» » Timon Ateenalainen

Timon Ateenalainen

Timon Ateenalainen
Title: Timon Ateenalainen
Release Date: 2006-04-10
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 15
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg EBook of Timon Ateenalainen, by William Shakespeare

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Timon Ateenalainen

Author: William Shakespeare

Translator: Paavo Cajander

Release Date: April 10, 2006 [EBook #18144]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIMON ATEENALAINEN ***

Produced by Tapio Riikonen

TIMON ATEENALAINEN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1900.

Näytelmän henkilöt:

TIMON, ateenalainen ylimys.
LUCIUS, |
LUCULLUS, | Timonin imartelijoita.
SEMPRONIUS, |
VENTIDIUS, muuan Timonin valheystäviä.
APEMANTUS, äreä filosofi.
ALCIBIADES, ateenalainen sotapäällikkö.
FLAVIUS, Timonin hovimestari.
FLAMINIUS, |
LUCILIUS, | Timonin palvelijoita.
SERVILIUS, |
CAPHIS, |
PHILOTUS, |
TITUS, | Timonin velkojain palvelijoita.
LUCIUS, |
HORTENSIUS, |
Kaksi Varron palvelijaa.
Isidorin palvelija.
CUPIDO ja muita naamioita.
Kolme muukalaista.
Runoilija, maalari, kauppias ja helmiseppä.
Vanha ateenalainen.
Paashi.
Narri.
PHRYNIA, | Alcibiadeen rakastajattaria.
TIMANDRA |
Ylimyksiä, senaattoreja, sotamiehiä, varkaita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikka: Ateenan kaupunki ja läheinen metsä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Ateena. Sali Timonin talossa.

    (Runoilija, maalari, helmiseppä, kauppias ynnä muita
    tulee eri haaroilla.)

RUNOILIJA.
Hyvää päivää!

MAALARI.
              Hauskaa, että voitte hyvin.

RUNOILIJA.
En kaukaan nähnyt teitä. Mitä kuuluu?

MAALARI.
Tapaansa menee.

RUNOILIJA.
                Niin, niin, tiettävästi.
Mut jotain erikoista? Jotain kummaa
Ja ennen kuulumatonta? — Mut, nähkääs!
Rikkauden taika, tenhos tänne loihti
Nuo henget kaikki! Kauppiaan ma tunnen.

MAALARI.
Molemmat tunnen; helmiseppä toinen.

KAUPPIAS.
Oi, mikä kelpo herra!

HELMISEPPÄ.
                      Niinpä kyllä.

KAUPPIAS.
Mies verraton ja niinkuin harjoitettu
Hyvyyden juoksuun uupumattomaan:
Hän voiton vie —

HELMISEPPÄ.
                  Juveeli täss' on mulla.

KAUPPIAS.
Oi, näyttäkäähän! Timonille varmaan?

HELMISEPPÄ.
Jos maksamaan hän suostuu; vaan se seikka —

RUNOILIJA.
"Kun palkasta me halpuutt' ylistämme,
Niin tahraantuu sen oivan runon loisto,
Jonk' ylevyys on saapa."

KAUPPIAS (katsellen helmeä).
                         Varsin soma!

HELMISEPPÄ.
Ja kallis! Näettenkö tuota vettä?

MAALARI.
Teit' innostuttaa varmaan joku teos,
Jonk' omistatte hänen armollensa.

RUNOILIJA.
Niin, suustani kai pääsi jotain moista.
Runous on kuin pihka, joka tihkuu
Tuoreesta puusta. Piistä ei saa tulta,
Jos sit' ei iske; meidän jalo liekki
Itsestään syttyy ja, kuin virta, murtaa
Kaikk' esteet tieltään. — Mitä teill' on tuossa?

MAALARI.
Vain maalaus. — Milloin tulee kirja ulos?

RUNOILIJA.
Suorastaan tarjouksen kantapäillä. —
Ah, näyttäkäähän tuota!

MAALARI.
                        Kaunis taulu.

RUNOILIJA.
Niin on; tuo tuoss' on vallan verratonta.

MAALARI.
Jotenkin.

RUNOILIJA.
          Oivaa! Mikä sulon ilme
Tuoss' asennossa! Mitä sielun voimaa
Tuo silmä säihkyy! Mikä mielihaave
Huulilla noilla! Sanoin ihan voisi
Nuo mykät ruumiinliikkeet ilmituoda.

