» » » Kuninkaan-alut: Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä

Kuninkaan-alut: Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä

Kuninkaan-alut: Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä
Author: Ibsen Henrik
Title: Kuninkaan-alut: Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä
Release Date: 2006-04-24
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 18
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 15

The Project Gutenberg EBook of Kuninkaan-alut, by Henrik Ibsen

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Kuninkaan-alut Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä

Author: Henrik Ibsen

Release Date: April 24, 2006 [EBook #18246]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINKAAN-ALUT ***

Produced by Tapio Riikonen

KUNINKAAN-ALUT

Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä

Kirj.

HENRIK IBSEN

Suomensi Ellei

Werner Söderström, Porvoo, 1884.

JOHDATUS.

Henrik Ibsen syntyi 20 p. Maaliskuuta v. 1828 pienessä Skien-nimisessäkaupungissa Etelä-Norjassa. Hänen isänsä, Knud Ibsen, oli kauppias;äitinsä nimi oli Marie Cornelia Altenburg.

Isän kauppatoimi ei menestynyt hyvin ja pojan jo varsin nuorenatäytyi itsensä hankkia elatustansa. Hän tuli siis 16-vuotiaanaapteekkarin-oppilaaksi vielä pienempään naapurikaupunkiin Grimstadiin,joka siihen aikaan oli melkein nykyisen Kajaanin tahi Kaskisensuuruinen.

Nuoren oppilaan aikomus ei kuitenkaan ollut koko elämänsä ajaksi jäädäpilleriä kiertelemään, vaan hän toivoi saavansa tilaisuuden oppia niinpaljon, että hän apteekkarista voisi päästä lääkäriksi. Mutta hänelläoli apteekkitoimessa niin paljon työtä, että, niinkuin hän itse kertoo,hänen täytyi melkein varastaa joutohetkiä lukemiseen. Ja pian toinenseikka uhkasi vielä enemmän häiritä hänen opintojansa. Lukiessansalatinaa hän tutustui Ciceron puheisin Catilinaa vastaan sekä Sallustionkertomukseen Catilinan salaliitosta; ja ne kirjat herättivät hänessähalun draaman sepittämiseen, jonka pääsankari tuo onneton Catilinaolisi. Sitä varten hän nyt varastetuista opintotunneista varastiminuutteja runoilemiseen ja tällä tapaa syntyi v. 1849 hänen ensimäinennäytelmänsä Catilina.

Niinkuin nuori runoilija ainakin, Ibsen tähän ensimäiseen kokeesensaperusti suuria tulevaisuuden toiveita, ja samoin tekivät ne kaksi hänenystävistänsä, joille hän oli uskonut muilta huolellisesti salatunseikan, että hän oli kirjoittanut draaman. Vaan tosi-olot — niinkuinusein käy — eivät vastanneet niitä toiveita: Kristianian teaatteriei ottanut "Catilinaa" näyttääksensä eikä kukaan kustantajapainattaaksensa; viimein toinen ystävistä rupesi kustantajaksi —lainatuilla rahoilla — ja kirja ilmestyi keväällä v. 1850.

Kohta sen jälkeen Ibsen itsekin tuli Kristianiaan. Hän oli jo niinedistynyt opinnoissansa, että hän uskalsi koettaa suorittaaylioppilastutkintoa. Ja sen hän tekikin, vaan kauemmaksiakateemiallisella uralla hän ei koskaan päässyt — ennenkuin hänUpsalan yliopiston riemujuhlassa v. 1877 nimitettiin kunniatohtoriksifilosofiian tiedekunnassa.

