» » » Sevillan parturi eli Turha varovaisuus_ Komedia neljässä näytöksessä

Sevillan parturi eli Turha varovaisuus_ Komedia neljässä näytöksessä

Sevillan parturi eli Turha varovaisuus_ Komedia neljässä näytöksessä
Title: Sevillan parturi eli Turha varovaisuus_ Komedia neljässä näytöksessä
Release Date: 2006-05-08
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 22
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg EBook of Sevillan parturi eli Turha varovaisuus, byPierre de Beaumarchais

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Sevillan parturi eli Turha varovaisuus Komedia neljässä näytöksessä

Author: Pierre de Beaumarchais

Translator: K. Cronstedt

Release Date: May 8, 2006 [EBook #18354]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEVILLAN PARTURI ELI TURHA ***

Produced by Tapio Riikonen

SEVILLAN PARTURI

eli Turha varovaisuus

Kirj.

BEAUMARCHAIS

Franskan kielestä suomentanut K. Cronstedt

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1879.

Henkilöt:

KREIVI ALMAVIVA, Espanjan grandi.
BARTHOLO, lääkäri.
ROSINA, hänen holhottinsa.
FIGARO, parturi.
DON BAZIL, musikin-opettaja.
LA JEUNESSE, |
L'ÉVEILLÉ, | Bartholon palvelijoita.
YKSI NOTARIUS.
YKSI TUOMARI.
OIKEUDENPALVELIJOITA ja KÄSKYLÄISIÄ soitoilla.

Tapahtumapaikka: Sevilla; ensimäisessä näytöksessä kadulla Rosinanikkunain alla, sitten Bartholon asunnossa.

Kun surusanoma saapui sen nuorukaisen tapaturmaisesta kuolemasta, jonkamuotokuvan näemme alkulehdellä ja jonka viimeisen yön hedelmä tässäilmestyy, herätti se kaipausta ei ainoastaan niissä, jotkasukulaisuuden ja ystävyyden siteillä olivat häneen liittyneet, vaanvarmaankin kaikissa, joille työ meidän kansallisen sivistyksemmepuolesta on kallis ja rakas. Tuoni oli kylmänkiiltävälläviikatteellansa katkaissut elämän niin toivorikkaan, oli riveistämmetemmannut pois taistelun niin innokkaan. Tuskin ori Kaarle Cronstedtottanut ensimmäiset itsenäiset askeleensa elämän uralla, kuin jo silmäsammui, veri jäähtyi, ja se elon aamu, joka ennusti kaunista päivää,peittyi surupilviin.

Vapaherra Kaarle Alfred Cronstedt syntyi Helsingissä v. 1860 Tammikuun27 p. Hänen vanhempansa olivat Yhdyspankin tirehtööri, vapaherra JuhanaCronstedt ja tämän vaimo, vapaherratar Olga Beatrice Cronstedt. NuoriKaarle sisäänkirjoitettiin kymmenvuotiaana Helsingin ruotsalaiseenyksityislyseoon ja jatkoi siinä sillä menestyksellä lukemistansa, ettähän ylimmäisestä luokasta ensimmäisenä päästettiin yliopistoon 15 p.Toukok. v. 1878. Jo kouluajallaan hän osoitti harrasta halua toimiakansan hyväksi. Niinpä hän usein jakeli isänsä maatilalla olevillepalvelijoille huvittavia ja hyödyllisiä kirjasia; mielellään oleskellenkansan parissa hän tuli sen rakkaaksi ystäväksi, koska hän kertoelisille opettavia asioita. Eipä hän aikoinaan olisi epäillyt antautuakansakoulun opettajan raskaasen toimeen. Ja kun hänen käsitteensäenemmän kehkeyivät ja antoivat ikään kuin tukea nuorukaisenepämääräisille tunteille, niin tämä kansanharrastus muodostuikansalliseksi harrastukseksi. Hänen vielä koulupenkillä istuessa syttyihänessä palava halu oppia Suomen kieltä; ja lienee joskus sattunutniinkin, että muut aineet saivat kärsiä sen rinnalla.

