Faust I

Faust I
Title: Faust I
Release Date: 2006-05-08
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 27
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

The Project Gutenberg EBook of Faust I, by Johann Wolfgang von Goethe

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Faust I

Author: Johann Wolfgang von Goethe

Translator: Kaarlo Forsman

Release Date: May 8, 2006 [EBook #18348][Date last updated: July 28, 2006]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK FAUST I ***

Produced by Tapio Riikonen

FAUST

J. W. Göthen tekemä murhenäytelmä

I osa.

Kaarlo Forsman'in suomentama.

G. L. Söderström, Porvoo, 1884.

GÖTHEN ELÄMÄ JA TEOKSET.

Johan Wolfgang Göthe syntyi Frankfurt am Main'in kaupungissa 28 p.elokuuta 1749. Hänen isänsä, keisarillinen neuvos Johan Caspar Götheoli jäntevä, totinen mies, kodissaan täysi yksinvaltias, jonka sana oliperheen lakina. Äiti Katariina Elisabeth Textor oli aivan toistalaatua: luonteva, hilpeä, sydämellinen nainen, jonka luonteessa hellätunne, vilkas mielikuvitus ja selvä järki omituisesti yhtyivät.Nähtävästi Göthen henkinen äidinperintö oli runsaampi kuin mitä hänisältään sai periä. Itse hän lausuu: "isältäni sain muhkean muotoni javakavan ryhtini; äiti-kullalta sain iloisuuteni ja pakinoimis-haluni.Iso-isäni suosi kaunottaria, ja enhän minäkään ole heille nurja".

Ensi kasvatuksensa Göthe sai kotona. Äiti osasi kehittää pojanaattelukykyä ja vilkasta mielikuvastinta kertomalla hänelle satuja jataitavasti johtamalla häntä itseä muodostamaan satujen loppua. Isä taastoisin tavoin vartutti nuorta mieltä. Hän kertoi pojalle jonkun jutunelämästä tai historiasta ja antoi pojan sen johdosta kirjoittaamietelmiänsä latinaksi ja saksaksi. Kahdeksanvuotiaana nuori Wolfgangjo joltisesti osasi ranskaa, italiaa, latinaa ja kreikkaa. Hänenlapsuutensa päiviltä on säilynyt monta jutelmaa, joista näkyy, että hänei ollut mikään tavallinen lapsi. Itsenäisesti arvosteli hän jo silloinmonta asiaa. Kun esim. Lissabonin kaupunki v. 1755 hirveänmaanjäristyksen kautta kokonaan hävisi ja ihmisiä hukkui tuhansittain,niin tämä kuusivuotias filosofi rohkeni epäillä Jumalan hyvyyttä!

Kotikoulun avuksi tuli pian elämän koulu kokemuksineen. Varsinkinvaikutti lapseen suuresti "seitsenvuotinen sota", jonka syttyessä Götheitse oli seitsenvuotias. Sota jakoi hänen sukunsa kahteen vastakkaisenleiriin. Iso-isä vihasi Preussia, isä suosi sitä. Wolfgang eivälittänyt Preussista; mutta sen uljas kuningas, joka voitokkaastitaisteli puolta Euroopaa vastaan, oli hänen lempisankarinsa. Eipä hänvanhanakaan osannut arvostella asioita historialliselta, vaanpersonalliselta, paljaasti inhimilliseltä kannalta. — Pojassapiileväiset runon ja taiteen siemenet saivat arvaamatta suopeantilaisuuden itääkseen, kun eräs ranskalainen sotajoukkio marssiFrankfurtiin v. 1759 ja majaili siellä v:een 1761. Sen päällikkö,kreivi Thorane, joka asui Göthen kodissa, oli suuri taiteenharrastaja.Nuori Wolfgang ihastui pian kiihkeästi tähän mieheen, joka opetti häntärakastamaan maaluuta ja veistotaidetta. Sitä paitsi kaupungissavieraileva ranskalainen teateriseura varhain tutustutti häntänäytelmätaiteen ja teaterielämän salaisuuksiin.

