitaan, —kunnes poliisin koura iskee heidän hartioihinsa herättäen heidäthuumeesta.

Poliisin kirjoihin merkattuja naisia tulvii näihin pieniin, kosteisiin,huonosti rakennettuihin hökkeleihin, sillä seutu on sopiva,"kundirikas" ja piilossa poliisilta.

Lukuunottamatta muutamia tarkastuksia, jotka tapahtuvat emäntientieten, ei täällä tapahdu mitään rauhatonta. Ei kukaan ilkeämielinenhäiritse yleistä tyyneyttä. Merkattuja miehiä kyllä passitetaannopeasti pois, mutta "hyville tytöille" ei poliisi ole koskaan ankara.Tarkastus on muoto-asia. Kun jotain epäilyttävää ilmenee tytöissä, osaaemäntä ne heti tehdä vaarattomiksi…

"Likkapahanen on ihan klaari, teidän armonne, keisarillinenneuvosherra. — Kai ne paperit ovat vähän slarvattuja, mutta kyllä seitse vaan on kaikesta frii. Jos teidän armonne jotain tietää tahtoo,niin olkaa hyvä ja kysykää pois vaan."

Huoneet ja vuoteet eivät tässä korttelissa ole koskaan tyhjiä. Ainalöytyy "priimaa, nuorta" tavaraa. Tyttöjä kovin vaihdetaan, siksi liiketuottaa paljon "puhdasta" emännille.

Korkeitten, vanhojen vaahtereitten tiiheänmukuraiset oksat huojuvatsotilassairaalan paksun puistomuurin yläpuolella sulkien näkö-alankokonaan kujan peräpuolelle päin. Tuulten vihurit repivät puistalakastuneita lehtiä ja hennompia, kuivuneita oksia peittäen niilläkujan kokonaan. Muuten täyttävät kujan käytäviä kaikenlaiset roskat jaromut. Siinä on rikkinäisiä astioita, ja kelvottomia rääsyjä,ruuanjätteitä ja likaisia papereita. Epätasaisesti kivitetyllä kadullajuoksee likaveden muodostamia puroja, joita syntyy siten, että astioitatyhjennetään suoraan talojen ikkunoista. Nämä löyhkäävät likapurotlaajenevat usein lammikoiksi, jotka vaikeuttavat kulun, ja joiden ylinaiset hameet korkealle nostettuina hyppelevät kiroten, kun nejuoksevat hiukset pörröllään ja ruokottomasti koreihin risoihinpuettuina, kopat ja pilkumit kainalossa lähimpiin lafkoihin, ohimennenyrittäen kiemaillen tipsuttaa passissa olevan poliisin edessä.

Kaikki, minkä tällä alueella näkee, on siivotonta, kehnoa jamädännyttä. Yksi ainoa talo näyttää hyvin hoidetulta. Se onmonikerroksinen. Siinä on paljon kirkkaita ikkunoita. Se eroittuusilmiinpistävän komeana tuosta ympäröivästä ränsistymisestä. Siinäriippuu tuo punainen lyhty, joka on kujan ainoa valaistus ja sen lyhdynkylkeen on maalattu suurilla mustilla kirjaimilla "Punatalo." Rakentajaoli sen siksi ristinyt, koska se oli heleän tiilenpunervan värinen,jätettynä rappaamatta. Punatalo on kujan keskus ja sen asujaintenylpeys. Siinä asuu paikkakunnan kerma, ne neidit, jotka ovat kauneimmatja jotka ovat parhain edistyneet. Asuminen Punatalossa todistaa eiainoastaan etevyyttä, vaan se merkitsee onnistumista parempien tulojenhankinnassa ja säännöllistä toimeentuloa. Täällä saattoi eläämukavasti, jos teki "ahkeraan työtä" eikä juopotellut liikaa —.Täällä kävi herroja, — oikein hienoja, — saattoi sanoa, että neolivat "ylhäisiä", sillä Punatalon asukkailla oli luottoasuljetuissakin piireissä. Kaikki kävi täällä hyvin ja oikein mainiosti,jos ei olisi ollut olemassa rouva Lorinser, joka vuokrasi huoneitatäysihoidolla ja liinavaatteilla. Rouva Lorinser oli talon porttivahti,taloudenhoitaja ja korkein tuomari. Mitä hän sääti, sitä ei voitumitenkään enää kumota. Punatalon omisti virasta eronnut majuuri,joka ei koskaan puuttunut talon sisäisiin asioihin. Hän luottitäydellisesti rouva Lorinseriin, joka säännöllisesti maksoi hänellekuukausivuokransa. Ja se oli rouvan vahvin puoli, yhtä vahva kuin sevoima, millä hän kiskoi vuokralaisiltaan päivärahoja, jotka väliinnousivat 20 [vastaa noin 42 Smkaa. (Käänt. huom.)] guldeniin… —Kaksikymmentä guldenia päivässä! — Se oli nätti summa. — Useinsaattoi sen ansaita. — Mutta kaikkein kauniimmillekin sattuuliikepula. Mistä sen summan silloin sieppasi?! Rouva Lorinser eihyväksynyt luottojärjestelmää, kun oli kysymys vuokramaksusta hänelle.— Hän otti mieluummin velkaantuneen yksityisomaisuuden takavarikkoonja heitti uppiniskaisen velallisen kadulle. —