Runous yhä edelleen houkutteli Ibseniä pois tieteen teiltä — vaikkapaensimäinen kokemus ei juuri ollut ilahuttavaa laatua. Toivottu suurivoitto Catilinasta meni surkeasti myttyyn: kirjaa myytiin ainoastaannoin 30 kappaletta. Vaan eivätpä kuitenkaan jäännökset painoksestaolleet aivan hyödyttömiä. Kustantaja-ystävä ja runoilija asuivatyhdessä ja eleskelivät miten kuten; kerran tuli heidän yhteisentaloutensa tila liian arveluttavaksi; silloin Catilinan täytyi siirtyäkauppapuotiin, lähteäksensä siitä ulos maailmaan toisenmuotoisena:katkerat sanat turmeltuneesta Roomasta lievennettiin sokurilla jarusinoilla, joita synkät lehdet saivat sulkea syliinsä — ja"seuraavina päivinä emme kaivanneet mitään", sanoo Ibsen itse.

Vaan vähät siitä, jos kärsittiin vähän nälkääkin; nuoruuden intohelpotti kaipausten kuormaa. Ystävykset usein eivät voineet hankkiaitsellensä päivällistäkään, vaan olematta siitä millänsäkään menivätaina päivällisen aikana ulos kaupungille luulotellaksensaisäntäväellensä, että menivät syömään; kahvin aikana palasivat taaskotiin ja joivat silloin kahvinsa leivän kanssa — siinä oli kokoheidän "runollinen" päivällisensä.

Vihdoin parempi aika koitti. Norjassa heräsi monella tahollakansallisia pyrintöjä, ja muun muassa mainio viulunsoittaja Ole Bull,kun tuli kotiin voitettuansa koko maailman suosion ja runsaasti kultaa,perusti kansallisteaatteria Bergeniin. Siihen otettiin Ibsen v. 1851johtajaksi ja näytelmäin kirjoittajaksi ja kaikenlaiseksi muuksi, jasitä varten hän seuraavana vuonna teki matkustuksen Tanskaan jaSaksaan.

Bergenissä hän sen jälkeen teki ahkerasti työtä: joka vuosi hännäytteli omatekoisen näytelmän: 1853 tilapää-näytelmä "Juhannusilta"(Sankthansnatten), 1854 pieni yksinäytöksinen näytelmä "Sankarinhautakumpu" (Ksempehöjen), joka jo varhemmin oli ollut Kristianiassanäytelty, 1855 "Inger Östrootin rouva" (Fru Inger til Östråt), 1856"Solhougin kemut" (Gildet på Solhoug) ja 1857 Olaf Liljekrans.

Ibsenin olo Bergenissä on luettava hänen runolliseksi oppimisajaksensa;tähän aikaan kuuluvat näytelmät osoittavat kyllä muutamissa kohdenedistystä, vaan ovat toiselta puolen taas paljoa heikommat kuinseuraavat.

Bergenistä Ibsen myös (1858) löysi puolisoksensa Susanne Thoresenin(kirjailija Magdalene Thoresenin tytärpuolen). Jo sitä ennen hän oli(1857) muuttanut takaisin Kristianiaan, tullaksensa siellä "Norjalaisenteaatterin" johtajaksi. Kohta seuraavana vuonna ilmestyi "Helgelanninsankarit" (Hærmændene på Helgeland), joka on luettava tekijänensimäiseksi tositaiteelliseksi näytelmäksi. Siinä ovat ensikerrannähtävinä se mutkaton toiminta, se lyhyt mutta voimakas lausetapa ja nesyvät draamalliset ristiriidat, joita sittemmin olemme tottuneetlöytämään Ibsenin draamoista.

"Helgelannin sankarien" jälkeen kului Ibseniltä noin neljä vuotta ilmanuuden draaman julkasemista; sitä vastaan ilmestyi niinä vuosina parisuurta runoelmaa, joista "Terje Vigen" on erittäin huomattava. Tämäkertomus köyhän kalastajan vaiheista on koristamattoman pukunsa jakuitenkin mahtavan sisällyksensä puolesta sukua "Vänrikki Stoolintarinain" kanssa.

