» » » Golgatalta Roomaan_ Historiallinen romaani

Golgatalta Roomaan_ Historiallinen romaani

Golgatalta Roomaan_ Historiallinen romaani
Title: Golgatalta Roomaan_ Historiallinen romaani
Release Date: 2018-05-05
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 191
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 25

The Project Gutenberg EBook of Golgatalta Roomaan, by Robert Heymann

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Golgatalta Roomaan Historiallinen romaani

Author: Robert Heymann

Translator: I. Partala

Release Date: May 5, 2018 [EBook #57092]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GOLGATALTA ROOMAAN ***

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

GOLGATALTA ROOMAAN

Historiallinen romaani

Kirj.

ROBERT HEYMANN

Suomentanut

I. Partala

Arvi A. Karisto,Hämeenlinna1908.

SISÄLLYS:

      I. Jäähyväiset.
     II. Agrippinan suunnitelmat.
    III. Salajuoni.
     IV. Uusi caesar.
      V. Julia ja Antonius.
     VI. Silanuksen sisar.
    VII. Sabina Poppea.
   VIII. Kunnia vaiko rakkaus.
     IX. Kaksi kärsivää.
      X. Vapaa.
     XI. Akte.
    XII. Tuomio ja sen toimeenpano.
   XIII. Vierailu.
    XIV. Julia.
     XV. Askel askeleelta.
    XVI. Katakombeissa.
   XVII. Agrippinan loppu.
  XVIII. Akaiassa.
    XIX. Oktavian surma.
     XX. Rooman palo.
    XXI. Arenalla.
   XXII. Britannian metsissä.
  XXIII. Löydetty ja taas kadotettu.
   XXIV. Locuste.
    XXV. Lännen kapina.
   XXVI. Neron soihdut.
  XXVII. Nemesis.
 XXVIII. Taistelu purppurasta.
   XXIX. Jerusalem.

I. LUKU.

JÄÄHYVÄISET.

Erään komean hautapatsaan varjossa Via Appian varrella istui kivelläkaksi ihmistä jutellen keskenään kuiskaten, aivan kuin olisivat hepelänneet häiritsevänsä paikalla vallitsevaa kuolonhiljaisuutta. Tyttöoli vetänyt hunnun kasvoilleen, ja kypärä varjosti puolittain nuorenmiehen piirteet.

Kuu valaisi kirkkaasti ja ainoastaan korkeat sypressit, attikalaisetpylväät ja leveät, korkokuvilla varustetut marmoripatsaat loivatjuurelleen suojelevaa varjoa.

Mies, sen mukaan mitä kallisarvoisesta vaipasta voi päättää,ylhäissäätyinen, saattoi olla noin kolmenkymmenen vanha, kun taasneidon liikkeiden jalouteen liittyi ensi nuoruuden sulo.

Tytön silmät olivat kyynelissä; nuori mies leikki uhkamielisen jasynkän näköisenä miekallaan.

"Sinä pakoitat minut siis, Oktavia", jatkoi hän äsken keskeytynyttäpuhettaan, "mykkänä todistajana katselemaan, kuinka kunniattomatpoikanulikat minulta riistävät nimen, arvon, pyhimmän mitä sydämeniomaa? Minun pitää pysyä tyynenä, kun onneani jaloin tallataan, kutenpedot polkevat arenan hiekkaa?"

"Kuinka voisin minä sinua pakoittaa", vastasi tyttö itkun tukahduttaminäänin. "Suututko siitä minulle, että koetan pidättää sinua vastaamastaväkivaltaan väkivallalla? Tahdotko vetää tuhon hirveässä suuruudessaanpäällesi?"

Ritari teki torjuvan liikkeen huulten vetäytyessä puoliksi ivalliseen,puoliksi uhmailevaan hymyyn.

"Oi, minä tiedän", jatkoi neito, "että sinä halveksit vaaraa. Arvaan,että mieluimmin syöksyisit paljain miekoin caesarin palatsiinkostaaksesi sukusi häpeän… mitä se auttaisi, rakkaani? Ehkä löytäisijoku säilä tiensä sydämeesi, ehkä… näytännöt ovat edessä! Juhla olisise tuolle roomalaiselle verikoiralle, juhla tavallista suurempi, nähdäritari Junius Silanuksen kuolevan arenalla eläinmiekkailijana."

Hän pysähtyi väsyneenä ja peitti käsin kasvonsa, kiivaan nyyhkytyksenpannessa koko ruumiin värisemään. Mies oli noussut seisoalleen jakäveli rauhattomasti hautakiven varjossa edestakaisin.

