» » » Sata runoa_ Valikoituja maailmankirjallisuudesta

Sata runoa_ Valikoituja maailmankirjallisuudesta

Sata runoa_ Valikoituja maailmankirjallisuudesta
Category:
Title: Sata runoa_ Valikoituja maailmankirjallisuudesta
Release Date: 2006-05-18
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 12
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg EBook of Sata runoa, by Various

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Sata runoa Valikoituja maailmankirjallisuudesta

Author: Various

Translator: Valter Juva

Release Date: May 18, 2006 [EBook #18411]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATA RUNOA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and DistributedProofreaders Europe.

SATA RUNOA

VALIKOITUJAMAAILMANKIRJALLISUUDESTA

Suomentanut
Valter Juva

Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1916.

Kokoelmaan otetut runonäytteet kuuluvat, muutamia harvoja poikkeuksialukuunottamatta, n. s. klassilliseen ynnä aikaisempaan romanttiseenkirjallisuuteen. Vastaisuudessa on suomentajalla aikomus julkaistatäydentävä lisäkokoelma, johon tulisi myöskin näytteitämaailmankirjallisuuden uusimpien runoilijoin laulurunoudesta.

Olen yleensä tahtonut saattaa suomalaiselle lukijalle tunnetuksi eriaikojen ja maiden lyyrikoita, heitä todella edustavien runojen kautta.Vihjaus maailmankirjallisuuden suurmiesten runoelmiin on omansalaajentamaan mielikuvitusta ja rikastuttamaan tunne-elämää.

Kirja muodostaa kylläkin kirjavan mosaikkiteoksen. Sen yhtenäisyys jatasasuhtaisuus voisi parhaassakin tapauksessa jäädä yksinomaan senvaraan, missä määrin, valintaa tehtäessä, on pysytty suomentajan omassatunnelmapiirissä. Tämäntapaisissa valikoimissa ei kuitenkaan mainittuseikka saa vaaliin ratkaisevasti vaikuttaa.

*Goethen* »Faustista» otetuissa suomennoksissa olen saanut eräitäkärkikohtia Kaarlo Koskimieheltä, »Thulen kuninkaassa» sen ohella EinoLeinolta ja O. Manniselta. Runossa »Kylälehmuksen alla» on suomennoksenpohja Kaarlo Koskimiehen.

*Schillerin* »Kello-laulussa» olen lainannut Oksaselta yhtä ja toista,vaikka lainaukset eivät aina tule selvästi näkyviin.

*Vörösmartyn* »Julistuksessa» on eräitä säkeistöjä ja käänteitälainattu Arvi Jännekseltä.

*Heinen* runossa »Lorelei» on loppusointupari lainattu Suoniolta.

*Runebergin* suomennokset perustuvat aikaisempiin yrityksiini vv. 1885ja 1905. Nykyisessä muodossaan ne ovat sovittelukokeita, joissa olenkäyttänyt hyväkseni Paavo Cajanderin ja O. Mannisen y. m. suomennoksia.

*Rydbergin* »Tontussa» olen saanut pari kohtaa Paavo Cajanderilta sekärunossa »Aallotar tytölle» kaksi tärkeätä säettä Kaarlo Koskimieheltä.

Suomen runokieli on aikaisemmin omistanut suuren joukon uusia sanoja jamuotoja. Nykyaikana eräillä tahoilla ei enää sallittaisi uusiakäytäntöön otettaviksi. Missä loppusointuja on olemassa, tulisi näitäkuitenkin säilyttää, ottamalla ne visusti talteen. Varovaisuudenoikeutetut vaatimukset tunnen ja tunnustan.

Helmikuulla 1916.

VALTER JUVA.

QUINTUS HORATIUS FLACCUS.

1.

NEITOJEN JA NUORUKAISTENKUOROLLE.

Rietasta kansaa vihaan, — se jääköön pois!Vait, kuulkaa! Ihka uusia laulujama laulan nyt, Apollon pappi,teille, te neidot ja nuorukaiset!

