Maalaiskuvia 2_ Kokoelma novelleja

Maalaiskuvia 2_ Kokoelma novelleja
Category:
Title: Maalaiskuvia 2_ Kokoelma novelleja
Release Date: 2016-03-19
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 32
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

The Project Gutenberg EBook of Maalaiskuvia II, by Väinö Kataja

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Maalaiskuvia II Kokoelma novelleja

Author: Väinö Kataja

Release Date: March 19, 2016 [EBook #51506]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MAALAISKUVIA II ***

Produced by Tapio Riikonen

MAALAISKUVIA II

Kokoelma novelleja

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.

SISÄLLYS:

 Niittymatoja hävittämässä.
 Kuva Juukujärven rannalta.
 Känsä-Topias tullikavaltajana.
 Kiusaus.
 Anttilan vanhan Iisakin parakraahvi.
 Vanhan isännän puhetta.
 Punanaamaisen rahtimiehen mielipide.
 "Tösseli".
 Eräs Amerikan kirje.
 Frans Tuiran joulukertomus.
 Mökistä mökkiin.
 Sovintoa hieromassa.
 Laura parka.
 Raitikosken Antti.
 Uusi oikeus.
 Kun Savinaista vangittiin.
 Kihloissa.
 Tilausaikana eli Kansamme hyvinvointia.

NIITTYMATOJA HÄVITTÄMÄSSÄ

Kauas Pohjan puoleenkin ilmestyi viime kesänä niittymatoja, täyttäenmaarunsa maamiesten parhaalla tavaralla: peltoketojen kauniillamannulla.

Niitä ilmestyi Ylirannan kyläänkin, jossa ei tämän polven aikana tiettymokomia syöpäläisiä olleen. Oli luettu lehdistä, kuinka ne etelämpänäsuuria vahinkoja tekivät, kuinka oli kaikkia konsteja koetettu, ettäsaataisiin ne hävitetyksi. Mutta ei ollut vielä mikään keino auttanut.Olivat maanviljelysoppineetkin kaiken ymmärryksensä yrittäneet, muttaeivätpä hävinneet madot. Oli sanottu lehdissä, että kun oikein kovastisataa, niin siitä häviävät, kuolevat ja lahoavat sinne heinän juureeneivätkä enää sikiä ainakaan sinä kesänä.

Ylirannan Niemelän kedoille, Lompalonrannalle, niitä ensiksi ilmestyi.Ne olivat laihanlaista keto- ja lyhyttä maaheinää kasvavia. Niihinensiksi ilmestyivät. Nousivatko maasta vai taivaastako tipahtivat, eitietty, mutta pelottavasti alkoivat kedot kulottua.

Lompalonrannan niitty oli aivan tien varrella, niin että kaikkiohikulkijat huomasivat niissä kedoissa niittymatojen tuhotöitä.Näkyihän niitty selvästi taloonkin, kun pirtin peräakkunasta katselietelään päin; näkyi sekin selvästi, kun sivukulkijat, olivatpa sittenjalan kulkijoita tai hevosella ajajia, osoittivat sormellaan ketoja jasanoivat… niin, mitä lienevät sanoneet… Oli sellaisiakin menijöitä,että siinä pysäyttivät hevosensa, laskeusivat alas rattailtaan jamenivät niitylle katselemaan ja tonkimaan, luultavasti nähdäkseen,minkälaisia ne niittymadot oikeastaan olivat.

Niemelän isäntä, ylpeä ja kiivasverinen Aukusti Joakim, oli pirtinperäakkunasta monta kertaa nähnyt, kuinka siinä Lompalonrannan niitynkohdalla kulkijat pysäyttivät hevosensa ja kävivät kedoille kuinjotakin hakeakseen. Ensin hän ei ymmärtänyt mistä oli kysymys, muttaihmetteli hän itsekseen, mitä noilla kulkijoilla oli tekemistä hänenniityllään, heinikkoa polkemassa. Ja nekin, jotka eivät kedoillemenneet, ne kuitenkin sivu mennessään viittoivat sinnepäin käsillään jatuntuivat selittelevän toinen toiselleen jotakin asiaa.