"Me elämme aikaa", virkkoi hän synkästi, "joka ei tunne kunnianja maineen käsitteitä. Me elämme häpeän ja raukkamaisuuden aikaa.Miehelle, joka vielä ei ole myynyt arvoaan kurjasta armonosoituksestatuolle voimattomalle keisarille ja… hänen puolisolleen, ei voi tuntuavaikealta kuolla. Jokainen kuolema on nykyään maineeton ja mainehikassamalla kertaa. Sillä kaadunko taistelukentällä — kenen, minkä vuoksiminä silloin taistelen? Purppuraa kantavan naisen, jolla ei olehyvettä, ei siveyttä. Ja jos vereni sekaantuu gladiaattorien halpaanvereen — enkö silloin kuole kuten vapaa roomalainen ritari kunniani jaRooman muinaisuuden puolesta? Ei, Oktavia, se tapa, jolla kuolen, eiminua pelota. Mitäpä varten eläisikään Silanus sen jälkeen, kun hän onmenettänyt Oktavian?"

Tytön suuret silmät kääntyivät verkkaan miestä kohden.

"Mitä varten eläisit?"

Tuskaisa hymy värähti hänen huulillaan. Mutta kuten metsäkauris, jokaon saanut kuolinhaavan, vielä kerran ponnahtaa ilmaan, ikäänkuin seesiin sukeltavan kuoleman kynsistä toivoisi tämän hypyn pelastavan,niin ponnahti tyttökin pystyyn, pelästyttäen läheisyyteen yöpuulleasettuneen linnun lentoon.

"Mitä varten eläisit, Silanus? — Minua varten! Minua, jonka ijäksimenetät, mutta jonka koko muistojen maailma on sinulle pyhitetty."

Hän nojautui miehen rintaa vasten ja kietoen kätensä hänen kaulansaympäri, jatkoi hän nopeasti, melkein hätäisesti:

"Minun tähteni täytyy sinun elää, ainoa rakastettuni. Etkö muista enäänsitä hetkeä, jolloin vannoit eläväsi ja kuolevasi minulle? Sinä etsaa ruveta lupauksesi rikkojaksi. Minä vaadin, että sinä elät minuntähteni, minun, joka sinua rajattomasti rakastan, minun, jonka sielusiinä silmänräpäyksessä on kuollut, jolloin menetän onnen omistaasinut. Pitääkö kaikkien lempemme lupausten pois haihtua? Tahdotkoihanien yhteisten hetkien muistot ja sulot sammuttaa, kuni Jupiterpäivän yöksi muuttaa?"

Ja nojautuen lähemmäksi häntä vasten, niin että huulensa koskettivatmelkein miehen huulia, jatkoi hän intohimoista puhettaan:

"Älä luule, etten kykene tuntemaan, armas, mitä sydämessäsi liikkuu!Emmekö ole rakastaneet toisiamme? Ja emmekö vieläkin toisiamme rakasta,pyhemmin kuin konsanaan ennen? Kaihojeni, unelmieni kukka, se minunsydämestäni raastetaan; sillä hän, jota olen niin paljon rakastanut,jossa ajatukseni ovat riippuneet auringon noustessa ja sen taasmailleen mennessä, ei saa minulle kuulua.

"Täytyykö minun nähdä, kuinka tämä kukka poljetaan? Tahdotko niihinkärsimyksiin, jotka ovat osakseni tulleet, liittää vielä tiedoistatuskallisimman: sinä et ole enään elävien mailla; olet astunut Hadeksenvarjovaltakuntaan, josta ei koskaan palata?"

Hän näki selvään mielenliikutuksen, joka oli vallannut ritarin, jatietäen, että tästä silmänräpäyksestä riippui hänelle rakkaimmanhenkilön tulevaisuus, elämä, jatkoi hän entistä kiihkeämmin:

"Toivoni on sammunut, sammunut ijäksi. Jumalat ovat niin päättäneet.Mutta muistoa eivät ne voi minulta evätä, onnea, jonka tuottaatietoisuus, että sinä elät, hengität samaa ilmaa kuin minäkin ja samanisänmaan tannerta tallaat.

"Kun minä aamuisin herään, kyynel silmässä, eikö sitä saa kuivata ainasun luonasi viipyvä aatos? Eikö minulla pidä koko suuressa Roomaanvaltakunnassa oleman ketään, joka olisi ystäväni, joka rakastaisiminua? Eikö ketään, Silanus?"

