» » Katinka Rabe_ Kirja lapsesta

Katinka Rabe_ Kirja lapsesta

Katinka Rabe_ Kirja lapsesta
Category:
Title: Katinka Rabe_ Kirja lapsesta
Release Date: 2018-05-08
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 60
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 14

The Project Gutenberg EBook of Katinka Rabe, by Aino Kallas

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Katinka Rabe Kirja lapsesta

Author: Aino Kallas

Release Date: May 8, 2018 [EBook #57115]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KATINKA RABE ***

Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen

KATINKA RABE

Kirja lapsesta

Kirj.

AINO KALLAS

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1920.

          Jenny von Pelisskylle
          k. Aachenissa
          ja
          Mary von Bockille o.s. von Pelissky
          k. Varsovassa

eroittamattomille leikkisiskoilleen, kahdelle kaukaiselle varjolle lapsuuden kesämaasta omistaa tämän teoksensa

tekijä.

            Eesti, Kallaste 1915
            Suomi, Helsinki 1920.

1.

Katinka Rabe syntyi Hovissa, isovanhempainsa kartanossa, hyvin isossavuoteessa, jossa olivat syntyneet, rakastaneet ja kuolleet sekä Rabetettä Fataburit. Alkujaan sen oli teettänyt hänen isänäitinsä isä,Friedrich Fatabur, itseään ja vaimoaan, inkeriläistä papintytärtävarten, ja toden teolla, tämän vuoteen mittasuhteista puhuivatFataburin vaistot. Näin juuri hän oli sen halunnut: leveäksi kuinlaivan, valmiiksi varattuna sekä elämän alkua että loppua varten,tummanpunaisesta, kiilloitetusta puusta ja lattiassa kiinni neljinvaltavin jaloin, kaksi sivupylvästä kummassakin päässä.

Ei ole yhdentekevää, kenenkä ja millaisessa vuoteessa syntyy. Ehkämajailevat edesmenneitten henget sen sijan lähettyvillä, missä kerransiirtyivät tuntemattomasta näkyväiseen ja taas takaisin. Ehkä heodottavat tilaisuutta, päästäkseen vielä kerran vastasyntyneen silminnäkemään ajallisen ihmeet ja maan neljästi vuodessa muotoaan muuttavan.

Friedrich Fataburin olisi voinut luulla vainajanakin pyrkivän kymmeneenkätkyeen, siksi monta ihmiselämää olisi tarvittu kaikkia hänensuunnitelmiaan toteuttamaan.

Hän oli vuosisadan alussa oston kautta saanut haltuunsa Hovin,rappeutuneen aateliskartanon itäisen Suomenlahden rannalla; hän semyös oli rakennuttanut Hovin nykyisen päärakennuksen, jonka nimi yhävieläkin juhlallisemmassa puheessa oli corps de logis, samoin kuinFriedrich Fatabur Hovin vanhimman asujamiston puheissa yhä kuoltuaankinoli Hovin vanha herra.

Friedrich Fataburin isännyyden alkuaikoina ulottui Mustakorpi vieläviljelyksiin saakka. Ei ollut mitään varsinaista eroa puiston ja korvenvälillä, heti puutarhasta alkoi sama sakea kuusikko, joka yhtenäainoana metsäalueena jatkui Vahvaniemeä ja Vehkasuota kohden. Rantaoli autiota korpea, virstamääriä, — viljellyistä maista, pelloista,niityistä, ihmisen askarruksesta maan kamaralla ei merkkiäkään; eiyhtäkään ihmisasumusta, ei sauhua, niin kauas kuin silmä kantoi,ainoastaan metsäisiä, ulapan sulkevia saaria ja yhtä metsäisiä rantoja.

Friedrich Fatabur käsitteli luonnonihanaa ja metsittynyttämaa-aluettaan niinkuin taiteilija löytämäänsä kiitollista aihetta:hän ryhtyi heti sitä muovaamaan mielikuvansa mukaiseksi. Ja kun hänenkaikkien uudistustensa yksinomaisena lähtökohtana oli kauneus eikäsuinkaan hyöty tai rahantulo, niin tuli Hovista muutamissa vuosissamuuan Itä-Suomen kauneimpia maahoveja.