… Hän ei ollut tunteilija, tuo rouva Lorinser… Mutta hänenhuoneustonsa oli hyvässä kunnossa… Ikkunat olivat eheät ja välkkyivätkuin peilit. Uutimet olivat englantilaiseen tapaan järjestetyt javirheettömän valkoiset. Ikkunoissa oli koristekasveja, jotka päivälläkyllä näyttivät hiukan surkastuneilta, mutta iltavalaistuksessa neolivat hyvinkin hauskat ja kodikkaat. Hän oli säännöllinen ja kunnonnainen, tuo rouva. Työtä hän teki kuin hevonen.

Jos vaan kauppa olisi aina hyvin käynyt,… ei olisi vuokralaisillaollut surun kaunaa… Mutta kengät maksoivat, puvut tulivat kalleiksija… paidat y.m. liikkeeseen kuuluvat esineet. Ja muutamilla olilisäksi "elättejä", pieniä siskoja, muoreja, jotka pari kertaa viikossakerjäsivät apua tuolla kujalla.

Ei voinut olla kovasydäminen.

Millä vielä lisäksi osti itselleen "oikean" rakastajan?

Ruoka oli Lorinserilla jotenkin hyvä, mutta siihen ei kuulunut ryyppy,— eikä viinatta jaksanut tällaista elämää kestää. — Rouva kyllä antoikonjakkia ja viiniäkin eri maksua vastaan, eikä päinvastoin pitänytkäänsiitä, että jokin hankki sitä ulkoa päin. Mutta tämä nieli rahaa, kuinsika piimää… Hyvä Jumala! Ja vaikka piti kuinka ankaraa kirjanpitoa,ei tulopuoli vastannut lähimainkaan menopuolta. Ja mamma Lorinserkiusasi velkaantuneita tyttöjään kuin piru Jobia…

Siksi talossa kaikki olivat aina matkustavalla kannalla. Aina pantiintavaroita lähtökuntoon, aina oli matkasäkkejä eteisessä, ainakuljetettiin jotain ulos ja sisään, sadateltiin ja makeiltiin tuossapunasessa talossa. Tämä riiteleminen oli naapuriston henkinen keskus jaainoa huvitus, joka soi virkistystä kujan asujainten yksitoikkoiseenelämään. Rouva Lorinser ei pitänytkään "vakituisista neideistä." Nekehittyivät liian itsenäisiksi, niillä oli ystäviä ja suojelijoita,jotka pitivät joka vääryydestä jumalatonta melua. Ne saivat aikaan"skandaalia", pirstasivat ja jättivät joskus velkansa korvaamatta.

Ei. Parasta oli pitää aina nuorta, viatonta "tavaraa." — Ne toivatrahaa rouvan taskuihin… Nuoret ja vastatulleet kokemattomat olivatjalomielisiä. Ne elivät iloisesti, eivätkä ymmärtäneet havaita, ettäjoka "oikeutettu ja välttämätön" vaatimus oli nylkemistä ja väkivaltaa.— Rouva L. oleskelikin paljon rautatie-asemilla ja kaduilla. — Hänlyöttäytyi kauniitten maalta tulleiden tyttöjen seuraan. Väliin hän saine luokseen asumaan — väliin ei. — Joka tapauksessa ei liiketuottanut tappiota. Hänen huoneustonsa sijaitsi kyllin lähelläkaupungin keskustaa. Se oli hyvällä liikepaikalla ja Punatalon tavaraoli hyvässä maineessa… Niin, niin, mehevillä ja vastatulleilla oliaina hyvä menekki… ja siitä iloitsi rouva Lorinser. Hän oli hyvissäväleissä poliisiviranomaisten kanssa, liikkeen vakinaiset käyttäjättunsivat turvallisuutta hänen suojassaan. Ne noudattivat hänen vähimpiäviittauksiaan, tukivat häntä tarmokkaasti hänen yrityksissään ja olivathänelle avullisia yllätysten ja ikävyyksien varalta…