Tämä hänen mielihalunsa kasvoi vaan ja vahvistui, kun hän oli jättänytkoulun. Ahkeran työn perästä oli tullut se suloinen hetki, jolloinnuorukainen hehkuvin mielin kiinnittää ylioppilaslyyryn lakkiinsa.Yht'äkkiä on koulun ahdas piiri laajentunut rajattomiksi. Loitollanäkee hänen innostunut silmänsä suurten maalien viittaavan, nuoruudentäydelle voimalle hän huomaa avaroja aloja olevan valloitettavana. Vaannäitä ylioppilaan idealia ei suinkaan saavuteta siten, että niitä vaankädet ristissä ihaillaan. Paljaisin haaveksimisiin Cronstedt eityytynytkään, sillä raitis ja uhkuva elonvoima asui hänessä. Tuskin olihän muutamia päiviä ollut ylioppilaana, ennen kuin hän ryhtyi toimeen,jonka kautta hän tahtoi harjautua Suomen kieleen samalla kuin kantaakortensa isänmaalliseen työhön. Perehtyneenä Franskan kieleen rupesihän entisen, rakastetun opettajansa, maisteri F. W. Rothstenin johdollasuomeksi kääntämään Alfred de Vignyn mainiota romaania Cinq-Mars.Tällainen tehtävä tarjoo suuria vaikeuksia sillekin, joka lapsuudestaantuntee kansan kieltä, mutta paljoa suuremmat ne ovat sille, jokaharvoin sitä on kuullut Suomalaisen suusta ja jonka on luottaminenomaan kieliaistiinsa. Näistä vaikeuksista huolimatta Cronstedttavattomalla ahkeruudella ja tarkkuudella jatkoi työtänsä, niin ettävuoden lopussa oli suorittanut suurimman osan käännöstänsä. Senpäätettyänsä hän heti tuumi samanlaisen työn jatkamista ja alkoi keväänpuolella kääntää Beaumarchais'in tekemää näytelmäkappaletta SevillanParturi. Tätä loppuun saattaaksensa, ennen kuin kesäksi jättäisikotinsa, hän työskenteli mitä suurimmalla innolla; vieläpä viimeisinäaikoina käytti yötkin siihen. Oliko se aavistus, että hänen työaikansaolisi niin lyhyt, joka kiihdytti häntä näin kuumeentapaiseenahkeruuteen? Viimeiset korjaukset tahtoi hän jättää siksi kun hän,kesän vietettyänsä suomalaisissa seuduissa ja tutustuttuaan kansanrikkaasen kieleen, syksyllä palaisi kotiin.

Ilomielin hän sen vuoksi oli odottanut suven tuloa. Muutamaintoveriensa kanssa hän päätti asettua Keuruulle, joka seutu erittäin ontunnettu kauniista, puhtaasta kielestään. Täällä hän myös voi oppiatuntemaan Suomalaisen luonnetta ja tapoja hänen omassa kodissaan sekäihailla Suomen luonnon suloutta. Vaan ne hedelmät, jotka varmaankintämmöinen matka olisi tuottanut, eivät päässeet kypsymään: kalman henkine kylmi. Eräänä kauniina Heinäkuun päivänä läksi hän parin kumppaninsakanssa järvelle huonossa venheessä, joka vähän matkan päässä rannastatäyttyi vedestä. Koska Cronstedt oli hyvä uimari, hän ei epäillyt uidenpyrkiä maalle päin. Vaan tässä hänen voimansa pettyivät, erittäin kunhänen vedestä raskas pukunsa kovin painoi häntä. Ainoastaan muutamasyli rannasta hänen viimeiset voimansa raukesivat ja hän vaipuisyvyyteen. Tämä tapahtui 10 p. Heinäkuuta v. 1879.

[Lähelle surmapaikkaa aikovat Keuruulaiset asettaa muistokivenvainajalle. Hänen muistoansa säilyttää niillä seuduin myös se kaunisrahalahja, jonka isänsä antoi kunnan käytettäväksi kansaa hyödyttäviintarkoituksiin.]

Nuoruuden kukoistuksessa hänet siis kova kohtalo riisti pois elämästä,joka oli tarpeeksi pitkä, herättämään suuria toiveita, liiaksi lyhytniitä täyttämään. Hänen ikänsä valoisa kevät ne synnytti; ennen kuinsen suvi oli saapunut, vei hän ne mukaansa hautaan. Olihan syytäkysyäkin "mitä voittaa vielä, jos elää saa", kun näki hänen nuorukaisentulisella innolla, miehen lujalla ahkeruudella työskenteleväntarkoitusmäärää kohden, joka hänellä oli selvänä. Jo ensimmäisenäylioppilasvuonna oli hän ahkerain oppiharjoitustensa ohessa ennättänytkääntää kaksi teosta, jotka samassa ovat todistuksena hänenerinomaisesta kielitaidostaan, katsoen siihen, että hänellä olipääasiallisesti teoreetilliset tiedot Suomen kielessä. Kaikenuutteruuden ohessa hän kuitenkin otti osaa semmoisiin viattomiinhuvituksiin, jotka virkistävät mieltä ja pitävät luonnon raittiina jasydämen puhtaana. Ja tämä sisällinen siveys kuvautuikin koko hänenolennossaan, jonka hilpeys, teeskentelemätöin suoruus ja kainovaatimattomuus viehätti kaikkia, jotka tulivat hänen kansansatuttavuuteen ja jotka nyt kaipauksella häntä muistelevat. Se eiollutkaan pitkä hänen elonsa polku: ainoastaan yhdeksäntoista vuotta,

    Mut ikää siinäkin, työ jalo vaan
    Jos on elämää.