Ranskalaisten mentyä opinnot jatkuivat isän johdolla; poika harjoittiesim. matematiikkaa, muusiikkia, piirustusta, englannin, jopahepreankin kieltä. Pitääkseen muistissaan monet kielensä, sepitti hänromaanintapaisen keskustelun seitsemän sisaruksen välin, jotka puhuivatkukin omaa kieltänsä; niinpä vanhin veli puhuu saksaa, yksi veljistä onpappi ja puhuu latinaa ja kreikkaa, kolmas on kauppias ja haasteleeenglantia j.n.e. Hänen ensimmäisiä tuotteitaan oli myös pipliallinenlaulu Joosepista ja hänen veljistään. Göthessä tuleva miespääpiirteiltään jo kuvautuu lapsessa. Jo silloin ilmestyi hänenluonteensa pääomituisuudet, nimittäin: varsin monipuolinen, kekseliäs,ylpeä, vaikutuksille hellänherkkä, huikenteleva henki, joka kuitenkinaina osaa vaikutelmiansa hallita niihin hukkumatta; keskellä tunteidenkuohua selvä järki, itsensä hillitsevä ja sääntelevä mieli. Ja —tehdäksemme vertailun täydelliseksi — jo nuorukaisena tunsi hänsydämessään lemmen ilot ja surut. Suhde Gretcheniin — niin oli tytönnimi — sai sentään pian surullisen lopun, kun Gretchen ei voinutnuorelle ihastelijalleen antaa muuta kuin sisaren ystävyyttä. Katkeransurunsa unhotti Wolfgang pian kirjoissaan ja luonnon ihanassa helmassa,mutta tytöstä sai hän sittemmin esikuvan Faustinsa Gretchenille. —

V. 1765 tuli Göthe Leipzigin yliopistoon, jossa hän kohta innolla alkoiharjotella erittäinkin filosofiaa ja lakitiedettä. Pian suuttui hänsentään sydämestään kumpaankin. Kuuluisa kohta Faustista luultavastikuvailee hänen omaa silloista mielialaansa tässä kohden:

    Siis, veikkoni, ensi paikallen
    Collegium logicum pankaatten!
    Se hengen hyvin äkseeraa
    Ja Spanjan kenkiin pingottaa,
    Jott' aatos hiipis hiljaa vaan
    Ja varovasti radallaan,
    Eik' itsepäisenä hairahtais
    Ja ristin rastin reutoa sais.
    Nyt kauan teille neuvotaan,
    Mi kävi teilt' ennen kerrassaan,
    Niin hyvin kuin syönti, juominen,
    Ett' yks' kaks' kolm' on tarpehen j.n.e.

    Ja sitte saatte ahkeraa
    Myös Metafysiikkaa harrastaa,
    Kaikk' ymmärtää, niin mointakin,
    Mik' ei mahu ihmis-aivuihin.
    Jos käy tai ei käy — kaikillen
    Kyll' ilmestyy sana tenhoinen j.n.e.

Ja lakitieteestä:

    Sen opin laidan tiedän kylläkin.
    Nuo lait ja asetukset vierii
    E'espäin kuin tauti saastainen,
    Paikasta paikkahan ne kierii
    Ja suku ne jättää suvullen.
    Typertyy järki, kiusaks' suoja muuttuu…
    Voi! miks' oot myöhän syntynyt!
    Vaan oikeudet myötä perityt —
    Ihanpa ne jo meiltä puuttuu! —

