» » Kaunis ja sen lait

Kaunis ja sen lait

Kaunis ja sen lait
Category:
Title: Kaunis ja sen lait
Release Date: 2018-10-13
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 188
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 21

The Project Gutenberg EBook of Kaunis ja sen lait, by Viktor Rydberg

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States andmost other parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the termsof the Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'llhave to check the laws of the country where you are located before usingthis ebook.

Title: Kaunis ja sen lait

Author: Viktor Rydberg

Translator: Eino Palola

Release Date: October 13, 2018 [EBook #58087]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUNIS JA SEN LAIT ***

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

KAUNIS JA SEN LAIT

Kirj.

Viktor Rydberg

Suomentanut

Eino Palola

Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1920.

SISÄLLYS:

       Suomentajan alkusanat.
    I. Taiteen synty ja kehitysoppi.
   II. Yleispätevät esteettiset arvostelmat.
  III. Ei-esteettisiä tekijöitä.
   IV. Ulkonaisen luonnon vaikutelmat.
    V. Uskonnollinen tunne ja luonnonkäsitys.
   VI. Muotojen kauneuslait.
  VII. Symmetria.
 VIII. Värisymboliikka.
   IX. Vastavärit.
    X. Kaunis ja tarkoituksenmukaisuus.
   XI. Kaunis luonnossa ja taiteessa.
  XII. Luonnontutkimuksen merkitys.
 XIII. Idealismi, skematismi, realismi, naturalismi.
  XIV. Kuvaavien taiteiden elinehdot.

Suomentajan alkusanat.

Ruotsalainen kirjailija ja ajattelija Viktor Rydberg syntyi v.1828 Jönköpingin linnan vahtimestarin poikana. Hän kävi kouluakotikaupungissaan ja Vexiössä, mutta erosi ja suoritti sittemminomin päin ylioppilastutkinnon. Yliopistossa hän ei kuitenkaan suurenvarattomuutensa vuoksi opintojaan jatkanut, vaan hankki vapaallaopiskelulla itselleen hyvin huomattavat tiedot ja kunnioitetunnimen tiedemiehenä. Tästä tunnustukseksi hänet v. 1877 vihittiinkunniatohtoriksi ja otettiin kirjallisten ansioittensa takia Ruotsinakatemian jäseneksi. V. 1884 hänet kutsuttiin Tukholman korkeakoulunprofessoriksikin. Kun hän v. 1895 kuoli, oli Ruotsissa melkeinmaansuru, sillä Rydberg ei ollut ainoastaan aikansa edustavin vaanmyöskin ehein persoonallisuus.

Rydbergin kirjallinen toiminta on kahdenlaista: — kaunokirjallistaja tieteellistä. Edellisellä alalla hän on ollut maassamme tunnettuja ihailtu jo kauan. Hänen "Viimeinen atenalaisensa", "Itämerenristeilijä", "Aseseppä", "Singoalla" sekä kaunismuotoiset ylevähenkisetrunonsa ovat maassamme saavuttaneet suuren ystäväpiirin.

Hänen taiteellinen tutkimustyönsä on taas pääasiallisesti liikkunutsivistyshistorian ja filosofian aloilla. Näistä ovat tärkeimpiäteokset Undersökningar i germanisk mytologi, Medeltidens kultur jaBibelns lära om Kristus, joka ilmestyessään synnytti ankaran myrskynkirkollisissa piireissä.

Kaikessa, mitä Rydberg on julkaissut, ilmenee hänen suurisivistyksensä, johon kreikkalais-roomalaisten opintojen vaikutuksestaon liittynyt korkea ihanteellinen ja syvästi aatteellinen piirre.Kaunokirjallisistakaan teoksistaan Rydberg ei ole kirjoittanutainoatakaan vain huviksi, vain taiteellisen luomistyön halusta. Niissäilmenee kaikissa voimakas aatteellinen virtaus, kaikissa hän antaalukijoille käsityksen omasta ihanteellisesta maailmankatsomuksestaan,kaikista oppii jotakin, alkaa käsittää elämän suuremmalta, korkeammaltakannalta kuin ennen.