Kuninkaat ylväät laumansa pelkoon saa,mut heilläkin on herrana Jupiter,mi murskas gigantit ja maailmaakulmia rypistäin järkähyttää.

Kai ehkä toinen laajemman köynnösmaanvoi istuttaa, — ken, kerskuen syntyään,Mars-kenttää astuu virkain vaaliin;kellä on kunto ja maine kuulu,

kun kilpaan käy; ken turvata ehkä voiklienttein joukkoon —: määräpä kohtalonon yksi ylhäin, yksi alhain,uurnasta kaikkien arpa kirpoo.

Yli korskan pääs jos riippuvan ainiaannäät miekan paljaan, ei sua viehtää voisikuulilaiset herkut hienot,ei sulo soitot ja lintuin laulut

saa uneen viihtää. Vienoa unta eijää vaille maamies halvassa majassaan,ei rantain varjostoissa, eikäMenoissa leyhkissä Tempe-laakson.

Ken eloon niukkaan tyytyvi, häntä eisaa hätään hyrskyt hurjat, ei raivosäät,kun Arkturus käy loimuin länteen,ei idän taivaalla Kauriin uhka,

ei viinivuoret rakeiden raastamat,ei puistomaat, jos toivehet pettäiskinkun milloin märkyys vaivaa, millointähtien hehku, tai talven kylmät.

— Veet kohta ahtaiks saattavat kaloillenuo vuoret, mereen louhitut: paasiaannyt veteen latoo taitoniekatorjien kanssa, kun herrat rikkaat

sai maasta kyllän! Mut yhä kyltymysjää herran seuraan, kammo se soutamaankäy kolmihankaan, taakse ratsaanistuvi selkähän murhe musta.

Jos suruun siis ei marmori Frygian,ei ruskoväikkeet purppuravaattehensuo hoivaa, — ei Falernon viinieikäpä Persian nardusöljy:

miks uljaat pylväät kiusaksi katehenma uuteen tyyliin saliini teettäisin?Miks vaihtaisin Sabinum-laaksonrikkauksiin sekä huoliin hurjiin?

2.

LICINIUKSELLE.

Elinohjees on, sa Licinius, oiva,kun et temmeltäin pyri aavain myrskyyn,etkä, väistääkses sitä, luovi rantaa keskellä luotoin.

Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu,loat välttää hän lahotöllin kurjan,avosilmin myös salit suuret, joita karsaus katsoo.

Kovin tuulispää ikilatva honkaaalas ahdistaa, ja kun torni kaatuu,rymy raskain on; — ukon-vaajat iskee huippuja vuorten.

Surun aikaan jää sydän tyyni toivoon,ja jos sää on sees, polopäivää pelkää.Lumet, talvet tuo tosin Zeus, mut hänpä myöskin ne poistaa.

Jos sun vastoin käy, — ajat vielä vaihtuu!Ei Apollon jous ole jänteess' aina;kitarallaan myös runotarta voi hän soittaen säistää.

Elä uljain päin, ota miesnä vastaanajan ahdingot; — ja jos tuuli liiankävi myötäiseks, ole viisas, reivaa paisuvat purjeet!

3.

GROSPHUKSELLE.

Tyvent' toivoo mies, jota syliins' sulkeemeri Aigeian, kun on yö, ja pilviinmeni kätköön kuu, ja kun teille laivan tähdet ei tuiki.

Lepo kaipuu on rajupäisten Traakkein,lepo Meedein myös — aseloistossansa;mut, sa Grosphus, ei sitä hanki kulta, purppura myös ei;

korut, aarteet ei, — vaka liktor itse,joka eessäs käy, sydänhuolt' ei häädä;salat tuskat nuo yli kattolaattain liehuen lentää.

Vähin tarpein vain elät tyynnä: arvoonota pöydälles isäs suolakippo; —toki silloin ei himot, eikä kauhu karkoita untas.

Ikä kuluu: miks koet paljon voittaa?
Mitä suuntaat ties eri maailmanääriin?
Et sä, luopuissas isänmaasta, pääse
    itseäs pakoon!