Ensi töikseen Friedrich Fatabur revitti entisen päärakennuksen.Pietarista saapuneen ranskalaisen arkkitehdin kanssa yksissäneuvoin hän sitten laati suunnitelman kaksikerroksista, Palladiontyyliä jäljittelevää puupalatsia varten, joka kohosi kaislaisenlahden rannalle kuin mikäkin italialainen pikku palzetto. Elettiinuudestisyntyneen, voittoisan klassillisuuden merkeissä, yksin täälläjäitten keskelläkin. Friedrich Fataburin uudella keltaisella corpsde logis'lla oli päin maantietä mahtava julkisivunsa, josta leveät,avonaiset, kahden leikkitykin vartioimat portaat ja kuusi onttoa,valkoista doorilaispylvästä anastivat suurimman osan. Nämä pylväät sekäyläkerran iso puolipyörö-ikkuna näkyivät kauas kaupungista tulevallemaantielle. Rakennuksen molemmat kyljet olivat sensijaan matalat,kaari-ikkunaiset; sireeni- ja jasmiinipensaikot peittivät ne milteitykkänään.

Huonekalut tuotiin samoin suoraan Pietarista; ne olivat kaikki samaatummanpunaista puuta kuin vuodekin: suoraselkäisiä sohvia, joittenkäsinojina oli siivekkäitä leijonia, tuoleja, jotka seisoivat riveissäpitkin seiniä, päällystettyinä suurikukallisilla silkkikankailla;katosta lattiaan ulottuvia metallikoristeisia kuvastimia,kynttiläkruunuja, joissa käärmepyrstöiset joutsenet ojokauloinkannattivat kynttilöitä. Uuninvarjostimissa punoivat silkistä jahelmistä kirjaillut paimenet ja paimenettaret ruusuköynnöksiä. Itseuunit sensijaan olivat roomalais-alttareita, Foibos Apollo ohjasiniitten metalliovissa soihtu kädessä aurinkovaljakkoaan.

Friedrich Fatabur siirsi nyt kauneudenkaipuunsa riippuoksaiseenhautajaiskuusiryteikköön; hän raivautti yhdellä kertaa kartanoaympäröivästä korvesta sata tynnyrinalaa puistoksi. Hovin pinta-alaannähden se oli sulaa tuhlausta, mutta se vastasi Fataburin vaistoja:hän rakasti suuria mittasuhteita, tilaa ja laajuutta; vihasi arkea jajanosi juhlaa. Hän vähätteli maanviljelyksestä ja karjanhoidosta: häntahtoi elämälleen sopivat kehykset, ei muuta!

Puutarha muovattiin niitten kaukaisten esikuvain mukaan, jotka tähänaikaan kummittelivat jokaisen kunnianhimoisen puutarhurin näyissä, jajoitten nimet kuuluivat Malmaison ja Trianon. Akaasia-,orapihlaja- ja sireenipensaat leikeltiin muureiksi ja palloiksi, nesaivat Fataburin käskystä yhä haaveellisempia ja eriskummaisempiamuotoja, leijonien, lohikäärmeitten ja muitten tuntemattomien hirviöittenhahmon. Puiset nymfit ja amoriinit kätkivät viikunalehdettömät sulonsalehvien peittoon. Vastapäätä corps de logis'ta kohosi ihastuttavaleikkikalu, pienoiskokoinen kreikkalaistemppeli, ympyriäisenruohopyörylän päärakennuksesta eroittama, ikkuna- ja oviruudutkirjavaa, moniväristä lasia. Oven rautaruusukkeet, samoin kuinpäätyotsikon puuleikkaukset olivat Fataburin omakätistä tekoa.