Se teos, jolla Ibsen v. 1862 taas palasi draaman alalle, näytti hänetaivan uuden muotoisena. "Rakkauden komedia" (Kærlighedens komedie) eienää liiku synkkinä muinaisaikoina, vaan täydessä nykyisyydessä; jaaseina runoilija ei enää käytä noita syviä mahtisanoja kuin ennen, vaanleikillisiä värssyjä, joilla hän ruoskii aikamme heikkouksia japroosaa. Ei kummaa siis että tämä teos suututti hyvin monta, kun semuka oli suoraa pessimismiä, sekä vielä sisälsi hyökkäyksen kirkkoavastaan. Viimeksi mainittu kohta oli vaikuttaa hyvin paljon Ibseninelämän oloihinkin.

Norjalainen teaatteri Kristianiassa, jonka johtajana Ibsen oli, teki v.1862 konkurssin, ja Ibsen oli sen jälkeen ilman vakavata elatuskeinoa.Pian hänen ulkonainen elämänsä taivas synkistymistään synkistyi,samassa kuin hänen ystäväinsä piirikin harveni: pienessä maassa ei olemahdollista koskea ajan heikkouksiin suututtamatta monta ystävääkin.Eikä Ibsen säästänytkään kansalaisiansa. Tanskan sodan aikana, kunnorjalaiset eivät lähteneet Tanskan avuksi, hän kirjoitti tuoninnokkaan runon "Veli hädässä" (En broder i nöd), joka sisältääankarampia sanoja kuin mitä ehkä mikään runoilija on kansallensalausunut.

Tuli siis Ibsenille viimein liian ahtaaksi Kristianiassa. Mutta olihänellä vielä niin monta ystävää jäljellä, että hänelle voitiin hankkiaapurahaa matkaa varten, ja siten hän v. 1864 pääsi lähtemään poisNorjasta ensiksi Roomaan.

Mutta vielä sen jälkeen oli hänellä kotimaassaan taistelu taisteltava.Hän oli hakenut "runoilijan-apurahaa" (digtergage), mitä jo oliBjörnsonille annettu, vaan kirkollistoimiston päällikkö ensin eitahtonut siihen suostua, koska muka Ibsen "Rakkauden komediassa" olisolvaissut kirkkoa. Onnistui kuitenkin Ibsenin ystäville lieventäävaltioneuvoksen intoa, ja kun kerran hallitus oli apurahaa ehdottanut,niin valtiopäivät myönsivät sen melkein yksimielisesti (1866).

Ennenkuin Ibsen lähti pois kotimaastansa, oli hän jäähyväisiksensäkirjoittanut "Kuninkaan-alut" (Kongsemnerne, 1863). Ja tultuansaRoomaan hän pian lähetti kotiin toisen suurenlaisen teoksen, jonka nimioli Brand (1866), ja joka hankki hänelle taatun ja pysyväisen paikanpohjoismaiden runoilijain joukossa. Brandia seurasi samanlaatuisetsyväaatteiset kappaleet Peer Gynt (1867) sekä "Keisari jaGalilealainen" (_Keiser og Galilæer, 1873).

Yhä edelleen oleskellen ulkomailla, milloin Italiassa, milloinSaksassa, on Ibsen viimeisenä 15 vuotena julistanut ryhmän draamoja,jotka ovat herättäneet mitä suurinta huomiota ja mitä vilkkaintakeskustelua, ne kun usein liikkuvat ajan "palavien kysymysten" alalla.Nämä kappaleet ovat "Nuorison liitto" (De unges förbund, 1869)"Yhteiskunnan tukeet" (Samfundets stötter, 1877), "Nora" (Etdukkehjem, 1879), "Haamuja" (Gengangere, 1881), "Kansan vihollinen"(En folkefiende, 1882) ja "Metsäsorsa" (Vildänden, 1884).