Heidän huulensa olivat yhtyneet viimeiseen, intohimoiseen suuteloon; jatyttö tiesi voittaneensa.

"Sinä pysyt kaukana keisari Claudiuksesta, isästäni?"

"Minä lasken aseeni sinun suuren rakkautesi edessä, joka on niin ihana,että pelkään, ett'en koskaan tule sen arvoiseksi. Sitäpaitsi hän eiolekaan todellinen syyllinen. Tuo nainen…"

"Vaiti, Junius! Hän on minun toinen äitini. Pitäisikö minun häntähäpäisemällä nostaa jumalien kosto päälleni? Onko minulla ylipäätäänoikeus sanoa pahaa kenestäkään naisesta, minulla, joka olen Messalinantytär, tuon naisen, josta sanotaan…"

"Jätä tuo puheesi, rakas! Hän ei ole ensimäinen nainen sitä lajiavaltaistuimella — eikä viimeinenkään. — Ja lopuksi, tehköön keisarinpuoliso mitä hän tahtoo, minua se ei liikuta. Kuitenkin tämä nainen,joka on syypää niin paljoon onnettomuuteen, on raa'oin käsin turmellutelämäni onnen. Sinä sanot, Oktavia, että jumalat ovat niin päättäneet,jumalat — —"

Hän nauroi niin että tyttö kauhusta värähti.

"Näyttäytykööt viimeinkin jumalat! Missä on heidän voimansa? Missä onoikeus, joka vallitsee hyvän ja pahan maan päällä? — Ei, Oktavia.Jumalilla ei ole mitään syytä riistää meitä toisiltamme, vaan näilläihmisillä. Tiedätkö, miksi meidän liittomme keisarin käskystä onpurettu? Miksi sinut on kihlattu prinssi Domitius Nerolle?"

Ja kun tyttö vaikeni, jatkoi mies vihasta vapisevin äänin:

"Onneton, etkö aavista mikä odottaa veljeäsi Britannicusta?"

Oktavia kalpeni.

"Minä luulin, että perhesuhteet saivat isän määräämään minutDomitiukselle. Minä tunsin hiljakkoin selittämätöntä kauhua, kunsattumalta yllätin ministeri Narsissuksen, hänen puhellessaanpretorianiupseeri Antoniuksen kanssa. Kuulin ainoastaan sekaviasanoja, kun aioin avata esiripun atriumiin vievän oven edestä. Hänpuhui naisesta, joka tahtoi keinotella itselleen kruunun — mutta minäkiiruhdin sieltä pois tuskan valtaamana, kuuntelematta enempää. Sinäarvelet —"

"Minä arvelen", täydensi upseeri synkästi, hilliten ääntään, "ettäkeisarinna tahtoo kohottaa poikansa Domitiuksen kruunun perilliseksi jaCaesarin todellisen pojan Britannicuksen —"

"Ja hänet… puhu!"

"Oo… tottahan sinä tunnet sukusi vaiheet. Eikö sinulle ole uskottuperheesi salaisuuksia?"

Oktavia käsitti, mitä Silanus tarkoitti. Hän vaikeni. Syntyi pitkääänettömyys. Molemmat hautoivat vaan omia ajatuksiaan, jotka olivatvielä katkerammat, kuin heidän sanansa.

Josko hän tunsi julius-claudilaisen keisarihuoneen vaiheet!Tiberiuksen, Augustuksen jälkeläisen, ajoista saakka oli olemassasalaisuuksia, joista hovissa puhuttiin vain kuiskaamalla, ja joidenarvosteleminen rangaistiin valtiopetoksena. Tiberiuksen hallitessa oliGermanicus, Rooman kansan ylpeys, sen uljas, voittoisa sotapäällikkö,selittämättömällä tavalla kuollut. Keisarin oma poika joutui suosikkiSejanuksen myrkyn uhriksi, kun ensin viimeksimainittu oli vietellytkruununprinssin puolison. Germanicuksen leski ja molemmat pojat Drususja Nero tuomittiin nälkäkuolemaan. Vanha kaartinprefekti Macro oliTiberiuksen kuoleman ainoa todistaja. —

Ja Caligula, hänen seuraajansa, Germanicuksen huoneen viimeinen vesa?
Häntä syytettiin kolminkertaisesta sukurutsauksesta…

