Setä Pitkäsääri

Setä Pitkäsääri
Author: Webster Jean
Title: Setä Pitkäsääri
Release Date: 2017-11-09
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 19
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 17

The Project Gutenberg EBook of Setä Pitkäsääri, by Jean Webster

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Setä Pitkäsääri

Author: Jean Webster

Translator: Tyyni Haapanen-Tallgren

Release Date: November 9, 2017 [EBook #55924]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SETÄ PITKÄSÄÄRI ***

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen

SETÄ PITKÄSÄÄRI

Kirj.

Jean Webster

Englannista ["Daddy-Long-Legs"] suomentanut

Tyyni Haapanen-Tallgren

Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1918.

Sinulle.

"Sininen keskiviikko".

Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä —se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian.Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteenrypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta olihangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihinpuuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oliopetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir",aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.

Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhinorpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainenensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten senedeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa olilevittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaansuorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huoneF, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, pitihallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerushakokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasiheidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassarivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuaspuolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.

Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsakylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestäsaakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiähermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana ainasäilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänenolemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon.Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren,rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalleharjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, jakylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.

Päivä oli päättynyt — täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi.Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensaja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiinomien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloisetpikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäinja katseli uteliaana — ja hieman surullisena — tuota vaunujenja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos.Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisiaajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hänkuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä jahöyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena,ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodinkynnyksellä kuva sumeni.

Jerushalla oli mielikuvitus — mielikuvitus, joka vielä tuottaisihänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisivaruillaan — mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedähäntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisitahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerushaei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunuttavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistäelämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka elivätelämäänsä häiriintymättä orpolapsista.

Je-ru-sha Abbot sinua tarvitaan kansliassa ja paras on että lähdet kohta!

Tommy Dillon, joka oli ollut mukana kuorossa, tuli laulellen portaitaylös ja pitkin käytävää, ja hänen loilotuksensa tuli äänekkäämmäksimikäli hän lähestyi huonetta 7. Jerusha riistäytyi irti ikkunasta jakävi jälleen kohtaamaan elämän vaikeuksia.

"Kuka tarvitsee?" katkaisi hän Tommyn laulun, äänessä terävän levotonsävy.

Mrs. Lippett kansliassa ja taitaa olla vihainen. Ah-amen!

lauloi Tommy hurskaasti, mutta hänen äänensä ei ollut kokonaanpahanilkinen. Paatuneimmassakin orpolapsessa oli myötätuntoahairahtunutta sisarta kohtaan, joka kutsuttiin kansliaan vihastuneenjohtajattaren eteen, ja Tommy piti Jerushasta, vaikka tämä väliinravistikin häntä käsivarresta ja miltei hankasi pois hänen nenänsä.

Jerusha lähti pitemmittä puheitta, mutta hänen otsallaan oli kaksiyhdensuuntaista viivaa. Hän pohti mielessään, mikä nyt oli voinutmennä hullusti. Eivätkö voileivät olleet kyllin ohuita? Olikopähkinäkaakuissa kuoria? Oliko joku naisvieras nähnyt reiän SusieHawthornin sukassa? Oliko — oi kauhua! — joku noista F-huoneenpikku enkeleistä "höystänyt" Johtokunnan Jäsentä?

Pitkässä alaeteisessä ei ollut vielä sytytetty valoja, ja kun Jerushatuli alas, oli viimeinen Johtokunnan Jäsen lähtemäisillään ovesta,joka vei porttikäytävään. Jerusha ehti saada vain aivan epämääräisenvaikutelman miehestä — ja se vaikutelma oli pelkkää pituutta. Mieshuiskutti kädellään autolle, joka odotti kaartuvassa käytävässä. Kunauto lähti liikkeelle ja lähestyi, kulkien pienen matkaa eteenpäin,niin sen häikäisevät etulyhdyt loivat hänestä kovan varjon eteisenseinälle. Varjossa näkyi hullunkurisen pitkät käsivarret ja jalat,jotka venyivät pitkin eteisen lattiaa ja ylös seinille. Se olitotisesti kuin suunnaton, huiskuttava setä pitkäsääri. [Engl.sana Daddy-Long-Legs merkitsee myöskin erästä pitkäjalkaistakovakuoriaista.]