Luentosalit siis Göthe jätti. Sen sijaan hän koko nuoruutensa kiihkollasyöksihe hurmaaviin huveihin ja elämän kuumimpiin kuohuihin, hyppäsipäusein senkin rajain yli, mitä katsottiin sopivaksi. Nautintojenpyörteestä haki hän tyydykettä sielulleen ehkä senkin vuoksi, että hänsamaan aikaan oli alkanut epäillä runollista henkeänsä. Onnellinensattuma johti hänet taas löytämään itsensä ja hengettärensä. Hänrakastui erääsen Anna Katariina Schönkopf ("Käthchen") nimiseen nuoreenihanaan neitoon, joka myös vastasi hänen tunteisinsa. Jonkun aikaaylioppilas sitte leijui lempensä kultapilvissä, mutta rakkaus, jonkaparas virike on toivo ja epätieto, menetti huikentelevalle mielelleparaan viehätysvoimansa, sitte kun hän tyynesti sai omistaaikävöityänsä. Nyt hän kiusaili kunnon tyttökultaa jos joillakinepäluuloilla y.m., kunnes Käthchenin rakkaus sammui mielipahankyyneliin ja nuorten väli auttamattomasti rikkui. Göthe katuikevytmielisyyttänsä katkerasti, ja sydänsuru herätti hänessä taasrunonhengen. Hän sepitti näytelmän "die Laune der Verliebten"(rakastuneiden oikut), jossa hän tietysti muutetuin nimin,pääasiallisesti kuvaili omaa ja Käthchenin välistä lempisuhdetta.Seikka on omituinen ja ilmaisee selvästi Göthen koko tulevaistarunoilu-suuntaa. Hänen runoelmansa lähtevät aina omasta kokemuksesta,kumpuilevat runoilijan sisimmästä sydämestä, kuvastellenihanteellisesti mitä hän itse on elänyt, kärsinyt, tuntenut. Runoelmatovat siis lähimmässä yhteydessä runoilijan elämän vaiheiden kanssa, neovat tavallaan runollisia "synnintunnustuksia". Kun siis joku tapaustai seikka syvästi oli liikuttanut hänen mieltään, muodostui se hänensielussaan runolliseksi kuvaksi, jonka esiintuomalla hän samallavapautui noista sydäntä sortavista tunteista ja saavutti entisenmielen-tyyneytensä. Muuten die Laune d. Verl. selvästi näyttäävasta-alkajan käsialaa; se on laadittu tuohon hempeään italialaiseenpaimenlaulutapaan, jossa rakastuneet pitkissä puheissa surkein suinlaulavat lempensä suruja ja iloja. Enemmin luomis-neroa osoittaa josamaan aikaan sepitetty näytelmä "Die Mitschuldigen", joka kuvaayhteiskunnallisen elämän yö- ja varjopuolia, joihin Göthe oliLeipzigissä tutustunut. Mallina oli Molière.

Nyt oli siis Göthe astunut runon uralle. Ja millainen oli hänenrunollinen suuntansa ja henkensä? Se oli kerrassaan realinen,objektiivinen. Sen hän jo osoitti sillä, että runoili itse elämiänsävaiheita, omia kokemuksiaan. Mielikuvituksen siivillä lentäessään hänei koskaan jättänyt silmistään luontoa, elämää, todellisuutta. Saksanrunoilijat yleensä, niinpä esim. Schiller, ovat subjektiivejä,idealisteja. Sitä Göthe ei ollut. Hän ei tahtonut tyrkyttää luontoonniitä näitä omia abstraktisia aatteitaan, hän ei jyrkästi erottanuthenkeä ja ainetta toisistaan, vaan juuri aineessa, luonnossa, elämässänäki hän hengen ja aatteen asuvan. Hänestä oli todellisuus ideaalinulko-ilmestymä, jumala kaikkisuuden sielu. Sentähden pyrki hän ainatuntemaan luontoa sen todellisuudessa, rikkaudessa ja kauneudessa,näkemään sitä silmästä silmään eikä oman fantasiiansa usvien kautta,joka antaa vääristellyn kuvan luonnosta. Siitä voi selittää senmelkein intohimoisen rakkauden, jolla Göthe koko elämänsä tutkiluonnontieteitä; tiedemies siinä raivasi alaa runoilijalle. Hän tahtoinähdä olot ja ihmiset juuri niin kuin ne ovat. Sentähden hänenhenkilönsä aina ovat tosi-ihmisiä hyveineen virheilleen, ne eivät olesumusta ja auringon-paisteesta kudotuita puolijumalia eivätkä myöskäänpaholaisia, vaan ne ovat ihmisiä; kaikkea epämääräistä, haamuntapaista,pilventakaista hän suorastaan inhoo. Tämänpä objektivisuuden vuoksiusein sanotaan Göthen enemmin olleen kreikkalaisen kuin saksalaisenhengeltään. Sama suunta ilmestyy myös kielessä; se on vilkasta, elävää,sointuvaa, mutta vertauksia ja kuvallisia puheita vailla. Göthe eisano, minkä näköinen asia on, vaan mikä se on. Toisin Shakespeare,tuo muuten suuri realisti, joka uhkuu mitä rohkeimpia kuvia javertuita.

