» » » Phaidra: 5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä

Phaidra: 5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä

Phaidra: 5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä
Author: Racine Jean
Title: Phaidra: 5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä
Release Date: 2014-01-18
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 26 March 2019
Count views: 38
Read book
1 2 3 4 5

The Project Gutenberg EBook of Phaidra, by Jean Racine

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Phaidra 5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä

Author: Jean Racine

Translator: Eino Leino

Release Date: January 18, 2014 [EBook #44699]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PHAIDRA ***

Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen

PHAIDRA

5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä

Kirj.

RACINE

Suom. Eino Leino

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1907.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö.

HENKILÖT:

 Theseus, Aigeuksen poika, Ateenan kuningas.
 Phaidra, Theseuksen puoliso, Minoksen ja Pasiphaen tytär.
 Hippolytos, Theseuksen ja amazonien kuningattaren Antiopen poika.
 Arikia, prinsessa Ateenan kuninkaallisesta suvusta.
 Theramenes, Hippolytoksen opettaja.
 Oinone, Phaidran imettäjä ja uskottu.
 Ismene, Arikian uskottu.
 Panope, Phaidran seuranainen.
 Sotilaita.

Tapahtumien paikka on Troizen, kaupunki Peloponnesoksella.

Esitetty ensimmäisen kerran Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä
Helsingissä 26 p. lokak. v. 1906.

Henkilöt: Theseus — Axel Ahlberg; Phaidra — Katri Rautio; Hippolytos
— Evert Suonio; Arikia — Helmi Lindelöf; Theramenes — Emil Falck;
Oinone — Kirsti Suonio; Ismene — Helmi Tähtinen; Panope — Aino
Vasarainen. — Ohjaus: toht. Jalmari Hahl.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

1:NEN KOHTAUS.

Hippolytos. Theramenes.

HIPPOLYTOS.Tein päätökseni, Theramenes: lähden.Troizenin jätän epäilyksen tähden,mi mua kalvaa. Ah, ma punastunjo pitkää täällä toimettuutta mun!Kuus kuuta poissa ollut taatto on,en tiedä, alla minkä auringon,en, mitkä heittää häntä hyrskyt, vahdot.

THERAMENES.Hakea mistä, herra, häntä tahdot?Jo vuoksi pelkosi tuon oikeimmanuhmailin Isthmoon kahden meren vimman,kyselin, tutkin teitä Theseuksenvirroilta kuolon, mailta manan uksen;on tiedusteltu Elis, Tainaros,myös meri, minne sammui Ikaros.Mit' enää toivot? Mikä ilman-alavois olla isäs piilopaikka sala?Kenties ei taattos itse tahdokaan,salasta hän ett' ilmi saatetaan?Kenties, sill'aikaa kuin on tuska meillä,hän tyynnä kulkee lemmen lehtoteillä,tuo urho, uutta vartoin suudelmata…

HIPPOLYTOS.Ma pyydän: kuninkaalle kunniata.Hän jättänyt on erheet nuoruuden,ei enää orja halpain kahletten.Jos on hän, on hän yksin Phaidran vanki,ei kateensyitä enää hälle hanki.Hakien häntä seuraan tehtäväänija pääsen täältä, missä pyörtyy pääni.

THERAMENES.Ah, mistä asti paikkaa pakenet,kuss' elit lapsuuspäivät herttaiset,miss' unohdit sa myöhemminkin tovinAteenan humut sekä loistot hovin.Salaisen vaaras, murhees tietää soisin.

HIPPOLYTOS.Tuo onnen aik' on mennyt. Kaikk' on toisin,siit'asti kuin sai seutuun rauhaiseentuo tytär Minoon Ja Pasiphaen.

THERAMENES.On tuttu mulle tuskiesi syy:se Phaidra on, mi tääll' on onnes kyy,tuo turman emintimä. Tuskin näkihän sun, maanpakolaiseks kun jo teki.Mut tylsä on jo tutkain vaimon vihan,mi sua etsi, ellei poikki ihan.Ei tarvis lie sun vuoksi naisen huolla,mi kuoleva on taikka tahtoo kuolla;on sairas Phaidra, outo häll' on tauti,ei elostaan, ei auringosta nauti;kutoa kuinka vois hän vaaraa sulle?

HIPPOLYTOS.
Vihansa heikko pelon syy ei mulle.
Ma vihollista toista pakenen,
Arikia on nimi armas sen,
tuon meille turmaa tuovan heimon jatko.

