Mahtran sota

Mahtran sota
Author: Vilde Eduard
Title: Mahtran sota
Release Date: 2018-11-06
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 33
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 58

The Project Gutenberg eBook, Mahtran sota, by Eduard Wilde, Translated byLilli Rainio

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Mahtran sota

Author: Eduard Wilde

Release Date: November 6, 2018 [eBook #58240]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAHTRAN SOTA***

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

MAHTRAN SOTA

Kirj.

EDUARD WILDE

Viron kielestä suomentanut

Lilli Rainio

Jyväskylässä,K. J. Gummerus Osakeyhtiö,1908.

Esipuhe.

Ensiksi tahdon lausua lukijalle muutaman sanan teokseni selitykseksi.

Teoksessani olen tahtonut antaa kuvauksen niin sanotusta Mahtransodasta, se on, niistä talonpoikaisrauhattomuuksista, joittenpääpaikaksi keväällä 1858 Mahtran kunta Juurun pitäjässä Harjunmaallajoutui ja jotka 2 p. kesäkuuta Mahtran moisiossa paisuivat veriseksisodaksi, josta noin 60 talonpoikaa vihdoin joutui kovan rangaistuksenalaiseksi ja siitä sai surmansa.

Olen nämä tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanutne esittää niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista.Mutta päämaalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimainimukaan tahtonut antaa yleisen kuvan Räävelin ympäristön oloistatyöorjuuden loppuajoilta. Sentähden ei kertomukseni tarkota ainoastaanMahtraa ja niitä seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovatjälkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisiatapauksia ja henkilöitä vapaasti liittänyt kertomukseni yhteyteen, enkäole kaikkia henkilöitä ja paikkoja maininnut omalla nimellään.

Kertomukseni henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. 1) ne, jotkanimitän oikealla nimellään, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovatMahtran surunäytelmässä osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olenmuuttanut taikka joiden elämää olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne,joiden luonteet kertomukseni eläväksi tekemiseksi ovat kokonaanmielikuvitukseni luomia, vaikka tosin tähän olen niin paljon kuinmahdollista koittanut saada eläviä esikuvia.

Ihmisten ja palkkain nimiä on täytynyt muuttaa, koska moni kuvatuistahenkilöistä vielä elää, taikka elävät heidän jälkeläisensä. Muttakertomuksessa voi kuitenkin esiintyä yhtä ja toista, joka heille eiole mielenmukaista. Olen jättänyt nimet muuttamatta, kun ei mielestänikertomuksessa ole ollut mitään yksityisiä henkilöitä loukkaavaa.

Voin vielä mainita, että se mitä olen kertonut niistä tapauksista,jotka ovat välillisessä yhteydessä Mahtran sodan kanssa, perustuumyös tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoillapaikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvauksetperustuvat täydellisesti todellisuuteen. Niihin olen kerännyt aineksiasekä asiakirjoista että Mahtran sodassa vaikuttavien henkilöidenmuistiinpanoista ja siihen aikaan eläneiden suusanallisistakertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga ystävällisestiantanut käytettäväkseni erään Mahtran sodan päähenkilön, Mahtransenaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjallisetmuistiinpanot. (Tertsius kuoli 12 p. lokak. 1900 Om siirtokunnassaSiperiassa, jossa herra Luiga silloin oli lukkarina ja opettajana.)Mainitut lähteet eivät aivan joka kohdassa ole toistensa kanssayhtäpitäviä, mutta kuitenkin ovat ne pääasiassa todenmukaisia.

Rauhattomuuksien syntymäpaikoilla olen itse käynyt ja sielläerinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkilöiltä,jotka kaiken ikänsä ovat siellä eläneet ja jotka itse ovat nähneet"Mahtran sotatapaukset".

Kertomuksen kirjoittaja.

I.

VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.[1]

"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mitä rukoushetkeä te pidätte?Rukoilkaa kuinka paljon hyvänsä, helvettiin joudutte kuitenkin kaikkilaiskuutenne tähden!"

