Satuja ja tarinoita IV

Satuja ja tarinoita IV
Category: Fairy tales
Title: Satuja ja tarinoita IV
Release Date: 2017-10-29
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 12
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 16

The Project Gutenberg EBook of Satuja ja tarinoita IV, by H. C. Andersen

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Satuja ja tarinoita IV

Author: H. C. Andersen

Translator: Maila Talvio

Release Date: October 29, 2017 [EBook #55848]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA IV ***

Produced by Tapio Riikonen

SATUJA JA TARINOITA IV

Kirj.

H. C. Andersen

Suom. Maila Talvio

WSOY, Porvoo, 1906.

SISÄLLYS:

60 Se on totinen tosi. 61 Joutsenenpesä. 62 Hyvä tuuli. 63 Sydänsuru. 64 Kaikki paikoilleen. 65 Ruokakauppiaan tonttu. 66 Vuosituhansien kuluttua. 67 Piilipuun alla. 68 Viisi hernettä. 69 Lehti taivaasta. 70 Hän ei kelvannut mihinkään. 71 Viimeinen helmi. 72 Kaksi neitsyttä. 73 Valtameren äärellä. 74 Rahaporsas. 75 Ib ja pikku Kirsti. 76 Tuhma-Jussi. 77 Kunnian orjantappuratie. 78 Juutalaistyttö. 79 Pullonkaula. 80 Viisasten kivi.

SE ON TOTINEN TOSI.

"Se on kauhea juttu!" virkkoi kana siinä päässä kylää, jossa ei tapausollut tapahtunut. "Kauheita kuuluu kanakopista! Minä vaan en uskallanukkua yksinäni tänä yönä. Onneksi meitä on useita samalla orrella!" —ja sitte hän yltyi kertomaan niin että höyhenet nousivat pystyynkanojen selässä ja kukolta meni harja vallan lysyyn. Se on totinentosi.

Mutta aletaanpas alusta! Se tapahtui kylän toisella kulmalla, eräässäkanakopissa. Aurinko laski ja kanat lensivät yöpuulleen. — Yksikanoista — hän oli valkoinen, matalajalkainen kana, munisäännöllisesti ja ansaitsi kaikin puolin kunnioitusta — kun hän pääsiorrelle, rupesi hän nyppimään höyheniään ja sattui häneltä putoamaanpieni höyhen.

"Se meni menojaan!" sanoi hän, "jota enemmän minä itseäni kynin, sitäkauniimmaksi minä vaan tulen!" Ja se oli sulaa leikkiä, sillä hän oliaina ylläpitänyt hyvää tuulta kanakopissa — muuten hän, kuten sanottu,oli erittäin kunnianarvoisa kana. Ja sitte hän nukkui.

Kanakopissa oli pilkkosen pimeä. Kanat kököttivät rinnan orrella. Sejoka istui valkoisen kanan vieressä, ei nukkunut. Hän kuuli tai olikuulematta aivan tarpeen mukaan, juuri senverran että saattoi elääsovussa ja rauhassa maailman kanssa. Mutta toiselle vierustoverilleenhänen kuitenkin täytyi puhua:

"Kuulitkos mitä tässä juuri sanottiin? En mainitse mitään nimiä, muttatäällä on kana, joka nyppii kaikki höyhenensä tullakseen kauniiksi. Josminä olisin kukko, niin kyllä häntä halveksisin."

Kanojen yläpuolella istui pöllö puolisoineen, lapsineen päivineen.Siinä suvussa on hyvät korvat ja he kuulivat joka sanan jonkanaapurikana lausui ja mulkoilivat silmillään ja pöllö-emo räpyttelisiipiään.

"Älkää te kuunnelko, mutta kuulittehan te mitä tässä juuri sanottiin.Minä kuulin sen omilla korvillani: yksi kanoista on siihen määräänunohtanut mikä sopii hänelle, että nyppii kaikki höyhenet selästään jaantaa kukon katsella."

"Prenez garde aux enfants", sanoi pöllöisä. "Kaikki ei sovi lastenkorville!"

