» » » Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6_ Naimistavat

Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6_ Naimistavat

Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6_ Naimistavat
Title: Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6_ Naimistavat
Release Date: 2017-12-03
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 47
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 24

The Project Gutenberg EBook of Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoistatavoista 6: Naimistavat, by Johannes Häyhä

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6: Naimistavat

Author: Johannes Häyhä

Release Date: December 3, 2017 [EBook #56116]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN ***

Produced by Tapio Riikonen

KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 6: NAIMISTAVAT

Kirj.

Johannes Häyhä

Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,1899.

SISÄLLYS:

Naimishommat
Kosioiminen
Harjakaiset
Kihlajaiset
Ämmäjäiset
Öitsit
Toivikkiaika
Läksiäiset
Häät
Nuorikkoaika

Naimishommat

Sisältö: Niemelän Kaisa. Poikien tuumat kirkkomäellä. Junnolan Martin morsiusehdokkaat. Lippolan kirkonmiehen käynti morsianta kysymässä. Miehikkälän Antin yöjalassa käynti morsianta kysymässä. Lahtelan emännän naittamishommat. Nuorison olo kirkkomäellä Pärttylin päivän sunnuntaina. Tyttöjen taikuus. Nuuskan valmistus ja kosioretkelle lähtö.

Kaunein kaikista syntymäseutuni neidoista oli Niemelän Kaisa,varakkaan ja mahtavan Niemelän lautamiehen tytär. Ei siis ollut ihme,jos koko seudun pojat häntä ihastuksella katselivat. Joka Kaisantunsi, se vertasi häntä Pohjolan neiteen, Ilmarisen morsiameen. Siksiseudun pojat hänestä lauloivat:

Ruusu ei oo kauniimpi kuin Kaisa Niemelässä, eikä toista tarvita, kun hän on elämässä.

Kaisan suurista sinisistä silmistä säteilevä loiste lumositaikavoimalla koko seudun nuorukaiset. Hänen vartalonsa oli solakkaja ihonsa valkea niin kuin karjalattarilla on tavallista. Sanomahänen hempeydestään levisi myöskin naapuriseurakuntiin, joten hänestätuli

maan kuulu, veen valio, jota ei voi virressä veteä eikä saarnassa sanoa.

Jo ennen kuin Kaisa oli rippikoulussakaan käynyt, ilmestyi hänellesulhasia, jotka häntä kouluun käskivät. Sen ajan tavan mukaan eityttö mennyt kouluun, ennen kuin sulhaset käskivät; vasta 20 vuodenkuluttua jo kutsuttiin kouluun. Mutta hänen isänsä oli vanhan kansanmies, joka piti kiinni vanhoista tavoista, siksi ei hän kuunnellutkenenkään kurinoita eikä siis laittanut tytärtänsä kouluun, ennenkuin hän oli täyttänyt kahdeksantoista vuotta.

Eräänä sunnuntaina ennen Pärttylin päivää, kun useampia poikamiehiäyhtyi kirkonmäellä, he alkoivat kysellä toistensa naimisasioita.Niinpä Junnolan Marttikin muiden muassa kysyi Lippolan Juhanalta:

— Joko sinä Juhana aiot tänä syksynä häitä antaa?

— Niin olen aikonut, mitäpä sitten? sanoi Juhana.

— Ei muuta mitään, vaan minä sanon sinulle niin kuin tuttavallepojalle: älä varustaikaan minun jalkoihini. Minä nimittäin aionkosioida Niemelän Kaisaa; sinä saat hankkia itsellesi morsiamenmuualta, virkkoi Martti ylpeästi.

— Vai niin, lienet kaiketi jo käynyt kysymässä, koska tunnut asianniin tarkoin tietävän, vastasi Juhana.

— En ole käynyt kysymässä enkä mene. Minä kosin julkisesti enkäkuiskaile salaisesti. Minulla on varani, joka kysyy morsiamen jatietysti saapi luvan. Jos taas tahdot kanssani kilpailla, niinkoettele vain, mutta jalkoihini sinä jäät, vaikka olet kirkonmiehenpoika ja osaat kirjoittaakin ja minä olen vain paljas talonpoika,kerskui Martti.

— Voi hitto kun sinä puhut tyhmästi niin kuin keitetystä lampaanpäästä, sanoi Auvisen Matti Junnolan Martille. Etkö sinä luule muidenjaksavan vaimonsa elättää kuin sinun, joka et osaa lusikkaakaankäteesi tehdä. Minä Niemelän Kaisana en katsoisi kaalisilmällänikääntuollaisen tollikan päälle, vaikka hänellä olisi koko Junnolaistenvarat.