Jo eräänä päivänä Aukusti Joakimkin lähti Lompalonrannalle päinkävelemään… Ja nyt hänkin näki mitä hävitystyötä täällä madottekivät. Koko Lompalonranta näytti kulolta, siellä täällä piipattipystyssä jokunen juhannuksen kukka ja vankempi pilliheinä, mutta mantuoli kaikki hävinnyt…

Jopa oli tämä kummaa! Ja mistä olivat madot tännekin osanneet? — Senvuoksi ne ovat ohikulkijat tässä pysähtyneet ja katselleet ja tutkineetja nuuskineet — puheli hän itsekseen matojen hävitystyötä katsellen.— Jo ovat osanneet, kirotut, tännekin… Kyllä tässä taitaa tullakehno heinävuosi, jos noita alkaa laajemmalta levetä… Mikä ne tähänjuuri minun niittyyni opasti ensiksi… Onkohan muiden niityissänäkynyt?

Hän kumartui katselemaan, minkälaisia nuo itikat oikein olivat, silläAukusti Joakim ei ollut niitä ennen luonnossa nähnyt, kirjoitettavanoli kyllä nähnyt ja puhuttavan kuullut. Tuossa niitä näkyi olevan…hyi minkä näköisiä… mustia, limaskaisia lieroja, tuumanpituisia…tuossa muuan kiipesi mantuheinän latvaan, ja yksi kaksi oli heinäkadonnut sen nälkäiseen maaruun… Ja voi penteleitä, kuinka paljonniitä oli… Aivan mustanaan koko heinikko… Tämäpä vasta kesää on!

— Eikö niitä sitten muualla ole kuin minun niityssäni, ajatteli hänmieli karvaana. — Kun tätä pitävät kuin mitäkin kometiiapaikkaa…juuri kuin tämä olisi isännän syy… Minkä minä noille tekisin!

Hänelle juolahti yhtäkkiä paha ajatus mieleen. Hän kokoaa niitäisoon saaviin ja viepi yön aikana Herralan kedoille ja kaataakeskelle parasta heinikkoa. Herrala se aina kehui ketojaan jamaanviljelystaitoaan. Mitähän se, möhömaha, tämmöisestä apulannastaarvelisi…

Sen hän tekeekin ja aivan ensi yönä. Siinä saapi samalla kostaaHerralalle siitäkin, kun mennä syksynä haukkui hänen varsaansa, etteisaanut palkintoa varsanäyttelyssä.

Aukusti Joakim oli siinä pyllyllään, matojen vehkeitä katsellen jakostontuumia hautoen, unhottanut, että oli sunnuntaipäivä ja ettäihmisiä oli liikkeellä… Kesken mietteitänsä kuuli hän rykimistä jaaskeleita takanaan ja huomasi naapurinsa Järvelän tulevan luokseen…Häntä vähän harmitti ja koski kunniaan, kun naapurikin nyt näki,minkälaista hävitystyötä madot täällä tekivät… Tuo Järvelä olimuutenkin semmoinen joutava irvihammas ja viisastelija.

"Mutta olisitpa nähnyt tuolla Mokon kylässä, minkälaista hävitystyötäsiellä madot tekevät!" alkoi Järvelä selittää. "Siellä oli aivan jokatalon kedot ihan kuin keväällä lumen lähtiessä. Koko kylän kedotpohottivat aivan harmaalta kuin kulo. Siellä surkeaa on. Ei tämä vielämitään ole."

Aukusti Joakimista tuntui hyvältä, että oli muuallakin matoja eikäyksin hänen kedoissaan.

"Liekö noita tässä kylässä muiden niityissä kuin meidän?" kysäisi hännaapuriltaan.

"No melkein joka talossa, vaikkeivät ole ymmärtäneet tarkastaa…
Herralan Jaakonvainion kedotkin…"

"Vai on Herralankin kedoissa!"

"Onpa tietenkin. Jaakonvainion ovat syöneet, ettei ole kuin jokunenpilli pystyssä."

"No, mitä ne tästä minun niitystäni sitten syynäävät kuin mitäkinkometiaa! — Pitäköön kukin huolen omastaan."

Niin naapurit keskustelivat. Tiesi Järvelä kertoa matojen tuhotöistämuuallakin, jossa jo olivat tehneet niin suuria vahinkoja, että varmaheinäkato oli tiedossa.

"Sanomalehdissä on joka numerossa tietoja, kuinka ne hävittävätheinikoita", selitteli hän. "Monessa paikassa oli koetettu ajaavirtsaakin, että eivätkö häviäisi, mutta eivät olleet hävinneet.Agronoomitkin kuuluvat sanoneen, etteivät häviä ennenkun tulee oikeinkova, monta päivää kestävä sade, niin sitten kuolevat."

