Murhattu urkkija_ Salapoliisiromaani

Murhattu urkkija_ Salapoliisiromaani
Title: Murhattu urkkija_ Salapoliisiromaani
Release Date: 2018-10-08
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 35
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg eBook, Murhattu urkkija, by Sven Elvestad,Translated by Y. G—s

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Murhattu urkkija

Author: Sven Elvestad

Release Date: October 8, 2018 [eBook #58055]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MURHATTU URKKIJA***

E-text prepared by Tapio Riikonen

MURHATTU URKKIJA

Salapoliisiromaani

Kirj.

STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]

Suom. Y. G—s.

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Suomi1921.

SISÄLLYS:

    I. Liikehuone International.
   II. Punaset hiukset ja julkeita katseita.
  III. Kreivinna Orloffin selitys.
   IV. Vastakkaisia etuja.
    V. Kello kahden ja kolmen välillä.
   VI. Hissi.
  VII. Müller.
 VIII. Eversenin hämmästys.
   IX. Kuollut sohvankulmassa.
    X. Murhaaja.
   XI. Kreivinnan automatka.
  XII. Kuka oli murhaaja?

I.

LIIKEHUONE INTERNATIONAL.

Asbjörn Krag ei saattanut muistaa, että hänen luonaan koskaan olikäynyt asiakkaita, joista hän niin suuressa määrin, ja aivansilmänräpäyksessä, olisi saanut varman tunteen, että oli huijarienkanssa tekemisissä kun herrojen Anders Andersonin ja John Inderdalenastuessa illalla tammikuun 24 päivänä hänen työhuoneeseensa.

Kummallakin oli avarat, hartioilta leveät turkit, jotka jo etukäteensanoivat, että tässä tulee Uuden Mailman asukkaita. Molemmat olivattanakoita ja voimakkaita. Kasvot olisivat muistuttaneet talonpoikaa,jos ei olemassaolon taistelu Uudessa Mailmassa olisi niitä uurtanut jaantanut toimekkuuden ja valppauden leimaa. Katsomatta heidänkäyntikorttejaan saattoi Asbjörn Krag arvata heidän alkuperänsä.Anders Anderson oli ruotsalais-amerikalainen ja John Inderdale olinorjalais-amerikalainen.

"Herrani", sanoi etsivä rakastettavasti — hän esiintyi kohteliaastiniin kauvan kuin mahdollista, yksinpä sellaisiakin henkilöitä kohtaanjotka hänestä tuntuivat epämiellyttäviltä — "mutta herrani" sanoi hän"miksi ette ota raskaita turkkeja pois päältänne! Ei teidän tarvitsepelätä, että ne eteisestäni varastettaisiin."

Molemmat herrat nauroivat, kuten nauretaan silloin, kun halutaan ollakohteliaita lausutulle sukkeluudelle, jota ei ole aikaa eikä haluakäsittää.

"On kiire", sanoi ensimäinen.

"Helvetin kiire", sanoi toinen.

Krag kumarsi.

"Herra Anderson, otaksun?"

"Niinpä niin", vastasi ruotsalais-amerikalainen kärsimättömästi.

Etsivä kumarsi uudelleen.

"Herra John Inderdale, otaksun?"

"Sopii."

Krag viittasi paria tuolia.

"Jos herroille on mahdollista sopia tuon kokoisina tuolille", sanoi hän"niin pyytäisin teitä istumaan."

"Mutta nyt on kiire", huudahtivat molemmat yhdestä suusta,"ajattelimme, että olisitte seurannut meitä heti, herra etsivä."

"Mihin?" kysyi Krag.

"Drammensvejen 230", vastasi norjalais-amerikalainen.

Etsivä hymyili.

"Lienee parasta, että heti alussa sanon, että minä en tuleDrammensvejenille enkä muuallekaan ilman, että herrat ensin kertovatminkätakia etsitte apuani."

"Kysymyksessä on rikos", sanoivat molemmatskandinavialais-amerikalaiset samalla kertaa.

"Silloin epäilen", sanoi Krag, "että herrat ovat erehtyneet. Minä enole poliisin palveluksessa. Rikoksista on ilmoitettava poliisinetsivälle-osastolle Möllerkatu 39."

Vieraat katselivat toisiinsa epävarmasti. Tämän jälkeen tekivätkumpikin merkin, joka oli merkitsevinään, että kumpikin halusi toisenensin alkavan.

Lopulta sanoi mr Anderson.

"Se on rikos, jota täytyy käsitellä eräänlaisella hienotunteisuudella."

