Prinssi ja kaunis näyttelijätär: Salapoliisikertomus

Prinssi ja kaunis näyttelijätär: Salapoliisikertomus
Title: Prinssi ja kaunis näyttelijätär: Salapoliisikertomus
Release Date: 2018-11-17
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 54
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Project Gutenberg's Prinssi ja kaunis näyttelijätär, by Sven Elvestad

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States andmost other parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the termsof the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'llhave to check the laws of the country where you are located before usingthis ebook.

Title: Prinssi ja kaunis näyttelijätär Salapoliisikertomus

Author: Sven Elvestad

Translator: Julius Varmanen

Release Date: November 17, 2018 [EBook #58291]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PRINSSI JA KAUNIS NÄYTTELIJÄTÄR ***

Produced by Tapio Riikonen

PRINSSI JA KAUNIS NÄYTTELIJÄTÄR

Salapoliisikertomus

Kirj.

STEIN RIVERTON

Suomentanut

Julius Varmanen

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1919.

SISÄLLYS:

    I. Muistopuhe ja kirje.
   II. Bassoviulu.
  III. Itävaltalaiset.
   IV. Kaunis anarkisti.
    V. Ensimmäiset turistit.
   VI. Nainen, jolla oli vihreä hatunsulka.
  VII. Huvinäytelmä ruokasalissa.
 VIII. Prinssin vaunut.
   IX. Audienssi.
    X. Puhelimessa.
   XI. Ontuva saksalainen.
  XII. Mitä salapoliisi näki.
 XIII. Selvitys.

I

MUISTOPUHE JA KIRJE.

Harald Brede haukotteli.

"Mitä uutta?" kysyi hän.

"Ei ollenkaan mitään", vastasi hänen ystävänsä ja virkaveljensä,kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, selaillen sanomalehteä.

Oli aamupäivä. Molemmat etevät salapoliisit, jotka istuivat Kraginvirkahuoneessa, olivat päättäneet "raataa koko kesän." Oli hiljaista,ei mitään tekemistä, tapahtui vain taskuvarkauksia ja tuollaistajoutavaa. Ei yhtään arvoitusta, ei salaisuutta, ei rikosta — ei edesnimetöntä kirjettä.

"Tämä on miltei sietämätöntä", sanoi Harald Brede haukotellentoistamiseen.

Viheriällä pöydällä hänen edessään oli sikin sokin joukko kirjeitä jalattialla hänen jaloissaan mahtava pino vanhoja sanomalehtiähuolimattomasti päällekkäin heiteltyinä.

Harald Brede sytytti sikarin ja sanoi, että hän kaikesta huolimattatahtoi mennä kaupungille, nähdä katuja ja ihmisiä — ja tunteatuulahduksen keväästä, joka juuri nyt oli todella tullut Kristianiaan.Sillä vuono oli peilikirkas ja vilisi jo valkoisia purjeita, jaStudenterrundenin puut olivat pukeutuneet vihreihin harsoihin jalevittivät ylt'ympäri vienoa keväistä tuoksua.

Asbjörn Krag ei vastannut, vaan ratisteli harmistuneena sanomalehteä.

"Kun ajattelen", sanoi Harald Brede, mennen samalla ikkunaan jatirkistellen Yong-torille — "kun ajattelen, mikä jännittävä jamielenkiintoinen aika meillä oli silloin kun Thomas Busch toimiskelitässä kaupungissa, niin mieltäni kaivelee tämä torkkuva elämä, jotameidän nyt täytyy viettää. Täällähän ei ole mitään, mihin tarttua. —"

"Sitä tulee kyllä, tulee kyllä", mutisi Asbjörn Krag.

"Niin, luonnollisesti, luonnollisesti, mutta sen miehen ympärillä oliaina elämää ja liikettä. Oli synti, että hänen piti päättää päivänsäsillä tavalla."

"Niin", vastasi Asbjörn Krag, puoleksi vakavasti, puoleksi ivallisesti."Oikeastaan pitäisi minun kaupungin puolesta olla iloinen, että olemmepäässeet siitä rikoksellisesta ainiaaksi, mutta oli miten oli, niin envoi olla huoahtamatta joka kerta kun ajattelen tuota vanhaa,kunniallista veijaria."

Harald Brede nauroi.

"Niin, rauha hänen muistollensa, — sitä hän hyvin tarvitsee."