THERAMENES.
Sinäkin — kuinka? — häntä vainoatko?
Rikkoivat veljet, viaton on sisar,
tuo hertas, vaikka veren julman pisar.
Vihaatko syyttömiä sulojansa?

HIPPOLYTOS.
Jos vihaisin, en karttais katsettansa.

THERAMENES.Syyn oikean sun pakoos selitänkö?Tuo jumal-ylväs Hippolytos, hänkö,mies lemmen kahlehisin taipumaton,isänsä erheen valtaan vaipumaton,nyt Aphroditen alammainen oisko,tajuta Theseuksen virheet voisko?Uhraatko muiden kuolevaisten tapaanjo lemmen alttarille tahtos vapaan?Rakastat, prinssi?

HIPPOLYTOS. Mitä lausut mulle?Mun tunnet, aatoksein on auki sulle,tää sydän ylväs, ylenkatseellinen, —sen oisko häpeää nyt sykkiminen?Imetti amazoni-äiti mun,sain hältä mielen kovan, karaistun;mut myöhemmin, kun vartuin mieheksi,ihastuin, tuntiessa itseni.Niin kiinnyit minuun, niin sa kerroit tarunminulle taatostani, tuiman, karun;vereni hehkui, sydän sykki tulta,kun kuulin sankartyöt ma suuret sulta.Kuvasit urhon mulle miekkoineen,mi korvas maailmalle Herakleen,mi pedot tappoi, rosvot rankaisi,luut Peripheteen hajan heittelija Kreta huurui Minotauroon verta,Prokrustes, Kerkyön sai koston kerta.Mut haastoit myöskin hämärämmät työt,halujen päivät, lemmen vienot yöt,Helenan ryöstön, vanhempainsa vimman,ja itkut Periboian ihanimman.Nimeä monta muuta, perhosia,tuon liekin liedon kaikki polttamia;hylätty Ariadne, saaren tytti;ja vihdoin Phaidra, joka urhon sytti.Sa muistat, usein kesken kertomasisua pyysin säästämään jo sanojasi;tuon halvan poistaa öisin puolen toisentarusta tahtonut ma miehen moisen.Ieskö sama nyt mun sortaisko?Niin alas jumalat mun murtaisko?Työt uljaat puhdistaa voi Theseuksen,mut mitkä mulle soisi puolustuksen?Isäni suuren ansioita vaillaen saa myös rikkoa ma taaton lailla.Mut jos mun sentään täytyis lannistua,Arikia ei varmaan voita mua.Muistaisi enkö iki-estettä,mi meidät erottaa? Ah, tiedät sä:ei koskaan sulhoa suo murheiselleisäni Pallantidein sisarelle,hän vaaraa säikkyy veren syyllisen;sen tappaa tahtoo kanssa sisaren.Ei syty liekit hälle lempeät,ei koskaan leimua hääkynttilät.Hänetkö naisin taaton mieltä vastaan?Isänkö yllyttäisin vasten lastaan?Lemmenkö huumaan hukkuis nuoruuspäivät?

THERAMENES.Jos löi sun hetkes, järkisyyt pois jäivät.Suloja neien jos et ennen nähnyt,sun Theseus on näkeväksi tehnyt.Isäsi vihaamana viatontuo impi sulle kahta kalliimp' on.Miks säikkyä myös valtaa kainon lemmen?Siveä miks ei maistaa heelmä hemmen?Ei tuosta kauan soimaa omatunto;nuo kahleet kantoi Herakleenkin kunto.Ket' ei ois Aphrodite hillinnyt?Sa itse, missä olisit sa nyt,jos ain ois Antiope Theseukselleniin ollut kylmä kuin sa rakkaudelle?Mut miks tää korska kaunopuheisuus?Tunnusta: rinnassas on tunne uus,et enää ylpeänä ohjaa sanyt vaunujasi meren rannoilla,et enää ratsun vaahtisuuta suista,Poseidonin et taidetta sa muista.Harvemmin huudoistamme kaikuu korvet,ei orhit korsku, pauhaa metsätorvet,on summa silmäsi: sa lemmit varmaan,käsissä kärsit salakaihon karmaan.Arikianko antaut ikävähän?

HIPPOLYTOS.
Hyvästi. Lähden isää etsimähän.

THERAMENES.Sa etkö Phaidraa aio nähdä ennenkuin lähdet?

