» » Ennustus y.m. novelleja

Ennustus y.m. novelleja

Ennustus y.m. novelleja
Category:
Title: Ennustus y.m. novelleja
Release Date: 2018-11-28
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 56
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

The Project Gutenberg eBook, Ennustus y.m. novelleja, by ArthurSchnitzler, Translated by Tellervo Laurila

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Ennustus y.m. novelleja

Author: Arthur Schnitzler

Release Date: November 28, 2018 [eBook #58374]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA***

E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen

ENNUSTUS Y.M. NOVELLEJA

Kirj.

ARTHUR SCHNITZLER

Suomentanut

T. L.

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.

SISÄLLYS:

Ennustus.
Redegondan päiväkirja.
Uusi laulu.
Gabriel vainaa.

Ennustus.

I.

Lähellä Bozenia, pienellä kukkulalla, aivan metsän peitossa jamaantielle näkymättömänä on vapaaherra von Schotteneggen pieni linna.Eräs ystäväni, joka jo kymmenen vuotta on asunut Meranissa lääkärinäja jonka minä syksyllä siellä jälleen tapasin, oli esittänyt minutvapaaherralle. Vapaaherra von Schottenegg oli silloin viidenkymmenenvuoden vanha ja harrasti monenlaisia taiteita. Hän sävelteli hieman,soitti hyvin viulua ja pianoa, eikä piirustanutkaan huonosti. Muttavakavimmin oli hän nuoruudessaan harjoittanut näytelmätaidetta.Kerrottiin, että hän aivan nuorena pari vuotta oli salanimelläkierrellyt ympäri valtakuntaa näytellen pienillä näyttämöillä.Isän jatkuva vastustus, lahjattomuus vai huono onniko lie ollutsyynä, joka tapauksessa oli vapaaherra kyllin ajoissa luopunuttältä uralta ja saattoi vielä ilman pahempaa myöhästymistä antautuavaltion palvelukseen valiten esi-isiensä toimialan, jolla hän sittenmyös useita vuosikymmeniä vaikutti uskollisesti, vaikkakin ilmaninnostusta. Mutta hänen heti isänsä kuoltua erotessaan virasta tuskinneljänkymmenen vuoden vanhana ilmeni, millä rakkaudella hän yhä olikiintynyt nuoruutensa taideunelmiin. Hän laitatti Guntschnavuorenrinteellä olevan huvilansa kuntoon ja kokosi sinne, varsinkin kesälläja syksyllä, yhä laajenevan seurapiirin herroja ja naisia, jotkaesittivät kaikenlaisia helppoja näytelmäkappaleita tai eläviä kuvia.Hänen vaimonsa, joka oli vanhasta tyroolilaisesta porvarisperheestä,ja jolla ei ollut mitään todellista harrastusta taiteisiin, katseliviisaana ja mieheensä sydämellisen ystävyyden siteillä kiintyneenätämän mielitoimia pienellä ivalla, joka muodostui kuitenkin sitähyväntahtoisemmaksi, kuta enemmän vapaaherran mieliteot hankkivathänen omalle seuraelämänkaipuulleen tyydytystä. Linnassa vierailevaseurapiiri ei ehkä ankaran mittakaavan mukaan arvosteltuna ollutmikään valioseura. Mutta sellaisiakaan vieraita, jotka syntyperänsä jakasvatuksensa takia olivat taipuvaisia säätyennakkoluuloihin, ei seurankirjavuus loukannut, sillä se oli täysin ymmärrettävä sen taiteenkannalta, jota täällä harjoitettiin. Sitäpaitsi poisti vapaaherrallisenperheen nimi ja asema kaikki epäluulot. Monien muitten joukossa, joitaminä en enää muistakaan, tapasin minä linnassa erään nuoren kreivinInnsbruckista, rakuunaupseerin Rivasta, erään kenraalin rouvineenja tyttärineen, operettilaulajattaren Berliinistä, Bozenilaisenlikööritehtailijan kahden poikansa kanssa, parooni Meudoltin, jokasilloin oli juuri palannut maailmanmatkaltaan, erään eläkettä nauttivanhovinäyttelijän Bückeburgista, leskikreivitär Saiman, joka nuorenatyttönä oli ollut näyttelijätär, tyttärensä kanssa, ja tanskalaisentaidemaalari Petersenin.