Asbjörn Krag jatkoi ikäänkuin ei olisi kuullut virkaveljensä äänekästäiloa:

"Me miehet", hän pani erikoisen painon sanalle miehet, "tunnemmekuitenkin lopuksi vissiä, omituista rakkautta pahimpia ja kiukkuisimpiavihollisiamme kohtaan. Etkö ole huomannut, miten vähän viha meidänelämässämme merkitsee. Kaksintaistelijat tervehtivät toisiaan,ennenkuin miekat kalskahtavat vastakkain, ja kun vastustaja on kuollut,laskee toinen taistelija miekkansa ja tervehtii uudelleen. Hän eikumarra vain kuolleen vihollisensa edessä, vaan koko olemassaolonarvoituksen edessä. Pohjimmalta emme vihaa ihmisiä, vaan heidän pahojatekojaan…"

"Anteeksi", lausui Harald Brede, "mutta se näyttää minusta olevanmiltei samaa."

"Ei aivan", virkkoi Asbjörn Krag hetkisen perästä. "Meidän tuleeensinnäkin muistaa, ettei vielä kukaan ole vetänyt rajaa hyvän ja pahanvälille. Vain yhteiskunnalliset lait ovat asettaneet rajamerkityhteiskunnan suojaksi ja mukavuudeksi. Tämä luonnollisesti on oikein,koska yhteiskunnan on oltava yksilöä korkeammalla, ja sen vuoksi täytyysinun ja minun yhteiskunnan edustajina käydä sotaa elämästä jakuolemasta jokaista yksilöä vastaan, joka menee noiden rajojen ylitse."

"No niin?"

"Niin, meidän on kuitenkin muistettava, että on ihmisiä, jotka josyntymästään saakka ovat joutuneet lain rajojen ulkopuolelle,onnettomia ihmisiä, jotka heti alusta alkaen ovat meidän luonnollisiavihollisiamme."

"Kenties… kenties", myönsi Harald Brede vetäen samalla syvinhenkäyksin raikasta kevätilmaa keuhkoihinsa. "Kenties on!"

"Ei kenties… on varmasti. Ja nämä ihmiset ovat kaikistatraagillisimpia. Me voimme heidän joukossaan tavata ihmisiä, joitavoimme vain surkutella, ihmisiä, jotka olisivat saattaneet kohotakorkealle, ellei heidän elämänsä olisi mennyt vinoon. Thomas Buschesimerkiksi. Mikäli miehuus ja nero vielä luetaan hyveisiin elämässä,oli Thomas Busch…"

"Hyvä ihminen kenties?" virkkoi Harald Brede hymyillen.

Asbjörn Krag kohautti olkapäitään.

"Niin, niin, saat kernaasti nauraa, ellet tahdo seurataajatusjuoksuani. Hänen kohtalossaan oli tragiikkaa. Mitä olisikaan hänsaanut aikaan, jos hän olisi työskennellyt kanssamme, sen sijaan ettähän työskenteli meitä vastaan. Sen vuoksi, rakas Harald Brede, voimmekernaasti kaivata häntä. Hän ansaitsi paremman kohtalon kuin alinomaajoutua kynsiimme ja taas paeta lopuksi kuollakseen joutavassarautatieonnettomuudessa."

"Niin… mikäli hän nyt todellakin kuoli."

Asbjörn Krag naurahti.

"Sen hän teki, tällä kertaa ei meidän tarvitse pelätä nenästävetämistä. Ja vanha ystävämme Stein Riverton on itse piirtänytviimeiset sanat hänen hautakiveensä: Rauha hänen muistollensa."

Harald Brede jätti paikkansa ikkunassa, asteli hitaasti edestakaisinhuoneessa ja haukotteli kolmannen kerran.

"No niin", sanoi hän lopuksi, "tulokseksi keskustelustamme jääkuitenkin, että saan istua paikallani ja lihoa."

Asbjörn Krag nauroi sydämellisesti. Ensimmäisen kerran hän oli kuullutystävänsä itse koskettelevan tätä arkaluontoista aihetta, josta toveritusein olivat tehneet viatonta pilaa.

"Rakas ystävä", sanoi hän samalla lyöden virkaveljeänsä olkapäähän,"siitä seikasta ei sinun tarvitse olla huolissasi. Täällä on minullajotakin, joka kenties voi olla sinusta mielenkiintoista."