— Mitä syytä, Martti veikkonen, sinulla oli noin Juhanaa solvata?Tiedäthän sinä, että hän on kunnon mies ja oikeasta talosta eikämikään naukumaijan poika, virkkoi Heikkilän Mikko.

— Enhän häntä solvannutkaan, vastasi Martti härreten. Sanoinhan vainystävällisesti, ettei meidän tarvitse kilpakosijaksi toisillemmeruveta, kun olemme tuttavat; onhan niitä morsiamia kumpaisellekinmeille.

— On kyllä, virkkoi Juhana. Saammehan me mieltämme myöten kosioidakumpikin, yhtyköön sitten yhtä tahi eri tyttöä. Eihän toinen toisensaosaa syö; mies on voitettu niin kuin voittamatonkin.

— Sinä siis myös aiot kosioida Kaisaa? kysyi Martti.

— Siitä en vielä sano niin enkä näin; kunhan tässä tuumaan pääniympäri ja kuulen mitä kotona sanottaneen, vastasi Juhana.

— Kas siinä on poika, joka ei kersku eikä röyhkäele mutta ei myöspelkääkään, sanoi Auvisen Matti lyöden Juhanaa olkapäille.

— Eihän turhista tarinoista ole, vastasi Juhana. Jos niikseen tulee,niin antaa asian riidellä ja miehet ollaan sovinnolla.

— Kyllä siinä on kova kovaa vasten, ämmän luuvat kuorta vasten,jos vain Martti ja Juhana yhtä tyttöä kosioivat. Huonommat saavatkatsella laidasta kuin Laihelan lehmät, virkkoi Mikko.

Sillä puhein pojat erkanivat.

Samana sunnuntaina illallista syödessä sanoi Junnolan vanha emäntäpoikansa pojalle Martille:

— Mitästä meidän Martti meinaa, kun ei ala kihlakampsuja varustella,vaikka Pärttylin päivä jo kohta kättä antaa?

Martti punastui isoäitinsä puheesta ja vastasi hiljaisella äänellä:

— Tokkohan tuolla niin kiiru lienee, vaikka jättäisin koko hommantuota tuonnemmaksi.

— Ei se saa enää jatkua, vaan sen pitää tapahtuman tänä syksynä jaaloittaa Pärttylin päivän sunnuntaina, sanoi Martin isä, Junnolanperheenmies. Martti täyttää jo ensi kekrinä yhdeksänkolmatta vuotta,niin onhan tuo sulhasen ikä. Ei tässä muu auta, vaan Martin täytyyensi viikolla lähteä Viipuriin tupakaisten ja sormuksien ostoon,muuten alkavat takapuoleen tytöt katsoa häntä vanhanpojan jortikaksi.

— Mutta minä sanon ettei meiltä jouda hevonen turhiin ajoihin ennenkuin ruis on pantuna. Saapihan sitä muulloinkin kosioida eikä vainPärttylin päivän sunnuntaina, sanoi perheenmiehen setä Juhkomi-ukko.

— Mitäs jos minä sanon, että Martin tulee ensi viikolla mennäkaupunkiin, niin tietysti te ette kukaan voi sitä vastaan mitäänsanoa. Minä olen tässä talon vanhin ja minut on esivalta määrännytteille sekä isännäksi että emännäksi, ja teidän kaikkein täytyykuulla minua, niin kauan kuin minä elän, vastasi vanha emäntänavakasti. Minä olen vanha ihminen ja pidän vanhoista tavoistakiinni. Naikoon ken milloin tahansa, mutta meidän Martti sen aloittaavanhan hyvän tavan mukaan, niin kuin vanhat ennen lausuivat:

Köyhät ne kosissa käyvät konsa kannattaa varansa; vaan vankat talon eläjät syksyllä sen suorittavat: Jaakkona jalommat sulhot, pääpukarit Pärttylinä.

— Mistäs meidän Martille morsianta katsotaan? kysyi Liena-tätitoimessaan.

— Eiköhän tuo Martti siitä huolta pitäne, vastasi vanha emäntä.

— Niin kyllä, niin kyllä, sanoi perheenmies, mutta minä sanon, etteimeidän taloon joka ämmän tytär kelpaakaan. Se pitää olla kuuluisan javarakkaan talon tytär, joka mun miniäkseni tulee.

