» » Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta

Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta

Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta
Author: Wallace Lew
Title: Ben-Hur: Kertomus Kristuksen ajoilta
Release Date: 2014-11-18
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 26 March 2019
Count views: 62
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 64

The Project Gutenberg EBook of Ben-Hur, by Lewis Wallace

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Ben-Hur Kertomus Kristuksen ajoilta

Author: Lewis Wallace

Translator: Aatto Suppanen

Release Date: November 18, 2014 [EBook #47393]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK BEN-HUR ***

Produced by Juha Kiuru

BEN-HUR

Kertomus Kristuksen ajoilta

Kirj.

LEWIS WALLACE

Suomensi Aatto S.

WSOY, Porvoo, 1905.

SISÄLLYS.

Ensimmäinen kirja:

 Erämaassa.
 Kolme muukalaista.
 Kreikkalainen.
 Melchior.
 Baltasar.
 Jaffan tori.
 Jerusalemin väestö.
 Josef ja Maria.
 Betlehemissä.
 Säde taivaasta.
 Kristuksen syntymä.
 Tietäjäin saapuminen.
 Herodes ja tietäjät.
 Kristus-lapsi.

Toinen kirja:

 Rooma ja Judea:
 Messala ja Judah.
 Judahin koti.
 Äiti ja poika.
 Israelilainen äiti.
 Onnettomuus.
 Vanki.

Kolmas kirja:

 Kvintus Arrius.
 Roomalainen kaleri.
 Kaleriorja.
 Toivon säde.
 Meritaistelu.
 Vapaana ja ottopoikana.

Neljäs kirja:

 Antiokiassa.
 Etsimässä.
 Rauenneet toiveet.
 Simonideen elämäkerta.
 Tutkimusretkellä.
 Dafnen metsikkö.
 Uusi toveri.
 Lähteellä.
 Koston suunnittelu.
 Palmumetsikkö.
 Mallukin selonteko huomioistaan.
 Roomalaiset juomingit.
 Arabialais-kodissa.
 Ilderimin luona atrialla.
 Ben-Hurin ihmettely.
 Baltasarin opetus.
 Haaveilua.

Viides kirja:

 Gratusta varoitetaan.
 Valmistukset.
 Järvellä.
 Kirjeen tuonti.
 Ben-Hur lukee kirjeen.
 Vaatimus.
 Tunnustettuna.
 Luvattu kuningaskunta.
 Ben-Hurin päätös.
 Ohjelma.
 Vedot.
 Kilpa-ajorata.
 Kilpailun alku.
 Kilpailu.
 Kutsu.
 Pyydyksessä.

Kuudes kirja:

 Vangitut.
 Spitaliset.
 Vanha koti.
 Rakkauden koetus.
 Amrahin uskollisuus.
 Soturi.

Seitsemäs kirja:

 Sanantuoja.
 Odottamaton kohtaus.
 Kuolemattomuus.
 Huonoa vaikutusta.
 Airut ja hänen kuninkaansa.

Kahdeksas kirja:

 Alkuselitys.
 Ben-Hurin tuomat tiedot.
 Iloisia sanomia.
 Parannettuina.
 Jerusalemiin.
 Ilman naamiota.
 Masentuneena.
 Kavallus.
 Loppu lähenee.
 Loppu.
 Katakombit.

Ensimmäinen kirja.

I LUKU.

Erämaassa.

Jebel es Zubleh on vuorenselänne, kuudettakymmentä peninkulmaa pitkäja niin kapea, että sen kuva kartalla näyttää etelästä pohjoiseen päinkiemurtelevalta madolta. Kun seisotaan sen valkopunaisilla kallioillaja katsellaan itään päin, näkyy ainoastaan Arabian hieta-aavikot,joilla Jerikon viininviljelijöitä kohtaan niin vihamieliset itätuuletovat leikitelleet aina ajan alusta saakka. Sen juuria peittää Eufratinhienontama hiekantomu. Tämä selänne on rajamuurina lännenpuolisillaMoabin ja Ammonin laitumilla, jotka ilman tätä suojamuuria olisivatkinvain osa noista itäisistä hieta-aavikoista.