Jerushan huolestunut ilme vaihtui nopeaksi nauruksi. Hän oliluonnostaan aurinkoinen sielu, ja oli aina tarttunut kiinnipienimpäänkin hauskutuksen mahdollisuuteen. Jos niin painostavastatosiseikasta kuin eräästä Johtokunnan Jäsenestä voi saada jotakinhupia, oli se kerrassaan odottamaton onni. Hän tuli kansliaan aivanvirkistyneenä ja astui Mrs. Lippettin eteen hymyilevin kasvoin. Hänenihmeekseen oli johtajatarkin, jollei nyt suorastaan hymyssäsuin, niinainakin huomattavan ystävällinen; hänen kasvoillaan oli miltei yhtähauska ilme kuin se, minkä hän puki ylleen vieraskäyntejä varten.

"Istu, Jerusha, minulla on jotakin sanottavaa sinulle."

Jerusha istahti lähimmälle tuolille ja odotti miltei henkeäpidättäen. Auto suhahti ikkunan ohi. Mrs Lippett katsoi sen jälkeen.

"Kiinnititkö huomiosi herrasmieheen, joka juuri lähti?"

"Minä näin hänen selkänsä."

"Hän on meidän mahtavimpia Johtokunnan Jäseniämme ja on lahjoittanutsuuria rahasummia orpokodin ylläpitoa varten. Minulla ei ole lupamainita hänen nimeänsä, hän erityisesti pani ehdoksi, että saisipysyä tuntemattomana."

Jerushan silmät hieman levisivät; hän ei ollut tottunut siihen ettähänet kutsuttiin kansliaan keskustelemaan johtajattaren kanssaJohtokunnan Jäsenten päähänpistoista.

"Tämä herrasmies on kiinnittänyt huomionsa useihin meidän poikiimme.Muistatko Charles Bentonin ja Henry Freisen? Heidät molemmat kustansikorkeakouluun Mr. — hm — tämä Johtokunnan jäsen, ja molemmat ovatkovan työn ja menestymisen avulla maksaneet takaisin rahan, jokaoli niin jalomielisesti kulutettu. Muuta maksua ei tämä herrasmieshalua. Tähän saakka hänen ihmisystävällisyytensä on kohdistunut vainpoikiin; en ole koskaan kyennyt herättämään hänessä vähintäkäänmielenkiintoa laitoksen tyttöihin, ansaitsivat he sen sitten mitentahansa. Hän ei välitä tytöistä, sen voin sanoa sinulle."

"Ei, ma'am", mumisi Jerusha, koska näytti siltä että tässä kohdenodotettiin jonkinlaista vastausta.

"Tämänpäiväisessä kokouksessa otettiin puheeksi kysymys sinuntulevaisuudestasi."

Mrs. Lippett antoi pienen hiljaisuuden seurata puhettaan ja jatkoisitten hitaalla ja rauhallisella tavalla, joka pani hänen kuulijansaäkkiä pingoittuneet hermot äärimmäisen ankaralle koetukselle.

"Tavallisesti, niinkuin tiedät, ei lapsia pidetä täällä kun he ovattäyttäneet kuusitoista vuotta, mutta sinun suhteesi tehtiin poikkeus.Olit lopettanut meidän koulumme neljätoistavuotiaana, ja koska olitsuoriutunut hyvin opinnoissasi — et aina, se minun täytyy sanoa,käytöksessäsi — päätettiin antaa sinun käydä oppikoulua kylässä.Nyt lopetat senkin, ja tietenkään ei orpokoti enää voi vastataelatuksestasi. Nytkin jo olet saanut kaksi vuotta enemmän kuinuseimmat."

Mrs. Lippett sivuutti sen tosiseikan, että Jerusha oli näinä kahtenavuonna tehnyt kovaa työtä elatuksensa puolesta ja että laitoksen etuaina oli ollut ensi sijalla ja hänen kasvatuksensa toisella. Päivinäsellaisina kuin tämäkin hänen täytyi jäädä kotiin puuhaamaan.

"Niinkuin sanoin, otettiin puheeksi kysymys sinun tulevaisuudestasi,ja päiväkirjasi tutkittiin — tutkittiin perinpohjin."