Ei hän kuitenkaan ole niin paha, tuo leveäleukainen, tukevakasvuinenmusta ukko nokisen oven korvalla pölypilven sisässä. Hän rähisee jasadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tiedä millä tavalla saisivähänkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, hämäriin tonttuhaamuihin.Hän on suuren vastuunalainen, jos ei hän melua ja huuda, jos ei hänvoi pitää hereillä vetelyksiään, jos ei työ tule tehdyksi määrätylläajalla. Ja vaikka hän ärjyy ja soimaa ja etsii yhä voimakkaampiahaukkumasanoja, väräjää hänen avaran suunsa pielissä salainen hymy,jonka hän pian kätkee laajan leukansa tiheään partaan, joka paksunanukkana peittää hänen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliväliin kaulaa.Ei Vidisten Mart, moision riihen lämmittäjä ole niin kova kuin hänensanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tietävät ja helaskeutuisivat huolettomina pehkuille pitkäkseen, jos vain ei voutikinseisoisi siellä keppi kädessä ja jos ei hän, tuo pitkä luiseva,harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollenyhä käyttäisi keppiään, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuinRiihi-Martin haukkumasanoilla.

"Uusia ahteita maahan! Älkää varastako moision herran öitä, niinkuinvarastatte hänen päiviään! Kuka teitä elättää, jos ette te moisiotaelätä!"

"Mehän elätämme sitä ja itsemme myös", murahti eräs nuoripäivätyöläinen, pyyhkien nokista, pölyistä hikeä otsaltaan.

"Niin tosiaankin, sinussa nyt olisi miestä toisia ja itseäsielättämään!" virkkaa nyt vouti tohisevalla, nenäänsä puhuvalla äänellä."Sinä, paras vetelyksien päämies! Mitä siinä pintaasi niin kauvankynsit! Tahdot varmaankin saada sitä liikkeelle, että se itsestäänalkaisi puida! — — — Ja sinä, Triinu, jokos taas kykötät maassa kuinmuniva kana! Joko sinun kinttujasi taas kivistää. Odotahan, minä sidonsinut varstan päähän ja annan pehmittää laiskan ruumiisi."

Jopa hän lähestyykin pelottavine keppineen. Mutta kyllä nyt tytöt japojat jaloilleen lentävät! Kaarle voudin keppiä pakenevat kaikki, jotkasuinkin kynnelle kykenevät. Se joka jää paikalle, on väsymyksestä niinjäykkä ja tunnoton, ettei lyömistäkään enää osaa väistää.

Pian ovat uudet ahteet maassa, varstat otetaan käsiin, parit lyövätvuoroon ja öinen työtanssi alkaa kahisevilla olilla paksussa,tomuisessa ilmassa ja soittona on jälleen varstojen ikävä ja kaikilleniin tuttu kilk-kölk! kilk-kölk! kilk-kölk!

Riihenlämmittäjät tietävät niin paljon jutella tontuista. Öiset äänetpettävät heidän korviansa, öiset varjot heidän silmiänsä. Mustasiipisenyön varjossa liikkuu salaisia haamuja. Uninen, torkahtanut silmävoi koko riihenalustaa kuvailla suureksi aaveeksi. Tomunharmaanatai sysimustana on koko huone. Talikynttilät tuikkavat surullisestihimmeän lyhdyn sisässä, ne ovat tontun silmät. Valonsäteet, jotkatuskin pääsevät tunkeutumaan tomuisen huoneen etäisimpään soppeen,tummenevat ja käyvät vihdoin kuolonkarvaisiksi. Pitkät kapeat varjothiipivät yli lattian, kiipeävät ylös seinää myöten ja kohottavatjättiläispäänsä kurkihirteen asti. Ulkona pauhaa syksyinen tuuli kuintahtoisi se äärettömänä surulauluna tuoda ilmoille koko maailman tuskatja huokaukset. Riihen veräjät kitisevät, katto ruskaa ja voihkaa, muttapilvistä valuu vesi virtana. On kuin tahtoisi se vedenpaisumiseenupottaa kaikki, joka mustasta syvyydestä itkuna ja valituksena pyrkiiilmoille — ja joka aaveena tahtoo rikkoa jumalaista rauhaa jahiljaisuutta.