"Vai jo tuli semmonen pykälä agronoomeillekin, etteivät ymmärrä niitäviisaita neuvojaan antaa!" ilostui Aukusti Joakim, sillä hänellä olikova vastenmielisyys kaikkia agronoomeja kohtaan, jotka aina talossakäydessään pyrkivät neuvomaan ja muistuttelemaan.

"Jo tuli semmonen pykälä, ettei auta oppikaan", myönsi Järveläkin,mutta lisäsi sitten:

"Vaan se näkyy olevan varmaa, että lihavaan, timoteitä kasvavaanpeltoketoon ei se ryhdy. Siinä kun on vankkaa heinää, niin ei voimitään. Minä näin Mokon kylässä selvän esimerkin… Ja sama näkyyolevan muuallakin."

Aukusti Joakim ei ollut kuulevinaan Järvelän viimeistä puhetta, sillähänellä ei ollut yhtään timoteiketoa, arveli vain:

"Mutta kyllä tästä tulee niin huono heinävuosi, että saapi tappaapuolet elukoistaan."

"Epäilemättä. Jos sentään sateet tulisivat, niin…"

"Eivät ne enää ehtisi kasvaa…"

Siihen jäi naapureilta keskustelu, sillä he huomasivat herrasmiehenajavan polkupyörällä aika kyytiä tietä pitkin. Mutta kun pyöräilijäehti heidän kohdalleen, pysähtyi hän, laski pyöränsä tienpientareellekyljelleen ja kävi heidän luokseen. Aukusti Joakim ja Järvelä jäivätvierekkäin outoa tulijaa katsomaan, sanaa sanomatta, kumpikin miettien,että mikähän tuo on, joka tänne…

Se oli nuori agronoomi, joka maamiesseuran lähettämänä oli matkalla.Niittymatojen tuhotyötä oli hänen määrä tarkastella ja antaa neuvojaniiden hävittämiseksi. Aivan sitä varten oli hänet maamiesseuralähettänyt tännekin, kun kuulunut oli, että täälläkin olivat madotalkaneet lisääntyä. Muualla oli hän jo kulkenut, useimmatnaapuripitäjät käynyt.

"Paljon näkyy täälläkin matojen syömiä ketoja, vaan vielä enemmän niitäon muualla", sanoi hän. "Ei täällä toki ole vielä muualla näkynyt kuinlaihimmilla kedoilla… kuten tässäkin… — Teidänkö nämä kedot ovat?"kysäisi hän sitten Järvelään päin kääntyen.

"Eivät nämä minun ole. Nämä ovat tuon Aukusti Joakimin, tuon Niemelän",vastasi Järvelä ja katseli syrjäsilmällä agronoomiin.

"Eivät nämät minun ketoni ole ainoat täälläkään, jossa matoja on",sanoi Aukusti Joakim. "Herralankin Jaakonvainion ovat syöneet, etteiole kun korsia pystyssä."

"Jaha… jaha… Eikö täällä ole koetettu mitään niidenhävittämiseksi?" kysyi agronoomi.

"Minkäpä niille on ymmärtänyt. Ovat ne jotkut koettaneet ajaa virtsaa,vaan ei ole auttanut sekään", selitti Järvelä.

Mutta nyt innostui agronoomi selittämään.

"Kaikkia keinoja on koetettu etelämpänäkin, mutta eivät ole auttaneet.Mutta minä olen keksinyt keinon, jolla häviävät ja jonka keinon avullavielä tänä kesänä saa vankan rehusadon noista alastomista kedoista."

"Sitäpä minä en usko, kun juhannuksestakin on jo viikko kulunut",epäili Aukusti Joakim.

"Kummalta tuo kyllä tuntuu", arveli Järveläkin.

"Niinpä niin", sanoi agronoomi voitonvarmana. "Epäilleet ovat muutkinensiksi. Mutta oletteko ajatelleet, että kun nämä kedot auraa ja kylväärehukauraa, niin silloin häviävät madot ja syyspuoleen saapi vankankauralaihon. Sellaisen keinon minä olen keksinyt mokomille."