Arabialaiset ovat painaneet kielileimansa kaikkeen, mitä on Judeanetelä- ja itäpuolella. Heidän kielellään on Jebel niiden lukemattomainvesipurojen isä, jotka sateen aikana juoksevat entisen roomalais-tien— nyt ainoastaan Mekkaan vaeltajain pölyisen polun — poikki jakuta etemmäs pääsevät, sitä syvemmälle kaivavat vakojansa maahan,vieden sadeajan kohisevia virtoja Jordaniin tai viimeiseen säiliöön,Kuolleesen mereen. Eräältä sellaiselta purolta, siltä, joka Jebelinlatvoilta ulottuu koillista kohti ja viimein muuttuu Jabbokin virraksi,läksi matkustavainen liikkeelle, pyrkimään aavikon ylämaihin.Kiinnitämme ensin lukijan huomiota tähän henkilöön.

Näöstä päättäen hän oli jo täyttänyt 45 vuotta. Hänen partansa, jokaaikoinaan oli ollut sysimusta, lainehti leveinä aaltoina ryntäilläja oli sieltä täältä hopean harmaa. Hänen kasvonsa olivat tummanruskeat kuin paahdettu kahvipapu, ja niitä niin paljon peitti punainenkufiyeh (joksi aavikon asujamet sanovat päähän käärittävää huivia),että ainoastaan osa niistä oli näkyvissä. Silmät, jotka hän välistänosti ylös päin, olivat suuret ja väriltään mustat. Yllä oli hänelläitämainen väljä puku, mutta sen yksityiskohtia ei käy tarkemminkuvaaminen, koska hän istui pienen teltan alla suuren valkoisen kamelinselässä.

Tuskinpa vain länsimaalainen koskaan voi haihduttaa muististaankuvaa, joka siihen jää, kun hän ensi kerran näkee aavikkomatkoillevarustetun ja sälytetyn kamelin. Tottumus, joka niin paljon vaikuttaamuissa tavattomissa kohdissa, voi tässä tuskin ensinkään muuttaatuota ensi vaikutusta. Tehtäköön vaikka monta pitkää päivänmatkaasellaisten matkustajain kanssa, elettäköön vaikka vuosikausia yhdessäpaimentolaisten kanssa, sittekin täytyy länsimaalaisen, olkoon hänmissä hyvänsä, pysähtyä katsomaan muhkean matkakamelin ohitse-astuntaa.Viehätys ei ole sen muodossa, jota ei edes mieltymyskään voi tehdäkauniiksi, ei myöskään sen liikkeissä eikä äänettömässä käynnissä. Niinkuin meri on sukua laivalle, samoin on kameli sukua hieta-aavikolle.Aavikko peittää kamelin salaperäisyyden hunnulla siinä määrin, että kunkatselemme kamelia, johtuu ajatuksemme aavikon salaisuuksiin; se sensuhteen ihmeellisyys on.