Tontuilla, aaveilla, kummituksilla, jotka tuolla tomupilven sisässä,neljän karstaisen seinän vaiheella liikkuvat, heillä ei ole silmiä,heillä ei ole suuta, nenää eikä korvia; eikä heillä ole enää ymmärrystäajatella eikä sydäntä, joka tunteista sykkää. He ovat työkalujaniinkuin nuo kaksi yhteenliitettyä puuta, joita käsissään liikuttavatja joita nimittävät varstoiksi. Varsta ja Mihkel — Mihkel ja varsta;Liisa ja varsta — varsta ja Liisa — kaikki yhtä maata, sano, mitäsanot! Äänettömät molemmat, kuurot molemmat, tunnottomat molemmat.Yhdellä ei ole enemmän toiveita kuin toisellakaan, yksi ei tunneenemmän nälkää eikä janoa kuin toinenkaan. Sillä — varsta ei voituntea eivätkä Mikhel ja Liisakaan sitä voi.

Neljä riihiviikkoa! Neljän riihipäivän välillä yksi yö lepoaikaa. Kaksipäivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä, sitten yksi yö lepoa,ja jälleen kaksi päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa raskasta työtä. Jaeväspussissa akanainen leipä!

Kilk-kölk! Kilk-kölk! Mats-pots! Mats-pots! Jopa rupeavat lyönnithiljenemään, jopa käy moni puijapari heikkona ja väsyneenä lepäämään.Kun latomet on puitu, nojaa moni selkäänsä vasten riihenseinää ja jääsiihen kuin puupatsas seisomaan. Ei kukaan lausu enää toiselleen sanaa,ei kukaan katso enää toistaan silmiin, he eivät näe enää toistensakasvoja, eivät tunne enää toisiansa, he vain aavistavat, että heidänympärillään liikkuu ihmisiä ja että itsekin liikkuvat. Kaikki on kuinpaksun, läpitunkemattoman udun sisässä, äänet kaikuvat heidän korviinsakuin kaukaa, kaukaa metsän tai meren takaa. Monen silmä on ummistunut,he liikkuvat vain vaistomaisesti, toiset tuijottavat jäykin katseineteensä maahan.

Kaksi nuorta ja hentoa olentoa, poika ja tyttö, toinen toisesta, toinentoisesta latomesta ovat ahteita maahan otettaessa istuneet salaapimeään nurkkaan. Vouti, joka itsekin on unen kanssa taistellut, avaasilmänsä, tarkastaa työntekijäin rivejä, huomaa toisen laiskottelijan,lähenee häntä ja antaa kepillään aika iskun hänen kyyristyneeseenselkäänsä. Makaaja herää, mutta ei tunne kipua eikä ymmärrä mitä ontapahtunut, ei koittele selkäänsäkään, vaan alkaa uudestaan vaipuauneen. Mutta toinen ja kolmas lyönti ajaa hänet ylös. Tyttö onterävämpi ja tunteellisempi — hänen suustaan kuuluu ensimmäisellälyönnillä heikko: "ai!" ja peläten toista iskua hän pakenee työn ääreen.

"Te ylenannetut! Te kovakorvaiset! Vai tässä teidän on makuupaikkanne!"hönisee vouti nenäänsä, kunnes hänen silmänsä jälleen painuvat kiinni.

"Liikuttakaa käsiä, liikuttakaa jalkoja!" muistuttaa puolestaanriihiukkokin, kun hän katsellessaan ulos huomaa aamun koittavan.Soimausten ja kepin avulla koitetaan noille elottomille työjuhdilleantaa eloa ja uusia voimia. Jälleen nousevat ja laskeutuvat käsivarret,varstat kilkkavat, olet kahisevat ja vilja irtaantuu savilattialle,kaunis, kultainen vilja, josta moisiossa tehdään niin hienoja, valkeitalestyjauhoja, niin puhdasta makuisaa leipää, jossa ei ole akanoita eikäkuoria.