Tämän sisar oli keisarinna Agrippina, Oktavian äitipuoli, keisariClaudiuksen puoliso. Vuonna 40 j. Kr. oli hänet lähetettyPonzas-saarelle maanpakolaisuuteen, koska hän oli muodostanutsalaliiton oman veljensä henkeä vastaan. Siihen aikaan oli hänenpuolisonansa ollut ritari Domitius Ahenobarbus, jolle hän v. 37 olisynnyttänyt pojan, nimeltä Domitius. Leskenä oli hän Caligulan murhanja Tiberiuksen valtaistuimelle nousun jälkeen palannut Roomaan jasiellä mennyt naimisiin kuuluisan puhujan Crispus Passinuksen kanssa,joka myöskin pian oli kuollut. Ja nyt, kun keisarin ensimäinen puolisoMessalina, Oktavian ja Britannicuksen äiti, oli teloitettu, olitämän saman Agrippinan onnistunut juoniensa, kiehtovan käytöksensäja keisarin uskotun neuvonantajan vaikutuksen kautta kohota kokosivistyneen maailman hallitsijan puolisoksi…

Oktavia ajatteli kauhistuen ensimäistä kohtaustaan tämän naisen kanssa,jonka sekä menneisyys että koko esiintyminen todistivat hänen kykenevänminkälaisiin vehkeisiin hyvänsä. Heti alusta pitäen oli hän ponnistanutkaiken voitavansa, valmistaakseen pojalleen Domitiukselle yhtä korkeanaseman Britannicuksen rinnalla. Hän kietoi heikon puolisonsa tykkänäänjuonineen ja vehkeineen ja nyt olivat hänen suunnitelmansa riistäneetOktavialta hänen nuoren onnensa. Jo Messalinan eläissä oli keisarisuostunut tyttärensä kihlaukseen ylhäisen ritarin, Junius Silanuksenkanssa. Agrippina oli saanut aikaan sen, että keisari nojautuentekaistuun syytökseen, erotutti Silanuksen senaatista ja purkiOktavian ja hänen kihlauksensa. Sen jälkeen oli tyttö kihlattu prinssiDomitiukselle, kysymättä lainkaan hänen omaa mieltään.

Niin paljon oli prinsessalle selvää jo ennestään, mutta vasta nyt näkihän keisarinnan vehkeitä johtavat vaikutteet. Nyt ymmärsi Oktaviakaikki ja kauhulla katsoi hän tulevaisuutta, joka ei ollut turmelevaainoastaan hänen elämäänsä, mutta oli käyvä vaaralliseksi myöskin hänenveljelleen Britannicukselle, ehkäpä hänen isälleenkin — —

* * * * *

Kaukana idässä alkoi heikko sarastus punata taivaan rantaa ja aamunverkkaan vaaletessa sammuivat tähdet.

Silanus nojasi pylvään jalustaa vasten ja katseli Oktaviaa, ikäänkuinolisi hän ikuisiksi ajoiksi tahtonut syövyttää tämän piirteetsieluunsa. Hänen otsansa oli kirkastunut ja kasvonsa osoittivat jaloaitsensähillitsemistä.

Oktavia ojensi ääneti hänelle kätensä. Hänellä ei ollut enään mitäänsanomista. Yö vaaleni vaalenemistaan ja heleä purppuranpuna levisitaivaalle. Oli tullut hetki, jolloin eivät sanat, eivät kyyneleet enäänvoi sydäntä huojentaa, hetki, jolloin rautaisen täytymyksen alla vieläkerran kaikki tuska, kaikki epätoivo hurjalla voimalla sydänparkaapusertaa. Itsensä hillitseminen, jonka tuo intohimoinen mies olisaavuttanut hänen vaikutuksestaan, lohtu, jota hän toiselle olijakanut, puuttui häneltä itseltään, ja nyt kun eronhetki oli lyönyt,värisytti raju epätoivo Oktavian sielua. Mutta tuo jalo nainen hillitsikaihonsa, koettaen silloinkin kun kipeimmin kärsi, lieventää rakastetunmiehen surua raskaana hetkenä.

"Oktavia", virkkoi Silanus vaivoin koettaen saada äänelleen varmaasointua, "meidän täytyy erota. Viimeinen toivomuksesi on minulle käsky,jonka edessä taivun. Minä kannan kuormaa, jommoinen elämä minullatästä lähtien on, siinä tietoisuudessa, että siten palvelen sinua. Nytalkavaa päivää seuraavana yönä olen jo matkalla Syyriaan, jossa liitynsikäläiseen armeijaan. Suojelkoot jumalat, joihin sinä uskot, minuapahimmalta. Sinusta tulee toisen vaimo ja jäät yksin, kuten minäkin.Mutta sielumme ovat ainiaaksi toisilleen vihityt ja ajatuksissani olenaina sinun luonasi.