Eläin, joka nyt astui kuivaneen puron uomasta esiin, ansaitsi syystäkyllä sellaista kunnioittavaa huomiota. Sen karva ja korkeus, senruumis, jossa ei ollut liikaa lihavuutta, mutta sen sijaan runsaastijäntereitä, sen pitkä, hoikka kaula, samaan tapaan kaareva kuinjoutsenella, pää leveä silmäin kohdalta ja suippeneva turvaksi, jokamelkein olisi voinut sopia naisen rannerenkaasen; sen liikkeet,sen pitkät, kimmoiset askeleet, sen vakava ja äänetön käynti:kaikki ilmaisi sen syrialaista rotua ja Kyron aikaista sukuperää.Sillä oli tavalliset suitset, jotka peittivät yläpuolen päästätulipunaisilla, töyhdön muotoon sovitetuilla rimpsuilla ja koristivatkaulaa riippuvilla metallivitjoilla, joiden jokaisen päässä olihelisevä hopeakello; mutta suitsissa ei ollut ohjasta ratsastajalleeikä marhamintaa ajomiehelle. Eläimen selkään kiinnitetty laitosoli semmoinen keksintö, joka minkä kansakunnan keskuudessa hyvänsä,paitsi itämailla, olisi tehnyt keksijänsä kuuluisaksi. Siinä oli kaksipuulaatikkoa, molemmat lähes neljä jalkaa pitkät ja niin asetetut,että yksi riiippui kummallakin sivulla; tämän laitoksen sisä-osa olipeitetty huiveilla ja matoilla ja niin sovitettu, että kamelin isäntäsaattoi istua joko suorana tai puoli-nojallaan; koko laitoksen päälleoli kiinnitetty vihreä teltta. Leveät mäkivyöt ja satularemmit, jotkaolivat toisiinsa kiinnitetyt lukemattomilla solmuilla ja nauhoilla,pitivät tätä keksintöä vakavana paikallaan. Sillä tavalla on Kushinkekseliään pojan onnistunut tehdä mahdolliseksi kulkemisen aavikoidenauringonpaahteisilla teillä, joille häntä velvollisuutensa kutsuu yhtäusein kuin huvittelun halukin.

Kun kameli pääsi ylös sadepuron laaksosta, oli matkustaja kulkenutEl Belkan eli muinaisen Ammonin rajan ylitse. Oli aamu. Edessään olihänellä aurinko, puoleksi vielä öisten usvien peitossa. Oli edessämyöskin aavikko, ei lentohiedan alue, vaan se osa, jossa ruoho alkoiolla lyhytkasvuista ja maanpintaa peittivät granitin sirpaleet jamuut harmaat ja ruskeat kivet sekä niiden välissä kuihtuvat akaasiatja kamelinruoho-mättäät. Tammi, karhunmarjapensas ja arbutti olivatjääneet hänestä jälelle, ikään kuin ne olisivat asettuneet riviin,katsahtaneet lähteistä köyhälle aavikolle ja kauhusta kutistuenpysähtyneet.

Siihen loppui polku eli tie. Kameli näytti entistä enemmän tuntevan,että sitä huomaamatta kiiruhdettiin; se joudutti käyntiänsä, pääsuoraan kohti taivaanrantaa, suurilla sieramillaan imien ilmaa aimosiemauksin. Riipputuoli kiikkui, yleni ja aleni kuin vene aalloilla.Kuivia lehtiä rapisi paikkapaikoin kamelin jalkain alla. Ilmassatuntui välistä absintin tapaista tuoksua. Leivoset ja vuoripääskytpakenivat nopeilla siivillään ja valkoiset metsikanat juoksivatviheltäen ja kaakottaen pois matkustavaisen tieltä. Harvinaisemminkettu tai hyena joudutti kulkuansa, voidakseen turvallisen matkanpäästä tutkia rauhan häiritsijöitä. Oikealla olivat Jebelin kunnaatja niiden päällä liihoittelevana harmaa huntu, välistä purppuraanvivahtava, kunnes aurinko sille kohta tuotti sanomattoman väriloiston.Korkeimpain kukkulain ylitse purjehti leveillä siivillä korppikotka,tehden suuria kierroksia. Mutta vihreän teltan alla lepäävä mies eihuomannut mitään, ei ainakaan millään tavalla osoittanut tuntevansaseutua. Hänen silmänsä olivat liikkumattomat ja uneksivaiset. Miehensamoin kuin eläimenkin ryhti oli kuin sokean, joka ajattelematta seuraataluttajaansa.