"Kerron minä sen kumminkin naapuripöllölle! Hän on seurustelussa niinerittäin hieno ja miellyttävä!" ja emäpöllö lensi sen tiensä.

"Hu-hu! uhuh!" huhusivat he molemmat ja toitottivat sanottavansanaapurin kyyhkyslakkaan. "Oletteko kuulleet, oletteko kuulleet! Yksikana on nyppinyt kaikki sulkansa kukon tähden. Hän paleltuu, jollei joole paleltunut kuoliaaksi — uhuh!"

"Missä? missä?" kukersivat kyyhkyset.

"Naapuritalossa! Minä olen miltei omin silmin nähnyt sen! Se on milteisellainen juttu, ettei sitä sovi kertoa. Mutta totinen tosi se on!"

"Uskon, uskon joka sanan!" kukersivat kyyhkyset ja veivät uutisenkanatarhaan: "muuan kana, toiset sanovat että niitä on kaksikin, onnyppinyt itsensä putipuhtaaksi, ollakseen toisellainen kuin muut jaherättääkseen sillä lailla kukon huomiota. Se on uhkapeliä, siinäsaattaa kylmettyä ja kuolla kuumeeseen ja ne ovatkin molemmatkuolleet!"

"Herätkää! herätkää!" lauloi kukko ja lensi aidalle. Hän oli vielä ihanunen pöppörössä, mutta hän lauloi kuitenkin täyttä kurkkua: "Kolmekanaa on kuollut onnettomasta rakkaudesta kukkoon. He nyppivät itsensäputipaljaiksi. Se on ruma juttu, en suinkaan tahdo pitää sitä omanatietonani — antakaa mennä eteenpäin!"

"Antakaa mennä eteenpäin!" vikisivät yölepakot ja kanat kaakottivat jakukot lauloivat: "antaa mennä eteenpäin!" ja juttu lensi kanatarhastakanatarhaan ja palasi vihdoin viimein siihen paikkaan mistä se olilähtenyt.

"Viisi kanaa", kertoi juttu, "on nyppinyt itsensä paljaaksi. Hetahtoivat näyttää kuka pahinten oli laihtunut onnettomasta rakkaudestakukkoon. Vihdoin viimein he nokkivat itsensä verille ja kuolivat siihenpaikkaan. Suureksi häpeäksi perheilleen ja vahingoksi omistajilleen."

Se kana, jolta se pieni, irtonainen höyhen alkuaan oli pudonnut, eituntenut omaa tarinaansa, vaan virkkoi arvokkaana kanana: "minähalveksin sitä kanaa! Niitä on sellaisia! Sellaista ei pidä salata jakyllä minä puolestani teen mitä voin saadakseni kertomuksen sanomiin,että se leviää ympäri maata. Se kana ja koko sen suku ansaitsee sen!"

Ja juttu tuli sanomiin ja painettiin ja se on totinen tosi, ettäyhdestä pienestä höyhenestä lopulta voi tulla viisi kanaa.

JOUTSENENPESÄ.

Itämeren ja Pohjanmeren välillä on vanha joutsenenpesä, jota sanotaanTanskanmaaksi; siellä on syntynyt ja syntyy yhä joutsenia, joittennimi ei koskaan kuole.

Vanhaan aikaan lensi sieltä joutsenparvi Alppien yli Milanon vihreillekentille, joilla on ihana asua; joutsenparvea sanottiinLongobardeiksi.

Toinen joukko, selässä kiiltävät höyhenet, päässä uskolliset silmät,kiiti alas Bysanttiin, asettui keisarin valtaistuimen ympärille jalevitti suuret, valkoiset siipensä kilveksi suojaamaan häntä. Silleannettiin Väringien nimi.

Silloin kajahti Ranskan rannoilta hätähuuto, sillä pohjoisesta olitullut verisiä joutsenia, tulta siipien alla, ja kansa rukoili:"vapahda meitä villeistä Normanneista!"

Englannin tuoreilla, vihreillä niityillä, aavan veden varrella, seisoitanskalainen joutsen, päässä kolminkertainen kuninkaankruunu, kultainenvaltikka ojennettuna maata kohti.