Innolla rupesi nyt Göthe harrastamaan runollista kasvatustaan.Ahmimalla luki hän runoilijoita, esim. Molière'ä, Corneille'a,Shakespeare'ä, sekä saadakseen runouden teorian selväksi, Winckelmaninja Lessingin teoksia, erittäinkin tämän Laokoon'ia, jota hän nimitti"valonsäteeksi pimeiden pilvien halki". Siitä oppi hän m.m., ettärunoja toimii mielikuvitusta varten, eikä, kuten kuvaileva taideniekka,ulkoaisteja varten, joten runojalle kelpaa rumatkin esineet eikä vaanpuhdas kauneus, jota kuvaileva taideniekka suosii. Samaan aikaan hänpiirusteli Öserin johdolla ja oppi "käyttämään silmiänsä", kuten itsesanoo sekä löysi siten "tien totuuteen ja kauneuteen". Olo Leipzigissäloppui kuitenkin äkkiarvaamatta kovan taudin kautta, jonka Göthesai kaikellaisesta rasituksesta. Ruumiillisesti ja henkisestiriutuneena palasi hän v. 1768 isänsä luo, joka kylmäkiskoisesti ottipoikaansa vastaan. Pitkä sairauden aika vaikutti hyvää runoilijanhengelliselle elämälle. Hän avasi koko sielunsa hurskaalle neiti vonKlettenbergille ja tämän johdolla hän loi syvät silmäyksetuskonnolliseen tunne-elämään. Uskonto sai toistaiseksi etusijan hänenelämässään, hän luki paljo uskonnollisia kirjoja ja miettipä muutellakristinuskoa uusplatoonisten aatteiden mukaan.