Mrs. Lippett suuntasi moittivan katseen syytettyjen penkille, javanki näytti syylliseltä, koska sitä nähtävästi odotettiin — eisiksi että hän olisi voinut muistaa mitään silmäänpistävän mustiasivuja päiväkirjassaan.

"Tietenkin olisi luonnollisin menettelytapa sinunlaisesi suhteentoimittaa sinulle paikka, jossa voisit ruveta tekemään työtä, muttasinä olet menestynyt koulussa erinäisissä opinhaaroissa; näyttääpäsiltä että edistymisesi englanninkielessä on ollut loistavaa.Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaamme, on myöskinkouluneuvoston jäsen; hän on keskustellut äidinkielen opettajasikanssa ja puhui kokouksessa puolestasi. Hän myöskin luki ääneenkirjoittamasi lastun nimeltä 'Sininen Keskiviikko'."

Jerushan syyllinen ilme ei tällä kertaa ollut teeskennelty.

"Minusta tuntuu että osoitit hyvin vähän kiitollisuutta saattaessasinaurunalaiseksi laitoksen, joka on tehnyt niin paljon puolestasi.Jollet olisi onnistunut olemaan sukkela, epäilen, tokko sinulle olisiannettu anteeksi. Mutta sinun onneksesi Mr. —, se on, tuo herra,joka äsken lähti — näyttää omaavan ylenmääräisen huumorin lahjan.Tuon nenäkkään paperin perusteella hän on tarjoutunut lähettämäänsinut korkeakouluun." [Alkukielellä college, amerikkalainenoppilaitos ylemmän koulun ja yliopiston välillä.]

"Korkeakouluun?" Jerushan silmät levisivät suuriksi.

Mrs. Lippett nyökäytti päätään.

"Hän jäi keskustelemaan kanssani ehdoista. Ne ovat tavattomat. Tuoherrasmies on epävakainen, minun täytyy sanoa. Hän uskoo että sinussaon omintakeisuutta, ja aikoo kasvattaa sinusta kirjailijan."

"Kirjailijan?" Jerushan mieli turtui. Hän kykeni vain toistamaan Mrs.
Lippettin sanat.

"Se on hänen toivomuksensa. Tuleeko siitä mitään, sen on tulevaisuusosoittava. Hän antaa sinulle hyvin runsaan koulurahan, melkeinliiankin runsaan sinunlaisellesi tytölle, joka ei koskaan ole saanutmitään kokemusta rahan käsittelystä. Mutta hän on suunnitellut asianyksityiskohtia myöten, enkä katsonut voivani tehdä mitään ehdotuksia.Sinä jäät tänne vielä kesäksi ja Miss Pritchard on ystävällisestitarjoutunut valvomaan pukuvarastosi täydentämistä. Maksu ylläpidostaja opetuksesta suoritetaan suoraan korkeakouluun, ja lisäksi saatniiden neljän vuoden aikana, jotka siellä olet, kolmekymmentäviisidollaria kuussa käsirahaa. Se tekee sinulle mahdolliseksi päästäsamaan asemaan kuin muutkin opiskelijat. Rahat lähettää tämän herranyksityissihteeri sinulle kerran kuussa ja siitä hyvästä on sinunkirjoitettava kuittauskirje kerran kuussa. Se on — sinun ei tarvitsekiittää häntä rahasta, hän ei tahdo että siitä mainitaan, mutta sinuntulee kirjoittaa kirje, jossa kerrot opintojesi edistymisestä jajokapäiväisen elämäsi yksityiskohdista. Juuri sellaisia kirjeitä kuinkirjoittaisit vanhemmillesi, jos he eläisivät."