Pakanat laskeutuivat polvilleen Pommerin rantamaille ja tanskalaisetjoutsenet saapuivat, matkassa ristin lippu ja paljastettu miekka.

Sanot sen tapahtuneen vanhaan aikaan.

Myöhemminkin on nähty mahtavien joutsenten lentävän pesästä.

Ilma välähti, loisto välähti kautta maailman maiden, joutsen hajoittiväkevin siivin pimentävän sumun ja tähtitaivas kävi näkyvämmäksi, seikäänkuin tuli likemmä maata; se joutsen oli Tycho Brahe.

"Niin, silloin!" sanot, "mutta nyt, meidän päivinämme!" Silloin näimmejoutsenten kylki kyljessä rientävän ihanassa lennossa. Yksi antoisiipensä liitää kultaharpun kielten päällitse ja soitto helähti kauttakoko pohjolan, Norjan tunturit kohosivat korkeammalle muinaisuudenaurinkoisessa valossa; kohina kävi kuusessa ja koivussa; pohjolanjumalat, sankarit ja jalot naiset häämöittivät metsän mustaltataustalta.

Me näimme joutsenen räpyttelevän siipiään marmorilouhosta vastaan niinettä se särkyi ja kiveen kiinnitetyt kauneusmuodot astuivat esiinkirkkaan päivän valossa ja kautta maailman nostivat ihmiset päitäänkatsellakseen mahtavia luomia.

Me näimme kolmannen joutsenen kehräävän ajatuksen lankaa, jokayhdistetään maasta maahan ympäri koko maailman, niin että sana salamannopeudella lentää kautta maiden.

Hyvä Jumala rakastaa vanhaa joutsenenpesää Itämeren ja Pohjanmerenvälillä. Yrittäkööt vain mahtavat linnut tulla ilmojen halki sitärepimään: "Se ei saa tapahtua!" Höyhenettömät poikasetkin asettuvatpiiriin pesän laidalle, olemme nähneet että ne antavat iskeä nuoretrintansa verille asti, ne iskevät kynsin ja hampain.

Vuosisadat tulevat vierimään ja yhä uusia joutsenia lentämään pesästä,joita maailma sekä näkee että kuulee, ennenkuin tulee aika jolloinhengessä ja totuudessa voidaan sanoa: "jo meni viimeinen joutsen, jokuului joutsenenpesästä joutsenlaulu."

HYVÄ TUULI.

Olen isältäni saanut parhaimman perintö-osan, olen saanut hyvän tuulen.Entä kuka oli sitte isäni? Sillä asialla tosin ei ole mitään tekemistähyvän tuulen kanssa! Hän oli hauska ja iloinen, lihava ja pyöreä, hänenulkomuotonsa ja mielenlaatunsa olivat täydessä ristiriidassa hänenasemansa ja ammattinsa kanssa. Entä mikä oli sitte hänen ammattinsa jahänen asemansa yhteiskunnassa? Niin, jos se kirjoitettaisiin japainatettaisiin heti kirjan alkuun, niin voisi tapahtua, että useat,milteipä useimmat, heti luettuaan sen laskisivat kirjan käsistään jasanoisivat, että sepä näyttää niin kauhealta, en minä sellaisestahuoli. Ja kuitenkaan ei isäni ollut mikään pyöveli eikä konna;päinvastoin saattoi hänen ammattinsa hänet usein kaupunginkunnianarvoisten miesten etunenään ja hän oli siinä aivan paikallaan,oli siinä täydellä oikeudella; hänen täytyi olla ensimäisenä, edelläpiispaa, edellä täysiveristä prinssiä — ja hän oli ensimäisenä — —hän oli ruumisvaunujen kuski!

Nyt se on sanottu! ja sen voin minä vakuuttaa, että joka näki isänikukkumassa korkealla kuolinvaunujen istuinlaudalla, yllä pitkä,kaitainen, musta viitta, päässä mustaripsuinen, kolmikulmainen hattu;ja joka vielä lisäksi näki hänen kasvonsa vilkkaina, iloisina japyöreinä kuten aurinko, sen oli mahdoton ajatella hautaa ja surua; nekasvot sanoivat: "ei se tee mitään, asiat käyvät paljon paremmin kuinluullaankaan!"