Noudattaakseen isänsä tahtoa läksi Göthe v. 1770 Strassburginyliopistoon jatkamaan lainopillisia lukemisiaan. Nyt onnistuikinhän paremmin, niin että jo vuoden päästä suoritti oikeudentohtoritutkinnon. Mutta muutoin olivat hänen harrastuksensa vielä hyvinhajannaiset. Hän luki rinnakkain lakitiedettä, luonnontieteitä, vanhojaja uusia runoilijoita, uskontoa, mystiikkaa, filosofiaa, etenkinGiordano Brunoa. Tästä usvasta vähitellen selvempi ura aukeni hälle,kun hän tutustui runoilija Herderin kanssa, joka hiljan Klopstockin jaLessingin kanssa oli perustanut uuden runosuunnan vastakohdaksivanhalle ranskalais-klassilliselle suunnalle. Herderin seura vaikuttiGötheen syvälti. Hän oppi erottamaan, mikä runoudessa on ikuista, mikäajallista ja satunnaista, hän vapautui ihailemasta Ranskankirjallisuutta ja rupesi sen sijaan tutkimaan Homeeria, Shakespearea,Ossiania, Raamatun runoutta sekä saksalaista kansanrunouttakeskiajalta. Göthe oppi, että runous ylipään on kansallislahja, eikämitään hienohenkisten sivistyneiden ylöllisyystavaraa. Runoja laulaavaan selvinä säveleinä julki mitä kansan povessa hämärästi polttaaja sykkii. Symbolina runoilijan silloisesta saksalaisinnostasopinee myös pitää sitä ihailevaa kunnioitusta, jolla hän katseliStrassburgin komeaa münster'iä eli kirkkoa, tuota germanisen hengenmestari-luonnosta. Innostuksessaan kirjoitti hän teoksen "Von derdeutschen Baukunst". Samaan aikaan tutustui hän myös noihinventosaksalaisiin taruihin Faust'ista ja Götz von Berlichingen'istä.Muuten runoilijan Strassburgin-aikaa suuresti sulostutti hänenrakkautensa Friederike Brion'iin, joka oli papintytär sieltäläheisyydestä. Tämä, ehkä suloisin ja ylevin niitä monia naisia, jotkaluovat ohimenevää valoaan Göthen elämäntielle, antoi sydämensä nuorellerunoilijalle, ja hänessä siitä syntynyt ylönpaltinen onnellisuudentunne loi uuden lennon hänen lyyriselle runoudelleen. Mutta runoilijanrakkaus väljähtyi pian — ja ajan sumuihin haipuu silmistämme tuo ihananaishaamu, joka kyllä olisi paremman kohtalon ansainnut. Kaipauksellaeriämme hänestä.

Saksan kirjallisuudessa oli tähän aikaan alkanut se huima silmitönryntäys vanhaa konventionellia ranskalais-henkistä runoutta vastaan,joka on tunnettu nimellä "Sturm und Drang" (myrsky ja kiihkokausi). Sensotahuutona oli: pois kaikki säännöt ja traditionit! eläköön luonto,säännöttömyys, alkuperäisyys hurjassa voimassaan ja — saksalaisuus!Sen esikuvina olivat Shakespeare, Ossian, Skandinavian jumalaistaruty.m. Mutta nuorella Saksalla oli nurjat käsitteet luonnosta jatotuudesta. Luonto oli sen silmissä joku kummallinen yhdyntä"tulivuorta ja kuutamoa;" luonnon voima sen mielestä ilmautuimyrskyn-purkauksissa, sen kauneus itkustelevassa hentomielisyydessä.Olla samalla hyrskyisä ja hellä, raivoisa ja kyynelöivä — nepämuka neron tunnusmerkkejä. Näin tämä suunta, joka huusi "luontoaja totuutta", itse asiassa saattoi epäluonnollisuuteen jaepätodellisuuteen. Göthekin muutamia vuosia kuului "hyrsky- jakiihko-puolueesen" ja loi sen hengessä esm. "Götz von Berlichingen"ja "Werthers Leiden". Näistä pari sanaa.

Götz von Berlichingen, tuo kuuluisa rautakourainen, mutta ritarillinenrosvo, joka, luottaen omaan kykyynsä ja miekkaansa, alinomaa javäsymättä tappeli yhteiskunnan ahtaita rajoja vastaan, hän jos jokinoli viehättävä aihe uudelle suunnalle. Götz oli individualiteetintaistelu objektivisiä rajoja vastaan; niinhän uusi koulu myös olijulistanut sodan silloista makusuuntaa ja sen ahtaita sääntöjä vastaan,vaatien etusijaa indiviidille, luonnolle, vapaudelle. Samaahantaistelua indiviidin inhimillisten oikeusten puolesta kävi kokoaikakausi piityneitä feodali-oloja ja hallitsevain luokkainetuoikeuksia vastaan. Siitä ymmärtää sen äärettömän ihastuksen, minkäGötz nosti. Se herätti henkiin koko tulvan samallaista kirjallisuutta.Draamana Götz kuitenkin on heikko; se on pikemmin dialogiseerattuhistoria, joka uskollisesti on säilyttänyt ajan värit, kuin näytelmä;se kuvaa kokonaista ajan suuntaa, mutta ei intohimojen taistelua. Siinäei ole mitään määrättyä keskus-aatetta, mitään toiminnan yhteisyyttä.Henkilöt ovat kyllä eläviä, mutta ne eivät yhdy toimintaan javuorovaikutukseen.