Fatabur teetti nyt teitä puistoonsa. Hän raivautti niitä raivolla jarakkaudella, ikäänkuin ei olisi koskaan saanut niitä kyllin teetetyksi,itsepintaisen, pakkomiellettä muistuttavan kiihkon vallassa.Teitä kierteli pitkin rantaa, joka niemeen, joka poukamaan, niitähaarautui puiston etäisimpiin osiin, villien, jääkauden aikuistenkivijärkäleitten keskitse, aina sinne asti, missä puistoalue kuinhuomaamatta yhtyi koskemattomaan korpeen. Oli kuin Fataburin levotonkauneudenkaipuu olisi kiitänyt lehteviä teitä levähtämättä, vainhetkeksi pysähtyen vähäisissä roomalaisissa pyörötemppeleissä, joitahän sinne tänne puiston perukkoihin ja saariin rakenteli.

Fatabur oli pian kiinni uusissa suunnitelmissa. Kaikella, mihinhän ryhtyi, oli saman lyhyen, kireän jännityksen leima. Hänenmielenkiintoansa kutakin yritystä kohtaan kesti vain niin kauan, ettäse hädin tuskin ehti valmistua; hänen aivonsa olivat ylihedelmällisetja tuhlaavaiset; hänellä oli kiire. Hänen yksilöllisyytensä olivoimakas ja väkivaltainen: aineen oli taivuttava sitä palvelemaan;meren, maan ja metsän oli muutettava muotoaan, jos Friedrich Fatabursitä vaati.

Hän alkoi nyt raivauttaa leveätä maantietä Mustaankorpeen Vehkasuonympärille, keskelle synkintä korpiryteikköä ja rämeitä. Rahaa ja aikaaupotettiin uskomattomissa määrin uuteen tiehen, josta ei ollut mitäännäkyvää hyötyä. Luoja ties, mikä oli pälkähtänyt Hovin herran päähän!Hän tarvitsi muka ajotien nelivaljakolleen, ja tie raivattiin. Eikäsiinä kyllin, sen piti olla joka paikasta niin leveä, että kahdetkaleskat mukavasti voivat sivuuttaa toisensa.

Hovin corps de logis oli valmis, puisto raivattu, maantie samoin:Fatabur saattoi siis aloittaa maalaisseigneurin elämänsä. Hovissaalkoi vieraanvarainen, huvitteleva aika. Se oli alati kukkuroillaanvieraita, läheisistä naapurihoveista, kaupungista ja aina Pietaristaasti; kansainvälistä, kirjavaa seuruetta, jonka ainoana elämäntehtävänänäytti olevan humu ja ilonpito. Metsästysretket, naamiohuvit,venezialaiset illat, ajo- ja soutumatkat, puutarhajuhlat seurasivattoisiaan vaihtelevassa järjestyksessä. Siirryttiin hovista hoviin:Hovista Vonguriin, Vongurista Possuliin, Possulista Rasalahteen,Tervahoviin, Niemenlauttaan, — ja taas Hoviin.

Fatabur oli yhtä väsymätön huvien keksimisessä kuin oli ollut Hovialuodessaan; hän tarvitsi huvituksia kuten kaikki kiihkoaivoisetihmiset. Hän rakasti soittoa ja tuotti soittoniekkoja Pietarista, hänhankki Hoviin kokonaista orkesteria varten tarvittavat soittimet.Hän pani toimeen Hovin alasalissa soittajaisia, joissa itse esiintyiselloineen. Mutta hänen erikoisalansa olivat kuitenkin naamiohuvit. Hänvarusti läheisen kaupungin naamiaiset kokonaisilla juhlakulkueilla,joita viikkomääriä edeltäkäsin valmistettiin Hovissa; vankkureita japyörillä kulkevia veneitä täynnä karnevaalinukkeja, jotka Fatabur itsepaperiseoksesta muovasi ja maalasi. Fatabur rakasti kaikkea yllättävää,juhlallisen tai karkean haaveellista; hänen nukkekulkueistaan eipuuttunut mulkosilmäisiä neekerejä eikä irvisteleviä koirankuonolaisia.Nuket ajoivat pitkin maantietä viisitoista virstaa kaupunkiin, suurtenmetsästysvankkurien seuraamina, joissa istui iloisia ja kevytjalkaisiapaimenia ja paljaspovisia paimenettaria. Koko seurue palasi myöhemminmoninkertaisena Hoviin jatkamaan ilonpitoa puistossa, missä värillisetlyhdyt valaisivat lohikäärmeitten ja pallojen muotoisia pensaita, jamistä kaksi tykinlaukausta sen keräsi aterioille.