HIPPOLYTOS.
             Aion: hänet nään pois mennen.
Se hälle kerro! Tuoss' Oinone on.
Mut minkä tuo hän uuden turmion?

2:NEN KOHTAUS.

Hippolytos. Theramenes. Oinone.

OINONE.Voi, prinssi, tuska saapuu tulvanaan!On kuningatar kuolemaisillaan.Yöt päivät turhaan tutkin taudin kyytä,hän kuolee syliini, ei virka syytä.Sielunsa sekasorto ijäinenei salli hälle rauhaa vuotehen.Hän tahtoo päivään ja hän välttää seuraa,hulluus ja myrsky mielessänsä meuraa.Hän tulee.

HIPPOLYTOS. Näköni ei mieluinenhänelle, säästän häitä tuskan sen.

3:S KOHTAUS.

Phaidra. Oinone.

PHAIDRA.Jääkäämme tähän! Voima pettää mun;en jaksa; jalka horjuu, kompastun.Valosta kaikkivallan auringonmun huienneet jo silmäterät on.Ah. (Istuu.)

OINONE.
    Itkuni jos sulle lohdun lainais!

PHAIDRA.
Kun ei nää korut, vaatteet niin mua painais!
Ken kaikki solmiten nää kutrit vaivan
on nähdä viitsinyt tuon turhan aivan?
Mua kaikki painaa, kaikki sortaa, murtaa.

OINONE.Toiveesi kaikki toisiansa turtaa!Sa itse tahdoit äsken kaunistaitaja muistain aikojasi autuaitahalasit taivaan nähdä, nähdyks tulla.Nyt piiloon, pois on jälleen mieli sulla;valoa vihaat, jota etsit juuri.

PHAIDRA.
Poloisen perheen peritaatto suuri,
Sa, jonka tytär oli kantajani,
jok' ehkä punastut mun murhettani,
Aurinko, näen nyt sun viime kerran.

OINONE.
Tää eikö haihdu hulluus hetken verran?
Täytyykö aina mun — ah, kauhistusta! —
sun nähdä kolkuttavan kuolon usta.

PHAIDRA.
Oi, miks en istu metsäin siimeksessä!
Ma milloin tomun pöyhkän pöllytessä
nään vaunut vierivät ja ratsaan raisun?

OINONE.
Kuin?

PHAIDRA. Ällös kuulko kieltä vaimon vaisun!Mitä ma lausuin? Kunne kulki järki?Sen multa julmat jumalat nuo särki.Oinone, katso, kuinka punastun:suon liioin häpeääni nähdä sun,jo silmä täyttyy tuskan kyynelillä.

OINONE.Vaitolo vaivas enentää. Ah, milläsun saisin sanoin huojentamaan huolet!Et kuule meitä, käsihimme kuolet.Tahdotko päättää päiväs kukkivaiset?Mi myrkky sulta surmas riemut maiset?Kolmasti varjot langenneet jo ovat,siit' asti kuin sai unta vaivas kovat;kolmasti koittanut on päivä mailla,siit' asti kuin on ruumiis ruokaa vailla.Mi hirmun päätös hurmaa sydäntäsi?Mill' oikeudella kiusaat itseäsi?Elämän vallat, jumalat, näin polet,myös petät puolison, min oma olet,ja lapsesi, nuo varmaan onnettomat,jos ikeen oudon alle syökset somat.Sa muista: mennen heiltä mullan alle,suot toiveet toisen äidin kantamalle,veresi vainoojalle ylpeälle,pojalle amazoni-äidin, hälle,min nimi…

PHAIDRA.
Ah!

OINONE.
    On Hippolytos.

PHAIDRA.
                   Hurja!
Mi sana huuliltasi pääsi nurja!

OINONE.Vihani syystä syttyy: mielelläinsuon, että sanaa tuota säikyt näin.Siis elä! voimas olkoon lempi, viha!Siedätkö, että Skytha-äidin lihasun sortaa lapses, veres armahimman,jumalten heimon, Hellaan ihanimman?Mut pian! Joka hetki tappaa sun.Nopeesti tuoni tempaa tuiretun.Terästä tarmos, viel' on aika, palaaviel' elos liekki, vaikka riutuu salaa.

PHAIDRA.
Jo paloi liioin liekki syyllinen.

OINONE.
Min tunnet rinnassasi rikoksen?
Min teon synkän olet tehnyt kerta?
Ei kätes vuoda viatonta verta.