MAALARI.
Niin, elämää on hiukan jäljitelty.
Tuo ilme — onko hyvä?

RUNOILIJA.
                      Toden totta,
Se voittaa luonnon; taiteen mahti tässä
Elävämp' on kuin itse elämässä.

(Muutamia senaattoreja kulkee näyttämän poikki.)

MAALARI.
Oh, sillä herralla on ystäviä!

RUNOILIJA.
Ateenan senaattorit! — Miekkoiset!

MAALARI.
Kah, vielä lisää!

RUNOILIJA.
Sit' ystävien tulvaa, sitä virtaa! —
Kyhäyksessä tässä kuvaan miestä,
Jot' on tää mainen mailma täysin sylin
Hyväillyt, halaillut. Vapaata juontan'
Ei yksityisyys häiri, se vaan kiitää
Avaraa vahamerta;[1] ilki-isku
Ei pilkkuakaan suunnassani tahri,
Jok' ylvää kotkan lentoaan vaan lentää,
Jälkeensä jättämättä jälkeä.

MAALARI.
En ymmärrä.

RUNOILIJA.
            Avaimen teille annan.
Niin, nähkääs, kaikki säädyt, kaikki luonteet, —
Niin hyvin liukkaat, taipuisat, kuin myöskin
Vakavat, jäykät, — palvelustaan tuovat
Näin Timonille. Miehen suuri rikkaus,
Jalohon auliuteen yhtyneenä,
Vetää ja häneen lemmen sitein kiintää
Sydämmet kaikenlaiset, peilirakkaast'
Imartajasta Apemantukseen,
Jok' itsens' inhomista rakastaapi
Ylitse kaiken; hänkin polveansa
Hänelle notkistaa ja tyyten palaa,
Timonin nyökkäyksest' autuaana.

MAALARI.
Näin heidän puhelevan keskenään.

RUNOILIJA.
Kuvailen, ett' on onnettaren istuin
Sorea, suuri kunnas; kunnaan juurell'
On kaikenlaista luonnetta ja kansaa,
Mi tämän pallon parmaill' ahertaapi,
Tilaansa parantaakseen; niiden keskeen,
Jotk' ylös tuohon vallattareen katsoo,
Timonin muotoisen ma miehen kuvaan,
Jot' onnettaren elfenluinen käsi
Luoksensa viittaa; tämä äkkilempi
Äkisti kaikki kilpailijat muuttaa
Orjiksi, käskyläiksi.

MAALARI.
                      Niinkuin naulaan!
Tuo kunnas, onnetar ja istuin, jonne
Viittaillaan yhtä kansan joukosta,
Jok' ylös onnen jyrkännettä kiipee
Kumarapäin, — tuo meidän taiteen alaan
Ois aivan omiaan.

RUNOILIJA.
                  Ei, kuulkaahan:
Nuo kaikki — äskeiset nuo kumppaninsa,
Moni ylempikin häntä — jäljiss' oiti
Hännystelevät, terveisillä käyvät,
Valavat korvaan pyhää kuiskutusta,
Siunaavat jalustintakin, ja ilmaa
Imevät hänen suustaan.

MAALARI.
                       Niin, ja sitten?

RUNOILIJA.
Kun onnetar, tuo häälyvä ja löyhä,
Pois työntää suosikin, niin koko liuta,
Jok' ylös vuoren huippuun käsin, polvin
Jälestä junnas, antaa miehen luistaa,
Hänt' yksikään ei sortumukseen seuraa.

MAALARI.
Tuo tavallista on. Voin esitellä
Sen seitsemänkin tapamaalausta,
Jotk' onnettaren äkkipuuskat kuvaa
Sanoja selvemmin. Mut hyvä oisi,
Jos Timon tietää sais, ett' ihmissilmä
On ennen nähnyt moisen kuperkeikan.

    (Timon tulee seurueineen. Ventidiuksen palvelija on
    puheissa hänen kanssaan.)

TIMON.
Vangittu, niinkö?

PALVELIJA.
                  Niin on, hyvä herra;
Ja velkomus on viisi talenttia.
Varat on heikot, velkamiehet tiukat.
Hän pyytää teiltä puoltokirjaa niille,
Jotk' ovat hänet vanginneet; on muuten
Hukassa toivo.