Fatabur tunsi tällaisina iltoina päänsä kevyeksi ja vapaaksi; siinä eituntunut ainaista kipunoimista ja surinaa.

Talvisin toistuivat samat retket nelivaljakoin ja kilisevin kulkusin.Mutta pahat kielet kertoivat, että Fataburin puolison, inkeriläisenpapintyttären kuoltua joku puuteriposkisista paimenimpysistä taimetsän jumalattarista harva se kerta eksyi niin kauas Hovin puistonsokkeloihin tai roomalaisiin ja kreikkalaisiin metsätemppeleihin, etteipäässyt lähtemään, ennenkuin rusosorminen Eos sen salli.

Keskellä loisteliasta ja ilakoivaa elämää kasvoi Fataburin ainoa tytärDorothea. Kuusivuotiaana oli hänellä jo pietarilainen soitonopettaja;hän sai vitsaa, kun ei kyennyt lyhyillä sormillaan ottamaan oktaaveja;silloin hän eräänä iltana suurella mielentyyneydellä kynäveitselläyritti katkoa vasemmasta kädestään sormien väliset jänteet! Ranskaaopetti hänelle mademoiselle Gaudillion, tanssia herra Bräutigamlähikaupungista; kahdeksanvuotiaana hän puhui viittä kieltä. Samanavuonna hän ensi kertaa esiintyi alasalin soittoilloissa, soittaenMozartin fantasiasonaatin; hänen mustia, korville kiharrettujahiuksiaan piteli ohut kultavanne. Läsnäolijoitten taputuksiin hänvastasi syvällä, herra Bräutigamin opettamalla niiauksella; senjälkeen hän pääsi nukkumaan. Kuulijat olivat haltioissaan; ei kukaanaavistanut, millä hinnalla oli saatu kehittymään tämä varhainen,hämmästyttävä taituruus. Fatabur yltyi tyttärensä menestyksestä; hänenrakkaudessaan Dorotheaan oli samaa täydellisyyden intohimoa, kutenkaikissa hänen suunnitelmissaankin. Hän vaistosi lapsessa harvinaisenelämäntarmon, velvollisuudentunnon ja kunnianhimon, ja hän käytti näitäominaisuuksia, pakoittaen hänet aamusta iltaan sormiharjoituksiin.

Dorothea kasvoi siis pienestä pitäin pilatuin hermoin; toisaalta ylenhemmotteleva, toisaalta ylen ankara kasvatus teki hänestä oikullisen,vallanhimoisen, mutta hyvin lujatahtoisen olennon; hänen kauneutensapuhkesi ensimmäiseen kukoistukseensa jo kahden- kolmentoista vanhana.Hän oli siro, pienirintainen, kaula yhtä leveä kuin kasvot, nenähienosti käyrä, silmät tummat ja ylpeät.

Fataburin maahovielämää kesti jonkun vuoden, joitten kuluessa Dorotheaehti täysi-ikäisyyden rajalle; sitten tapahtui perinpohjainen muutos.Ei kuitenkaan aivan äkkiä, vaan vähitellen. Friedrich Fataburissa alkoiilmaantua raskasmielisyyden oireita, jotka yhä tihenivät. Hän alkoimuuttua tuiki välinpitämättömäksi entisiin mielihaluihinsa nähden,mikään ulkonainen ei enää piankaan merkinnyt hänelle mitään, hänalkoi laiminlyödä maatilaansa, puistoansa, rakkaita temppelejään janaamiaishuvejaan, yksin soitto-iltojaankin. Häntä alkoi kyllästyttääihmisten seura, hän vetäytyi yhä enemmän yksinäisyyteen. Hän laiminlöikutsuja eikä vastannut niihin vieraspidoilla; vähitellen lakattiinhäntä kutsumastakin. Hänen aivojensa kiihkotila sensijaan jatkui yhä,vaikka toisella tavoin: se etsi uusia muotoja.