— Minä en ketään niin mielelläni meidän Martille soisi kuinNiemelän lautamiehen tytärtä Kaisaa. Hän luokkinäköinen ilminen(hyväntahtoisen näköinen ihminen) ja hyvää sekä varakasta sukua,tuumaili Martin äiti.

— Kaikki olisi hyvä, jos niin kävisi, mutta minä arvelen, että liianylös on hiiren mieli kun oriin korvaan. Ja ken kuuseen kurkottaa, sekatajaan kapsahtaa. Paras olisi minun mielestäni kosioida HotakanLiisaa, neuvoi Juhkomi.

— Tuollaista pientä tirikkaa, joka on kaiskera kuin lapsenlikka,sinä tahtoisit meille tuoda, sanoi Liena-täti ihmetellen. Millehäntuo näyttäisi, kun Hotakan Liisa kävellä lipottelisi meidän suurentuvan lattialla. Eikä tuo Liisa raiska jaksaisi tehdä meidäntöitäkään, kun on kovin hintura ja hoikka kuin oljen korsi. Muttatoista olisi, jos meidän Martti kosioisi Saarelan Annia, niin hän senkenties voisi saada. Kas siinä on tanakka tyttö ja rikkaasta talosta.Annilla on myös veli Pekka, joka ehkä naisi meidän Riitan ja niinsaisimme ristilangokset.

— Mitä ensiksi siihen tulee, ettei meidän Martti saisi morsiantaNiemelästä, niin sitä en minä usko, sillä paitsi Niemelää on meidäntalo vaurain koko pitäjässä, sanoi perheenmies. Jos taas meidänMartti ottaisi Hotakan Liisan, niin eiväthän meidän työt oleyksistään Liisan hartioilla. Mitä taas Saarelan Anniin tulee, niinjohan tuo olisi nähty naida, kun on jo ollut monta vuotta pajullepantava, vaan siinäpäs se istua kököttää, niin rikkaan tytär kuinhän onkin. Ja meidän Riitta, hänet taasen naidaan, jos lykkyä on,ristilankoja pyytämättäkin. Jos ei taas naida, niin olkoon kotona;onhan meillä työtä ja ruokaa. Rumaltapa tuo kuului, kun viime syksynäSiparin Maikki huusi kirkkomäellä: "Jos ei panna nokkaa nokasta, niinsormukset takaisin!" Mutta minä en aio hätäkauppoja tehdä, niin kuinSiparilaiset ja Kermiset tekevät.

— Älä poikaseni sitä luule, että Saarelan Anni sulhasien puutteessaon kotonansa. Onhan hänellä ollut monet sulhaset, vaikka ne eivätolleet mieleisiä, selitti vanha emäntä.

— Tuollaisia sulhasia kuin esimerkiksi Seppälän Tommo ja PuntuksenPekka ynnä monta muuta, minä en heidän päälleen suurta arvoa laske,vastasi perheenmies.

— Laske suurta tahi pientä arvoa, mutta Seppälä on vauras talo ja
Tommo on varma poika, vaikka vähän viinaanmenevä, puolusti Liena-täti.

— Sepä se olikin asia, joka haittasi, sanoi perheenmies. SiksipäSaarelan isäntä, kun antoi Tommolle sormukset takaisin, sanoi ihansilmien väliin;

Jos ois viina loppunut jo viittä vuotta ennen, oisit saanut morsiamen, vaikk oisit nainut kenen.

Mitä taas Puntuksen Pekkaan tulee, niin hän on kuin tarhapöllö,vaikka onkin varakkaan talon ainoa poika.

— Minusta nähden ei meidän Martti mistään saisi niin hyvää ihmistäkuin Kukkuraisen Sohvista, ilmoitti Liena-täti. Se on niin meidäntaloon käypä, juuri kuin olisi sitä varten luotukin.

— Millehän tuo meidän Liena-tädistä näyttäisi, kun Kukkuraisenkuhmukaulat istuisivat meidän pöydän päässä. Olkaa nyt jo vaitimokomista kellokauloista, sanoi Juhkomi-ukko.

— Käyväthän Kukkuraiset kuuluisassa Kesselissäkin, eikä heistä olekehenkään mitään tarttunut, selitti Liena-täti.

— Hyvät hyvissä käyvät, kuhmukaulat Kesselissä, sanoi perheenmiespilkaten.