Iki-kaipuu tuo heti laivaan astuu,ja se kilpaan käy kera ratsujoukon; —sido kaurihisi, rajusäätä viihdä viuhean myrskyn!

Ken se tajuuns' sai ilot hetken, jättääjoka toiveen voi, ja hän vastuksillehymyn hienon suo; näet onni koskaan ei ole täysi.

Elos katkaistiin, sa Akilles, nuorna!
Perin loppuun löi ikä Tithonuksen!
Ehkä suonee niin, mitä kielsi sulta
    tunnit ne mulle.

Kas, Sikuulein maass' sadat karjas mylvii,nelivaljaissaan hevot hirnuu sulle,punavaipassas väri tummin loistaa Afrikan simpsun.

Mulle immyt tuo, joka määrät mittaa,runolahjan soi ja kuin Kreikan hengen,sarat pienen maan sekä taidon välttää joukkoa inhaa.

4.

PYRRHALLE.

Kenpäs poika se nyt, nuortea, öljypää,maaten ruusuilla, sun riistävi rinnoilleenluolan turvissa, Pyrrha!Kelle keltaiset kutris nyt

kiinnät puoleksi vain? — Itkeä saa se miesvaiheit' taivahan sään, uskottomuuttas sun!Hämmästyksin hän katsootuimaa merta, mi tummenee:

Tänään luottaen hän nauttivi loistostas,uskoo saaneensa noin suosios ainiaks,hempes noin, — kun ei tiedäpuuskaa pettävän tuulispään!

Hätää, kurjuutta vain päilyvä pintas tuo! —Äsken itse mä vein, aallosta päästyäin,templiin vaatteeni märjätuhriks aaltojen valtiaan.

5.

THALIARCHUS NUORUKAISELLE.

Näät, kuinka hohtaa valkeavaippainenSoracten huippu; taakasta hankienkäy painoon metsän puut, ja jäätyinvirrat ne äkkiä vangiks joutui.

Nyt tuima takkavalkea lietehentee lämpimikses; reipasna maljahassuo vanhan, oivan viinis vuotaa,oi, Thaliarchus, sa tynnyristä!

Muu kaikki heitä huomahan taivaisten;he murtaa myrskyn vimman, mi vastaksuinlöi kuohupäät, — ja jälleen pystyynsypressi kohoo ja saarni vankka.

Äl' urki turhaan huolia huomisen,vaan päivä, jonkas sait, lue voitokses;sa lemmen armaat riemut nauti,nuorena kiitele karkeloissa,

kun intos uhkuu, kun ukon kärttyisyysei vielä vaivaa. Päiväsi parhain jaa:Mars-kenttää etsi, — kävelyitä, —kuiskeita viehkeitä illan suussa. —

Jää neidon kisaan, siinä kun varjoss' yönhän varkain piilee, tirskuen kätköstään:Käsivarren koruun käy, — ja tyttöriuhtovi vastahan heikoin hyvein!

6.

BANDUSIAN LÄHTEELLE.

Lähde Bandusian, kristallikirkas sa,uhraan viiniä näin, kukkia sulle nyt;lupaan huomenna vielänuoren jäärän, min sarvet jo

paisuu pahkasta pään kiimojen otteluun.Hukkaan hältä ne jää: huomenna purppuroikylmää aaltoas hurmekarjan kiihkeän veitikan.

Piiloos Sirius ei sinkoa hehkuaan;illoin tarjoamaas raitista vettä juoaurast' uupunut härkä,luokses kiertävä karja jää.

Maineen kerran sa saat,
         lähde, kun sulle näin
tänään lauluni soi
         varjosta tammipuun
luolas suulla, min paatta
    soluu hauskasti haastain vuos.

7.

TORQUATUKSELLE.

Hanki jo haipui pois, ja jo ruoho se kenttiä kirjoo,
   puut saa hapsia taas;
muoto se muuttui maan, taas täyttyi ehtyvät uomat,
   kuohuen veet ohi käy;

nymfit viehkeäsuut sulotarta ja siskoa kahta
   johtavi karkelemaan. —
Kuoloon käyt! Sitä haastaa vuosi ja tunti, mi riistää
   uhkuvan aikasi pois.