Itse linnassa asui vain muutamia vieraita. Toiset asuivat Bozenissa,toiset taasen eräässä vaatimattomassa majatalossa, joka oli alhaallatien risteyksessä ja josta kapeampi tie johti linnaan. Muttailtapäivisin oli koko seura tavallisesti kokoontuneena linnaan, jasilloin pidettiin, usein entisen hovinäyttelijän, toisinaan myösvapaaherran johdolla, joka itse ei milloinkaan näytellyt, myöhäiseenyöhön saakka harjoituksia, aluksi nauraen ja leikkiä laskien, muttavähitellen yhä vakavammassa hengessä, kunnes näytäntöpäivä oli lähellä,ja esitys tapahtui ilmasta, mielialasta, valmistuksista, ja kappaleensisällöstä riippuen joko metsänreunassa olevalla niityllä linnanpuutarhan takana tai linnan pohjakerroksessa olevassa salissa, jossaoli kolme suurta kaariakkunaa.

Kun minä ensi kerran kävin vapaaherran luona, ei minulla ollut muutatarkoitusta kuin viettää hauska päivä uudella paikkakunnalla uusienihmisten seurassa. Mutta miten se nyt sitten kävikään, kun näin vainilman päämäärää ja täysin vapaana kiertelee maailmaa, ja sitäpaitsikun iän yhä karttuessa ei ole mitään suhteita, jotka voimakkaamminvetäisivät kotipuoleen, suostuin minä vapaaherran pyyntöön ja jäinsinne pitemmäksi aikaa. Päivästä tuli kaksi, kolme ja enemmänkin, janiin asuin minä, omaksi ihmeekseni, myöhäiseen syksyyn saakka ylhäällälinnassa, missä minulle eräässä pienessä tornissa oli valmistettuhyvin hauska huone, josta oli näköala laaksoon. Tämä minun ensimäinenoleskeluni Guntschnavuorella on jäävä minulle aina mieluiseksi jahyvin rauhalliseksi muistoksi huolimatta iloisesta elämästä siellä jakaikesta hälinästä ympärilläni, sillä minä en seurustellut kenenkäänvieraan kanssa muuta kuin sivumennen, ja vietin sitäpaitsi suurenosan aikaani yksinäisillä metsäkävelyillä vaipuneena ajatuksiin jatyösuunnitelmiin. Ei sekään seikka, että vapaaherra kohteliaisuudestaesitytti erään minun kirjoittamani pienen kappaleen, häirinnyt minunoleskeluani siellä, sillä kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiotasiihen, että minä olin tekijä. Pikemminkin muodostui tämä ilta minullemitä hauskimmaksi elämykseksi, sillä tämä esitys vihreällä nurmikolla,vapaan taivaan alla toteutti erään vaatimattoman nuoruuteni unelmanyhtä myöhään kuin odottamattakin.

Vilkas elämä linnassa laimeni vähitellen, sillä useimpien niittenherrojen loma, joilla oli toimi, oli loppunut, ja lähistölläasuvat tuttavat kävivät vain harvoin linnassa. Nyt vasta tulinminä läheisempään suhteeseen vapaaherraan ja huomasin hänessähämmästyksekseni enemmän itsearvostelukykyä, kuin taiteenharrastajillatavallisesti on. Hän oli täysin tietoinen siitä, että se, mitä hänenlinnassaan harjoitettiin, ei ollut muuta kuin korkeampaa lajiaseuranäytelmää. Mutta koska hän ei elämässään ollut voinut päästäpysyvään ja vakavaan suhteeseen rakastamaansa taiteeseen, niin tyytyihän siihen hohteeseen, mikä aivankuin etäisyydestä tullen valaisilinnan teatteriharrastuksia, ja iloitsi sitäpaitsi siitä, että täälläei ollut jälkeäkään nähtävissä siitä moninaisesta kurjuudesta, mikäikäänkuin kuuluu ammattimaiseen teatteri-elämään.

Eräällä kävelyretkellämme kertoi hän ilman vähintäkääntungettelevaisuutta tuumastaan saada kerran esittääulkoilmanäyttämöllään kappale, joka olisi rakennettu silmällä pitäenrajatonta tilaa ja luonnollista ympäristöä. Tämä huomautus antoivauhtia eräälle tuumalle, jota jo kauvan olin mielessäni hautonut, jaminä lupasin vapaaherralle täyttää hänen toivomuksensa.

Pian senjälkeen matkustin minä pois.