Kas, häneltä olen minä perinyt hyvän tuuleni ja tavan lähteäkävelemään hautausmaalle; ja se on erittäin huvittavaa, kun sinne vaanlähtee hyvällä tuulella, — sitte tilaan vielä lisäksi ilmoituslehteä,kuten isänikin.

En ole enään aivan nuori — minulla ei ole vaimoa, ei lapsia eikäkirjastoa, mutta, kuten sanottu, ilmoituslehteä minä tilaan, se riittääminulle, se on minusta paras lehti ja samaa mieltä oli isänikin; siitäon paljon hyötyä, se sisältää kaikki mitä ihmisen tarvitsee tietää:kuka saarnaa kirkoissa ja kuka saarnaa uusien kirjojen kautta; mistäsaa asuntoja, palvelijoita, vaatteita ja ruokaa, missä on loppuunmyyntija keneltä ovat kuluneet loppuun päivät; ja sitte siinä näkee niinpaljon hyväntekeväisyyttä ja niin paljon viattomia runoja, jotka eivätvahingoita ketään; etsitään elinkumppania; kehoitetaan tulemaan sinnetai sinne tapaamaan, noudatetaan kutsua tai ei noudateta! Kaikkitapahtuu niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti! Ihminen saattaatodella elää onnellisena ja tyytyväisenä mennä hautaan, kun pitääilmoituslehteä — ja sitte on elämän lopulla jäänyt säästöön niintavattoman komea paperikasa, että huoleti saattaa laskeutua lepäämäänpehmoisen paperipinkan päälle, jollei tahdo nukkua höylänlastuissa.

Ilmoituslehti ja hautausmaa ne ovat aina olleet mieltäylentävimpienkävelyretkieni päämääränä, ne ovat aina olleet paras kylpylaitoshyvälle tuulelleni.

Ilmoituslehden läpi saattaa jokainen aivan helposti käydä; muttalähdeppäs kanssani kirkkomaalle, menkäämme sinne kun aurinko paistaa japuut ovat vihriät! astelkaamme hautojen keskellä! jokainen hauta onkuin suljettu kirja, selkä ulospäin, jotta voisi lukea nimen, jokailmoittaa mitä kirja sisältää eikä kuitenkaan sano mitään; mutta minätunnen asiat juurta jaksain, tunnen ne sekä omasta kokemuksesta ettäisäni suusta. Kaikki ne ovat merkityt hautakirjaani ja sen kirjanolen itse tehnyt sekä huvikseni että hyödykseni; sinne ovat asiatkaikki kootut talteen ja siellä niitä on enemmänkin! Nyt olemmehautausmaalla.

Täällä, tuon valkoiseksi maalatun säleaitauksen takana, jossa kerrankasvoi ruusupensas, — se on nyt poissa, mutta murattiköynnös naapurinhaudalta pistää sinne vihriän sormensa, jotta sielläkin olisi hiukansomempaa — siellä lepää hyvin onneton mies, ja kuitenkin hän eläissäänoli hyvissä varoissa, kuten sanotaan, hän tuli hyvin toimeen ja jäisäästöäkin, mutta hän oli liian arka maailmaan, nimittäin taiteeseennähden. Hän saattoi illalla istua teatterissa ja koko sielullaannauttia esityksestä; äkkiä joutuu hän ihan suunniltaan: koneenkäyttäjäon pannut liian väkevän valon kuun molempiin sakaroihin; tai onilmaverho joutunut kulissin päälle, kun sen olisi pitänyt riippuatakana; tai on Amagerille sattunut palmupuu, Tyroliin kaktus taikorkealle pohjoiseen Norjaan pyökki. Eikö se nyt ole melkeinyhdentekevää, kuka nyt sellaisia ajattelee! Näytelmä on komedia ja sitäpitäisi katsella huvikseen. — Sitte olivat yleisön suosionosoituksetliian runsaat tai liian niukat. "Märkiä puita", sanoi hän, "eivät tahdotänä iltana syttyä!" ja hän kääntyi katsomaan mitä väkeä hänen takanaanoli ja sitte hän näki että he nauroivat paikoissa joissa ei olisipitänyt nauraa ja se harmitti häntä ja tuotti hänelle kärsimystä ja hänoli hyvin onneton ihminen ja nyt hän on haudassa.