Rydbergin kirjailijatoimi sattui aikana, jolloin Ruotsin romanttinenkoulu enää eli vain heikkoa valhe-elämää ja realistinen ei vieläollut tuonut julki mitään mainittavampaa. Tuon aukon täyttääkin hänensuurenmoinen persoonallisuutensa aivan yksin. Ajalle saattoivat hänenihanteensa olla vieraita, mutta ikuisuuden kannalta ne ovat aina yhtätosia ja kauniita. Ajan keskellä hän seisoo yksin kuin kaatumatonkorkea pylväs, jota pikku kansa saattaa vain ihailla ja ihmetellä, jajohon kadehtijain hammastelu ei pysty.

Nyt suomennettuna ilmestyvää teosta ei Rydberg ole itse julkaissut.Se sisältää luennot, jotka hän Göteborgin korkeakoulussa v. 1881piti taiteesta, ja jotka prof. Karl Warburg hänen kuolemansa jälkeenkirjaksi koottuina julkaisi.

"Kaunis ja sen lait" ei esteettisenä tutkielmana ole mikäänkäänteentekevä merkkiteos tämän tieteenhaaran alalla eikä siinäjohdonmukaisesti esitetä mitään filosofista järjestelmää esteettisistäilmiöistä. Tekijä käsittelee siinä vain omaan katsantokantaansaperustaen eräitä kauniin alkeellisia lakeja, esittäen värien jamuotojen kauneuden ensimäisiä perusteita. Sen vuoksi kirja onkin sopivaalottelijan käteen annettavaksi selvän ja helppotajuisen esitystapansatakia. Sellaisena sitä on myös käytetty meidän yliopistossammetaidehistorian opintovälineeksi.

Enemmän kuin monet muut Rydberg tehostaa ihanteellisen perusluonteensamukaisesti sisällystä ennen muotoa. Hänen ylevä, syvällinenajattelutapansa kiinnittää usein huomiotamme paljoa enemmän kuinsaavutetut tulokset. Näin sekin omalla tavallaan voimakkaastikuvastelee suuriaatteista, syvästi sivistynyttä, hienosti ja jalostiajattelevaa ihmistä, jollainen Rydberg oli, ja tämä etu on suuri kirjankäytännöllisen merkityksen rinnalla.

Suomentaja.

I.

TAITEEN SYNTY JA KEHITYSOPPI.

Taide ei ole satunnaista. Se seikka, että ihmiskunnan historia onolemukseltaan kultuurihistoriaa, että kultuurihistoria vuorostaanesittää inhimillisen taidetoiminnan kehitystä, jonka vaiheissa kansojenerilaiset luonteenlaadut ja aikakausien erilaiset tunnusmerkitesiintyvät aisteillemme käsitettäviksi muodosteltuina — se ei olesattumaa, ei olosuhteiden leikkiä. Se perustuu samalla lailla maailmanjärjestykseen ja on yhtä eroittamattomasti yhdistynyt sen lakeihinkuin se, että kosmillinen usva tihenee aurinkokunniksi, että elämääon syntynyt auringon ympärille muodostuneilla kiertotähdillä, ettänäin syntynyt elämä on liikkunut yhä herkempänä, yhä tietoisempana yhäkehittyneemmissä elimistösarjoissa, ja että, mitä meidän maapalloommetulee, ihminen on ilmautunut siellä toistaiseksi viimeisenä jatietoisuudeltaan täydellisimpänä olentolajina.