Kun päivä nousee taivaanrannalla — on sade tauonnut — riihi puitu— neljäs sillä viikolla ja samoin jo monta viikkoa perättäin pitkinsyksyä.

Kuinka? Mahtavatpa olla iloisia, kun työ on tehty! — Ei, ei ainoatasädettäkään elostavasta onnellisesta tunteesta, josta ihminen nauttiilopetettuaan ankaran työn.

Oi ei! He makaavat seisaallaan eivätkä siitä syystä tunne mitään. Jatoiseksi, ei ole työ vielä pitkään aikaan loppunut. Heidän työnsävasta alkaa! Tuo loistava tulipyörä taivaalla, jonka kultaiset säteetpian heräävät ja suutelevat virkeää luontoa, se on noille öisilletyötontuille pelottavana merkkinä uuden raskaan työn alkamisesta. Vieläkaksitoista tuntia työtä, soimauksia, keppiä, akanaista leipää, unenkanssa taistelemista — sitten vasta tulee lepoaika, kallis, suloinenlauvantaiehtoo. — —

Vouti antaa työläisille käskyjä ja laittaa heidät moisioon. Kupias eiole vielä näkyvissä. Tätä silmänräpäystä käyttää moni hyväkseen, ottaakuivan leipäpalan pussistaan ja alkaa torkkuen täyttää vatsaansa;toiset eivät tiedä enää, mitä nälkä ja jano merkitsevät, he tarvitsevatunta, väkistenkin kaataa uni heidät pitkäkseen maahan. Koko maailmaviiden minutin unesta! He heittäytyvät jaloiltaan maahan, niinkuinolisi heihin pyssyn luoti lentänyt. Pian lepää neljä viisi kuorsaajaariihen ulkoseinuksella — ei kääntyneenä moision puoleen, vaan sinnepäin, mihin työnjohtajan tai voudin silmä ei ulotu. —

Tuo varastettu uni ei kestänytkään kauvemmin kuin viisi minuttia.
Äkkiä, niinkuin nousseena maan sisästä, seisoi kupias riihen nurkalla.
Tuskin oli hänen katseensa keksinyt räystään alla lepäävät ihmiset, kun
jo nousi uusi tuominen keppi ja lankesi lähimpänä nukkuvan vartalolle.

Tuo oli nuori tyttö, joka syödessään oli torkahtanut. Hän pitileipäpalasta kädessään, hänen huulensa olivat leivän murenissa ja suunähtävästi vielä täynnä. Uni oli voittanut nälän, ennenkun syöjä ehtiniellä purtavaansa.

Kun ei hän ensimmäisellä lyönnillä kerinnyt ylös, antoi kupias hänellevielä toisen. Se sattui suoraan päähän, ja niin kovasti, että hiustensisästä alkoi tihkua verta.

"Luontokappale!"

Tuon lyhyen, vakavan muistutuksen lausui urisevalla matalalla äänelläeräs suurikasvuinen päivätyöläinen, joka juuri oli tullut riihestämakaavien joukosta herättämään talonsa aputyöpoikaa. Tämä sattuiolemaan lähellä mainittua tyttöä.

"Kuka sanoi: 'luontokappale'?"

"Minä!"

"Kuka on luontokappale?"

"Sinä!"

Kouristuksen tapainen vavistus puistatti nuoren kupiaan ruumista. Hänalkoi hyppiä kuin hurja. Hänen kiiluvat silmänsä ennustivat pahaa. Nytkohosi keppi ja lankesi kiivaasti työläisen tukevalle vartalolle.