Tässä lepää hyvin onnellinen mies, nimittäin hän oli hyvin suurta sukuaja se oli hänen onnensa, sillä muuten ei hänestä ikinä olisi tullutmitään, mutta luonnossa on kaikki niin viisaasti järjestetty, että sitäilokseen ajattelee. Hän oli kirjailtu koruompeleilla sekä edestä ettätakaa ja hän oli asetettu vieraskamariin kuten kallisarvoinen,helmiompeleilla koristettu kellonjämsä — sen takana oli aina hyvä,paksu nuora eli viransijainen, joka toimitti kaiken työn ja tekee sentänäkin päivänä monen koruompelulla kirjaillun kellonjämsän takana.Kaikki on kun onkin niin viisaasti järjestetty, että todella voi tullahyvälle tuulelle.

Tässä lepää — niin, se on hyvin surullista! — tässä lepää mies, jokakuusikymmentä seitsemän vuotta mietti hyvää sukkeluutta; hän eliyksinäistä elämää keksiäkseen sen sukkeluuden; ja vihdoin viimein hänlöysikin jotakin, joka hänen oman vakaumuksensa mukaan oli sukkeluus jahän tuli niin iloiseksi, että hän kuoli siitä, kuoli ilosta että olisen sukkeluuden keksinyt, eikä siitä sitte ollut hyötyä kenellekään, eikukaan kuullut sitä. Minä arvelen ettei se hyvä sukkeluus anna hänellerauhaa haudassakaan, sillä edellytetäänpäs nyt että se, tehdäkseenvaikutuksen, on sanottava aamiaisen aikana eikä hän vainajana yleisenkäsityksen mukaan voi tulla ihmisten ilmoille kuin sydänyön aikaan;silloin ei sukkeluus sovi siihen aikaan, ei kukaan naura, ja hän saapötkiä takaisin hautaan sukkeluuksineen päivineen. Se on surullinenhauta.

Tässä lepää hyvin saita rouva, eläissään nousi hän yöllä ylösnaukumaan, jotta naapurit luulisivat että hänellä on kissa; niin saitahän oli.

Tässä lepää neiti, joka oli hyvin hyvää sukua; aina kun oltiinseurassa, piti hänen laulaa ja hän lauloi muun muassa: "mi manca lavoca!" (minulta puuttuu ääntä). Se oli ainoa totuus hänen elämässään.

Tässä lepää neitsykäinen ihan toista maata! Kun sydämen kanarilintualkaa kirkua, pistää järki sormet korviin. Ihana immyt seisoiavioliiton sädekehän ympäröimänä —! Se on arkipäiväinen juttu — muttase on joka tapauksessa kauniisti lausuttu. Levätkööt kuolleet rauhassa!

Tässä lepää leskirouva, jolla oli suussa joutsenen joikua, muttasydämessä pöllön sappea. Hän kierteli perheestä toiseen vaanimassalähimmäisen virheitä, kuten ennen muinoin "Poliisin ystävä" kulkietsimässä katusiltaa, jota ei ollut olemassa.

Tämä on perhehauta; joka polvi siitä suvusta riippui niin lujastikiinni samassa uskossa, että jos koko maailma ja sanomalehti sanoi,että "niin se on" ja pieni poika tuli koulusta ja sanoi: "minä olenkuullut sen sillä tavalla!" silloin oli pojan tapa ainoa oikea, sillähän kuului sukuun. Ja oli se niinkin, että jos perheen kukko lauloipuoliyön aikana, niin oli aamu, vaikka yövartia ja kaikki kaupunginkellot olisivat sanoneet että on

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 16
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net