Vaikka olemme asianosaisia ja siis käytämme puhevaltaa omassaasiassamme väittäessämme, että ihminen on täydellisempi kuin muutelimistöt tällä kiertotähdellä, ei meidän kuitenkaan tarvitsepelätä, että arvostelumme perustuisi itserakkauteen tai oman arvommeliioitteluun. Se perustuu todellisten olojen tarkkoihin vaarinottoihin,ja jos se sittenkin olisi väärä, olisivat kaikki arvopäätelmämme,kaikki käsityksemme paremmasta ja huonommasta, täydellisemmästä jaepätäydellisemmästä yhtä vääriä kuin sekin. Toisin sanoen: se tapa,millä henkinen elimistömme johtaa meidät näkemään ja arvostelemaanasioita ympärillämme, olisi silloin väärä, ja koko meidän henkinenelimistömme pilalla. Täten otaksumalla olisi tuomio langetettu kaikestaarvostelemisestamme, kaikesta harkinnastamme, kaikesta tutkimuksestamme.

Meidän täytyy senvuoksi pitää kiinni siitä vertaileviin huomioihinperustuvasta mielipiteestä, että luonnon kehitys on meidänkiertotähdellämme saavuttanut toistaiseksi korkeimman vaiheensaihmisen esiintymisessä. Tähän mielipiteeseen sisältyy itsearviointi,jonka ei tarvitse johtaa ylpeyteen, koska sillä on varjopuoli,joka yhtä jyrkästi antaa meille tiedoksi, että ennenkuin ihminentuli maailmaan, oli siellä tosin leppymättömän ankarana jatkuvataistelu olemassaolosta, mutta siellä ei ollut siveellistä pahuutta,ei alhaisuutta, ei halpamaisuutta, ei syntiä, koska siellä eimyöskään ollut vastuunalaisuutta ja koska taistelevien joukossa eiollut ainoatakaan, jonka aivoissa tietoisuuden hämärän läpi olisihäämöittänyt mallikuvia, ajattelemisen ja toiminnan ihanteita.

Juuri siitä, että olemuksemme perusteella tietoisuudessamme ennemmintai myöhemmin välttämättä hohtaa ajattelemisen ja toiminnan ihanteita,juuri siitä ja ainoastaan siitä riippuu etevämmyytemme eläintenrinnalla. Ihmisen suurempi tai pienempi ruumiillinen yhtäläisyys niidenkanssa viittaa selvästi siihen, että ne ja hän ovat saman kehityssarjanjäseniä, että hän ja ne ovat lehtiä, jotka ovat kasvaneet ja vieläkinkasvavat samassa Yggdrasil-puussa. Aistillisen luontonsa puolesta onihmisellä samanlaisia tarpeita kuin niilläkin, ja senvuoksi hänelläkinon paikkansa taistelussa ruumiillisesta olemassaolosta. Esikuvitta,ihanteitta hän olisi samanlainen kuin ne: hän olisi eläin, ei muutakuin eläin ja luultavasti viekkain ja julmin kaikista niistä lajeista,joissa eläinten elämä ilmautuu. Se, että hän on jotakin muuta jakorkeampaa, johtuu siitä, että hän on taipumuksiltaan idealisti, kuneläimet taas ovat realisteja.

Niille eläimille, joille on suotu jokseenkin samanlaiset aistimetkuin meille, aukenee enemmän tai vähemmän samanlainen ilmiömaailmakuin meillekin. Mutta niistä tavattoman monista ajallisista japaikallisista ilmiöistä, jotka vaikuttavat niiden hermoihin samoinkuin meidänkin, kiinnittävät niitä yksinomaan tai melkein yksistäänne, jotka niiden täytyy ottaa huomioon tyydyttääkseen ruumiillisiatarpeitaan, hankkiakseen turvaa, suojellakseen henkeään. Tämän piirinulkopuolella ei ilmiöillä ole mitään merkitystä niille. Enempää neeivät kysy eivätkä vaadi maailmalta. Ne eivät välitä siitä yhteydestä,mikä ilmiöiden välillä on, niiden syysuhteista ja keskinäisistävaikutuksista. Ne eivät pidä tuota kuvien, värien, sointujen vaihtelua,mikä koskee niiden näköön ja kuuloon, kokonaisuutena, maailmana,kaikkeutena; niillä ei ole vähääkään halua ottaa selville, missäkaikkien noiden ilmiöiden lähde on, kuinka tämä maailma on syntynyt,mikä sen tarkoitus on, jos sillä se on, ja mikä sen päämäärä on, jossillä se on. Vielä vähemmin eläin kysyy tai saattaa kysyä itseltäänsellaista kuin: mikä sen oma alkuperä, sen tarkoitus ja senpäämäärä saattaa olla.