Kesällä 1772 Göthe, Wetzlarissa tutkiessaan valtio-oikeustonlainkäyttelyjä, taas rakastui — se on omituisuus hänessä, jokaerottamatta yhtyy hänen runolliseen toimintaansa. Voidakseen runoudessaluoda naisia, täytyi hänen todellisuudessa ensin mieltyä niihin. Tälläkertaa hän kuitenkin rakasti yksipuolisesti, sillä neiti Charlotta Buff— niin sen kaunottaren nimi oli — oli kihloissa toisen miehen kanssa.Samaan aikaan oleskeli Wetzlarissa eräs Jerusalem niminen nuori mies,synkkämielinen haaveksija, joka niinikään onnettomasti rakasti erästänuorta rouvaa, jopa vihdoin alakuloisuudessaan lopetti päivänsäitsemurhalla. Sovittamalla yhteen nämä kaksi onnettoman rakkaudentapausta, omansa ja onnettoman Jerusalemin kohtalon, Göthe sai aiheenuuteen runoelmaan l. romaaniin, nimeltä "die Leiden des jungenWerthers." Nuori Wertherkin rakastaa onnettomasti erästä Lottenia, ontäynnä sanomatonta kaipuuta, määrätöntä ikävöimistä, on suuttunutmailmaan ja oleviin oloihin, lukee vaan Ossianin runoja, on hentoheikko olento ja turvautuu vihdoin — itsemurhaan. Werther olihenkisesti kipeän ajan tuote. Ihmiskunta oli menettänyt uskonsa ja senkera rauhansa ja ilonsa; levotonna ja täynnä kivulloistahellätunteisuutta se sukeltui luonnon helmaan, sieltä löytääkseenlohdutusta. Luontoa ylistetään puristetulla ihastuksella, itkua jarakkautta suodaan oikein tuhlaamalla. [Sekä Götz että Werther lausuvattätä ajanhenkeä, kumpikin eri puoltansa: Götz on taivaasen-ryntääväistävapauden halua, Werther sen alakuloista haaveksintaa.] Ajan ääretöntäkaipuuta ja tyhjyyttä Göthen Werther lausuu sattuvasti ja todellisesti;siitä se sanomaton mieltymyksen myrsky, millä kirjaa vastaanotettiinkautta Euroopan. Sitä ei luettu, vaan ahmittiin — kyynelvirtojenvaluessa. "Weltschmerz" oli saanut elävän muodon; Werther lausuiselvään mitä jokainen sydän tunsi ja tuskaili. Se synnytti kokosarjan sentimentaalisia kirjailijoita, — mutta Göthe oli juuriluomalla tämmöisen teoksen ikipäiviksi vapautunut ajan kipeästätunteellisuudesta.

Göthe piti runohenkeänsä eleillä useilla vähemmillä kappaleilla, sillävälin kuin hän vakavilla opinnoilla viritti henkeänsä suurempiintöihin. Näistä kappaleista mainittakoon esm. Clavigo, näytelmä,joka näyttää miten eräs henkilö kunnianhimonsa yllyttämänä polkeerakkauden velvollisuudet ja siitä rangaistaan. Sitten kypsyi uudenlemmen-auringon lämmössä lyyrillisiä lauluja ynnä laulunäytelmä Ervinund Elmire, jossa erään lemmityn tytön miellytys-halu saattaa hänensulhasensa epätoivoon. Göthen uusi lemmetär oli neiti Anna ElisabetSchönemann, ikuistettu hänen lauluissaan "Lili'n" nimellä. VihdoinGöthe suunnitteli kahta suurisukuista draamaa

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net