» » Sekasointuja Runoja

Sekasointuja Runoja

Sekasointuja
Runoja
Category:
Author: Onerva L.
Title: Sekasointuja Runoja
Release Date: 2019-02-03
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 28
Read book
1 2 3 4

The Project Gutenberg EBook of Sekasointuja, by L. Onerva

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Sekasointuja Runoja

Author: L. Onerva

Release Date: February 3, 2019 [EBook #58815]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEKASOINTUJA ***

Produced by Tapio Riikonen

SEKASOINTUJA

Runoja

Kirj.

L. ONERVA

HelsiNgissä,Lilius & Hertzberg Osakeyhtiö,1904.

SISÄLLYS.

SEKASOINTUJA.

 Syystunnelma.
 Sotalaulu.
 Ennen — nyt —.
 Te naiset — —.
 Pohjatuulen tuvilla.
 Tropiikin alla.
 En tahdo — —.
 Olis' kylläkin syytä — —.
 Keinutan kaikua.
 Merimaisema.
 Resitatiivi I.
 Laulajan ladulta.
 Eräs pikakuva.
 Tule kanssani — —.
 Rukous.
 Resitatiivi II.
 Vanha taru.
 Iltatunnelma.
 Elämälle.

LAULUJA YÖSSÄ.

 Minä viillätän yöllistä ulappaa — —.
 Niin hyvin ma ymmärrän kaikki ne — —.
 Minä kaihtien kujia kuljeksin — —.
 Jospa voisi nukkua — —.
 Nyt en minä enää itkekkään — —.
 Ikuinen henki, ikuinen aine — —.
 Niin kaukaa hiljaseen yöhön — —.
 Sua katsoa mielisin kauvan silmiin — —.
 Kun tunnettani hyvailet — —.
 Muu päässäni huimaa hurjasti — —.
 Minä mielisin hiljaa hellästi — —.
 Nyt kun ne kaikki ohitse on — —.
 Minä tunsin kuinka se syttyi taas — —.
 Taas soivat ne suuret surut — —.
 Oi terve lempeä tuonetar — —.
 Tarjosi taivas minulle rauhan — —.
 Minä tunnen kuinka se pulppuaa — —.
 Minä kiivin syrjiä syvänteen — —.
 Hiihdän yöhön aavikolle — —.
 Yllätä ikuinen yö — —.
 Suo anteheks' hullu hurjuutein — —.

AFORISMEJA.

 Asehet alas — —.
 Ei aina se ole musta — —.
 Mihin vertaisin ma maisen maineen — —.
 Mun tuntuu sille — —.
 Kun kuoleman enkeli luokseni hiipii — —.
 Valo kaunehin on, kun tummin on varjo — —.
 Miks' tehtiin niin — —.
 Näin sanotaan — —.
 On maailma kuin meluava markkina — —.
 Jäästä on silmän seinä — —.
 Ma muille luovuttaisin elon pitkän — —.

SEKASOINTUJA.

SYYSTUNNELMA

Keltaset lehdet putoo — — — Kylmät pisaret ruutuhun rapsaa; hämähäkki seinähän seittiä kutoo, vanhassa puussa nakuttaa ja napsaa hävityksen mato. — Öiseen tuuleen huuhkaja huhuu: kaikesta kato!! — — —

SOTALAULU

Raskas on maatua kahlehen painoon, kaunis on kaatua tuliterän vainoon. Keihäät kostoon, tapparat tanaan, vapaus nostoon, miehet Manaan! Ennättääpi yö yli meidän; lapset jääpi, aamu on heidän!

ENNEN — NYT —

Soi sielussa ennen ne kielet herkät ja hienot, ne soinnut selvät ja vienot. —

Ne johtivat eloni vuolevan juoksun, ne loivat sen riennolle valoisan tuoksun, ne kuiskivat kulkuni kaukaista määrää, ne väistivät vaanien välkettä väärää ja kiersivät punaisena päilyvää kukkaa ja juomasta kielsivät hunajansa hukkaa. — — Ma sieluni sointuja vaieten kuulin ja Jumalan ääneksi tuntoni luulin. —

Vaan vuodet vieri ja vaipui; — omatuntoni tuomiot haipui ja lakkasi lapsuuden laulut. —

Soi sielussa nyt, soi kielet hämärät kummat, epäsoinnut suuret ja tummat. — Ne ilkkuvat entistä sydämeni kieltä ja entistä selvää ja kirkasta mieltä, ne särkevät entisen totuuden kuvan ja hyvään ja pahaan ne antavat luvan oma itse on laki, joka antavi määrän, oma tahto on tuomari oikean väärän. — Ma tyhjässä harhaan eksyvän lailla ja elämä on tyhjä ja määrää vailla. —

Niin kaikki on sielussa toisin, että itkeä muutosta voisin, — ja sentään en mielisi vaihtaa. —

TE NAISET — —

Te naiset, te naiset, te näyttelijät, te petätte, peitätte yhä, te lainaatte lapselta katsehen ja ilmenen tekopyhän. Te petätte itsenne, petätte muut, kun sidotte silmät, tukitte suut ja käytte kuin nunnien kuvat, kuin enkelit tusinataiturin palapiirtehin säveän säädyllisin, näin täyttäen luulot ja luvat. — —

Oi ollapa kerranki ihminen ja valimostanne vapaa! Te pelkäätte sääntöjen sävyä ja kotien kireää tapaa; vaan ponnisteltua uuvuksiin te lankeette kaapunne laskoksiin ja silloin joskus ma mietin: Mitä hyötyä näytellä enempää, tekin tahdotte miestä miellyttää ja koljette vireissä vietin — —

POHJATUULEN TUVILLA.