Jo seuraavan kevään alussa lähetin minä vapaaherralle ystävällisinsanoin edellisen syksyn ihanien päivien muistoksi erään kappaleen,mikä varmaankin vastasi hänen vaatimuksiaan ja toiveitaan. Vapaaherravastasi kohta kiittäen ja kutsui minut sydämellisesti seuraavanasyksynä luokseen. Kesän vietin minä vuoristossa ja alkusyksystä kylmänilman tultua matkustin Gardajärvelle, ajattelematta ollenkaan sitä,että olin aivan lähellä vapaaherra von Schotteneggin linnaa. Niin,minusta tuntuu nyt, että siihen aikaan olin kokonaan unohtanut tuonpienen linnan harrastuksineen ja touhuineen. Silloin sain minä 8. päiväsyyskuuta vapaaherralta kirjeen, joka oli lähetetty Wienistä jälkeeni.Hän ihmetteli siinä sitä, etten ollut antanut itsestäni mitääntietoja, ja ilmoitti, että 9 päivä syyskuuta esitetään minun keväällälähettämäni kappale ja että minä en millään muotoa saisi olla silloinpoissa. Vapaaherra vakuutti, että etenkin lapset, jotka näyttelevätkappaleessa mukana, tuottaisivat minulle erikoista huvia ja että heitäei enää mitenkään voinut estää harjoituksen jälkeenkin juoksentelemastaympärinsä sievissä puvuissaan ja näyttelemästä kedolla. Pääosaa — näinkirjoitti hän edelleen — tulee näyttelemään hänen sisarenpoikansaherra Franz von Umprecht, jonka suoritettavaksi osa monien vaiheittenjälkeen oli joutunut, ja joka — niinkuin vapaaherra otaksui minunvielä hyvin muistavan — edellisenä vuonna avusti vain kaksi kertaaelävissä kuvissa, mutta joka nyt kuulemma osotti erinomaisianäyttelijälahjoja.

Lähdin heti matkalle, tulin illalla Bozeniin ja saavuinesityspäivänä linnaan, missä vapaaherra ja hänen puolisonsa ottivatminut ystävällisesti vastaan. Tapasin siellä muitakin tuttavia:eläkettänauttivan hovinäyttelijän, kreivitär Saiman tyttärineen, herravon Umprechtin ja hänen kauniin rouvansa; sitäpaitsi metsäherranneljäntoista vuotiaan tyttären, jonka oli lausuttava proloogikappaleessani. Iltapäiväksi odotettiin paljon vieraita ja illannäytäntöön piti tuleman yli sata katsojaa, ei ainoastaan vapaaherranpersoonallisia tuttavia, vaan myöskin ympäristön asukkaita, joillatänään, niinkuin usein ennenkin, oli näytäntöön vapaa pääsy. Sitäpaitsioli täksi kerraksi hankittu pieni Bozenilaisista ammattisoittajistaja muutamista taiteenharrastajista kokoonpantu orkesterikin, jonkapiti soittaa eräs Weberin alkusoitto ja vapaaherran itsensä säveltämävälisoitto.

Päivällispöydässä oli mieliala hilpeä, herra von Umprecht näyttiminusta vaan hiljaisemmalta kuin muut. Aluksi en ollut häntä enäämuistaakaan ja minusta näytti, että hän katsoi minua hyvin usein,joskus ystävällisesti, joskus taasen arasti, kuitenkaan sanomattaminulle sanaakaan. Vähitellen tuli hänen kasvojensa ilme minulletutummaksi, ja äkkiä muistin minä, että hän viime vuonna eräissäelävissä kuvissa oli istunut munkin puvussa shakkipöytään nojaten.Kysyin häneltä, muistinko oikein. Hän tuli kysymyksestäni melkeinhämilleen; vapaaherra vastasi hänen puolestaan ja huomautti sittenhymyillen sisarenpoikansa vasta huomatuista näyttelijälahjoista. Herravon Umprecht nauroi omituisesti itsekseen, katsoi sitten äkkiä minuunaivankuin meillä olisi ollut yhteinen salaisuus, mikä minusta tuntuihyvin omituiselta. Mutta sitten hän taasen vältti minuun katsomasta.

II.

Kohta päivällisen jälkeen olin vetäytynyt huoneeseeni. Seisoin siinäjälleen avonaisen ikkunan ääressä, niinkuin niin usein viime vuonnakinolin tehnyt, ja nautin ihanasta näköalasta päivänpaisteiseen laaksoon,mikä jalkojeni juuressa lepäsi kapeana, mutta etäämpänä vähitellenleveni, lopuksi kokonaan avautuen, niin että kaupunki kaikkineympäristöineen mahtui siihen.

