Alkuperäisiä kertomuksia entisiltä ajoilta I

Alkuperäisiä kertomuksia entisiltä ajoilta I
Title: Alkuperäisiä kertomuksia entisiltä ajoilta I
Release Date: 2018-12-01
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 31
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

The Project Gutenberg EBook of Alkuperäisiä kertomuksia entisiltä ajoilta I, byJohannes Häyhä

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Alkuperäisiä kertomuksia entisiltä ajoilta I

Author: Johannes Häyhä

Release Date: December 1, 2018 [EBook #58389]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ALKUPERÄISIÄ KERTOMUKSIA ***

Produced by Tapio Riikonen

ALKUPERÄISIÄ KERTOMUKSIA ENTISILTÄ AJOILTA I

Kirj.

Johannes Häyhä

Helsingissä,Suomalainen Kustannus-Oy Kansa,1911.

AINEHISTO:

Rohvessyöri.
Kupernyöri.
Lautamies.
Turha pelko.
Herrasmies.
Uskollinen kuolemaan asti.
Harakanvarpaat.

R0HVESSYÖRI.

Yhdeksännentoista vuosisadan viidennellä vuosikymmenellä osti Viipurintullikamarin päällikkö, evestiluutnantti Rafael Tavast Ilmein hovinkreivi Armfeltiltä, joka sen taas aikoinaan oli ostanut surullisenkuuluisalta kenraali Kopieffiltä, jota kansa kutsui Kapiovaksi.

Sitä ennen maksettujen rahaverojen asemesta määräsi Tavastalustalaisensa tekemään päivätöitä hoviin, kunkin veronsa ja tilustensamukaan.

"Jos talonpojat kuleksivat rahaa pyytämässä ympäri maailmaa, niinjäävät tekemättä sekä hovin, että omatkin työt. Mutta jos he työllänsäsaavat suorittaa veronsa, niin tekevät he siinä sivussa omatkin työnsäja oppivat, hovista saadulla käytännöllä, järjellisesti maataviljelemään", saneli tuo ymmärtäväinen ja kunnon isäntäalustalaisilleen.

Tavastin aikana vauristuivatkin Ilmeiläiset kaikin puolin, sekävarallisuudessa että myöskin sivistyksessä. Lukutaito nousevassanuorisossa edistyi nopein askelin, kun sinne saatiin uusi lukkari, jokasamalla oli koulumestarikin, lapsia opettamaan. Vanhoista tosin ei"konkaria" tullut, mutta hekin saivat oppia pesemään silmänsä jasiivoamaan itsensä, jota he sitä ennen eivät juuri pitäneetvelvollisuutenansa — ei ainakaan arkisina aikoina.

Muuten elämä Ilmeillä muuttui siivommaksi: juopumus, ynnä sitäseuraavat paheet jäivät vähitellen pois, kun uusi isäntä kielsialustalaisiltaan kotiviinan polton.

Tavast-herra oli ankara mies: mitä hän käski, se täytyi tehdä, ja mitähän kielsi, se piti totella, ken ei sitä totellut, se sai hauskiahavulinnaan. Eikä hän mitään ylellistä vaatinutkaan: siivollisuus jaahkeruus olivat hänen päävaatimuksensa.

Pienemmät riidat alustalaistensa kesken ratkasi herra itse, vaansuuremmissa rikkeissä saivat he mennä kihlakuntaan. Vielä nytkin,vuosikymmenien kuluttua, muistelee vanhempi sukupolvi kunnon evestiä jahänen hyviä töitään. [Evestiluutnantti Rafael Tavast kuoli Ilmeillä v.1858.]

Muiden hyödyllisten toimien ohessa laittoi evesti sunnuntaikoulunkinhoviinsa. Siinä opetettiin sisälukua, kirjoitusta, laskentoa ja laulua.Ensimältä laittoivat alustalaiset siihen lapsiansa, mutta vähitellen netippuivat pois, kun joku pahansuopa oli levitellyt sellaisia huhuja,että lapsia opetetaan sitä varten, jotta he suuriksi tultuaankelpaisivat sotapalvelukseen. Evesti tietysti julisti moisetjuorupuheet perättömäksi, mutta se ei auttanut, lapsia ei vaan laitettukouluun.

Vihdoin loppui evestin kärsivällisyys. Hän pakoitti omat palvelijansa,sekä piiat, että rengit, kouluun, ja niin jatkettiin koulun käyntiä,ensin huonommalla, sitte paremmalla menestyksellä. Palvelijat, kunolivat pakolla kouluun ajetut, eivät ensimältä tahtoneet mitään oppia,josta opettaja valitti evestille. Seuraavina pyhinä tuli herra itsekouluun ja oli siellä koko opetusajan. Se auttoi. Vähitellen kasvoiopin halu ja niin se meni eteenpäin.