Hän katsoi voittoisasti Aukusti Joakimiin ja Järvelään, eivätkö
hämmästy ja sano, että sepä nyt on, kun ei tuota itse ole hoksannut.
Mutta eivät hämmästyneet eivätkä kummastelleet. Melkein päinvastoin.
Sillä Aukusti Joakim sanoi:

"Olisi se sekin. Vaan minkäs niille sitten tekee, kun ne ovat auratutja kaura kylvetty?"

"Tietysti niitetään kaura ja kuivataan haasioilla eläinten rehuksi, jase onkin voimakasta rehua, tiedän mä", sanoi agronoomi kuin että jopasekin on kysymystä.

"Niinpä tietenkin. Sen minäkin tiedän", jatkoi Aukusti Joakim. "Vaanmitäs sitten tehdään, kun on kaura korjattu?"

"Sitten tietysti kynnetään heti ja annetaan viilloksilla olla talvenyli…"

"Niin vain. Entä sitten?"

"Sittenkö? Sitten lannoitetaan ja pannaan ohran kasvuun."

"Jopahan tullaan yhteen. Vaan mistäpä riittää lanta kaikkiin matojensyömiin ketoihin?"

"Niin… tuota… tuota… Voipihan niitä jättää levähtämään", arveliagronoomi ja katseli taivaalle.

"Saattaa siitä tulla sadekin", sanoi hän sitten.

"Se on kyllä täälläkin ymmärretty, että se niille paras kuri olisi, kunauraisi ne maahan, mutta se lannan asia…" tuumaili Aukusti Joakim.

"Suo siellä, vetelä täällä", arveli Järveläkin.

He olivat keskustellessaan saapuneet tien viereen, jossa agronoomillaoli pyöränsä. Siihen oli kokoontunut ohikulkijoita, jääneet siihenodottamaan, että mitä miehiä nuo olivat, jotka Niemelän niittymaatatarkastelivat. Oli joukossa kirkosta palaaviakin.

"Puhuttiin kirkolla, että häviävät kyllä, kun virtsaa ajaa…"

"Rukoilihan se rovastikin, että säästyisivät niityt madoilta, pellothallalta…"

"Eivätpä taida rukoukset auttaa."

"Eivät ainakaan ennen… mutta jos sateen jälkeen", sanoi agronoomikuin vastaukseksi kaikille kirkosta tulijoille.

Niemelään, kotiinsa, oli Aukusti Joakim käskenyt agronoominkin tullalevähtämään, että saataisiin keskustella yhtä ja toista, mitä noillemadoille oikeastaan tekisi. Vaikka Aukusti Joakimia eivät herratmiellyttäneet, oli hänestä tämä agronoomi sentään aika hauska mies. Jakun kylällä kuului, että oli Niemelään tullut agronoomi —matoagronoomi, — joka neuvoi niittymatoja tappamaan, kokoontuiiltapäiväksi paljon kansalaisia sinne neuvoja kysymään. Tulirovastikin, sillä pappilankin kedoille oli matoja ilmaantunut.

Kova oli poru Niemelässä. Jokainen sai puhua kokemuksiaan jahavaintojaan. Mokon kylän Silvonen kertoi:

"Meillekin ilmausi siihen rantariihen luo, alimmaisen kedon mäkipäähän.Minä ajattelin, että odottakaa, vietävät, kyllä minä teidät höystän…Ja kun tuli ilta ja kaste lankesi maahan, niin minä tomahutin kylvääkoko hehdon suoloja siihen… niin kahden päivän perästä ei näkynytyhtään elävää matoa… Ja kokoontuivat siihen sitten kaiken maailmanvarekset ja söivät kaikki matovainajat suihinsa…"

"Vai tottelivat suoloja!"

"Entä minä! Kuulkaapa kuinka minä…" alkoi Kauppi selitellä. "Koko
Naattolan vainio oli matojen vallassa, ettei paljon pilliä pystyssä…
Silloin minä…"

"Minkäpä teit?" kysyttiin monella suulla.

"Minä koko karjan kedolle… lehmät, hevoset, lampaat, kaikki. Kunviikon päivät siinä polkivat ja pehnasivat… niin alkoivat madotkinmoittia, että tosi tässä taitaa olla… Ja, uskokaa jos tahdotte, nyton jo Naattolan vainiossa hyvä heinän alku eikä näy yhtään eläväämatoa…"

"Sitäpä pitää meidänkin koettaa", aikoivat useat.