Asbjörn Krag viittasi jälleen tuoleihin ja molemmat herrat riisuivatturkkinsa osoittaen eleillään tyytymättömyyttä yksityisetsiväntoimettomuuteen.

Molemmat herrat olivat puetut juhlapukuihin.

"Minkälainen rikos on kyseessä", kysyi Krag, "murha, tai vaintavallinen varkaus? Olemme perin tottuneet sellaiseen tänä omituisenaaikana."

"Varkaus", sanoi mr Anderson, "eräs ylhäinen nainen, kreivinna, menettitunti takaperin hyvin kalliin kaulakoristeen; varkaus tapahtuipäivällisten aikana meidän asunnossamme."

"Luulin herrojen olevan matkustavia", huomautti Krag, "ja asuvanhotellissa."

"Olemme kylläkin matkustavia, vaikka emme asukaan hotellissa, meillä onoma asunto kaupungissa. Olemme usein liikeasioiden takia Kristianiassaja olemme huomannee; sen helpommaksi ja mukavammaksi pitää yksityistäasuntoa."

Mr Anderson viittasi käyntikorttiinsa, jonka asetti Kragin eteen.
Kummankin nimen alla oli:

        Kansainvälinen Kauppahuone
        Newyork Lontoo Kristiania.

Krag aavisti heti, että kyseessä oli jokin noista ihmeellisistä jasalaperäisistä kauppahuoneista, joita sodan aikana niin runsaasti olimuodostunut. Ja tunne siitä, että hän oli joutunut kosketuksiin jonkinvalonaran ja salaperäisen yrityksen kanssa, vahvistui, kun Kraglähemmin tarkasteli noita kahta miestä edessään ja kuuli heidän puhuvantuosta ylhäisestä naisesta. Etsivä oli heti varuillaan. Toistaiseksipäätti hän olla ymmärtämättä mitään ja kuulla mitä heillä olikerrottavaa.

Enimmäkseen puhui mr Anderson.

"Matkustamme yhtenään Newyorkin ja Kristianian väliä", selitti hän, "jaolosuhteista johtuu, että joudumme työskentelemään kaikenkaltaistenasiamiesten kanssa, naisten ja miesten, niiden joukossa muutamienylhäistenkin ulkomaalaisten. Yksi tällainen on kreivinna Orloff."

"Sekö on naisen nimi, jolta varastettiin?"

"Niin on."

"Herrat ovat kenties äskettäin tulleet Amerikasta?"

"Kolme päivää sitten."

"Minkälaista liiketoimintaa harjoittaa Kauppahuone International?Jalokivikauppaa, kenties? Se voi kannattaa mainiosti, varsinkin jossitä harjoitetaan erikoisena, salaisena, välikäsikauppana, joistaminulla on jonkun verran tuntemusta."

"Oh, ei", vastasi mr Anderson, "mutta me teemme kauppaa monilla muillatavaroilla, alkaen paperista ja silleistä, eläviin sydämiin japommeihin asti."

"Vai sillä tavalla. Silloin saatan ymmärtää, että sama laiva, jokakulettaa herroja Amerikasta ja päinvastoin, myöskin kulettaa liikkeentavaroita."

"Niin sattuu usein."

"Mutta eivätkö sellaiset matkat nykyään ole epävarmoja?"

"Täytyy laskea kaikki mahdollisuudet", vastasi mr Anderson, "muttatähän asti on kaikki mennyt hyvin."

"Niin, jumalankiitos", pisti mr Inderdale väliin, katsellen kohtitaivasta pienillä, vaanivilla silmillään.

"Viime matka oli kenties hyvinkin onnellinen?" kysyi etsivä.

"Se oli ihana matka", sanoi mr Inderdale, "ihana matka; veisasimmevirsiä joka ilta."

Krag katsoi häneen ja hymyili, ajatellen:

"Vai niin, hän on sitä lajia."

"Kreivinna Orloff", sanoi Krag, "se on venäläinen nimi. Kenties olitarkoitus, että herrat tapaisivat kreivinna Orloffin täälläKristianiassa, saadaksenne nostaa voitot viime matkan menestyksestä?"

"Niin, jotakin siihen suuntaan."

"Ja saadaksenne ohjeita ensi matkalle?"

"Olette hyvä arvaamaan", sanoi mr Anderson.

"Ja nyt sattui tämä ikävä varkaus juuri, kun juhlitte menestymistänne."

"Minä en juo kuin virvoitusjuomia", huomautti mr Inderdale katsellenjälleen taivaaseen.