Niinkuin jo tästä lyhyestä elämäkerrasta näkyy, on Ibsenin, varsinkinelämänsä alkupuolella, täytynyt kärsiä jotensakin kovaa kohtaloa, janämä kokemukset ovat tietysti vaikuttaneet hänen runolliseenkatsantotapaansakin. Tämä on ylipäätään synkkä: tekijä havaitseeetupäässä ihmisten puutteita ja heikkouksia. Sitä merkillisempi onsiis, että kuitenkin se teos, joka yleisesti myönnetään hänentositaiteellisimmaksi, "Kuninkaan-alut", syntyi juuri siihen aikaankuin runoilijan olot olivat mitä ahtaammalla. Ilmestyypä tässädraamassakin kerran se katkeruus, joka silloin täytti runoilijanmielen, ja sen Nikolaus piispa lausuu viimeisissä säkeissään. Muttatoiselta puolen esiintyy juuri tässä kappaleessa se henkilö, jokaselvemmin kuin kukaan muu Ibsenin luomista henkilöistä osottaasaavutettuna sen harmonian, joka muissa draamoissa enimmiten esitetäänainoastaan vaadittuna.

Nähtävästi Ibsenin katsantotapa siis on ollut toisenkin vaikutuksenalaisena. Hän on näet elänyt aikakaudella, joka on ollut suuriamaailman tapauksia täynnä, ja jolloin Norjassa tapahtui kansallinenherääminen, jossa Ibsen on myös varsinkin nuoruutensa aikaan ollutosallisna. Jo Catilinaansa kirjoittaessaan hän, niinkuin hän itsekertoo, vilkkaasi harrasti aikansa pyrintöjä. Helmikuun vallankumousRanskassa, Unkarilaisten vapaussota ja Tanskan sota Saksaa vastaan,kaikki ne tapaukset vaikuttivat syvästi häneen: hän kirjoitti hehkuvialauluja Unkarilaisille kehoittaaksensa heitä urhoollisesti taistelemaantiranneja vastaan; samaten koko joukon sonetteja kehoittaaksensakuningas Oskaria rientämään Tanskalaisten avuksi. Ja samalla aikaa olihän itse sotatilassa rehellisiä Grimstadilaisia vastaan, joita hän olisuututtanut ivakuvilla ja pilkkarunoilla.

Kummako siis että hänen Catilinansakin taistelee "vapauden jaoikeuden", vieläpä "muinaisen roomalais-hengen" edestä, kummako ettädraaman pääsankari on kuvailtu rohkeaksi ja jalomieliseksi, jotavastoin hänen toverinsa ovat kurjia ja pettureja?

Samaten on, niinkuin äsken mainittiin, tekijä mitä hartaimmallamyötätuntoisuudella seurannut Tanskan sotaa Saksaa vastaan 1863-64, janäihin tapauksiin viittaavat muutamat paikat Brandissa ja PeerGyntissä.

Mutta juuri tämä valtiollinen harrastus on epäilemättä monessa kohdenkehittänyt Ibsenin historiallista katsantotapaa. Olkoonpa ettäCatilinan kuva välistä on liian paljon kaunisteltu, mutta toiseltapuolen jo tämä Ibsenin draamallinen esikko osottaa merkillistä kykyähistoriallisten ristiriitaisuuksien ymmärtämisessä ja kuvailussa.Samaten "Inger Östrootin rouva" liikkuu historiallisella alalla, jasekä Norjan valtiollinen asema, että kansan ja sen eri luokkienmieliala 1500-luvun alkupuolella ovat siinä kuvaillut aivan historianmukaisiksi.