PHAIDRA.
Taivaalle kiitos, käsi puhdas on.
Josp' oisi sydän yhtä tahraton!

OINONE.Mik' auennut on eessäs aatteen nieluniin syvä, että kauhistuu nyt sielu?

PHAIDRA.
Jo kyllin haastoin. Säästä loppu mulle!
Ma kuolen ennen kuin sen virkan sulle.

OINONE.
Siis kuole kurjaan, synkkään vaiteloon!
Mut käsi muu sun silmäs sulkekoon.
Vaikk' onkin elos enää varjo vaan,
sua ennen tahdon tulla tuonelaan.
Tuhannet tiet vie vainajitten tupaan;
lyhimmän löytää sieluni, sen lupaan.
Oh, julma olet! Mua epäiletkö?
Kun synnyit, sylissäni maannut etkö?
Sun tähtes heitin heimon, synnyinmaan.
Ah, näinkö uskollisuus palkitaan!

PHAIDRA.
Ma pelkään kiivautta poves polon.
Sa vapiset, jos murran vaitiolon.

OINONE.Mik' oisi suru mulle suurempikuin että kuolet eessä silmäni?

PHAIDRA.Vähemmän kuole en, jos tiedät syyni,mut syyllisempänä.

OINONE. Ma olen tyyni,en kiivastele. Mutta pyydän kauttajokaisen itkun, joka tuskan tautta,min tähtes kärsin: puhu, vaivas sano!

PHAIDRA.
Sa tahdot niin: siis kuule!

OINONE.
                            Muut' en ano.

PHAIDRA.
Ah, mistä alan? Mitä lausun sulle?

OINONE.
Sun epäilykses loukkaus on mulle.

PHAIDRA.
Kuink' onkaan julma lemmen jumaluus!
Mik' emolleni tuosta onnettuus!

OINONE.
Unohda nuo! Vaitolo ijäinen
Sen muiston kätkeköhön murheisen.

PHAIDRA.Ah, Ariadne, sisar raukkani,rakastit: rakkaus sun hylkäsi.

OINONE.
Miks muistat murheita nyt ainoastaan?
Miks nouset tänään koko vertas vastaan?

PHAIDRA.Tään olen veren synkän viime pisar,kurjempi kuollessain kuin äiti, sisar.

OINONE.
Sa lemmit?

PHAIDRA.
           Tunnen lemmen tuskapäät.

OINONE.
Siis ketä?

PHAIDRA. Kohta hirmukuilun näät:ma lemmin… ah, ma pelkään, värisennimeä tuota.

OINONE.
             Kenen?

PHAIDRA.
                    Jaksa en. —
Tuo prinssi, vainoomani verisemmin…

OINONE.
Jumalat! Hippolytos!

PHAIDRA.
                     Häntä lemmin.

OINONE.
Vanhurskas taivas! Hyytyy hurme suonen.
Voi, kauhua! Voi, sukukuntaa tuonen!
Voi, rantaa rikoksen! O, tuulta turman,
mi tänne toi sun, lietsoi hurjan hurman!

PHAIDRA.Mun tautini on vanha. Tuskin tullutAigeuksen pojan vaimoks olin; hullutpoiss' oli haaveet, onni omanani;Ateena silloin näytti sortajani.Punastuin, kalpenin tuon ylvään nähden;sekoittui järkeni tuon seijaan tähden;mun huikes silmäni, mun kuivui kieli,ruumiini paloi, hiljaa hiilui mieli.Ma tunsin Aphroditen voimassansaja tuskat, vaivat veren vainoomansa.Lepytin häntä uhrein suitsuvin,tein temppelin, sen, koito, koristin,näin löytäväni järjen menneen luulin,kun huusin taivahia valjuin huulin.Ah, turhaan! valjennut ei itkun ilta.Ma hukkaan poltin uhrit alttarilta;kun kuolemattomia rukoelin,ma mielikuvaani vain kumartelin;kun suitsutin, ma häntä muistin yhä,kun teurastin, vuos hälle hurme pyhä.Ma kartoin häntä. Hänet löysin mistä?Ah, kauhistusta! Taaton piirtehistä,mun puolisoni! Pojalle ma paloin!Niin häntä vihdoin vihaamaan ma aloin.Maanpakoon ajaa hänet tahdoin tuolta,siks teeskentelin julmaa äitipuolta,ja pojan, jota lemmin, ihailin,kodistaan, isästänsä irroitin.Hengähdin taas, Oinone; järki palassen poissaollen, jota sydän halas,ja kätkein ijäisiä ikäviäma avioni vaalin hedelmiä.Oi, turhaa, turhaa! Oikku kohtalon!Troizeniin toi mun tahto puolison,sorean täällä taas näin sortajani,taas aukes haava tuores rinnassani.Syö enää rakkaus ei mieltä multa,siell' asuu itse Aphrodite. Tultahän lietsoo synkkää. Syyni tähden kuolen,käyn kätkemähän tuonen tuolle puolenvihani, lempeni ja kurjan elon,mi mua häpäisee. Nyt tiedät selon.En kyyneleitäs vastustaa ma voinut,siks olen vaivani nyt vaikeroinut.En kadu. Et nyt enää soimaa sinä,jos valmistelen manan matkaa minä,et enää turhaan kutsu takaisinsäentä, joka sammuu tuskihin.