Emmekä murheella valita hänen lyhyitä elinpäiviänsä; me muistelemmehänessä jaloa nuorukaista, jonka harras, kansallishengen elähyttämä työei jäljettömästi kadonnut ajan virtaan, vaan jätti jälkeensätodistuksen siitä, mitä ylevä, isänmaallinen mieli ja luja tahto saavattoimeen.

Eräät vainajan ystävät.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Joku Sevillan katu, jossa kaikki ikkunat ovat ristikolla varustetut.

Ensimmäinen kohtaus.

(Kreivi, yksin, iso, ruskea viitta yllä ja leveä-lierinen hattu silmille painettuna. Katsoo kelloansa kävellessään.)

KREIVI. Päivä on vähemmin kulunut, kuin luulinkaan. Hetki, jolloinhänen on tapana näyttäitä ristikko-akkunansa takana, on vielä etäällä.Mutta yhtä kaikki; parempi on tulla liika aikaiseen kuin laiminlyödäsitä hetkeä, jolloin saattaa nähdä hänet. Jos joku hovin teikari voisiarvata minun olevan sadan peninkulman päässä Madrid'ista ja joka aamupysähtyvän jonkun naisen ikkunan alla, vaikk'en ole häntä milloinkaanpuhutellut, luulisi hän minua Isabellan aikuiseksi Espanjalaiseksi. —Miks'ei? Jokainen juoksee onnellisuuttansa takaa. Minun onnellisuutenion Rosinan sydämessä. Mutta kuinka! juosta naista takaa Sevillassa,vaikka Madrid ja hovi joka haaralla tarjoo niin helppoja huvituksia? —Ja juuri niitä minä pakenen. Minä olen kyllästynyt noihinvalloituksiin, joita voitonpyyntö, tavanmukaisuus tahi turhamielisyyslakkaamatta tarjoo meille. Sangen suloista on olla rakastettu itsensävuoksi! Ja jos minä voisin tässä valhepuvussa hankkia varman tiedon…Hiisi vieköön tuon häiritsijän!

Toinen kohtaus.

(Figaro. Kreivi, piilossa.)

FIGARO (selässä gitarri, joka leveästä nauhasta riippuu olkapään yli;hän hyräilee iloisesti, paperi ja lyijykynä kädessään).

    Pois nyt surut, pois!
    Ne masentaa.
    Jos viinaa ei jois
    Virvoittelevaa,
    Niin elämä vaan
    Olis hupsun työ,
    Eik' aikaakaan,
    Tulis kuolon yö.

Tähän asti tämä käy hyvin laatuun, hei! hei!

    Tulis kuolon yö.
    Hei, viinan
    Ja laiskuuten',
    Ne kiistelevi:
    Ken sais sydämen.

Eipä! ne ei kiistelekään, ne hallitsevat siinä rauhallisesti yhdessä…

    Ne jakaapi
    Mun sydämen'.

Sanoinko jakaapi? Entäs sitte! Me komillisten operain tekijät emmekatso niin likeltä. Meidän aikoihimme lauletaan, mitä ei maksa vaivaalausua.

(Hän laulaa:)

    Hei, viinani
    Ja laiskuuten',
    Ne jakaapi
    Mun sydämen'.

Minä tahtoisin päättää jollakin kauniilla, loistavalla, säihkyvällälauseella, joka näyttäisi ajatukselta.

(Hän laskee toisen polvensa maahan ja kirjoittaa laulaessaan.)

    Oi viinan,
    Mun armaimpan'!
    Oi laiskuuteni,
    Sua rakastan!

Hyi! se on typerää. Se ei kelpaa… Tarvitaan joku vastakohta:

    Oi viinani,
    Mua hallitset
    Sä laiskuuten'!

Saakeli, kas nyt se onnistuu.

Mua palvelet!

Oivallista, Figaro! (Hän kirjoittaa laulaessaan.)