Kaksi tuntia kameli riensi eteen päin tasaista juoksua suoraan itääkohti. Koko sinä aikana ei matkustaja muuttanut asentoansa, ei myöskäänkatsahtanut oikealle eikä vasemmalle. Aavikoilla ei mitata matkaapeninkulmittain, vaan mittoina ovat saat eli tunnit ja manzil elipysähdyspaikat; edelliset ovat noin viisitoista kilometriä pitkät japysäysvälit kuusikymmentä tai sata kilometriä. Kuormakameli, jos se onoikeaa Syrian rotua, juoksee helposti kuusitoista tai kaksikymmentäkilometriä tunnissa. Täydessä juoksussa se kilpailee tuulen kanssa.Nopeasta rientämisestä eteen päin seurasi, että maan muoto muuttui.Siellä täällä oli joku tell eli kunnas savea ja kiintonaistahiekkaa. Basaltti-pylvästen pyöreät päät seisoa törröttivät siellätäällä korkealla hiedan pinnasta, ikään kuin asetettuina vuoristonetuvartioiksi tasangolle päin. Kaikki muu oli kuitenkin hiekkaa,välistä tasaisena kuin aaltojen huuhtelema ranta, välistä kokoutuneenakaareviksi harjuiksi. Ilman laatu myöskin muuttui. Aurinko, joka nytjo oli ehtinyt yletä korkealle, oli imenyt pois kasteen ja sumun sekälämmittänyt tuulen, joka suuteli päiväteltan alla lepäävää ratsastajaa;joka taholla muutti auringon paiste maan värin loistavaksi ja vähänmaidonvalkoiseksi ja saattoi pilvet valosta välkkymään.

Kaksi tuntia kului vielä ilman lepoa ja matkan suunnan muuttumatta.Kasveja ei enää ollut ollenkaan. Hiekalla, joka oli niinkuivapintaista, että se joka askeleella särkyi ruskahdellen palasiksi,oli rajaton valta. Jebel ei enää ollut näkyvissä eikä mitään muutakaanmaan merkkiä näkynyt. Varjo, joka aikaisemmin aamulla oli seurannutratsastajaa jälestä, oli nyt siirtynyt pohjoisen puolelle ja pysyiaina hänen tasallansa. Kosk'ei täällä näkynyt sopivan levähdyspaikanmerkkiäkään, tuli matkustajan eteen päin rientäminen joka hetki yhäomituisemmaksi ja oudommaksi.

Muistettava on, ett'eipä suinkaan kukaan mielellään valitse tällaistaaavikkoa huvimatkoja varten. Elämä ja liike kulkee hieta-aavikoillasellaisia polkuja pitkin, jotka ovat kirjavanaan kuolleiden olentojenluita. Sellaiset ovat tiet lähteeltä lähteelle, kosteikolta toiselle.Sydän sykkii nopeammin vanhimmallakin sheikillä, kun hän huomaaolevansa yksin näissä tiettömissä seuduissa. Siispä se mies, jotatässä olemme seuranneet, ei suinkaan saattanut olla huviksensamatkustelemassa; hänen käytöksestään ei myöskään käynyt olettaahäntä pakolaiseksi, sillä eipä hän kertaakaan katsahtanut taaksensa.Sellaisella retkellä ovat pelko ja uteliaisuus tavallisimmat tunteet,mutta häneen ne eivät näyttäneet vaikuttavan. Kun ihmiset ovat yksin,etsivät he jotakin seuraa; koirasta tulee kumppani, hevosesta ystävä,eikä niiden hyväileminen ja rakkaasti puhutteleminen ollenkaanpunastuta. Tämä kameli ei saanut osakseen mitään sellaista ystävyydenosoitusta, ei vähintäkään hyväilyä, ei pienintäkään sanaa.

Juuri puolenpäivän aikaan kameli omasta vaistostaan pysähtyi ja päästikuuluviin tosiaankin liikuttavan valitushuudon, jolla tämä eläinlajiaina vastustaa liian raskasta taakkaa tai välistä vaatii hoitoa jalepoa. Eläimen herra heräsi ikään kuin unen horroksista täydellisestitajuamaan ulkonaiset olot. Hän veti syrjään houdahin eli riipputuolinesiriput, tarkasti auringon korkeutta ja katseli joka taholle niinhuolellisesti, että hän selvästi näytti koettavan saada selkoa,oliko hän päässyt määrättyyn paikkaan. Tyytyväisenä tarkastukseensahän hengähti syvään ja nyykäytti päätään ikään kuin sanoen: "noviimeinkin!" Heti sen jälkeen hän pani kätensä ristiin ryntäilleenäänettömän rukouksen ajaksi. Suoritettuaan sen hartausvelvollisuutensahän varustihe laskeutumaan maahan. Hänen kurkustaan kuului ääni, jotavarmaankin jo Jobin mielikkikamelit olivat kuulleet: ikh! ikh! jokaääni sisälsi eläimelle käskyn laskeutua polvilleen. Kameli tottelihitaasti kehoitusta, laskeutuessaan hiljaa ähkyen. Ratsastaja polkisitte toisella jalallaan eläimen pitkälle kaulalle ja pääsi siitähypähtämällä hietikolle.