Vähän ajan perästä koputettiin ovelle. Herra von Umprecht astui sisään,jäi oven suuhun seisomaan ja sanoi hiukan hämillään: "Pyydän anteeksi,että häiritsen." Sitten astui hän lähemmäksi ja jatkoi: "Mutta kunhanolette neljännestunnin ajan minua kuunnellut, niin olen aivan varmasiitä, että pidätte tuloani täysin oikeutettuna."

Pyysin herra von Umprechtia istumaan, mutta hän ei huomannut sitä, vaanjatkoi vilkkaasti edelleen: "Minä olen nimittäin mitä ihmeellisimmällätavalla joutunut Teille kiitollisuuden velkaan ja tunnen nyt olevanivelvollinen Teitä kiittämään."

Kun minä luonnollisesti en voinut luulla muuta, kuin että hännäillä sanoillaan tarkoitti osaansa näytelmäkappaleessani ja kunhänen sanansa sen vuoksi tuntuivat minusta liian kohteliailta, niinyritin minä niitä torjua. Mutta herra von Umprecht keskeytti minutheti: "Te ette voi tietää, mitä minä sanoillani tarkoitan. Saankopyytää Teitä minua kuulemaan?" Hän istuutui ikkunalaudalle jalatristissä, ja, koettaen näyttää niin rauhalliselta kuin mahdollista,alkoi hän: "Minä olen nyt tilanomistaja, niinkuin Te ehken tiedätte,mutta aikaisemmin olin minä upseeri. Ja tuohon aikaan, kymmenenvuotta sitten — juuri tänään kymmenen vuotta sitten — tapahtuiminulle se ihmeellinen seikka, jonka varjo tavallaan minua on tähänpäivään saakka seurannut, mutta joka tänään nyt Teidän kauttanne,vaikkakin tietämättänne ja tahtomattanne, on saava ratkaisunsa.Meidän välillämme on nimittäin salaperäinen yhdysside, joka teillenähtävästi on yhtä selittämätön kuin minullekin; mutta Teidän pitääainakin saada tietää sen olemassa-olosta. — Rykmenttimme oli siihenaikaan eräällä syrjäisellä puolalaisella paikkakunnalla. Huvituksenaoli, paitsi virkatehtäviä, mitkä eivät suinkaan aina olleet kyllinrasittavia, ainoastaan juominen ja peluu. Sitäpaitsi oli jokaisellaedessä se mahdollisuus, että pitäisi jäädä vuosikausiksi sinne, jakaikki eivät kyenneet tyynellä mielellä kestämään tätä lohdutontaelämää. Eräs minun parhaista ystävistäni ampui itsensä, kun olimmesiellä kolmatta kuukautta. Ja toinen tovereistani, joka ennen oliollut mitä hauskin upseeri, rupesi äkkiä kovasti juomaan, tuli rajuksija pahapäiseksi, melkein mielisairaaksi ja joutui jostakin syystärettelöihin erään asianajajan kanssa ja menetti virkansa. Komppanianipäällikkö oli naimisissa ja tuli, en tiedä syystäkö vai syyttä, niinmustasukkaiseksi, että hän eräänä päivänä heitti rouvansa ikkunastaulos. Rouvalle ei ihme kyllä tullut mitään vahinkoa; mies kuolihulluinhuoneessa. Eräs kadeteistamme, joka siihen asti oli ollut hyvinkiltti, vaikkakin erikoisen typerä nuorukainen, sai yhtäkkiä päähänsä,että hän ymmärsi filosofiaa, rupesi tutkimaan Kantia ja Hegeliä jaopetteli pitkiä kappaleita heidän teoksistaan ulkoa, aivan niinkuinlapset aapista. Minä puolestani taas en tehnyt muuta kuin ikävöitsin,ja niin hirmuisesti, että minä monena iltana sängyllä levätessänipelkäsin tulevani hulluksi. Kasarmimme oli kylän ulkopuolella, jossaoli korkeintaan kolmekymmentä hajallaan olevaa mökkiä; lähin kaupunki,jonne viipyi runsaan tunnin ratsastamalla oli likainen, inhottava,pahalta haiseva ja juutalaisia täynnä. Pakosta täytyi meidän joskusolla heidän kanssaan tekemisissä — hotellinomistaja oli juutalainen,kahvilanisäntä ja suutari samoin. Voitte kai arvata, että me kohtelimmeheitä mahdollisimman loukkaavasti. Me olimme erikoisen ärtyisiänäitä ihmisiä kohtaan, siitäkin syystä, että eräs prinssi, joka olirykmentissämme majurina, tervehti juutalaisia erityisen kohteliaasti,piloillaanko vai myötätunnosta, sitä en tiedä, ja suosi sitäpaitsiaivan erikoisen huomattavalla tavalla rykmenttimme lääkäriä, jokasilminnähtävästi oli juutalaista sukuperää. Minä en luonnollisestikertoisi tätä Teille, jollei juuri tämä prinssin oikku olisi saattanutminua yhteen sen ihmisen kanssa, joka oli määrätty vaikuttamaan niinsalaperäisellä tavalla Teidän ja minun väliseen suhteeseen. Se oli erässilmänkääntäjä, paloviinajuutalaisen poika läheisestä puolalaisestakaupungista. Hän oli ollut nuorena poikana eräässä kaupassaLembergissä, sitten tullut Wieniin ja oli joskus oppinut joltakinmuutamia korttitemppuja. Omin päinsä kehitti hän sitten taitoaanyhä edelleen, opetteli tekemään kaikenlaisia uusia taikatemppujaja tuli siinä vähitellen niin taitavaksi, että hän saattoi lähteämaailmaa kiertämään esiintyen menestyksellä varieteenäyttämöillä jayhdistyksissä. Kesällä tuli hän aina kotikaupunkiinsa vanhempiaantervehtimään. Hän ei koskaan esiintynyt siellä julkisesti, ja minä näinhänet ensi kerran kadulla, jolloin hänen ulkonainen ilmestyksensä hetiherätti huomiotani. Hän oli pieni, laiha ja parraton, ja näytti silloinolevan noin kolmenkymmenen vuoden iässä, ja hän oli puettu vuodenaikaannähden naurettavan hienosti: hänellä oli musta pitkätakki, päässäkiillotettu sylinteri ja hyvin korea liivi; aurinkoisina päivinä olihänellä tummat silmälasit nenällään.