Ihminen taas alkoi jo aikaisin kysellä tätä itseltään. Vanhimmatinhimillisen ajatustoiminnan muistot, mitä tuleville sukupolvilleon pelastettu, todistavat, että nuo kysymykset liikkuivatheidän mielessään. Ihmiskunnan meille jääneet vanhimmat runotovat kosmografisia, sen vanhimmat runolliset unelmat kertovatmaailmoista, missä sielut löytävät päämäärän, joka on aisteillatajuttavien ilmiöiden takana. Eräs vanhimpia vaikutelmakokoomuksiakuvaa maailmankaikkeuden puun muotoiseksi, siis elimelliseksikokonaisuudeksi, Yggdrasiliksi, joka iti avaruudessa olleestasiemenestä ja kasvoi yhä korkeammaksi ja levitteli aikojen ja paikkojenäärettömyyteen oksia, joiden haarat ja lehdet ovat maailman aikakausienvaihtelevia olomuotoja.

Sehän on, voisi sanoa, symboolinen tai runollinen kuva Darwininkehitysopista. Sellainen onkin todella asianlaita, sillä eroituksellaainoastaan, että kehitysajatus, kun se ensi kertaa ja hyvin aikaisinpääsi kuuluville, oli kuin sisäinen näkemys, niinkuin mielikuvituksenlaatima kokoomus maailman ihmishenkeen jättämistä vaikutelmista,kun se meidän päivinämme taas on esiintynyt järjestelmällisentutkimuksen laatimana kokoomuksena tosiseikoista, joita tutkijajoukkoon sanomattomalla vaivalla, useiden sukupolvien aikana todennut,käsitettyinä yhteydessä toistensa kanssa. Sen esihistoriallisenDarwinin, joka ensi kertaa näki maailman ajallisesti ja paikallisestisiemenestään kehittyvänä äärettömänä elimistönä, ja yhdeksännentoistavuosisadan Darwinin välillä, joka piti sitä sielulliskoneellistenvoimien kehittämänä muotosarjana, on vuosituhansia, joitten aikanaihmissuku on kaivannut tietoa, halunnut laajentaa sitä tietomäärää,jonka se oli saavuttanut, pyrkinyt käsittämään asioiden olemusta jokorunollisella innoituksella tai uskonnollisella luottamuksella taiilmiöiden täsmällisellä, kiihkottomalla tutkimuksella ja yhdistämälläfilosofisesti kaikki eri teillä saavutetut kokemukset.

Tiedon halu, totuuden vaatimus on ollut yleinen sukukuntammekeskuudessa tänäkin taistelun aikana, jota senkin niinkuin eläintentulee olemassaolonsa puolesta käydä, ja se on vaikuttanut aikomattakaanvoittaa sitä, minkä se todella on totuuteen pyrkimyksen sivutuotteenavoittanut, nimittäin uusia, iskevämpiä aseita olemassaolon taisteluavarten. Tietämisen kaipuu, totuuden vaatimus on ollut yleinentietämisen, totuuden itsensä takia, ja monet ovat ne meidän vertaisemmeolleet, jotka olisivat sysänneet luotaan ravitsevan leivän ja uhranneetmaisen olemassaolonsa, jos he sillä olisivat voineet ostaa pienenkintietomäärän lisän.