"Nämä kirjeet on osoitettava Mr. John Smithille ja lähetettäväsihteerin kautta. Herran nimi ei ole John Smith, mutta hän haluaapysyä tuntemattomana. Sinulle hän ei koskaan tule olemaan muutakuin John Smith. Syy miksi hän tahtoo kirjeesi on se, että hänenmielestään mikään ei siinä määrin kehitä luontevaa kirjallistasanontaa kuin kirjeiden kirjoittaminen. Koska sinulla ei oleperhettä, jonka kanssa olisit kirjevaihdossa, haluaa hän sinuakirjoittamaan tällä tavalla, ja hän tahtoo myöskin seurataedistymistäsi. Hän ei koskaan aio vastata kirjeisiisi eikävähimmälläkään tavalla kiinnittää niihin huomiota erikseen. Hänvihaa kirjeiden kirjoittamista eikä tahdo saada sinusta taakkaa.Jos joskus sattuisi jotakin sellaista, joka saisi vastauksennäyttämään välttämättömältä — kuten siinä tapauksessa että sinutkarkoitettaisiin koulusta, mikä nyt toivottavasti ei sentään tapahdu— voit kääntyä Mr Griggs'in, hänen sihteerinsä, puoleen. Nämäkirjeet kerran kuukaudessa ovat ehdottomasti välttämättömiä sinunpuoleltasi; ne ovat ainoa maksu mitä Mr. Smith pyytää, niin ettäsinun tulee olla yhtä säännöllinen niiden lähettämisessä kuin josmaksaisit laskun. Toivon että kirjeesi aina ovat kunnioittaviasävyltään ja herättävät luottamusta kehitykseesi. Sinun tulee muistaaettä kirjoitat John Grier Homen Johtokunnan Jäsenelle."

Jerushan silmät etsivät ikävöiden ovea. Hänen päänsä oli kiihtymyksenhuumassa, ja hän vain toivoi pääsevänsä Mrs. Lippettin typeryyksiäpakoon ja ajattelemaan. Hän nousi ja astui kokeeksi askelentaaksepäin. Mrs. Lippett pidätti häntä kädenliikkeellä; tässä olitilaisuus saarnaamiseen, jota ei saanut jättää käyttämättä.

"Minä uskon että olet edes kunnollisesti kiitollinen tästä perinharvinaisesta onnesta, joka on tullut osaksesi? Ei monikaan tyttösinun asemassasi saa koskaan sellaista nousun tilaisuutta maailmassa.Sinun tulee aina muistaa —"

"Minä — kyllä, ma'am, kiitos. Minä luulen — jos siinä on kaikki —että minun pitää mennä neulomaan paikka Freddie Perkinsin housuihin."

Ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja Mrs. Lippett jäi katsomaan siihenleukapielet auki, saarna tulossa jo keskellä ilmaa.

MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE

215 FERGUSSEN HALL, 24 p. syyskuuta.

Rakas kiltti Johtokunnan-Jäsen-joka-lähetät-orpoja-korkeakouluun!

Täällä minä olen! Matkustin eilen neljä tuntia junassa. Se onlystikäs tunne, eikö totta? En ole koskaan ennen ollut junassa.

Korkeakoulu on suurin, hämäännyttävin paikka maailmassa — eksynjoka kerta kun lähden huoneestani. Kirjoitan sinulle kuvauksenmyöhemmin, kun pääsen hiukan selville kaikesta, ja sitten kerronmyös koulutunneista. Ne alkavat vasta maanantai-aamuna, ja nyt onlauantai-ilta. Mutta minä tahdoin kirjoittaa kirjeen heti ihan vaintutustuakseni.

Tuntuu hullulta kirjoittaa kirjeitä ihmiselle, jota ei tunne. Minustatuntuu hullulta ylipäänsä kirjoittaa kirjeitä — en elämässäni olekirjoittanut muuta kuin kolme tai neljä, niin että anna anteeksi, josnämä eivät ole vallan mallikelpoisia.

Ennenkuin lähdin eilen aamulla, oli Mrs. Lippettillä ja minulla hyvinvakava keskustelu. Hän sanoi minulle kuinka minun tulee käyttäytyälopun ikääni, ja varsinkin kuinka minun tulee käyttäytyä ystävällistäherraa kohtaan, joka tekee hyväkseni niin paljon. Minun pitää katsoaettä olen Hyvin Kunnioittava.

Mutta kuinka voi olla hyvin kunnioittava ihmistä kohtaan, jokahaluaa nimekseen John Smith? Etkö nyt voinut keksiä nimeä, jossaolisi hiukan personallisuutta? Voisin yhtä hyvin kirjoittaa kirjeitäRakkaalle Mr. Vaatenaulakolle tai Rakkaalle Mr. Ripustimelle.

Olen ajatellut sinua aika paljon tänä kesänä. Kun kaikkien näidenvuosien jälkeen joku vihdoinkin välittää

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 17
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net