Kellarikerroksen rihkamakaupassa, mitä täytyi valaista koko päivänkeinotekoisesti, oli pieni tuikkulamppu käryämässä. Siellä istui rouvaLorinserin jääharmaa äiti kattoon asti tapuloittujen tavararasioittenkeskellä. Täydessä epäjärjestyksessä oli siellä nähtävinä naistenpuseroita, — — miesten alushousuja, — — hattuja ja patinoita,saippuaa ja rikkinäisissä kansissa olevaa romaanikirjallisuutta,silkkisiä alushameita ja kummitavaroita, hajuvesiä ja tupakkaa,sikamaisia kuvia ja rukousnauhoja, — konvehtia ja poskimaalia, —sellaista tavaraa, jota tällaisessa liikekeskuksessa välttämättömästitarvitaan. Suurin osa oli tytöiltä ryöstettyä tavaraa, jonka maminkaoli ottanut heidän vuokristaan. Keskellä tätä kaikkea pikittikanarialintu häkissä, sekin vuokraryöstötavaraa. Kun ei se tässävalottomuudessa enää voinut laulaa, ei sitä kukaan ostanut. Jalintuparka sai sentähden kuulla rouva Lorinserin pitämän pitkännuhdesaarnan tuhlaavaisuudesta joka ikinen kerta, kun tämä kulki häkinohi. Mutta lintu ei sittenkään laulanut, eikä rouva raskinut sitätappaa toivossa, että jos sittenkin joku sen ostaisi.

Tämän pikkulinnun säälittävä tila herätti ainoastaan kahden silmänhuomiota tässä tungokseen asti asutussa Punatalossa. Nämät olivatsuuret, tummanharmaat ja tarkkaavaiset. Ne olivat pienen tuskin kuudenvuotiaan tyttösen.

Kesäisin, kun lintuhäkki ripustettiin talon seinään puodin kohdalla,seisoi tämä pikkutyttö kummallisen kirjavissa ja epämukavissavaatteissa sen edessä ja katseli lintua, joka pelokkaana hyppelihäkkinsä orsinappuloilla. — —

Aivan visusti pisti tyttö pienen ruskettuneen sormensa rautalankojenlomasta… "Laula nyt, laula!" kuului epätoivoinen ääni. Mutta lintukyyristyi ruoka-astiaansa ja ainoastaan pikitti heikosti…

"Kulttiseni, pelkäätkö", — ajatteli pienokainen, — "äiti, tiedätkö,hän laulaa aina, mutta hän ei pelkääkkään tuota."..

Tämä lause tuotti pienokaiselle monta kovaa läimäystä, ensin rouvaLorinserilta itse, joka vihasi tuota "bööhmiläistä kakaraa" kuinverivihollistaan. Sitten tyttöä löylytti oma äitinsä "musta Katariina",joka lastansa tahtoi kerran vakavasti kasvattaa, vaikka hän samassanauraa hölötti punaisin, täyteläisin huulin… Aivan varta vasten hänkumartui ikkunasta ulos ja antoi honotuksensa kuulua raivoavan rouvaLorinserin korviin… Sitten hän kääntyi ystävättärensä Jankan puoleen,joka vaieten hommasi kyökissä.

— Tuo vekara! Se on aika elävä, hyppää jo silmille.

— Itseesi on tullut, vastasi Janka huoaten…

— Ei ole hullummaksi, vastasi töykeästi musta Katariina oikoensolakkaa joustavajänteistä ruhoaan, — pitää katsoa eteensä, raato,ett'ei joka tuhrus sylje silmille. Niin minäkin olen tehnyt.

Toinen katsahti rukoillen häneen… Katariinan uhkaavan katseenvälähdyksestä kilpistyi katse alas. — Katariina pudisti itseään kuinkissa kiukussa ja meni huoneeseensa… Hän tiesi, että kun Jankanpäälle tuli "pyhä henki", oli paras jättää hänet yksin…

… Musta Katariina oli ainoa talossa, jolla rouva Lorinserin alueellaoli jonkinlainen itsehallitusoikeus. Ystävättärensä Jankan jatyttärensä, Miladan, kanssa hän asui erityisessä huoneustossa, johonkuului keittiö, makuuhuone ja ruokasali. Vuokransa hän maksoivuosineljänneksittäin ja suoraan isännälle, jonka kanssa hän oli kerranollut huhujen mukaan hyvin herttaisissa suhteissa. — Porttivahdinkinoli pakko sietää tätä kiusottavaa valtansa rajoitusta. Kaikki rynnäköttuota heleästi nauravaa naista vastaan olivat tehottomat.

Katariina oli sulavan hemaseva nainen. Hänellä oli ehjät slaavilaisetpiirteet, harmaat, iltakissan kirkkaat silmät, ja suloinen, aistillisenkaareva, voimakas suu, jota ympäröi vieno surumielisyys sulattaenkasvojen piirteet vastustamattoman hurmaaviksi… Hän

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 70
Comments (0)
Free online library ideabooks.net