— Kuulkaas nyt lapseni, mitä minä teille kaikille sanon, puhuivanha emäntä. Annetaan Martille oma valta naimisasiassa. Valitkoonhän morsiamekseen kenen tahansa. Sitten hän ei saa ketään syyttäänaimaonnestaan, käyköön hyvin tahi pahoin. Senhän me saatamme nähdälattialla, minkä hän vieressään. Me emme tarvitse kenenkään rikkauttaenempää kuin toisten arvoakaan. "Rikkaasta hevosta, köyhästämorsianta", sanoo vanha sananparsi, ja tottapa se lieneekin.

Tähän päättyi pakina Martin morsianehdokkaista.

Pärttylin päivän edellisen sunnuntain iltapuolella tuli Lippolankirkonmies Niemelään. Sillä aikaa kun emäntä keitti kahvia, veiNiemelän lautamies vieraansa huoneeseen ryypylle. Niitä näitä ensinpakinoitua sanoi vieras talon isännälle:

— Niin kuin heimo ehkä muistat, oli meillä puhetta jo meidäntalkoossa poikani Juhanan naimisesta, vaan silloin se jäi keskenpäättämättä, niin minä nyt kysyn sinulta, hyvä heimo: saako minunpoikani tulla kosioimaan sinun tytärtäsi Kaisaa ja laitatko sinätyttäresi meille?

— Sellaista poikaa, hyvä heimoseni, kuin teidän Juhana on, ei olekoko meidän paikkakunnalla; hänellä on terävä järki ja selvät kädetja hän on muuten luonnostaan ja käytöksestään niin kuin ihmisen tuleeolla. Hänellä on siis etuoikeus kosioimaan minun tytärtäni. Muuta enminä tällä kertaa virka mitään; kyllä sinä arvaat minun mielipiteeni,vastasi lautamies.

— Kiitoksia, hyvä heimoseni, näistä sanoistasi. Me tulemme sittenensi sunnuntaina, virkkoi kirkonmies.

— Terve tulemastanne vaan, vastasi lautamies.

Talossa syötyään ja juotuaan vieras läksi. Talon naiset kylläkuiskailivat keskenään, että taisi Lippolan kirkonmies käydäkysymässä pojalleen morsianta, mutta kukaan ei uskaltanut isännältäsitä kysyä, ja niin se asia jäi salaisuudeksi. Vasta maata pannessakysyi emäntä mieheltään Lippolan ukon asiaa, johon isäntä vastasi:

— Nyt kun alkaa nainta-aika, niin niistähän tähän aikaan asioidaan.Lippola kävi kysymässä lupaa tulla kosioimaan pojalleen morsianta, jaminä tietysti annoin hänelle luvan. Eikä niin kelpo poikaa olekaankoko meidän pitäjässä kuin Juhana on; sen olen minä aina sanonut jasen vielä nytkin sanon.

Jos tämä isännän puhe ilahdutti emäntääkin, niin Kaisalle se saattoikoko hyvän mielen, niin ettei hän tahtonut nukkuakaan. Vihdoin kunhänen silmänsä vierähtivät kiinni, alkoi kuulua rapinaa huoneentakaseinällä. Kaisa havahtui ja kuuli, kuinka joku kapusi huoneenikkunaan, koputti sitä hiljaa ja lausui hiljaisella äänellä:

Hyvää iltaa seinän takaa! Tässäkös huoneessa tyttö makaa? Nouse tyttö yllää, kun poikia tuli kyllää! Jos et sä nouse yllää, niin menemme toiseen kyllää. Kuuleeko tyttö tätä kopinaa, vai nostetaankos suurempaa topinaa?

Vähän aikaa kuunneltuaan, kun ei mitään ääntä huoneesta kuulunut,alkoi taas ikkunassa olija kuiskailla:

Kääri tyttö unet kerälle ja viskaa ne sängyn perälle. Pane heitä kepillä selkään, jos eivät ne muuta pelkää! Eikös tyttö jo rupea kuulemaan, ja meitä pojiksi luulemaan, ennen kuin rupeaa tuulemaan? Jo täällä tuuleekin tuhajaa, jotta seinät oikein nuhajaa, ja sataa sapisee, jotta katto rapisee.

— Mikä tarkoitus sillä teidän lorullanne oikeastaan on? kysyivihdoin Kaisa.

Nyt alkoi ikkunassa olija puhua vähän kovemmin ja saneli:

Oletteko te pitäneet muoissa käyttää poikia makuusuojissa? Eikös käy laatuun ja juonee laskea meitä teidän huonee? Tehkää nyt se lusti ja laskekaa huoneeseen justii! Alkakaa jo pois nalkkii, sitä pitkää siltapalkkii, nostamaan koukkuu

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 24
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net