Völlamäen Päärn seisoi liikkumatta, ikäänkuin miettien, mitä olitehtävä. Hän oli hidas sekä liikkeissään että ajatuksissaan. Muttanyt oli hän tehnyt päätöksen, kun vielä toinen kepinisku sattui hänenolkapäähänsä. Nyt hehkui hänen silmissään ikäänkuin tumma tuli.Verisuonet hänen otsallaan paisuivat kuin makkarat — sitten tarttuihän molemmin käsin kiinni kupiaan kaulukseen — nosti hänet ylösilmaan, ravisti häntä pari kertaa sinne tänne, ja sitten lensi pieni,laiha mies pari syltä loitommalle leppäpensasta kohti.

Tämä kaikki tapahtui niin pian, ettei kukaan olisi kerinnyt väliin,vaikka olisi tahtonutkin. Kaikki työläiset seisoivat liikkumattapaikoillaan, ja joka ei ollut väsymyksestä liian välinpitämätön, senkasvoille ilmeni vahingoniloinen hymy tai hämmästys, kun ehti ajatellaseurauksia.

Vouti oli pian jälleen jaloillaan. Ensimmäisessä vihan ja häpeänpuuskassa aikoi hän uudestaan karata työmiehen kimppuun, muttatavottaessaan keppiään maasta, huomasi hän joutuneensa toisellesuunnalle. Tummanpunaisena ja vapisevana kääntyi hän työläisten puoleen.

"Te kaikki näitte, mitä nyt tapahtui! Jos tuo lurjus ei saa sata iskuaselkäänsä, niin syön minä vanhat housuni! Minä sinut opetan VöllamäenPäärn! Minun keppini tanssii vielä monta kertaa sinun selässäsi, kunnessaan sinut kokonaan kukistetuksi. Sika, lurjus, peto — mokoma! —"

Hän olisi voimattomassa vihassaan vielä jatkanut soimaamistaan,jos ei verinen tyttöparka olisi herättänyt hänen huomiotaan. Tämäoli sillävälin oivaltanut tilansa. Hän huomasi verta kädellään javaatteillaan, ja polttava kipu päässä ja selässä herätti hänet täysinvalveille. Hän piteli itkien päätään, tuskan ja vihan vallassa hänhuusi:

"Mokoma murhamies!"

Vouti karkasi kaikin voiminsa tyttöön kiinni.

"Vai sinä soimaat minua murhamieheksi? Sinä kurja suunpieksäjä,uskallat minua vastustaa! Sinä — sinä —."

Ennenkun hän keksi uusia sanoja nousi ja laski keppi hänen kädessään,mutta lankesi maata vasten, sillä tyttö oli notkeana kuin kissa paennutmiesten selän taa. Kun lyöjä karkasi hänen peräänsä, juoksi hänkiireissään Völlamäen Päärnun rintaa vastaan.

"Voisit hänet nyt jo jättää rauhaan, onhan hän verinen", murahti tämärauhallisesti, ikäänkuin ei hänen ja voudin välillä mitään olisitapahtunut.

"Mitä hittoa se sinuun kuuluu? Minä voin piestä häntä, ettei hän enääliikuta jäsentäkään. Herra on minulle käskyn antanut, että minun pitääopettaa kovapintaisia ihmisiä. Minä kannan keppini kunnialla — muttasinä lurjus, sinä rosvo, sinä — sinä —." Hänen äänensä muuttuivihaiseksi vinkumiseksi, kovaksi kiljunnaksi, ja hänen suunsa ympärillävärisi suonenvedontapainen vihanitku.

"Sinä, Päärn, sinä saat minun kädestäni vielä sellaisen opetuksen, ettätiedät, mistä olet kotoisin!"

Nyt hän joutui sellaiseen soimaamis- ja sadattamisraivoon, että hänkokonaan unohti tytön. Hänen liinanvalkea tukkansa, josta lakkioli pudonnut pois, seisoi korvallisilla pystyssä kuin vihaisellakissalla; hänen keltaiset silmänsä valkeiden ripsien ympäröimänä jasamoin valkeiden kulmakarvojen alla kiilsivät punaisina kiukusta.Hänen sulkeutuneilla huulillaan, joita ympäröi valkea, harva jalyhytkasvuinen parta, oli keltaista

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 58
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net