Harald Brede tukahutti äkkiä neljännen haukotuksensa ja kumartuiystävänsä käsivarren yli. Asbjörn Krag oli sangen verkkaisesti ottanutpovitaskustaan kirjeen. Kuori oli varustettu amerikkalaisillapostimerkeillä, ja salapoliisi aukaisi hitaasti sinisen,täyteenkirjoitetun kirjepaperin ja jatkoi:

"Se tuli juuri tänään. Se on ystävältäni ja virkatoveriltani JamesCliffordilta, joka on New-Yorkin kelvollisimpia salapoliiseja. Tapasinhänet Amerikanmatkallani ja tulimme heti hyviksi ystäviksi. Clifford ontarmokkaimpia henkilöitä mitä tunnen, mutta laiska kirjeenkirjoittaja,ja ymmärsin heti, niin pian kuin näin hänen nimensä kirjeen alla, ettävain ammattitoimet ovat voineet pakottaa kynän hänen vastahakoiseenkäteensä…"

Salapoliisi vaikeni hetkeksi, ja Harald Brede kumartui innostuneenakirjettä katsomaan.

"No?" sanoi hän vihdoin.

Asbjörn Krag jatkoi:

"Otaksumiseni osoittautuikin oikeaksi. Kuulehan nyt, mitä oivallisellavirkaveljellämme on ilmoitettavana."

Ja hän luki:

"Rakas Asbjörn Krag!

Ensinnäkin sydämellinen kiitos yhdessäolostamme New-Yorkissa, yhdessäolosta, jonka aina olen lukeva hauskimpiin muistoihini. Ei ollut ainoastaan harvinainen onni saada tavata niin älykästä ja kuuluisaa virkaveljeä…"

"No niin", keskeytti Asbjörn Krag hiukan hämillään, "hyppäämmealkulauseen yli, mutta täällä alempana on jotakin, joka mahdollisestivoi olla mielenkiintoista."

Ja hän jatkoi:

"Se että nyt otan vapauden kirjoittaa Teille, rakas virkaveli, johtuu aivan yksinkertaisesti siitä, että eräs kuuluisimmista ja pelätyimmistä rikoksellisistamme, Leo Carsten, kaksi päivää sitten pääsi murtautumaan ulos 'Mustasta tähdestä', mihin hänet oli suljettu odottamaan sähkötuolia. Todellakin onnistui Teidän, rakas virkaveljeni, kerran tehdä sama manööveri, ja Te olitte kyllin rakastettava ilmoittaaksenne minulle, kuinka siinä menettelitte. Miten Leo Carsten on toiminut, on minulle sitävastoin täydellinen arvoitus. Hiljaa ja jäljettömästi, kuten hänen tapansa on, on hän kadonnut ja lienee jo aikoja sitten pudistanut Amerikan tomut jaloistaan. Syy, minkä vuoksi tahdon ilmoittaa tästä Teille, on aivan yksinkertaisesti se, että me hyvällä syyllä epäilemme Leo Carstenin paenneen Norjaan. Norja on nimittäin hänen varsinainen isänmaansa, jos nyt ylipäänsä käy sanominen, että hänenlaisellaan kansainvälisellä rikoksellisella on isänmaata tahi edes halua omistaa sellainen. Leo Carsten on maailmankansalainen sormenpäitä myöten, enkä varmaankaan liioittele, kun väitän, että hän on vaarallisin rikollinen, joka viimeisellä vuosikymmenellä on esiintynyt. Hän näyttää osaavan kaikki, tietävän kaikki ja vielä enemmän: oikeassa silmänräpäyksessä käyttävän hyväkseen kaikkea rohkeasti ja julkeasti. Hän on sukkela kuin orava, vahva kuin karhu, viekas kuin kettu ja rohkea kuin leijona.

Kaikkialla on hänellä ystäviä ja suosijoita, jotka mieluummin menisivät hänen puolestaan kuolemaan kuin pettäisivät hänet.

Sillä Leo Carstenilla on kolme ominaisuutta, jotka roistoväen silmissä tekevät hänen vastustamattomaksi: hän kostaa julmasti ja henkilöön katsomatta, jos joku häntä vastustaa, hän ei petä väkeään, jos he hänen tähtensä joutuvat onnettomuuteen, ja ennen kaikkea hän tuhlaa kultaa kuin ruhtinas.