TIMON.
               Jalo Ventidius!
En ole niitä, jotka luotaan viskaa
Hädässä ystävänsä. Hänet tunnen,
Hän jalo mies on, avun ansaitseva,
Ja saakin sen: lunastan hänet irti.

PALVELIJA.
Ijäti on hän kiitollinen teille.

TIMON.
Vie terveiseni: oiti lunnaat laitan,
Kun vapaa on hän, pyydä hänet tänne. —
Ei riitä se, ett' autat pystyyn heikon,
Tukea myöskin kaipaa hän. — Hyvästi!

PALVELIJA.
Oloinen onni teidän armollenne!

    (Palvelija menee.)
    (Vanha ateenalainen tulee.)

ATEENALAINEN.
Kuulehan, herra!

TIMON.
                 Puhu, hyvä vanhus.

ATEENALAINEN.
Lucilius on palvelija sulla.

TIMON.
Niin on, ja entä sitten?

ATEENALAINEN.
                         Jalo Timon,
Tykosi tänne kutsuta se mies.

TIMON.
Hän onko tässä saatossa? — Lucilius!

(Lucilius tulee.)

LUCILIUS.
Tass' olen, herra, nöyrin palvelijanne.

ATEENALAINEN.
Tuo mies, tuo passarisi, jalo Timon,
Talossain öisin liikkuu. Olen mies,
Jok' olen pienest' alkain ollut tarkka;
Paremman minä perillisen vaadin
Kuin kupinkantajan.

TIMON.
                    No, entä sitten?

ATEENALAINEN.
Yks mull' on tytär, heimoa ei muuta,
Kenelle tavarani luovuttaisin.
On tyttö soma, tuskin naitava,
Ja kalliist' olen häntä kasvattanut
Paraimman mukaan. Nyt tuo käskylääsi
Lempiinsä hänet kietoo. Jalo herra,
Apusi suo, nuo käynnit hältä kiellä;
Ma koitin turhaan.

TIMON.
                   Mies on rehellinen.

ATEENALAINEN.
Nyt häll' on tilaisuus se näyttää, Timon;
Rehellisyydell' oma palkkans' olkoon,
Se älköön tytärtäni voitekselko.

TIMON.
Lempiikö tyttö häntä?

ATEENALAINEN.
                      Hän on nuori
Ja herkkä; oman nuoruutemme kiihko
Osoittaa kyllin, kuinka häälyvä
Se nuoruus on.

TIMON (Luciliukselle).
               Sä lemmit tyttöä?

LUCILIUS.
Kyll', arvo herra, ja hän lempii mua.

ATEENALAINEN.
Jos luvattani naimisiin hän menee,
Niin — jumalat sen kuulkoot! — maantielt' otan
Ma perillisekseni mierolaisen,
Ja hänet hylkään.

TIMON.
                  Mitä annat hälle,
Jos vaimoksi hän menee vertaiselleen?

ATEENALAINEN.
Heti kolme talenttia; vasta kaikki.

TIMON.
Tuo sievä mies mua palvellut on kauan;
Hänelle onnen hankin, sitä vaatii
Jo ihmisrakkaus. Työnnä hälle tyttö;
Mink' annat sinä, saman minä annan,
Niin tasapainoss' ovat.

ATEENALAINEN.
                        Jalo herra,
Sanasi pidä, niin on tyttö hänen.

TIMON.
No, tuossa käteni ja miehen sana!

LUCILIUS.
Nöyrimmät kiitokseni, jalo herra!
Mik' onnen hyvyys osakseni tulkoon,
Niin teidän se on omaa.

(Lucilius ja vanha ateenalainen menevät.)

RUNOILIJA.
                        Työni ottaa
Suvaitkaa; onnea ja pitkää ikää!

TIMON.
Suur' kiitos! Minust' oiti saatte kuulla:
Ei, jääkää. — Mitä, ystävä, on sulla?

MAALARI.
Vain pikku kuva; pyydän, vastaan ottaa
Se suvaitkaa.

TIMON.
              On kuva tervetullut.
Kuva on milt'ei tosi ihminen;
Näet, ihmistä kun epäarvo peijaa,
Niin on hän kuorta vain; nuo kuvat ovat
Mit' ovat luonnostaan. Ihailen työtäs;
Kuink' ihailen, sen kohta näet; varro,
Saat pian kuulla.

MAALARI.
                  Taivas teitä kaitkoon!