Hänen halunsa luoda oli kiihkeämpi kuin koskaan ennen, mutta häntuhlasi sen kaikenlaisiin muille käsittämättömiin yrityksiin. Kahdenvuoden aikana hän kasvihuoneessaan koetti saada syntymään mustaaruusua; hän tuotti ulkomailta tummimmat ruusut, mitä käsiinsä sai,mutta muunnokset olivat aina sittenkin mustanpuhuvia, eivät milloinkaansysimustia; lopulta hän kokeili keinotekoisilla väriruiskutuksilla.Kyllästyttyään ruusuihin ja värivivahduksiin, hän sisustutti itselleenkylkirakennukseen täydellisen työpajan, jossa oleili päiväkaudet.Sähkökokeilut olivat paraikaa muodissa, samoin lasipuhallus; FriedrichFatabur kokeili kummallakin. Hänen onnistui vihdoin saada aikaan pienikeksintökin: uusi laji lasisia kumupohjia soittokoneita varten!

Tämä menestys pöyhistytti häntä; hänen aivoissaan syntyi sama unelma,mikä niin monesti on askarruttanut samanlaisia huonotasapainoisiaaivoja kuin hänenkin: hän tahtoi luoda ikiliikkujan. Ikiliikkuja —omasta voimastaan, omasta pakostaan liikkuva, kuten aurinkokunnat jatähdet, ikuisesti itsensä uudistava, itse oman voimansa ja liikuntansalähde! Siihen mahtuisi Friedrich Fataburin koko rauhattomuus, jokaarmotta ajoi häntä takaa yhdestä yrityksestä toiseen, se muuttaisihänen levottomuutensa liikkeellepanevaksi voimaksi. Ihmisensammumatonta halua toteuttaa, ilmaista itseään, elää kauemmin kuinelää… Tässä se olisi kaikki, toteutuneena — ikiliikkujassa.

Fatabur vietti tästälähin yönsäkin työpajassaan. Hän liitti yhteen jataas irroitti pyöriä, vipuja ja koneenosia, takoi metallia, puhalsilasia, keitti sulattimessa seoksia, joitten tarkoitusta ei kukaanmuu aavistanut kuin hän itse. Hänen niskansa punerti vahvasti niinäaikoina, kuten aina, kun jokin tuuma sai hänet täysin valtoihinsa,veri ruokki runsaasti aivoja. On hyvin mahdollista, että hänelle,viisikymmenvuotiaalle, nyt ikäänkuin yhdellä kertaa peloittavanaselvisi kaikkien yritystensä katoava turhuus. Mitä oli kaikki, mitä hänoli saanut aikaan? Maa kantoi hänen, Friedrich Fataburin, leimaa, vainniin kauan, kunnes kasvaisivat umpeen tiet, jotka hän oli raivauttanut;hänen rakentamansa palzettot ja temppelit kätkivät itseensä lahoamisenidun; hänen maalaamainsa karnevaalinukkien kohtalo oli joutua virumaanvinneille. Kokonaiset pilvet puutoukkia, koiperhosia, ruosteen jahomeen itiöitä odotti vain aikaansa, tuhotakseen hänen elämäntyönsä.Kerran oli hänestä oleva jäljellä vain metallikirjaimet sellonvarressa. Ikiliikkuja sensijaan, — kaikkien aikojen perpetuummobile, — se oli samaa kuin elää ikuisesti.

Fataburin kamppailu kesti viikkoja ja kuukausia. Se oli sitkeä jaepätoivoinen, kuten elävän yksilön kapina kuolemaa, hävitystä jaunhoitusta vastaan. Mutta eräänä päivänä kuului kylkirakennuksentyöpajasta hirveätä melskettä, särkyvän lasin ja metallin rusketta.Fatabur oli suurella sepänmoukarillaan yhdellä kertaa ruhtonut rikkikaikki tekeleensä sekä koko työpajan sisustuksen palkeista alkaen.Kaikki oli turhaa. Yksilön oli kadottava.