    Oi viinani,
    Mua hallitset!
    Sä laiskuuteni,
    Mua palvelet!
    Mua palvelet!
    Mua palvelet!

Hei! hei! kun tähän tulee säestys lisäksi, saadaanpa nähdä, herratjuonittelijat, enkö tiedä, mitä sanon. (Hän huomaa kreivin.) Minä olennähnyt tuon pappismiehen jossakin. (Hän nousee.)

KREIVI (itseksensä). Tuo mies ei ole minulle outo.

FIGARO. Eipä se olekaan mikään pappismies! Tuo kopea ja ylhäinenulkomuoto…

KREIVI. Tuo törkeä ryhti…

FIGARO. En erehdykään; se on kreivi Almaviva.

KREIVI. Minä luulen, että se on tuo Figaro veijari!

FIGARO. Hän se juuri on, armollinen herra.

KREIVI. Konna! jos lausut yhden sanan…

FIGARO. Niin, minä tunnen teidät; tämmöisillä tuttavallisilla hyvyydenosoituksilla olette aina kunnioittanut minua.

KREIVI. Minä puolestani saatoin tuskin tuntea sinua. Sinä olet niinpaksu ja lihava…

FIGARO. Mitäs tehdä, armollinen herra! Se on kurjuus.

KREIVI. Voi raukkaseni! Mutta mitä sinä toimitat Sevillassa? Minä olinennen aikaan puhunut sinun puolestasi, että saisit jonkun viran.

FIGARO. Minä sain sen, armollinen herra, ja minun kiitollisuuteni…

KREIVI. Puhuttele minua Lindor'iksi. Etkö valhepuvustani näe, että minätahdon olla tuntematon?

FIGARO. Minä menen tieheni.

KREIVI. Ei suinkaan. Minä odotan täällä jotakin, ja kaksi miestä, jotkalavertelevat, ovat vähemmin epäluulon alaisia kuin yksi, joka kävelee.Olkaamme lavertelevinamme. No! entäs tuo virka?

FIGARO. Teidän Excellensinne puolustus-sanaan katsoen antoi ministeriheti paikalla nimittää minut apteekipalvelijaksi.

KREIVI. Armeijan hospitaleissako?

FIGARO. Ei; Andalusian hevossiitos-laitoksissa.

KREIVI (nauraen). Soma alku!

FIGARO. Virka ei ollut huono, sillä kun minulla oli haavanhoidon jaapteekitavarain osasto, kaupitsin usein ihmisille hyviä hevoslääkkeitä.

KREIVI. Jotka surmasivat kuninkaan alamaisia.

FIGARO. Ah! ah! ei ole mitään yleis-lääkettä; mutta ne ovat välistäkuitenkin parantaneet Galitian, Katalonian ja Auvergnen miehiä.

KREIVI. Minkätähden olet siis jättänyt tuon viran?

FIGARO. Jättänyt? Virka se minut on jättänyt; minua on paneteltumahtavien herrojen luona.

"Kateus kalvas kynsineen…"

KREIVI. Oi! säästä minua, ystäväni! Vieläkö sinäkin runoja sepität?Minä olen nähnyt sinun tuolla töhertelevän polvellasi ja laulavanaamusta saakka.

FIGARO.. Siinäpä juuri on onnettomuuteni syy, Teidän Excellensinne. Kunministerille ilmoitettiin, että minä tein, voin sanoa, jotenkinsievästi, — kukkasvihkoja Cloriille, että lähetin arvoituksiasanomalehtiin, että oli liikkeellä minun tekemiäni madrigaleja; sanallasanoen, kun hän kuuli, että minä olin painettu aivan elävänä, käänsihän asian tragilliseksi ja eroitti minut virastani, väittäen syyksi,että kirjalliset harrastukset ovat mahdottomat sovittaa yhteenvirkatointen hengen kanssa.

KREIVI. Järjellisesti tuumittu! etkä sinä antanut huomauttaa hänelle…

FIGARO. Minä katsoin itseäni varsin onnelliseksi siitä, että hänunhotti minut, sillä minä olin vakuutettu, että grandi tekee meillekylliksi hyvää, kun hän ei tee meille pahaa.

KREIVI. Sinä et sano kaikkia. Minä muistan, että sinä minunpalveluksessani olit aika hulivili.

FIGARO. Oi Jumalani, tahdotaanhan, armollinen herra, että köyhän miehenpitää olla ilman vikoja.

KREIVI. Laiska, rappeutunut…

FIGARO. Kun niin paljon hyviä avuja palvelijalta vaaditaan, tunteeko
Teidän Excellensinne monta isäntää, jotka rengiksi kelpaisivat?