Kylmiä lientää leyhkivä sää, kesä jälkiä kevään
   kiitää, — kuolevi noin,
kun soi heelmiä runsas syys, ja on äkkiä eessä
   talvi jo martona taas.

Joutuin vaihtuva kuu toki korvaa tappiot aina;
   kuoloa meille ne tuo: —
Käynet pois, mihin Aineias sekä Tullus ja Ancus,
   — tuhkaa, varjo sa oot!

Tokkopa tietää myös voit, suoko he päivihis enää
   huomist', taivahiset?
Taas, mitä riemuus tuhlasit, ei sitä vie kädet ahnaat,
   — pois perijältä se jää!

Vainaja kun, Torquatus, liet, ja jo tuomios ylhä
   Minos lausunut on,
ei sua hurskautes, ei syntysi, ei puhetaitos
   henkihin elvytä taas:

Ei ujo Hippolytus, jota pyysi Diana, se päässyt
   varjoin mailta ja yön,
eikäpä kahleit' Theseuskaan voi katkoa Tuonen,
   missä Pirithous on.

HEPREALAISIA LAULUJA.

PSALTTARIN 137:s VIRSI.

Me virroilla Baabelin itkimme illoin,sun templiäs, Siion, muistellen,ja laskimme vaiti harppumme silloinme oksille kyynelpajujen.

Kun murhein me istuimme, mielin ankein,
jo vartiat ilkkuivat: »Laulakaa!»
— He soittaa, riemuita käski vankein:
»Nyt Siionin lauluja kuulla saa!» —

Miten Jahven laulua laulanut oisinja soittanut rienaksi vieraan maan?Jos sun unhottaa, Jerusalem, voisin,iäks surkastukoon käsi soittaissaan!

Saa tarttua kieleni suuni lakeen,jos hetkeksi häivyt sä muistostain.Tuon sulle, Jerusalem, henkeni takeen:olet korkein riemuni yksin vain!

Sa Jahve, Siionin päivää muista,käy Edomin lapsille kostamaan,jotk' kirkui: »Maahan, maahan se suista,alas kaupunki raasta juuriltaan!»

Tytär tuomittu, Baabel! Kuormasi karttuu!Ken kostavi sulle, hän autuas on,ken rintalapsihis pieniin tarttuuja ne paiskaa kylkehen kallion.

SULAMITH.

(Korkea Veisu II, 8-14, IV, 6, 11, 16 ja 17.)

Soi laulu ystävän!Jo tuolla tulee hän!Jo rientää yli vuoren,käy kiitäin kukkamailla gasellin laillaja lailla kauriin nuoren.

Hän hiipii huoneen taa,käy kohti ikkunaa,miss' salaa seison yksin.Hän kautta sälöin urkkii, hän sisään kurkkiija haastaa hengähdyksin:

»Tule, lemmitty vieno,tule iltahan ihanaan!On talvi mennyt, ja kukkii tieno,kevät tehnyt on tuloaan.Saa viinitarhuri käydä työhön.soi turtturikyyhkyn laulu yöhön,on kypsinä viikunat,kukat viiniköynnöksen tuoksuvat!

»Tule, lemmitty vieno,tule iltahan ihanaan!Miks kätköön, kalliokyyhky pieno,jäät rotkosi suojustaan?Sa kasvos, lemmitty, mulle näytäja äänesi soinnuilla laaksot täytä:ne soinnut on armahat,ja kullan kasvot on ihanat!»

Mun ystäväin on mun,ma olen, armas, sunja tahdon karjaa kaitasun kanssas likityksin, mut illoin yksinkäyn Myrrhavuoren maita.

Kun päivä vilppaaks saa,ja varjot lankeaa,sua siellä vuotan silloin.Käy lailla kauriin nuoren yli Louhivuorenja tule aina illoin!

MAHÂBRAHÂTA.

NALA JA DAMAJANTI.

Kuningas Nala, ajajaksi pukeutuneena, viekuningas Rituparnan Vidarbhaan.