"Kuninkaan-alut" on kuitenkin tässä kohden edellisiä draamoja vieläetevämpi, sillä monessa yksityiskohdassakin tekijä on tarkastiseurannut vanhan Hookon kuninkaan historiaa eli "tarinaa". Siinä löytyyesim. Dagfinn Bonden neuvo "kylmästä teräksestä", riita jaarlin miestenja Iivari Bodden välillä, vieläpä Hookonin ja Margaretan yhtyminen kunSkule on ottanut kuninkaan nimen. Tietysti tekijä muuten on käyttänytsemmoisia yksityiskohtia jotensakin vapaasti, draamallistentarkoitustensa saavuttamiseksi, ja mitä taitavimmin hän on osannutsovittaa ne draamalliseen kokonaisuuteen: niin on tarinassa esim.Vegard Væradalin surma, pyrstötähden ilmestyminen ja hyvä vuodentuloHookonin hallitus-aikana j.m.s. kerrottu ilman oikeata yhteyttätärkeämpäin tapausten kanssa, kun ne sitä vastoin draamassa vaikuttavatsuoraan pääristiriitaisuuden kehitykseksi taikka luonteidenkuvailemiseksi. Samoin on tekijä, enentääksensä Skulen epäilemistä,itse keksinyt Trondin tunnustuksen, josta historia ei tiedä mitään.Tärkeämpi kuin nämä yksityiskohdat on kuitenkin se seikka, että draamakokonaisuudessaan antaa oikean kuvan niistä historiallisistapyrinnöistä, jotka Hookon Hookoninpojan aikana taistelivat keskenänsäNorjassa. "Norja on valtakunta, se on tuleva kansaksi" sanoo Hookon, jatämä hänen "kuninkaan-ajatus" on todellakin peräti historiallinen;sehän oli Hookon Hookoninpojan tehtävä historiassa, sentähden hänenhallituksensa oli niin onnellinen ja hyödyllinen Norjalle. Jos lukeeNorjan etevimpien historioitsijain kertomukset tästä ajasta, niintäytyy ihmetellä sitä erinomaista taitoa, jolla Ibsen on voinutdraamassansa kuvaella taistelua tämän Hookonin edustaman uudenkehitysasteen ja "vanhan tarinan", Skulen ja Nikolauksen pyrintöjen,välillä.

Eipä kuitenkaan Ibsen ole unhottanut että historia on toista kuintaide, ja ett'ei siis historiallinen todenperäisyys yksistään riitäsuuren draaman aikaansaamiseen, vaan että henkilöitten täytyy osottaavilkasta persoonallista sielunelämääkin. Niin onkin laita sekä tässäettä Ibsenin edellisissä historiallisissa draamoissa.

Jo Catilinassa esiintyy, niinkuin Ibsen itse sanoo, paljon siitä, jotatekijän myöhemmät teokset koskevat: "taistelu ky'yn ja halun, tahdon jamahdollisuuden välillä". Samaten tässä ristiriita kolmen kuninkaan-alunvälillä ei yksistään synny siitä että Hookon edustaa "uutta", Nikolausja Skule sitä vastoin "vanhaa tarinaa", vaan myös siitä että Hookonitse uskoo oikeuteensa, molemmat muut epäilevät ja horjuvat. TämäHookonin luottamus kutsumukseensa on hänen väkevyyden-vyö, se vaikuttaaettä muutkin häneen luottavat. Hän kuulee "Herran pettämättömän äänenhuutavan sisässänsä: sinun pitää toimittaman suuri kuninkaan-työNorjassa". Ja kun Skule on ottanut kuninkaan nimen, hän uskaltaa kysyä:"Jumala, Jumala — miksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka enole mitään rikkonut?". Mutta pian hän havaitseekin rikkoneensa, Ingaaja Margaretaa vastaan, joilta hän on sulkenut sydämmensä, voidaksensamuka siten paremmin täyttää kuninkaallisia velvollisuuksiaan. Nyt häntunnustaa rikoksensa ja siten yhdistyttyänsä äitiinsä ja vaimoonsa onhän taas vahvistunut. "Tulkoon mitä tahansa, minä tunnen itsessäniHerran voiman!".