II LUKU.

Kolme muukalaista.

Miehellä, jota riipputuolin verhot eivät enää varjostaneet, oliihailtava ruumiinmuoto, ei varsin pitkä, vaan voimakas. Päästettyäänauki silkkinauhan, joka piti hänen kufiyehiansa päässä, työnsihän rimpsuiset huivin laidat taa päin, kunnes kasvot paljastuivat;ne olivat tarmokkaat ja melkein ihan neekerin väriset. Mutta matalaja leveä otsa, kotkannenä, hiukan ylös päin nousevat silmäinnurkat,paksu, suora, karkea ja metallin tavoin loistava tukka, joka riippuimonina palmikkoina alhaalla olkapäillä asti: nämä merkit selväänosoittivat hänen kotimaansa. Sen näköiset olivat Faraot ja myöhemmätPtolemaiot; sen näköinen oli Mizraim, egyptiläisen rodun kanta-isä.Hänellä oli yllä kamis, valkoinen pumpulipaita, ahdashihainen, avoinedestä päin ja ulottuva alas nilkkaan saakka, koruommeltu kaulasta jaryntäiltä. Sen päällä oli villanuttu, jonka nimi nyt, kuten luultavastisilloinkin, on aba; tämä pitkähelmainen ja lyhythihainen päällysvaateoli sisustettu pumpuli- ja silkkikankaalla ja ylt'ympäri koristi sitätummankeltainen reunus. Jalkoja suojelivat pehmeillä nahkahihnoillasidotut sandaalit. Kamis oli vyöllä vyötetty kiinni. Erittäin huomiotaherättävää oli, ett'ei hänellä, vaikka hän olikin yksinään ja vaikkanäillä aavikoilla asuskeli leopardeja, leijonia ja melkein yhtä julmiaihmisiä, ollut minkäänlaista asetta, ei edes koukkusauvaakaan, jotakäytetään kamelia kiiruhtaessa. Meidän täytyy siis ainakin olettaa,että hän oli rauhallisilla asioilla ja että hän joko oli tavattomanrohkea taikka jonkun erityisen suojelijan turvissa.

Matkustavaisen jäsenet olivat jäykkinä, sillä ratsastus oli ollut pitkäja vaivalloinen. Hän sen tähden hieroi käsiänsä, polki kovasti jalkaaja astuskeli uskollisen palvelijansa ympäri, jonka loistavat silmät joolivat vähällä sulkeutua, osoittaen, että eläin levollisesti tyytyisiihen rehuun, jonka se jo oli löytänyt. Matkustajamme pysähtyi useinkävelystään ja tarkasteli, kädellään varjoten silmiänsä, aavikkoaniin etäälle kuin suinkin saattoi nähdä. Tarkastuksen päätyttyä hänenkasvonsa aina synkkenivät toivon pettymyksestä, tosin vain vähäsen,mutta kylliksi sen verran, että teräväsilmäinen tarkastelija olisisaattanut huomata hänen odottavan itselleen seuraa, vaikkapa ei edeltäpäin sovittuakaan. Tarkastelija olisi samalla tullut uteliaaksitietämään, mikä asia oikeastaan saattoi matkustajan siirtymään tähänpaikkaan, niin etäälle sivistyneistä seuduista.