"Oliko kreivinna Orloff yksinään kun varkaus tapahtui?"

"Oli, hän oli silmänräpäyksen ajan yksin salongissa. Kuulimme yht'äkkiähuutoa ja kun syöksyimme sisään, näimme punatukkaisen häviävänakkunasta ja kreivinna Orloff makasi pyörtyneenä leposohvalla."

"Punatukkaisen?" kysyi Krag mielenkiinnolla, "sehän kuulostaa melkeinromaanilta."

"Punatukkainen", selitti mr Anderson, "on eräs mies, joka on meitäseurannut viime päivinä. Emme tiedä kuka hän on, mutta aavistamme, ettähän on tekemisissä jonkin kansainvälisen varasjoukkueen kanssa."

"Se kuulostaa tosiaankin uskomattomalta", sanoi Krag, "ettärikollinen saattaisi tuolla tavalla ajaa kaulakoristetta. Kreivinnatkinpitävät tuontapaisia koruja vähemmän kernaasti muulloin, kuinjuhlatilaisuuksissa. Aavistiko punatukkainen kenties, että menestystäjuhlittaisiin tänään?"

"Sitä emme tiedä."

"Kuinka arvokas oli kaulakoriste?"

Molemmat amerikalaiset katsoivat toisiaan tutkien — niin kuin eivätheti tietäisi mitä vastata. Krag teki heti johtopäätöksensä: Tässä onkyseessä jotain muuta kuin kaulakoriste. Ihmisethän eivät edes tiedäminkä arvoinen se on.

Mutta mr Anderson iski varmuuden vuoksi niin paljon, että riittää, jasanoi:

"Kymmenentuhatta dollaria."

"Se on paljon", sanoi Krag, "onko jotakin muuta varastettu?"

"Sitä emme tiedä, mutta eiköhän lie parasta, että etsivä ajaa kanssammeja ottaa asiasta selvän itse paikalla. Nyt voitte myöskin tavatakreivinna Orloffin, joka on lohduton. Hän on hyvin miellyttävä nainen,lisäsi amerikalainen viekkaasti, harvinaisen kaunis nainen."

"Ja harvinaisella moraalilla", lisäsi mr Inderdale pyhästi,"moraalilla, joka on kaikkien epäilyjen yläpuolella."

Krag mietti hetkisen ja nousi sen jälkeen ylös, seuratakseen mukana.

"Vain yksi kysymys lisää", sanoi hän, "oliko teitä seurassa useampia?"

"Ei, vain me kolme."

Seuratessaan herroja alas, kävi Krag ajatuksissaan läpi asian jatodensi:

"Eräs kreivinna Orloff, joka illastaa yksityisasunnossa Kristianiassanäiden kahden epäilyttävän liikemiehen kanssa Villistä Lännestä. Eijossain ravintolassa, vaan yksityisasunnossa. Eikä ketään muita kuinnuo kolme. Ja kreivinnan moraali on kaikkien epäilyjen yläpuolella.Kaikki ovat juhlapuvussa. Kreivinnalla kaulassa 10,000 dollarinkoriste. Tämän varastaa häneltä jokin romaaniolio, punatukkainen mies.Ja varkautta on käsiteltävä hienotuntoisesti… Kuten taustana tuollekaikelle, eräs salaperäinen kansainvälinen kauppahuone, Newyork,Lontoo, Kristiania… Juttu on varmasti valhetta kokonaan", ajatteliKrag, "ja nuo kaksi ovat pari lurjusta turkeissa, joista tuo toinenmoraalilla ja virrenvärssyillä on pahin. Mutta mukaan menen jokatapauksessa. Haluan nähdä sen kauniin venakon."

II.

PUNAISIA HIUKSIA JA JULKEITA KATSEITA.

Amerikalaisten auto odotti ulkopuolella. Se oli kallis, umpinainenyksityisauto. Kulettaja, keski-ikäinen mies, turkkeihin puettu kutenisännätkin, aukasi oven.

Krag katseli kuljettajan kasvoja ja kysyi:

"Tiedättekö osotteen?"

"Ky-kyllä, Drammensvejen 230", vastasi mies leveälläkristianianmurteella.

Herrat astuivat sisään. Krag väänsi sähkönappulaa, niin että auto tulivalaistuksi. Suurten ikkunain edessä oli silkkiverhot, niiden välissäpieniä peilejä ja pari kristallimaljakkoa kukkineen, siis oikeagulassiauto.