TIMON.
Hyvästi, herrat! Kätenne! Mut yhdess'
On meidän ruokailtava. — Juveelinne
On aivan pilattu.

HELMISEPPÄ.
                  Kuin? Hinnallako?

TIMON.
Pilattu ylenmäärin kiitoksilla.
Jos hinnan maksan ylistyksen mukaan,
Niin tulee matti taskuun.

HELMISEPPÄ.
                          Hinnan sille
On myyjä pannut; isäntää kun vaihtaa
Esineet yhdenarvoiset, niin arvo
Isännän mukaan on; te korotatte
Juveelin hinnan, sitä kantamalla.

TIMON.
Hyvinpä ivaat.

KAUPPIAS.
               Eikä. jalo herra,
Yleisen kansanäänen vain hän lausuu,
Hän puhuu, mitä kaikki muut.

TIMON.
Kas, kuka tulee! Nuhteitako mieli?

(Apemantus tulee.)

HELMISEPPÄ.
Otamme niistä osamme.

KAUPPIAS.
                      Se mies
Ei ketään säästä.

TIMON.
                  Jalo Apemantus,
No, hyvää päivää!

APEMANTUS.
                  Säästä hyvä päivä
Siks, että minä jalo oon ja sinä
Timonin koira ja nuo konnat rehdit.

TIMON.
Sanotko: konnat? Sin' et heitä tunne.

APEMANTUS.
Eivätkö ole ateenalaisia?

TIMON.
Ovat oikein.

APEMANTUS.
Siis sanassani pysyn.

HELMISEPPÄ.
Tunnetteko minut, Apemantus?

APEMANTUS.
Sen tiedät: nimesi jo mainitsin.

TIMON.
Kopea olet, Apemantus.

APEMANTUS.
Varsinkin siitä, ett'en ole Timonin kaltainen.

TIMON.
Minne matka?

APEMANTUS.
Puhkaisemaan pääkalloa kunnon ateenalaiselta.

TIMON.
Siitä työstä olet kuoleman oma.

APEMANTUS.
Aivan oikein, jos laki tyhjästä määrää kuoleman.

TIMON.
Mitä pidät tästä kuvasta, Apemantus?

APEMANTUS.
Hyvää, sillä se ei tee mitään pahaa.

TIMON.
Eikö se ole hyvää työtä tehnyt, joka on sen maalannut?

APEMANTUS.Parempaa on se tehnyt, joka maalarin on tehnyt, ja kuitenkin on hänkinvain törkyistä porotyötä.

MAALARI.
Sinä olet koira.

APEMANTUS.
Äitisi on minun sukuani; mikä on hän, jos minä olen koira?

TIMON.
Tahdotko syödä päivällistä kanssani, Apemantus.

APEMANTUS.
En; minä en syö suuria herroja.

TIMON.
Jos sitä tekisit, niin pahoittaisit naiset.

APEMANTUS.
O! Nehän niitä suuria herroja syövät ja tulevat siitä suurimahaisiksi.

TIMON.
Sepä ruokoton käsitys!

APEMANTUS.
Niinkuin sinä sen käsität; pidä hyvänäsi.

TIMON.
Mitä pidät tästä juveelista, Apemantus?

APEMANTUS.
En niin paljon kuin rehellisyydestä, joka ei vie ihmiseltä ropoakaan.

TIMON.
Mitä ajattelet sen maksavan?

APEMANTUS.
Se ei maksa ajattelemista. — Mitä kuuluu, runoseppä?

RUNOILIJA.
Mitä kuuluu, filosofi?

APEMANTUS.
Sinä valehtelet.

RUNOILIJA.
Etkö ole se?

APEMANTUS.
Olen.

RUNOILIJA.
Siis en valehtele.

APEMANTUS.
Etkö ole sinä runoseppä?

RUNOILIJA.
Olen.

APEMANTUS.Siis sinä valehtelet; silmäilehän vain viimeistä teostasi, jossa häntäkuvittelet arvoiseksi mieheksi.

RUNOILIJA.
Se ei ole kuvittelua; hän on se.

APEMANTUS.Hän on sinun arvoisesi, ja maksaa sinulle työstäsi; joka imarteluarakastaa, on imartelun arvoinen. Hyväinen taivas! Jospa olisin minäsuuri herra!

TIMON.
Mitä silloin tekisit, Apemantus?