"Suokoon Jupiter, etteivät kamalat aavistukseni toteennu. Muttaviimeinen jäähyväissanani, kallis ystävä, on: jos, ollessasi tuonsekasikiön vaimona, joskus tulee aika, jolloin sinua vaara uhkaa,jolloin jäykkä, miehekäs säilä ja taipumaton rohkeus ovat tarpeen, jasinä turhaan etsit uskollisia miehiä tueksesi, silloin kutsu minua, janopeammin kuin keisarillinen pikaviesti olen minä Aasiasta rientävätänne."

Viimeisen kerran sulki hän armaan tytön syliinsä, viimeisen kerranyhtyivät huulet lyhyeen jäähyväissuuteloon. Syvästi katsoi neitoSilanuksen silmiin, aivan kuin olisi tahtonut hänen sieluunsa tunkea.Sitten riistäytyi hän irti ja kiirehti kuin pelästynyt metsäkaurispois, häviten pian hautapatsaiden varjoon.

Silanus katsoi hänen jälkeensä ja ensi kerran elämässään itki tämämies. Verkkaan alkoi hän astella samaa tietä, jota Oktavia olikiiruhtanut. Etäämpänä näyttäytyi vielä kerran neidon kantotuoli, jotauskolliset orjat kiidättivät eteenpäin. —

* * * * *

Tuskin oli ritari poistunut hautapatsaan luota, kun sen takaakohottautui varovasti mies. Hän oli jo elähtänyt ja hänen kasvoilleenolivat paheet lyöneet leimansa; mutta puku oli ajan tavan mukaanerinomaisen loistelias. Mies oli Anicetus, prinssi Domitiuksen uskottu.

Hänen kasvonsa vääntyivät inhoittavaan irvistykseen, kun hän vaaniensilmäili ympärilleen. Sitten järjesti hän pukuaan, joka maassa maatessaoli joutunut epäkuntoon, ja kulki jonkun matkaa tietä kaupunkiin päin,saapuen pian paikalle, missä orja odotti häntä hevosen kera.

Täyttä laukkaa ajoi Anicetus sitten Rooman tietä, jolla liike taasvähitellen elpyi.

II. LUKU.

AGRIPPINAN SUUNNITELMAT.

Claudius, maailman hallitsija, istui työhuoneessaan ja kuunteliministeriensä selontekoja. Nämä seisoivat kunnioittavan matkan päässähänestä ja lukivat vahatauluista muistiinpanojaan. Siinä oli Pallas,valtakunnan raha-asian hoitaja, lukien laskelmiaan; Narsissus tuodentietoja Ylä-Germaniaan lähetetyn Pomponius Sekunduksen toimista;Callistus, jonka oli tehtävä esitys saapuneista anomuskirjeistä,armahduspyynnöistä ja oikeusasioista. Viimemainittu oli juurilopettanut, ja keisari ilmoitti ystävällisin päännyökkäyksinvastaanoton päättyneen. Silloin alkoi Pallas uudelleen puhua:

"Suo anteeksi, Caesar, että minun vielä silmänräpäykseksi täytyy pyytääsinua kuulemaan minua. Vakoojani ovat saaneet selville seikkoja, jotkamielestäni ansaitsevat tulla valtakunnallisten asioiden yhteydessäsinulle esitetyiksi."

Keisari, joka oli juuri noussut seisoalleen, istuutui uudelleen jakiinnitti väsyneen katseensa ministeriin.

"Puhu", virkkoi hän lyhyesti.

"Asia koskee sinun perhettäsi", jatkoi Pallas, "ja toivon sinun suovanminulle anteeksi, että olen tässä suhteessa tehnyt huomioita, koska seon tapahtunut sinun onnesi hyväksi."

"Minun perhettäni?" kysyi keisari, käyden tarkkaavaisemmaksi. Hänenäänessään oli epävarma sointu ja vaikka hän ponnisti, näyttääkseentyyneltä, esiintyi hänen kasvoillaan pelon tapainen ilme.

Ajatteliko hän Messalinaa?

"Molemmat tapaukset, joista sinulle tahdon ilmoittaa", jatkoi ministerisuunnaten kylmän katseensa keisariin, "ovat viimeyöllisiä ja näyttävätolevan jonkinmoisessa yhteydessä keskenään. Vakoojani ovat onnistuneetsaamaan

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 25
Comments (0)
Free online library ideabooks.net