Vaikka matkustaja oli pettynyt, hän kuitenkin peittämättä näyttiluottavan, että odotettu seura kyllä tulee. Se näkyi siitä, että hänensin meni riipputuolin luo ja sen toisesta puolikkaasta, jota hänitse oli tullessaan istuimenansa käyttänyt, otti sienen ja pienensavisen vesipullon sekä pesi kamelin silmät, kasvot ja sieramet.Samasta säiliöstä hän sitte otti puna- ja valkojuovaisen pyöreänkangaskappaleen, tukun vapoja ja tukevan kepin. Hänen vähän aikaakäsiteltyään keppiä näkyi, että se olikin taitavasti ja kekseliäästiyhteen sovitettu pienemmistä osista, jotka olivat sisäkkäin; niistähän teki itseänsä pitemmän tangon. Pystytettyään sen maahan jasidottuaan vavat viistoon sen ympärille levitti hän niiden päällekankaan ja oli aivan sanan mukaisesti kotonaan; tämä koti oli tosinpaljoa pienempi kuin emirien ja sheikkien teltat, mutta muuten kaikinpuolin samankaltainen. Riipputuolista kävi hän vielä noutamassamaton ja peitti sillä teltan lattiasta sen puolen, joka oli poispäin auringosta. Sitte hän meni ulos ja vielä kerran, entistä paljoatarkemmin ja malttamattomammin tähysti seutua. Paitsi shakaalia, jokaetäällä juoksi pitkin lakeutta, ja kotkaa, joka lensi Akaba-lahteakohti, oli aavikko yhtä köyhä elämästä kuin sininen taivaskin ylhäällä.

Hän kääntyi kamelin puoleen ja puhui hiljaisesti sanoja, joita ei juurikuulla aavikoilla: "Olemme kaukana kotiseudulta, ystäväiseni, jokapystyt kilpailemaan myrskytuulen kanssa, mutta Jumala on kanssamme.Olkaamme kärsivälliset!"

Näin puheltuaan hän otti kourallisen papuja satulanlaukusta ja pani nepussiin, joka oli varta vasten tehty sidottavaksi eläimen turpaan, janähtyään, miten mielellänsä uskollinen eläin otti vastaan ravintonsa,kääntyi hän taaskin katselemaan hietikkoseutua, joka hehkui pystyistenauringonsäteiden alla.

"Tottapahan tulevat", sanoi hän levollisesti. "Hän, joka johti minuttänne, johtaa kyllä heidätkin. Minä laitan valmiiksi virvokkeita."

Pusseista, joita kantolaitoksen sisäpuoli oli täynnä, ja pajukorista,joka samoin oli osa sen varuksista, otti hän mitä tarvitsi atrianvalmistamiseen: palmun säikeistä kudottuja lautasia, viiniä pienissänahkaleileissä, kuivattua ja savustettua lihaa, shamia eli Syrianperattuja granaattiomenia, El Shelebin taateleja ihmetyttävänsuurissa tertuissa ja Nakhilissa eli Keski-Arabian palmumetsissäkasvaneita, juustoa, samanlaista kuin Davidin "maitokakut", ja hienoakaupunkileipää. Nämä kaikki hän kantoi telttaan ja asetteli matolle.Viimeksi hän levitti ruokain päälle kolme silkkiliinaa, joita itämaidenhienotapaiset kansat käyttävät atrioidessaan polvillansa; siitä näkyi,miten monta henkilöä oli tuleva atrioitsemaan.

Kaikki oli nyt valmiina. Hän astui ulos, ja katso, etäällä idässä näkyiaavikon lakeudella tumma pilkku. Hän pysähtyi seisomaan, kuin olisiollut kiinni kasvanut; hänen silmänsä suurenivat ja hänen ruumiinsavavahti kylmästä värähdyksestä, niin kuin siihen olisi koskenutyliluonnollinen olento. Pilkku kasvoi, tuli kämmenen suuruiseksija viimein sen muoto selveni. Hetken kuluttua näkyi selvästi iso,valkoinen kameli, selässä houdah eli Hindostanissa matkoilla käytettyriipputuoli. Egyptiläinen pani kätensä

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 64
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net