KREIVI (nauraen). Se ei ole hullumpaa. Ja sinä vetäysit syrjään tähänkaupunkiin?

FIGARO. En heti.

KREIVI (keskeyttäen häntä). Maltappas… Minä luulin, että se olihän… Jatka vaan, minä kuulen kyllä.

FIGARO. Madridiin palattuani tahdoin uudestaan koettaa kirjallistakykyäni, ja teateri näytti minusta kunnian kentältä…

KREIVI. Jumala varjelkoon!

FIGARO. (Hänen vastatessaan katsoo kreivi tarkasti ristikkoakkunaanpäin.) Todellakaan en tiedä, kuinka minulla ei ollut mitä suurintamenestystä; sillä minä olin täyttänyt parterrin oivallisimmillatyömiehillä; kämmenet … kartunkaltaiset; minä olin kieltänytkäyttämästä hansikoita, ruokokeppejä ja kaikkia, mikä vaan synnyttääheikkoja taputuksia; ja, kunniani kautta, ennen näytelmän alkua olikoko kahvila näyttänyt olevan mitä edullisimmassa mielen laadussa minuakohtaan. Mutta salajuonittelijain ponnistukset…

KREIVI. Aha! salajuonittelijat! herra tekijän kävi huonosti

FIGARO. Aivan samoin kuin muittenkin: miks'ei? He vihelsivät minulle;mutta jos minä milloinkaan voin koota ne jälleen…

KREIVI. Ikävyys kyllä kostaa heille sinun puolestasi.

FIGARO. Oi! kuinka minä vihaan heitä! saakeli!

KREIVI. Kiroothan sinä! Tiedätkö, että oikeustossa saadaan kirotatuomareita ainoasti neljäkolmatta tuntia.

FIGARO. Mutta teaterissa neljäkolmatta vuotta. Elämä on niin lyhyt,ett'ei se voi hävittää sellaista tunnetta.

KREIVI. Sinun iloinen vihasi ilahuttaa minua. Mutta sinä et sanonutminulle, mikä saattoi sinut Madridista lähtemään.

FIGARO. Sen teki minun hyvä enkelini, Teidän Excellensinne, koska olenniin onnellinen, että jälleen tapaan entisen isäntäni. Madrid'issahuomasin, että kirjailijain tasavalta oli susien tasavalta, jotka ainaovat aseissa toisiansa vastaan, ja että, tämän naurettavan vimmankautta jouduttuansa ylenkatseen esineiksi, kaikki hyönteiset, muskitot,hyttyset, arvostelijat, maringuinit, kadehtijat, kynäilijät,kirjakauppiaat, censorit ja kaikki, mitä tarttuu onnettomienkirjailijain nahkaan, yhä pistivät heitä ja imivät sitä vähäistä mehua,mikä heillä oli jälellä. Kirjoittamasta väsyneenä, itseenikyllästyneenä, muita ihmisiä inhoten, velkoihin uponneena ja rahoistatyhjänä vihdoin vakuutettuna, että partaveitsen tuottamat edullisettulot ovat paremmat kuin kynän mitätön kunnia, läksin minä Madrid'ista.Matkakapineeni kaulapussissa, samosin filosofin tavalla molempainKastiliain, la Manchan, Estremaduran, Sierra Morenan ja Andalusianhalki; yhdessä kaupungissa minua otettiin ystävällisesti vastaan,toisessa minä pantiin vankeuteen, mutta aina olin tapausten haltijana;moniailta kiitettynä, toisilta moitittuna, hyvinä aikoina toimeentullen, huonoa aikaa kärsien, hupsuja pilkaten, ilkiöitä pelkäämättä,kurjuuttani nauraen ja kaikkien ihmisten partaa ajaen olen saapunuttänne Sevillaan ja olen valmis Teidän Excellensiänne uudestaanpalvelemaan kaikissa, mitä suvaitsette käskeä.

KREIVI. Kuka on antanut sinulle noin iloisen filosofian?

FIGARO. Tottumus onnettomuuteen. Minä kiiruhdan nauramaan kaikkia,peläten, että täytyisi itkeä sitä. Mutta miksi aina katsotte tällepuolelle?

KREIVI. Paetkaamme!

FIGARO. Minkätähden?

KREIVI. No, tulehan, konna!

(He menevät piiloon.)

Kolmas kohtaus.

    (Bartholo, Rosina. Alakerran ristikko-akkuna aukenee,
    ja Bartholo ja Rosina

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net