"Eräänä iltana istui meitä viisitoista tai kuusitoista upseeriaillallisen jälkeen Kasinolla pitkän pöydän ympärillä niinkuintavallisesti. Yö oli tukahuttavan kuuma ja akkunat olivatauki. Muutamat tovereistani olivat ruvenneet pelaamaan, toisetjuttelivat akkunaan nojaten, muutamat taasen joivat ja polttivatääneti. Silloin astui päivystäjä-korpraali sisään ja ilmoittisilmänkääntäjän saapuneen. Meitä tämä ensiksi hieman hämmästytti.Mutta enempää odottamatta astui ilmoitettu ryhdikkäänä sisään jalausui hieman mongertaen muutamia selittäviä sanoja, kiittäen siitäkutsusta, jonka hän oli saanut. Hän kääntyi puhuessaan prinssiinpäin, joka meni hänen luokseen ja puristi — luonnollisesti meitävain kiusatakseen — hänen kättänsä. Silmänkääntäjä piti senaivan luonnollisena asiana ja huomautti aikovansa ensiksi näyttäämuutamia korttitemppuja, jonka jälkeen hän esittäisi magnetismi jachiromantia-(kädestäennustus)näytteitä. Hän oli tuskin vielä loppuunpuhunut ennenkuin muutamat herrat, jotka eräässä nurkassa pelasivatkorttia, huomasivat, että heiltä puuttui kaikki kuvalliset lehdet:mutta silmänkääntäjän viittauksesta lensivät ne avonaisesta ikkunastasisään. Seuraavatkin taikatemput, joita hän sitten näytti, olivathyvin mielenkiintoisia ja yleensä paljon parempia kuin mitä minä tälläalalla ennen olin nähnyt. Hänen esittämänsä magneettiset kokeet olivatminusta vielä merkillisempiä. Pelontuntein katselimme me kaikki,kuinka filosoofi-kadetti nukkuvana taikurin määräyksiä totellen juoksiensin avonaisesta ikkunasta pihalle, kiipesi sitten sileää seinäämyöten katolle asti ja juoksenteli ylhäällä katon reunustaa myöten jalaskeutui lopuksi pihalle takaisin. Kun hän siinä vielä nukkuvassatilassa seisoi alhaalla, sanoi översti taikurille: 'Kuulkaas, jos hänolisi taittanut niskansa, niin minä vakuutan teille, Te ette olisilähtenyt täältä kasarmista elävänä.' Minä en milloinkaan unohda sitähalveksivaa silmäystä, jolla juutalainen tuohon huomautukseen äänetivastasi. Sitten sanoi

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Comments (0)
Free online library ideabooks.net