Kesän kukka, miksi kukitkaan, miksi nuppus' aukes' ollenkaan! Kesäpäiviä vain harva on, sekin harva kylmä, tunteeton; pian tuoksus' haihtuu tuulisäihin, poskes' kalpeneepi pohjan jäihin!

Kesän kukka, miksi hymyilet, miksi elämätä lempinet! Vastarakkautta ethän saa: maailma ymmärrä ei rakastaa, pienen onnea ei elo siedä; hymyn sultakin se voipi viedä —

Kesän kukka, älä tuudikkaan kukkasyöntäs' onnen unelmaan! Älä oota hellää suukkoa: maailman suukossa on — kuolema; maailman lemmessä on vihaa alla, maailman heltehessä piilee — halla —

TROPIIKIN ALLA.

Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee, yhden yön se kukoistaa ja aamulla jo raukee; sill' on syvä silmänluonti kutsuva ja kuuma, sill' on hehkuheteillänsä keskiöiden huuma.

Sill' on lehti verinen ja purppurainen huuli, sill' on tuoksu huumaava kuin kevätaron tuuli. Taita tulikukkanen ja juo sen kuuma mesi, elä hetki, nauti hetki, kaadu paikallesi!

EN TAHDO — —

En tahdo ma polvea notkistaa, — en niskani painua antaa; minä tohdin katsoa silmihin ja päätäni pystyssä kantaa. Oi kurja se ois, joka pelvosta ylivaltoa kunnioisi ja halpaa henkeä säästääkseen valevaakunan loistaa soisi!

Mitä siitä jos ihmiset herjaavat ja siveyssaarnurit soimaa: ne kertovat notkeaa nöyryyttä ja kieltäymyksen voimaa. — Sun pitäiskö, henkeni, taipua, kun käskevi kääpiökansa! Ei, käy kuni valtias kruunattu, mi nauttivi uhmastansa! — —

OLIS' KYLLÄKIN SYYTÄ — —

Olis' kylläkin syytä peljätä, että järkeni valo vaipuu, ja että henkeni rauhaton vielä harhateille haipuu, sillä virtaa se munkin suonissain se sairaan äitini veri, ja väliin se kiihtyen hämärtyy kuin yöllä rannaton meri.

Olis' kylläkin syytä rukoilla, että sieluni voimat ei raukeis' ja ett' ei herkälle hengellein se ijäinen yöhyt aukeis', sillä merkin on äitini painanut mun mieleni tummaan paloon, on jättänyt yö vähän hämärää mun sieluni silmän valoon.

Olis' kylläkin syytä soimata sitä kohtalon kättä pahaa, mi äidin on pannut muovaamaan mun henkeni heikkoa vahaa, vaan sentään äitiä kaihoan kun talvi peitteheks' lunta ja hellin häntä mä muistelen kuin kaukaista kauno-unta.

Ja vaikk' olis' syytä arkailla tuot' äitini luomaa työtä: mun henkeni liikaa herkkyyttä ja sieluni salaista yötä, niin en minä konsana peljätä voi, että onnettuutta ne uhkaa, vaan surren niitä ma rakastan kuin äitini muiston tuhkaa — —

KEINUTAN KAIKUA.

Keinutan kaikua, souatan sointia, tuuditan tunteeni lasta. Puolet sen sielua omaani on, puolet on taivahasta.

Sylkytän soittoa, liikutan laulua, heijutan herkkää mieltään, kuuntelen iltasin itseksein hopean kirkasta kieltään.

Souatan säveltä, lempeni lasta; kasvaos kaunoisaksi: elä mulle iloksi, sieluni suloksi, onneksi ainoaksi!

MERIMAISEMA.

Tuulien puistama puu, punanen kivi ja kallio luisu, laineen hiertämä heljä hiekka, suolanen salmen suu. — — Ääretön soiluva sineä, vettä, päivää, kuultoa, hämärrettä, kohu kuin kosken juoksu; — kaukana säryinen kalpea peili, korkea, valkonen seili; — — ylitse voimakas tuulen tuoksu — — — — — — Merta ja taivasta, taivaanrantaa kunnekka silmä kantaa — —

RESITATIIVI I.

Ei onnea luotu minulle, se luotiin muita vasten, se luotiin perhojen iloita ja leikkiä nukkelasten. — Jos en sitä itse ma särkiskään, sen särkevät multa toiset: nuo sääntöjen säveät seuraajat, nuo homeisten lakien loiset, joiden järki on jäykkä ja pimeä ja tunne kuin tahkottu kivi, mielipitehet museon hyllyltä ja sielu kuin kirjan rivi, joiden silmät on kierot ja karvahat sitä kaikkea kaunista kohti, joka lainakaapuja halveksii ja omilla liikkua tohtii. — — — — — — Te luulette, että mun henkeni valeviisauteenne viihtyy: mitä enemmän minua kiusaatte, sitä enemmän mieleni kiihtyy. Te luulette, että mun henkeni veriottelussamme taipuu: mitä enemmän minua sorratte, sitä enemmän valtanne vaipuu. Näennäisesti kenties taipua voin yli voimien käypään valtaan, vaan kahleissa sittekin säilytän oman henkeni uhri-altaan; ja jos ette elää salli mun, niin tappakaa minut vainen: minä olen vankina vaarallinen ja kelvoton alamainen! — —

LAULAJAN LADULTA.

— Koske hiljaa kanteloon: kieli katkee,

1 2 3 4
Comments (0)
Free online library ideabooks.net