Ylt'ympäri Europan pääkaupungeissa on hän toiminut: Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä, Pietarissa, Wienissä ja Madridissa, kunnes hän kunnioitti Amerikkaa korkealla läsnäolollaan. Hänen kepposensa eivät ole tavallisia rikoksia, ne ovat taidetekoja, näytelmiä, älykkäästi ajateltuja ja mestarillisesti näyttämölle asetettuja. Mikä näytelmäkirjailija hänessä onkaan mennyt hukkaan! Sen ohessa hän näyttelee kuin vain harvat. Kaikissa mahdollisissa hahmoissa on hän esiintynyt ja viime vaalitaistelussa hän teki todellakin tasavaltalaisille ruman kepposen esiintymällä eräässä tilaisuudessa Theodor Rooseveltina ja pitämällä tulisen puheen sekä senjälkeen ryöstämällä vieraanvaraisen isäntänsä kassakaapin. Samalla oli entisen presidentin juna pysäytetty erään pienen rautatieaseman sivuraiteille ja asema huolellisesti eristetty kaikesta sähkösanomayhteydestä ulkomaailman kanssa. Asia kyllä saatiin selville ja painettiin villaisella, mutta siitä huolimatta sitä siellä täällä käytettiin vaalitaistelutarkoitukseen. Että Leo Carsten on mennyt Europaan, siitä olemme miltei vakuutetut. Luulemme näet saaneemme selville, että hän oli matkustanut 'Oceanicilla', ja olimme sen vuoksi miltei varmat hänen kiinnijoutumisestaan. Lähetimme langattomalla sähkösanoman kapteenille ja käskimme häntä toimeenpanemaan perusteellisen tutkinnon kaikkiin matkustajiin nähden. Kahdeksan tunnin perästä saimme kuitenkin vastauksen: Carsten ei ole laivalla. Se seikka, että hän mahdollisesti on ajatellut tehdä 'visiitin' entiseen isänmaahansa, on todellakin vain arvelua, mutta luulen olevani varma siitä, että hän monista syistä nykyisin välttää vanhoja toimintakeskuksiaan. Joka tapauksessa olen tahtonut varoittaa Teitä, rakas virkaveljeni.

Jos Te kysyisitte minulta hänen ulkonäköään, niin minä luultavasti joutuisin neuvottomaksi, sillä hänen ulkomuotonsa vaihtelee kuin huhtikuun ilma. Itse olen yksi niitä harvoja, joiden oikeudenkäynnin aikana on onnistunut vilahdukselta nähdä Leo Carstenin 'siviilinaama'. Minun täytyy tunnustaa, että hämmästyin, sillä sileämpää ja jokapäiväisempää ulkonäköä on tuskin yksinkertaisimmalla ravintolatarjoilijalla. Hän on keskikokoinen, jäntevä, kasvot soikeat, puoleksi germaanin, puoleksi etelämaalaisen. Tukka on musta ja lyhyeksileikattu; ihmeelliset ovat ainoastaan silmät, jotka loistavat kuin mustat timantit ja joskus voivat hehkua kuin kissan silmät pimeässä.

Lähetän tässä piirustuksen, minkä 'New York Heraldin' piirtäjä samassa tilaisuudessa teki kuuluisasta rikoksellisesta. Se on todellinen, pieni mestariteos, hetken innostuksessa syntynyt, ja vain kaipauksella siitä eroan. Se puhuu paljon voimakkaammin kuin mitä minä jäykillä sanoilla voin ilmaista…

Vastaanottakaa sydämelliset terveiseni, rakas virkaveli. Jos kohtalo soisi Teidän toimittaa tuo uskalias rikoksellinen häntä odottavalle kunniaistuimelle: sähkötuoliin, ei kukaan olisi iloisempi kuin Teidän

uskollinen James Clifford."

Kun salapoliisi oli lopettanut lukemisen, olivat molemmat ystävyksethetkisen hiljaa ja Krag katseli hymyillen Harald Breden tarmokkaita jaällistyneitä kasvoja. Sen jälkeen tarttui hän ääneti vielä kerrankirjekuoreen ja veti siitä kokoontaitetun lyijykynäpiirustuksen. Hänpani sen eteensä pöydälle, ja molemmat poliisimiehet kumartuivatkatsomaan amerikkalaisen sanomalehtimiehen mestariteosta.

James Clifford oli oikeassa. Tuo yksinkertainen piirustus ansaitsitodellakin sen ylistävän mainesanan, minkä amerikkalainen salapoliisioli sille antanut, ja Asbjörn Krag oli ensisilmäyksellä näkevinään LeoCarstenin yhtä ilmielävänä

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net