Tämä olkoon kuvauksena kerrottu sen aikuisista oloista. Nyt kerronvarsinaisesta aineestani "rohvessyöristä."

Eräänä päivänä, kun evesti oli saanut postin ja vilkaillutsanomalehtiä, sanoi hän emännöitsijällensä, vanhalleVagertin-mamselille:

"Parin viikon perästä tulee meille vieraiksi minun hyvä ystäväni,professori Lönnrot, jonka minä tulin tuntemaan ollessani platsmajurinaHelsingissä. Onkos meillä juottovasikkaa, tahi jotain muuta semmoista,josta sopisi niin arvokkaalle vieraalle ruokaa valmistaa?"

"Herra evesti saa olla huoletta; kyllä minä ruasta huolen pidän, kunnäin ajalla sain tiedon", vastasi emännöitsijä.

"Professori Lönnrot lähtee runon keräysmatkalle ja hän on päättänytkäydä Ilmeilläkin. Minä kirjoitan hänelle tässä postissa, että häntulkoon minua tervehtimään. Siksi meidän pitää varustaida häntävastaanottamaan, niinkuin ylhäistä vierasta ainakin", selitti evesti.

Pian levisi tieto koko hovin palvelusväelle, että Helsingistä tuleevieraiksi korkea herra. Sisäpiika Johanna kuvitteli mielessään, kuinkahän koettaa hyvin passata tuota korkeaa vierasta ja niiata hänelleaivan uusimuotisesti, jonka tavan hän äsken oli Viipurista oppinut.Tiettävästi antaa se korkea herra hänelle suuren "juomarahan". Muttamitä hän rahalla sitte tekee, se jääköön päättämättä siksi, kun häntuumii kyökki-Miinan kanssa.

"Varmaanhan se korkia herra, joka meille tulee vieraiksi, ajaa omillavaunuillaan ja parilla, jos ei kolmella kyytihevoisella", sanoi Kustaarenki päivällistä syödessään. "Tiettävästi kun hän tulee meillepostihevoisilla, niin hän laittaa ne pois, koska hän täällä viipyyuseampia päiviä. Ja jos ei hänellä ole omaa kuskia keralla, niin pääsenminä häntä kuskaamaan joko Heponiemeen taikka Rajanotkoon, kun hänMiettilästä tulee ja jatkaa matkaansa Karjalaan. Kas sitte pojallepistetään rupla juomarahaa kouraan, niinkuin ei mitään."

"Välttäähän kun puolikin saat", vastasi renki Antti.

"Älä lörpöttele", virkkoi Kusti vihaisesti. "Eihän korkiat herratkehtaa ruplaa vähempää antaa. Muistatkos kun minä toissa kesänäkyytisin senatööriä, niin ruplan hänkin pisti minulle kouraan, vaikkasisäpiika moitti häntä saituriksi."

"Mikähän virkamies tuo korkia herra mahtanee olla, joka tulee meillevieraiksi?" kysyi hovin ruotu-ukko.

"Rohvessyöriksihän tuo karja-Tiina kuului häntä karahteeranneen, muttaminä en tiedä mikä virka hänellä sitte lieneekään. Kas, pehtoori tuleetänne, kysytäänpäs häneltä", vastasi Aapo.

Pehtoorin tultua sisään, kysyivät rengit häneltä: "mikä virkamiesrohvessyöri on?"

"Rohvessyöri on yläopiston lehtoori", vastasi pehtoori.

"Mikä se yläopisto sitte on?" kysyi Aatoltti.

"Yläopisto on korkein koulu Helsingissä, jossa papit vihitään, tuomaritja muut virkamiehet vannotetaan. Kun ei kimnaasin opettajat ketä saaoppimaan, niin laittavat he ne yläopistoon. Kas siellä sitte pojatopetetaan ja selät pehmitetään. Yläopiston opettajia kutsutaanlehtooriksi sen tähden, kun he hakevat lehdosta vitsat, joilla poikiavatsivat (pieksävät), eikä ne pelkää lyödessään, olkoon kuinka suurtenherrain poikia tahansa, ne vaan sivaltelevat", selitti pehtoori, ollentyytyväinen, kun hän oli renkejä viisaampi.

"Mutta kun yläopiston opettajia sanotaan lehtooriksi niin mikäs serohvessyöri sitte on?" kysyi Kusti.

"Ne lehtoorit jotka jaksavat ankarasti teinejä eli tutentteja, niinkuinniitä nyt sanotaan, kurittaa vissit vuodet, pääsevät vihdoinrohvessyöreiksi ja niillä on kentraalin arvo ja palkka juokseetunnittain", selitti pehtoori.