Oli Niemelän Aukusti Joakim niitä miehiä, jotka viinaa "takanaan"pitivät ja silloin tällöin maistelivat hienoon humalaankin,hauskimmilleen. Ja huomattiin nytkin, että punotteli Aukusti Joakiminnaama tavallista enemmän ja tavallista puheliaampi hän oli. Ja kunkeskustelut olivat vilkkaimmillaan, huomattiin, että isäntä iski hyvinmerkitsevästi silmää jollekin tuttavalleen, iski silmää ja piipunvarrella viittasi kamaria kohden… josta toinen heti ymmärsi, mistäoli kysymys… ja sitä poistuttiin vakavina, arvellen: joo, joo… niinon…

Mutta kun Aukusti Joakim oli päässyt vähä hutikkaan, teki hänellä mielitarjota agronoomillekin, joka istui tuolla pöydän päässä ja näyttiolevan ikävissään… Jo iski agronoomillekin silmää ja viittasipiipunvarrella niinkuin muillekin. Ja heti ymmärsi agronoomikin, mistäoli kysymys, ja ulos silmäten ja koettaen näyttää vakavalta käveli hänAukusti Joakimin perässä kamariin…

* * * * *

Illalla oli agronoomilla, Aukusti Joakimilla ja kahdella muullaisännällä johtunut mieleen sama ajatus, kun hauskimmillaan humalassaolivat. Jos olisi koettaa kaataa noille madoille vähän viinaaniskaan…

Menivät miehissä Lompalonrannalle, Aukusti Joakimilla täysi pullotaskussa.

"Nyt se taitaa tulla se kieltolakikin kaiken muun hyvän lisäksi",puhkesi Aukusti Joakim sanomaan.

"Eikö mitä. Ei se meidän aikana tule. Vaan eiköhän ole viisaampaa,ettemme anna noille matorakkareille viinaa, — vaan juomme itse",arveli agronoomi.

"Niin taitaa olla. Vaan menemme tuonne Lompalonrannan latoon ja otammeryypyn. Madot kyllä häviävät itsestään."

"Aivan oikein. Madot kyllä häviävät itsestään. Ei niille muutaymmärrä."

Ja sinne kävelivät ja ladon kynnykselle istuivat.

Ja sen havainnon tekivät kaikki muutkin, että omia aikojaan ne häviävätniittymadot, ilman ihmisten apua ja rukouksia. Joutavaa on niidenvuoksi mieltään pahentaa.

KUVA JUUKUJÄRVEN RANNALTA

Laajan, asumattoman erämaan syrjässä on Juukujärvi, jonkapohjoisenpuolisella rannalla, etelään päin viettävällä törmällä, onIikka Oinaan torppa.

Kruununtorppa nimittäin. Metsiä kulkiessaan on hän tämän pienoisenjärven rannalle kerran eksyksissään joutunut pimeänä syysyönä. Silloinhän päätti tähän ruveta kruunulta torppaa pyytämään ja asettua tänneasumaan. Kaukana oli seutu kyllä muista ihmisasunnoista, — oliensimäiseen naapuriin, Kivinivan uudistaloon, rapea puoli penikulmaa,— ja kirkonkylään oli kolmatta penikulmaa.

Mutta Iikka Oinaan mielestä oli Juukujärven ympärillä hyvääviljelysmaata, ja niittyä saisi perkaamalla jänkille ja mehevilleojanvarsille.

Tuumasta toimeen. Iikka ryhtyi hommiin ja niin sai kun saikin torpanoikeudet. Metsä järven ympärillä ja laajoissa saajoissa loitompanakinoli verrattoman hyvää männikköä kuin humalamaata; se se viekoitteliIikkaakin siihen torppaa perustamaan, että jos hyvinkin pian saisitaloksi ja pääsisi sitten tuon verrattoman pulskan metsän omistajaksi.

Satuin tässä takavuonna kerran kulkemaan Juukujärven kautta, kunmatkani piti erämaata halki toiseen pitäjääseen.

Kivinivan uudistalossa opasti isäntä minua polulle ja neuvoi:

"Tästä kun kuljet ja tämä männikkökangas loppuu, niin tulee jänkkävastaan. Sitä elä lähde oikasemaan, vaan kulje sen vasemmanpuolistarantaa… ja pitäisi siinä tuntua pilkat puissa… niin tulet

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net