"Miksi puhuitte kuljettajalle osotteesta?" kysyi mr Anderson.

"Halusin vain kuulla, jos hän oli norjalainen", vastasi Kragavomielisesti.

"Mitenkä, ettekö luota meihin?"

"Sen puolesta ei minun ole syytä uskoa kuljettajaan", vastasi Krag."Ette saa unohtaa, että toimeeni kuuluu olla epäilevä. Onko tämäherrojen oma auto?"

"Ei, mutta vuokraamme sen joka kerta kun olemme Kristianiassa."

"Se osoittaa", sanoi Krag, "että herroilla usein on kiireKristianiassa. Mutta se kenties kuuluu ammattiin. Muuten", lisäsi hän,"kun meillä tässä istuessamme on muutama minuutti käytettävänämme, voinminä kenties saada joitakin tietoja kreivinna Orloffista. Milloin tulihän tänne?"

"Kaksi päivää sitte."

"Idästä tai lännestä?"

"Hän on tullut Pietarista."

"Ja herrat Amerikasta, Englannin kautta. Kaikki tämä on jomielenkiintoista. Kuka tuli ensin?"

"Me."

"Ja tapasitte kreivinnan asemalla?"

"Ei, me matkustimme häntä vastaan Lillenströmmen asemalle."

Krag hymyili merkitsevästi.

"Onko hän niin kaunis?"

Silloin tarttui moraalinen Inderdale uudestaan keskusteluun,loukkaantuneella äänellä virkkoi hän:

"Pyydän huomauttaa teille, että kreivinnan moraali on kaikkienepäilyjen yläpuolella. Me menimme häntä vastaan puhtaastakohteliaisuudesta."

"Otaksun, että tuo kohteliaisuus tuli yllätyksenä kreivinnalle?"

"Kyllä. Se voidaan myöntää. Me tulimme aivan odottamatta."

"Luotatteko kreivinnaan?" kysyi Krag edelleen.

"Ehdottomasti", vastasi mr Anderson. Mutta vaihtoi samassa silmäyksentoverinsa kanssa.

"Niin, jos ei täydellisesti luota ihmiseen, on eräissä tilanteissahyvin järkevätä tehdä yllättävä kohteliaisuusvierailu hänen luokseen."

"En voi ymmärtää", sanoi mr Anderson, huomattavasti ärsyttyneenä, "mitätällä on kaulakoristeen varkauden kanssa tekemistä?"

"Ettekö haluakaan", kysyi Krag, "että hankin takaisin kaulakoristeen?"

"Kyllä, luonnollisesti", vakuuttivat molemmat yhdestä suusta.

"No, niin" sanoi Krag tyyneesti, "juuri siihen minä tähtään. Niinollen, hyvät herrat, ei kreivinna aavistanut läsnäoloanne lainkaan, kunnousitte junaan Lilleströmmenissä? Missä oli kreivinna sillä hetkellä?"

"Hän seisoi ensi luokan käytävässä ja katseli akkunasta maisemaa."

"Katseli kaunista, norjalaista maisemaa", sanoi mr Inderdaleuneksivasti.

"Lilleströmmen seutua", huomautti Krag, "pidetään rumimpana mitäpohjois-Europassa yleensä löytyy."

Mr Inderdale loukkaantui huomattavasti.

"Se on, mitenkä asian ottaa", sanoi hän "meille, kaukaa VillistäLännestä, jotka rakastamme armasta kotimaatamme, on kaikki kaunista,vihreät lehdet, vihreät puut ja…"

Krag keskeytti hänet:

"Mitä sanoi kreivinna?"

"Hän ihastui ja tuli loistavalle tuulelle, kunnes punatukkainenilmestyi", sanoi mr Anderson.

"Vai niin. Punatukkainen ilmestyi siis siellä. Mitenkä?"

"Se kävi näin", sanoi mr Anderson, "kun seisoimme ja puhelimmekreivinnan kanssa vaununakkunan luona ja väkeä meni ja tuli, muuttuikreivinna äkkiä vallan vimmatuksi. Kukaan ei voi kasvoillaan näyttääniin äkkiä vimmaansa kuin kreivinna. Tämän jälkeen sanoi hän, harmistavapisten: 'Herraseni, pyydän kerta kaikkiaan päästä teidänhävyttömästä tirkistelystänne'."

"Sehän oli hirveätä, ja kenelle osotti hän tuon vimmastuneenhuomautuksen? Teille, mr Inderdale?"