Vastakohtina Hookoniin ovat Nikolaus, jolla on palava himohallitsemaan, mutta jolta kyky puuttuu, ja Skule, joka himossa onNikolauksen vertainen samassa kuin hänellä on kykyäkin. Mutta kuitenkinhänen itsensä täytyy myöntää: "Minä olen kuninkaan käsi, kentiesikuninkaan pääkin mutta Hookon on täysi kuningas". Luottamus, jokaHookonissa on niin vahva, se puuttuu Skulelta, Ja tähänkin seikkaannäemme persoonallisen syyn: Skule on samaten kuin Hookon kutistanutosan sisällisestä elämästänsä; hänkin jää vieraaksi niille, jotka häntäinnokkaasti rakastavat. Mutta koska hän on sen tehnyt itsekkäisessätarkoituksessa niin tuo synti on hänelle turmiollisempi kuinHookonille; vasta kun on liian myöhään hän tuntee ja tunnustaa mitä hänon rikkonut.

Täten yhdistämällä kuvailtujen henkilöitten persoonallisen jahistoriallisen elämän suurellaiseksi kokonaiskuvaksi on Ibsen luonutteoksen semmoisen että joku arvostelija on voinut sanoa Kuninkaan-alut"ehkä suurimmaksi draamaksi, joka on näyttämölle annettu Shakespearenajoista saakka".

VALENTIN VASENIUS.

KUNINKAAN-ALUT

Henkilöt:

HOOKON HOOKONINPOIKA, Birkebeinien valitsema kuningas.
Inga VARTEIGIN ROUVA, hänen äitinsä.
SKULE JAARLI.
RAGNHILD ROUVA, hänen puolisonsa.
MARGARETA, hänen tyttärensä.
SIGRID, jaarlin sisar.
GUTHORM INGENPOIKA.
SIGURD RIBBUNG.
NIKOLAUS ARNENPOIKA, Oslon piispa.
DAGFINN BONDE, Hookonin tallimestari.
IIVARI BODDE, hänen sotapappinsa.
VEGARD VÆRADALIN herra, eräs hänen seuruelaisistaan.
GREGORIUS JUHONPOIKA, läänitysmies.
POOL FLIDA, läänitysmies.
INGEBORG, Antero Skjaldarbandin vaimo.
PIETARI, hänen poikansa, nuori pappi.
SIRA VILJAM, Nikolaus piispan huonekappalainen.
SIGARD MESTARI, Brabantilainen lääkäri.
JATGEIR RUNOILIJA, Islantilainen.
BOORD BRATTE, päällikkö Trondhjemin maakunnasta.
Kansaa ja Bergenin, Oslon ja Nidarosin kaupunkien asukkaita.
Ristiveljiä, pappeja, munkkeja ja nunnoja.
Vieraita, asemiehiä ja naisia.
Sotaväkeä j.n.e.

Toiminta tapahtuu kolmannentoista vuosisadan alkupuolella.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Kristuksenkirkon tarha Bergenissä. Taka-alalla kirkko, jonka suun ovion vastapäätä katsojia. Etualan vasemmalla puolella seisoo HookonHookoninpoika, Dagfinn Bonde, Vegard Væradalin herra, Iivari Bodde sekäjoukko läänitysmiehiä ja päällikköjä. Vastapäätä niitä seisoo Skulejaarli, Gregorius Juhonpoika, Pool Flida y.m. jaarlin miehiä. Taempanasamalla puolen nähdään Sigurd Ribbung seuralaisinensa ja häntäetäämpänä Guthorm Ingenpoika ynnä useampia päällikköjä. Kirkonsisäänkäytäville on asetettu vartioita; kansa täyttää kokokirkkotarhan; useat ovat kiivenneet puihin ja kirkon aidalle; kaikkinäyttävät hyvin tuskallisella mielellä odottavan jotakin juuritapahtuvaa. Kaupungin kirkon torneista kaikuu joka haaralta kellojensoitto.)

SKULE JAARLI (levottomasti, alennetulla äänellä Gregorius
Juhonpojalle). Mitä siellä niin kauvan viivytellään?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Hiljaa; nyt virttä alotetaan.

(Suljetusta kirkosta kuuluu pasuunain pauhu sekä:)

MUNKKIEN JA NUNNIEN KUORI. Domine coeli etc. etc.

(Laulun kaikuessa avataan kirkon

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 15
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net