Tässä on yksi ihmisen ja eläimen eroavaisuuksia. Edellisellä onmallikuvia, ihanteita, jälkimäisellä ei, ja se mallikuva, se ihanne,joka tässä on vaikuttanut, on maailman kaikkeudetkin läpitunkevan jakäsittävän tietämisen mallikuva, on ihanne sellaisen totuuden, missäajatus on korkean, syvän todellisuuden peilikuva. Sellaista tietämistäei ihmiskunta milloinkaan tule saavuttamaan; mutta mallikuvaa seei koskaan petä, sillä se osoittaa, niinkuin tähdet osoittavatpurjehtijalle tietä, matkan oikean suunnan, vaikkei tähtiä milloinkaanvoi saavuttaa.

Toiset mallikuvat, jotka sisältyvät ihmisen olemukseen ja ennemmin taimyöhemmin, heikommin tai voimakkaammin, kirkastuvat ja vaikuttavathänen tietoisuudessaan, ovat eetilliset ja esteettiset esikuvat,hyvän ihanne ja kauniin ihanne. Ihminen laatii itselleen mielleluokkiajostakin, jonka pitäisi olla, mutta jota ei ole. Hän ei omaksusitä todellisuutta, mihin hänet on asetettu, täydellisen alistuvastija arvostelematta, kuinka vaativalta, voimakkaalta ja valtaavaltahäntä ympäröivä maailma näyttäneekin. Hän tahtoo itseharjoituksellaja itsensä voittamalla jalostua, kasvatuksella tehdä lapset alttiiksiparantaville vaikutuksille ja yhteiskunnallisessa elämässä notkistaatäysi-ikäiset ja taivuttaa heidän itsekkäät vaistonsa oikean ja yleisenhyvän ohjenuoran mukaan. Hänessä syntyy tunne, jonka vaikuttaessaesineet näyttävät kauneilta tai ei-kauneilta, hän ei tahdo uudistaatodellisuutta ainoastaan siten, että se paremmin tyydyttäisi hänenaineellisia tarpeitaan, vaan myöskin siten, että se tuntuisi hänestäviehättävämmältä ja sopusointuisemmalta. Ja hän haluaa — ja sitä eiyksikään eläin ole halunnut — luoda itse, muodostaa itse, asettaasilmiensä eteen jäljennöksiä niistä kuvista, joita aistimusten jamielikuvituksen yhdistelmien välityksellä on syntynyt hänen sielussaan,ja hänen näin vaistomaisesti sellaiseen luomistyöhön joutuneenapiirtäessään ja muovaillessaan syntyy taide.

Näitten kolmen ihanteen, totuuden, hyvyyden, kauneuden mallikuvienyhtyessä, niitten toimiessa luonteessamme tulee ihmisestäkultuuri-ihminen ja siten jokin eläimiä korkeampi. Jolleivätnämä ihanteet olisi päässeet ilmoille hänessä, ei se ajankohta,jolloin ihminen esiintyi kiertotähdellämme, olisi tehnytminkäänlaista käännettä aurinkokuntien elämän kehityshistoriassa.Ihmisen esiintyminen olisi silloin ollut vain uuden luurankois- janisäkäsmuodon esiintymistä niiden monien eläinlajien rinnalle, jotkaovat syntyneet, elävät, taistelevat ja kuolevat tällä pallolla.Vasta sitten kun ihanteet olivat niin sanoakseni ladelleet maahan jaasettuneet niiden asunnoiksi luotuihin sieluihin, nousee eläimellinenelo täällä korkeammalle itseään ja muuttuu sivistyselämäksi. Ja vastasilloin voi kokonaisuudessa huomata jotakin suunnitelmaa ja tarkoitustamuistuttavaa.