Rituparna, uljas urho,sai Vidarbhahan hämyssä,hehkussa ihalan illan.Hetipä hovinalaisetveivät viestin vierahasta,tiedon Bhima ruhtinalle.Bhima on kuningas kuulu,pani kutsut kulkemahan,tulijata tervehytti.Niin Kundinahan ajaikseRituparna, uljas urho:Kaikui rattahan ratinakautta kaupungin komean.Tallissa sälöt sävähti,Nalan entiset orihit,kuullen korvihin juminan;hirnahti hevot ilosta,niinkuin konsa Nala saapui.

Damajantipa suloinenmyös ratinan raisun kuuli,kuni ukkosen jylinän,pilven sankan purkiessa;sykähti sydän rajusti,kun hän kuunteli kumua:Yhdellä jymyllä ennenNala itse orhit ohji,karahutti kartanohon.

Tytär Bhiman tokko eksyi,tokko eksyi valtavarsat?

Riikinkukkopa ylinnäistui kukkapenkerelläpää sojossa paahtehessa,norsu seisoi notkotellenaitauksessa alio;kuulivat rattahan rapinan:Kaulojansa kurkottivat,päästivät iloista ääntä,toivoen sulo sadetta,pilven rankan purkivaksi.

Damajanti toivomielinitse tuon sanoiksi virkki:»Riemu rinnan paisuttavi,kun jalon jyminän kuulen,joka yltävi alingon!Se on Nala, maan kuningas!»

MUHAMMED SHEMSEDDIN HAFIZ.

1.

KAUNEUS.

Mun kauneus saa yhä hurmoksiin,mut ken mua herjaten siitä moitti,vain toteen näytti, ett' ylimpäänhän itse kohota turhaan koitti.

Ikuisen kauneus-ongelmanvain lempi tajuunsa saada voi;tääll' itsekkö näkee puutteita vain, —elon-kieltäjä houkka, mi suutaan soitti!

Ken ei mitään tunne, — ei tiedä, ei nää,vaikk' käy hän suuresta kieltäessään:Ken tosi suuri ja viisas on,hänet sieluin ja ruumiin kauneus voitti.

2.

SANASIIPPA.

Sadat kolmet lahkot kiistoin,järkisyin tuo todet julki! —Kolkutit sa harhain oveen,salat sulta totuus sulki.

Tositulta ei oo loimuviisauskynttilän, mi hohti;tositult' on lemmen liekki,mihin perho syöksyi kohti.

Hafiz vain se hunnun riisti,näyttäin aatteen kasvot julki,missä turha sanasiippahiuksin käherretyin kulki!

3.

MIK' ON ONNI?

Mik' on onni? Äl' luovu sa kauneuden laista,älä hääpuvun päärmeistä loisteliaista!

Hyvä maailmaa kieltää, mut vaikea heittääelon kaunistajaa, sulo lempeä maista.

Luon verhoni umppuna lehdossa riemun:
Pyhä maineeni menköön ja kaapuni kaista! —

Kera ruusuin ma kuiskin, lounainen leyhkii,sävel soi satakielten myrtistömaista.

Sulo huulia suutele, huulet kun hehkuu;pian syys on, ja enää et naurata naista!

Elo huone on: sisään ja ulos vie ukset,mut paluutiellesi päivä ei paista.

Pyhä Hafiz, sä mistäpä sait nämä aatteet?
Shach Mansurin puistoista mainehikkaista!

4.

HYVÄT-TYÖT.

Mulle autuus hyväin-töiden?
Niin, vaikk' eivät uskokaan:
Näkeväthän halki öiden
minun jäävän juomalaan.

Vanhaa kaapuain — he sanoo —ruumiinverhona en kanna:leilin kätkö se on mulle,uskon muka viiniin vaan.

Turhaan tiedoistas ja töistäs,kirjanoppinut, sa kerskaat!Entiset ja tulevatkinmäärättiin jo ennaltaan.

Viini tuoksuu, viini viehtää,taittuos siis täyteen

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net