APEMANTUS.Samaa, mitä Apemantus nytkin tekee: vihaisin suurta herraa sydämmenipohjasta.

TIMON.
Mitä? Itseäsikö?

APEMANTUS.
Itseäni.

TIMON.
Miksi?

APEMANTUS.Siksi, että koko vihainen mieleni olisi mennyttä, jos olisin suuriherra. — Olethan sinä kauppias?

KAUPPIAS.
Olen, Apemantus.

APEMANTUS.
Kauppa sinut hävittäköön, jos ei jumalat sitä tee.

KAUPPIAS.
Jos kauppa sen tekee, niin sen tekevät jumalat.

APEMANTUS.
Kauppa on jumalasi, ja jumalasi sinut hävittäköön!

(Torven toitauksia; palvelija tulee.)

TIMON.
Ken siellä?

PALVELIJA.
            Alcibiades seurueineen:
Noin kaksikymmeninen ratsasjoukko.

TIMON.
On talo heille auki; menkää vastaan. —
    (Muutamia seurueesta menee.)
Nyt teidän täytyy jäädä puoliselle. —
Ei pois, ei, ennenkuin ma teitä kiitän;
Ja syötyämme näyttänette taulun. —
Iloista nähdä teitä. —
    (Alcibiades tulee seurueineen.)
                        Terve, terve!

APEMANTUS.
Kas niin, nyt alkaa! — Kuivatkohon kihti
Ja rammatkoon nuo nöyrät jäsenenne!
Ne maireet konnat ystävyytt' ei tunne,
Kaikk' on vain imarretta! Apinoiksi
Ja babiaaneiks ihmissuku taantuu.

ALCIBIADES.
Kaipuuni viihdytitte; katsettanne
Himolla ahmin.

TIMON.
               Terve tuhannesti!
Suloista aikaa ennen eroamme
Kemuilla viettäkäämme. Sisään käykää!

    (Kaikki menevät, paitsi Apemantus.)
    (Kaksi ylimystä tulee.)

1 YLIMYS.Mik' aika päiväst', Apemantus?

APEMANTUS.
                               Aika
Vakaaksi tulla.

1 YLIMYS.
                Siihen aina aikaa.

APEMANTUS.
Mut sinulla, sen vietävä, ei koskaan.

2 YLIMYS.Timonin juhlaanko sa menet?

APEMANTUS.
                            Menen
Näkemään, kuinka ruoka täyttää konnat
Ja viini kiihtää narrit.

2 YLIMYS.Hyvästi, hyvästi!

APEMANTUS.
                  Sin' olet narri,
Kun kahdesti tuon hyvästisi matkit.

2 YLIMYS.Miksi niin, Apemantus?

APEMANTUS.Olisit voinut toisen pitää itseäsi varten, sillä minä en aio sinullesemmoista antaa.

2 YLIMYS.Mene hirteen!

APEMANTUS.Enkä, mitään en tee sinun käskystäsi; sen neuvon voit antaaystävillesi.

2 YLIMYS.Pois, senkin hämmästelevä koira, taikka potkaisen sinut ulos!

APEMANTUS.
Pakenen, niinkuin koira, aasin kavioita.

(Menee.)

1 YLIMYS.
Tuo ihmisyyden vastapuoli! Tulkaa;
Timonin antiutta maistelkaamme.
Hyvyyden sydämmenkin se mies voittaa.

2 YLIMYS.
Tyhjentää: Plutus, kullan jumala,
Vain hänen voutins' on; ei sitä hyvää,
Jot' ei hän maksa seitsenkertaisesti;
Ei lahjaa, jost' ei ylenmääräist' anna
Hän vastalahjaa.

1 YLIMYS.
                 Häll' on jaloin sydän,
Mik' ihmist' ikänä on hallinnut.

2 YLIMYS.Eläköön onnessa ja kauan! Tulkaa.

1 YLIMYS.Teen seuraa teille.

(Menevät)

Toinen kohtaus.

Juhlahuone Timonin talossa.

    (Meluavaa hoboijan soittoa. Suuret ruokapidot. Flavius ja
    muita palvelijoita. Sitten tulevat Timon, Alcibiades, Lucius,
    Lucullus, Sempronius ja muita Ateenan senaattoreja sekä
    Ventidius. Seuralaisia. Lopuksi kaikkien muiden jäljessä
    Apemantus, tyytymättömänä tapansa mukaan.)