Onko meillä tieteellisesti oikeutta puhua suunnitelmasta jatarkoituksesta maailman kehityksessä, on kysymys, johon saanenmyöhemmin palata. Mutta olkoon se sitten totuus tai vain totuudenvarjo, että maailman kulkuun vaikuttaa järki, joka on ottanutsuorittaakseen tehtävän, on kuitenkin kieltämätöntä, ettäkultuuri-ihminen on toistaiseksi geologisten aikakausien lukemattomiavuosituhansia jatkuneen luomistyön viimeinen ja huomattavin tulos.Tämä luomistyö pyrkii, muutamalla sanalla sanoen, kehittämäänhermostoja, jotka antavat tietoisuudelle — tajunnalle, tunteelle,mielle-yhtymille, ajatukselle — laajemman ja voimakkaamman toiminnan,ja tuo työ johtaa ennakolta edellytetyllä välttämättömyydelläsiihen tulokseen, että lopulta syntyy olentolaji, joka kaipaa jatahtoo löytää Jumalan; joka hakee selitystä maailmallisen olemisenarvoitukselle; joka sitä varten tutkii luontoa koettaen selvitelläsen syysarjat ja samassa tarkoituksessa tutkii itseään, koettaenselittää mietteittensä synnyn ja suhteet, ajatustapansa lait,tietämisvoimansa rajat; olentolaji, joka eroittaa pahan hyvästä eikäkoskaan voi olla sitä tekemättä, vetäköön hän näiden vastakohtienrajaviivat kuinka hyvänsä, ja jolta ei sen vuoksi voi puuttua käsitystäsiveellisestä maailmanjärjestyksestä, kuinka hän sitten epäröineekinsen käsityksen oikeutta; olentolaji, joka erottaa kauniin ja ruman jajolla on vastustamaton halu voimiensa mukaan muodostella ympäristönsäsopusuhtaiseksi; olentolaji, joka lopuksi hakee ja jossakin määrinlöytääkin keinot, joilla rajoittaa olemassaolon taistelun ahtaampiinrajoihin, korvatakseen sen, niin suuressa määrässä kuin suinkin onmahdollista, rauhallisella yhteistyöllä olemassaolon puolesta.

Luonnon suuri uudistustyö pyrki kehittämään, ennenkuin se vielä ehtiihmisen luomiseen saakka, yhä hienommalla elimistöllä varustettujaolentoja, joilla kuitenkaan tuskin oli muita taipumuksia ja kykyjäkuin mukautua ja alistua niihin oloihin, joihin heidät oli asetettu.Kun sitten ihminen oli luotu, oli maailman järjestelmään tullutolento, joka sovittaa olosuhteet älynsä mukaan, muuttaa luonnonsuhteetharkittujen suunnitelmien mukaan — joka toisin sanoen ei tyydy itsemukautumaan oleviin oloihin, vaan myös koettaa sovelluttaa näitäkäsitteittensä mukaisiksi.

Kehitysopin pintapuolisen käsittämisen johdosta on meidän päivinämmelevinnyt harhaluulo, jolla on osoittautunut olevan arveluttaviakäytännöllisiä seurauksia. Niiden enemmistö, jotka ovat kuulleetkehitysopista puhuttavan, on käsittänyt sen niin, ettei kultuurielämäolisikaan niiden kehitysoppijaksojen määrätty jatko, joitten kauttaelämä alhaisemmissa muodoissaan kulki, ennenkuin kultuuri-ihminensyntyi. He eivät näytä pitävän kultuurielämää ennen olleenluonnollisena jatkona, vaan jonakin vieraana, jonakin epäoleellisena,joka on syntynyt, vaikea sanoa kenen, erehdyksen vuoksi. He näyttävätpitävän älyllisiä, siveellisiä ja esteettisiä lakeja, jotka vaikuttavatkultuurielämässä, jonakin keinotekoisena, epäperäisenä verrattunasiihen, mitä he sanovat luonnonlaeiksi. Näillä herroilla ei näytäolevan aavistustakaan siitä, että ne lait, jotka johtavat henkistäelämäämme, myöskin ovat luonnonlakeja, vaikkakin asteeltaan korkeampia,saaden juuri maailman kehityksen välityksellä paikan toisten rinnallaja yläpuolella, että kultuurielämäkin on luonnonjärjestelmä, vaikkakinlajiltaan korkeampi, ja että ne johdonmukaisuuden, siveyden jakauneuden aatteiden mallit, jotka johtavat tätä kultuurielämää, ovatilmestyksiä, joilla nyt on

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 21
Comments (0)
Free online library ideabooks.net