Fataburin nähtiin astuvan yläparvekkeelle; hän jäi seisomaan sinne,metsästyspyssy kädessä. Ukkospilvi oli juuri Hovin kohdalla, ei ollutkahta sekuntia salaman ja jyrinän välillä.

Friedrich Fatabur alkoi tähdätä muodottomaan pilvivyöryyn, laukaistapyssynsä aina heti salaman iskettyä. Se oli outo ja kaameakilpa-ammunta. Kysymys, vastaus, kysymys, vastaus. Ihminen, maanasukas, kysyi luojaltaan tarkoitustaan, minuutensa kohtaloa, ja pilvientakaa tuli vastaus. Rankkasateesta huolimatta kerääntyi koko Hovin väkipuutarhaan, naiset siunailivat, paha riivasi herraa! Mutta yläkerranavonaisessa ovessa, Fataburin takana, seisoi hänen ainoa tyttärensäDorothea, kultavanne mustien hiuksiensa ympärillä. Fatabur tähtäsi jaampui; kun pyssyn panos loppui, latasi hän uudelleen. Vastaa, sielläylhäällä! Vastaa, jos olet olemassa! Miksi olet luonut minut näinepätäydelliseksi, näin kykenemättömäksi, ja kuitenkin pannut poveenikipinän. Jos lienet luoja, täytyy sinun vihata puolinaisuutta ja janotatäydellisyyttä. Minä uhmaan sinua. Minä kysyn sinulta tulella.

Näytelmää kesti neljännestiiman verran, jolloin ukkosen mahti alkoiheikentyä, ikäänkuin Fatabur olisi pakoittanut sen vaimentumaan. Hänampui viimeisen panoksensa, heitti pyssyn ja meni sisään. Dorotheaistui yläsalin etäisimmässä nurkassa. Fatabur kulki hänen ohitseen jakatsahti häneen; hänen raukeissa silmissään välähti. "Musta ruusu!" hänsanoi ja silitti Dorothean mustaa, kiiltävää päälakea. "Musta ruusu?"hän sanoi vielä kerran hellästi, nöyrästi. Dorothea ei liikahtanut.Hänen ohuitten huultensa puristus oli luja kuin aikaihmisen.

Tämän tapauksen jälkeen oli Fataburin sisäinen tarmo murtunut, ja hänenolemuksensa hajanaisuus ja levottomuus yltyivät yhä. Hänen liikkuvahenkensä, joka aina ajoi jokaista aatetta takaa kyllääntymiseensaakka, jonka aina täytyi kustakin ajatuksesta, nautinnosta, tuskastapuristaa viimeinenkin pisara hekumaa tai kipua tai sisältöä, tekikuin täysikäännöksen. Hän oli tullut vakuutetuksi ajallisen elämänkatoavaisuudesta, mahdottomuudesta luoda itselleen iäisyyttä maanpäällä. Hänen sielunsa kääntyi tähtiä kohden joka merkityksessä.

Hän antautui nyt astrologiaan. Hän hankki itselleen kokonaisenkirjaston astrologisia ja salatieteellisiä teoksia, hän tutkiSwedenborgia, hän asetteli itselleen ja tyttärelleen Dorotheallehoroskooppeja ja kuulusteli tähdistä tulevaisuutta. Ihmiset alkoivatepäillä hänen järkeään. Hän antoi Hovin viljelykset lampuodin haltuun,hän astui enää tuskin jalallaan puistoon, hänen monet metsätemppelinsärappeutuivat, ja suurta Vehkasuota kiertävää tietä käyttivät vainlampuodin halonhakkaajat, tuodessaan puita Mustastakorvesta, ollen senainoat ajomiehet; se kasvoi umpeen, ja Mustanjoen kevät-tulva hävittisiitä osan.

Loppuikänsä

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 14
Comments (0)
Free online library ideabooks.net