VENTIDIUS.
Suurkunniainen Timon, jumalat on
Isäni ikää muistaneet ja hänet
Ikuiseen rauhaan vieneet. Autuaana
Hän erosi ja minut rikkaaks jätti.
Jaloa sydäntänne palkiten.
Nyt nöyrin kiitoksin ma kaksinkerroin
Talenttimäärän maksan, joka auttoi
Mun vapauteen.

TIMON.
               Ei, kelpo Ventidius!
Näin ystäväänne loukkaatte; ne annoin
Vapaasti lahjaks. Takaisin ken ottaa,
Hän todest' ei voi sanoa, ett' antoi.
En isoisien tapaa tohdi käyttää,
Vaikk' ihanalta rikkaan viat näyttää.

VENTIDIUS.
Mik' ylvä sydän!

(Kaikki luovat kunnioittavan katseen Timoniin.)

TIMON.
                 Kursaus, hyvät herrat,
Keksittiin siksi, että siitä kiillon
Sais himmit teot, ontot tervehdykset
Ja hyvät työt, jotk' aikeeseen jo ehtyy;
Mut tosi ystävyys ei moista kaipaa.
No, istukashan; suodummat te ootte
Mun rikkaudelleni kuin rikkaus mulle.

(Istuutuvat.)

1 YLIMYS.Siit', arvo herra, yksi tunnustus, —

APEMANTUS.
Haa! Tunnustus, ja sitten hirteen, niinkö?

TIMON.
Ah, Apemantus! — Ole tervetullut!

APEMANTUS.
En tuota tervetuletustas kaipaa;
Poisajettavaksi ma tulin tänne.

TIMON.
Hyi, raakalainen! Kovin moitittava
On luonteesi, ei miehellen se sovi.
Sanotaan: ira furor brevis est,
Mut tuopa mies on vihoissansa aina.
Hänelle valmistelkaa eri pöytä;
Ei seurasta hän huoli, eikä ole
Hän liioin sovelias ihmisseuraan.

APEMANTUS.
Omalla uhallasi jään siis tänne;
Teen huomioita; pidä varasi.

TIMON.Vähät minä sinusta välitän; olet ateenalainen. Ja sen vuoksi olettervetullut. Minä en tahdo valtaani käyttää; toivon, että ruoka tukkiisuusi.

APEMANTUS.
Sun ruokaasi ma inhon; kurkkuuni
Se istuisi, sill' imartaa en taida. —
Hyväinen taivas, mikä ihmisliuta
Syö Timonia, ja hän sit' ei näe!
Mua kaivelee, ett' yhden miehen vereen
Noin moni kastaa leipänsä ja — mikä
On hullumpaa — hän vielä heitä käskee.
Ihmeeksi ihmiset viel' uskoo toistaan.
Ne oisi kutsuttavat ilman veistä,[2]
Niin ruoka säästyisi ja henki säilyis.
Esimerkiksi: tuo, joka häntä lähin
On pöydässä ja samaa leipää taittaa
Ja saastaa häntä samast' astiasta,
Murhaamaan hänt' on lähin. Moist' on nähty.
Jos suur'mies oisin, pitoloiss' en joisi;
Vois joku kurkunläppää sormitella;
Isoiset juokoot kaulavaruksella.

TIMON (eräälle vieraista).
Terveydeksenne! Kiertäköhön malja!

2 YLIMYS.Tätä suuntaa juoskoon!

APEMANTUS.
                       Tätä suuntaa juoskoon!
Haa! Reima mies! Hän tuntee aika vedet.
Nuo terveysmaljat aivan potilaiksi
Ne saavat, Timon, sun ja omaisuutes.
Tää täss' on liian heikko syntityöhön:
Tää kunnon vesi miest' ei ojaan kaada.
Ei ruokaani se raiskaa. Pidot röyhkät
Jumalten kiitokseen on liian pöyhkät.
    (Apemantuksen ruokaluku.)
Jumalat, kultaa pyydä en,
Vain omaa hyvää anelen.
Niin tuhmaks älkää tehkö mua.
Ett' uskon valaa vannottua,
Ett' aatan luotan kyyneliin,
Tai koiran valhekuorsauksiin,
Tai tyrmäst' irti päästäjääni,
Tai ahdingossa ystävääni!
Aamen! Nyt alan työn:
Rikas syntiä

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net