Mr Inderdale ei vastannut vaan vetääntyi likemmä nurkkausta.

Mr Anderson sanoi:

"Ei, se oli eräälle herralle, joka tuli vaunuun joukko sanomalehtiäkainalossaan; yksi matkustajista, pitkä, hieno herra, punaisillahiuksilla. Hän oli ollut alhaalla laiturilla ja ostanut lehdet jaseisoi, katsellen tosiaankin silmiinpistävän röyhkeästi kreivinnaa. Jatuskin oli kreivinna päästänyt laukauksensa häntä vastaan, ennen kuinhän kääntyi meidän puoleemme ja sanoi: 'Mr Anderson ja mr Inderdale,olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota miestä vastaan. Hän on kokomatkan piinannut minua julkealla ja hävyttömällä tirkistämisellään'."

"Eikö punatukkainen tullut hämilleen?" kysyi Krag.

"Kyllä, hän kävi tosiaankin jonkun verran hämilleen ja sanoi: 'Kaunisneiti, te erehdytte, tarkoitukseni ei ole ollut kiusata teitä. Vaan josniin haluatte, häviän minä, jäljettömiin, kaunis neiti, häviänolemattomiin, hyvästi'."

Tämän jälkeen kumarsi hän ja vetääntyi toiseen vaunuun.

"Muuten", lisäsi mr Anderson kuiskaten, "täytyy minun pyytää teidänesiintymään ystävääni mr Inderdalea kohtaan hienotunteisemmin, eikäviittaamaan, että hän saattaisi heittää hävyttömiä katseita naisiin.Mr Inderdale kuuluu luottamusneuvostoon Wisconsinissa ja kustantaasanomalehteä 'Enkelisiipien suhina', niin, että ymmärrätte —"

"Kuinka paljon ansaitsee hän tuolla sanomalehdellä?" kysyi Krag.

"Herraseni" alkoi mr Anderson vakavasti Inderdalen muristessatyytymättömänä, "herraseni, te —"

Mutta Krag viittasi keskeyttäen.

"Hysh", sanoi hän "minä ajattelen."

Kolmen minuutin kuluttua kysyi mr Anderson:

"Joko olette ajatellut?"

"Olen."

"Mitä ajattelitte?"

"Olen ajatellut", sanoi Krag, "kuuluivatko kreivinnan sanat tosiaankin:
'Mr Anderson ja mr Inderdale, auttakaa minua tuota herraa vastaan!'"

"Kyllä, aivan niin."

"Hän sanoi selvästi kummankin herran nimen?"

"Sanoi, ja hän oli hirveän pahoillaan."

Krag nyökkäsi tyytyväisenä.

"Tunnen itsessäni", sanoi hän, "ettei ole vaikeata löytääkaulakoristetta."

Auto oli saapunut perille erään suuren, nykyaikaisen vuokrakasarminedustalle kaupungin läntisellä reunalla ja herrat astuivat ulos.

Ilta oli pimeä, mutta sähkökaarilamppu jossain läheisyydessä valaisiseuruetta heikosti.

"Jos tarvitsemme autoa myöhemmin", sanoi mr Anderson, "on parasta, ettäannamme sen seistä täällä. Asbjörn Krag oli samaa mieltä ja kuljettajasai määräyksen odottaa."

Samalla hetkellä kun seuran piti astua yli jalkakäytävän, ilmestyivarjosta ihminen ja kiiruhti heidän ohitseen.

Se oli mieshenkilö, leveäharteinen, tanakka ja alle keskimitan.Lyhdynvalossa pani Asbjörn Krag merkille, että miehellä oli hyvinterävät kasvojenpiirteet ja tavattoman ruskea iho. Hänessä oli jotakinmerimiesmäistä, oli sangen lyhyt takki ja käveli kädet taskuissa.

Mutta Krag pani merkille myös jotain muuta: Mies joka sivuutti heidät,katseli kaikkia kolmea herraa huomattavalla mielenkiinnolla ja myöskinKrag joutui hänen terävien silmiensä tarkkailun alaiseksi.

"Tunnetteko tuon miehen?" kysyi Krag.

"Ei", vastasi mr Anderson, "mutta minä luulin, että hän tunsi teidät.
Hän katseli meitä sangen tarkkaan."

Miehen askeleet häipyivät pimeyteen.

Käytävässä avasi mr Anderson hissin oven. Hissi oli tavallinen, avara,automatinen, hyvin valaistu ja nappula joka kerrosta kohti.

Mr Anderson painoi nappulaa n:o 4 ja

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net