4:S KOHTAUS.

Phaidra. Oinone. Panope.

PANOPE.On, valtiatar, murheen viesti mulla,mut sentään täytynee sen ilmi tulla.Jo kuolo voittanut on voittajanki:on puolisosi Manan valjun vanki.

OINONE.
Sa mitä lausut?

PANOPE. Tää on ilmoitus:ei koskaan enää palaa Theseus.Laivoilta, jotka tänne kynti vanan,on Hippolytos saanut kuolon sanan.

PHAIDRA.
Ah!

PANOPE. Uutta valtiasta valitaan.Pojastas toiset tahtoo kuninkaan,taas toiset, unohtain lait valtionäänestää poikaa Skytha-puolison.Saa ystäviä myöskin Pallaan suku,Arikian ei pieni äänten luku.Ateena kiistää, monet hankkeet hautuu.Jo Hippolytos matkaan valmistautuu,on vaara, että kaiken valloittaahän kansan mielen, joka aaltoaa.

OINONE.On kuningatar viestin kuullut. Hänon punnitseva tietos tärkeän.

5:S KOHTAUS.

Phaidra. Oinone.

OINONE.Sua enää pyytänyt en päälle maan.Sua seurata ma tahdoin tuonelaan,siit' estämään sua äänt' ei ollut mulla.Mut kuulet: uus on elon pakko sulla.On onni vaihtunut, tuo vaihtelija:kuningas kuollut on. Sen täytä sija!Sun elää täytyy! Poika sull' on sorja,jos elät, valtias, jos kuolet, orja.Jos kuolet, häll' ei hädän turvaa missään,ei lohtua, jos kärsii kyynelissään,ja syyttäin lemmetyyttä äidin omanon soipa pilviin huuto viattoman.Siis elä! Nyt on tuntos tuska turha,ei lempes enää lemmen toisen murha,on kuollut Theseus, on rikki liitto,tuo liekkis uuden rikos turman-siitto.Voit Hippolytoksen nyt nähdä sa,ei enää hän nyt kammoksuttava,syytönnä hänet nähdä voit. Kentiesivihasi tuntien nyt taipuu miesituo korska. Perintönsä on Troizen,sa hänet liitä tuumaan yhteiseen;pojalles, tietää hän, näät laki soine muurit ylväät, jotk' Athene loi.Te samaa nouskaa vihollista vastaan:Arikia teit' uhkaa ainoastaan.

PHAIDRA.No niin, sun neuvoasi tottelen;jään elämään, jos elää jaksanen,jos äidinrakkaus voi liekkimäänpuhaltaa hiilet polon hengen tään.

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

1:NEN KOHTAUS.

Arikia. Ismene.

ARIKIA.
Mua Hippolytos hyvästellä anoo?
Mua etsii, vartoo hän? Ken sitä sanoo?
Ismene, erhettynyt lienet kai?

ISMENE.Sen kuolo Theseuksen aikaan sai.Pian vastahasi rientää kaikkialtasydämet, päässeet inhan ikeen alta.Arikia on vihdoin vapaa, Hellaanpian kaiken polvistaa hän oikeudellaan.

ARIKIA.
Siis kaikki käynyt onko huhun mukaan?
En enää orja ois, en vihattukaan?

ISMENE.Sua vainoomast' on laannut sallimus,luo veljeis henkein käynyt Theseus.

ARIKIA.
Seikkailu mikä hälle tuotti turman?

ISMENE.Käy puheet kummat syystä suuren surman.Yks virkkaa: lemmen uuden liehtomanamies

1 2 3 4 5
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net