"Pieksävätköhän ne muita ihmisiä, kuin teinejä?" kysyi Aappo vähänhämillään.

"Eiköhän ne makson edestä vatkanne ketä tahansa", vastasi Aatoltti janikkasi silmää toisille.

"Ei ne sinua pieksä, ole huoletta. He ovat liian suurellisettalonpoikia kurittamaan", lohdutti pehtoori.

Hovin palvelusväeltä saivat alustalaisetkin tietää, että hoviin kohtatulee eräs korkea herra Helsingistä, jota sanotaan rohvessyöriksi. Mitäkummallisimpia juttuja alkoi liikkua rahvaan seassa rohvessyöristä.Muun muassa levisi piiskaamisjuttuja siihen määrään, että muutamatolivat jo tietävinään hovin herran kutsuneen Helsingistä rohvessyörinkurittamaan niitä alustalaisia, jotka ovat olleet niskurit, tahijättäneet päivätyönsä laimin. Varsinkin Mäkäläisen Lauri olikauhussaan, kun hän, epärehellisyytensä tautta, oli käsketty tilaltapois muuttamaan, jonka tähden hänen omatuntonsa oli levoton.

"Sitä minä en vielä tällä syöntiäni usko, että meidän herra evestiolisi niin julma, että hän Helsingistä saakka kutsuisi rohvessyörintänne ihmisiä kurittamaan. Eipäs hän itse, eikä hänen pehtoorinsa,saatikka sitte muut palvelijat, ole saaneet alustalaisia kurittaa,niinkuin Kapiovan aikana, jolloin ei huolinut olla paljon rikettäkään,kun jo sai kasakan pamppua maistaa. Muistanhan minä aivan hyvin, kunevesti meidät, isäntämiehet, ensi kerran hoviin kutsui, piti meillepuheen ja virkkoi muun muassa näin:

"Minua säälittää, että te olette olleet alaspoljettuna ja saaneetkärsiä väkivaltaa entiseen aikaan. Mutta Jumalan kiitos, nyt ovat ajatmuuttuneet. Minä tahdon teitä kohdella ihmisinä ja tehdä jokaiselleoikeutta; sillä maa on lailla hallittava, eikä väkivallalla.Koettakaa tekin puolestanne olla rehelliset ja tehdä aina oikein, niinmeidän välimme tulee olemaan aina hyvä."

"Kuinkasta hän nyt olisi ryhtynyt sellaisiin toimiin, joita hän ontähän asti inhonnut", selitteli Kermisen Samuli toisille lampuodeille.

"Enkä minäkään joutavia jaarituksia visko, että meidän herra tahtoisimeitä kurittaa", arveli Jorosen Pekka. "Mutta se voipi olla paljonmahdollista, että se korkia herra matkustelee tiedustelemassa mitenvirkamiehet täyttävät velvollisuutensa ja miten he kohtelevat kansaa.Jos hän havaitsee kenessä olevan vilppiä, tahi röyhkeästi kansaakohtelevan, niin suittaa hän sille antaa selkään, tahi eroittaavirasta, sen minä pikemmin uskon."

"Hän mahtaa olla hyvin vahva mies, kun hän jaksaa täyskasvuisia ihmisiäkurittaa", tuumaili Juosun Sipretti. "Onhan niitä väkeviäkinvirkamiehiä, jotka kyllä jaksavat mieheltä puolensa pitää, esim. meidänvallesmanni on sellainen pukari, että kyllä se mieheltä puolensapitää."

"Oletko sinä niin yksinkertainen että luulet rohvessyörin itsensäkurittavan? Etkös tiedä, että saapihan työ tekijänsä ja leipä syöjänsä.Hän palkkaa miehet kurittamaan ja itse katselee vaan päältä.Voitetaanhan karhukin rahvailla, saatikka sitte yksi mies, olkoonpahankuinka vahva tahansa", selitteli Juho Akkanen.

"Saisi antaa meidän vallesmannille aika selkäsaunan, kun hän niintylysti kohtelee kansaa", tuumaili valaja Matti. "Ei kunnon ihminenelukoitansa niin röyhkeästi kohtele, kuin hän kohtelee talonpoikia.Hänellä on aina kasakanletti naulassa, ja onneton se, joka horjahtaapuheessaan, tahi sanoo sanankin vastaan. Kas, silloin hän mulkauttaanalisilmänsä, jotka ovat niinkuin palavat kekäleet, tempaisee letinnaulasta, ottaa miestä niskasta kiinni, ja alkaa mätkittää täydellävoimallansa pampulla selkään, minkä enimmän kerkeää. Saisi sen rymättysaada itse samalla mitalla, jolla hän on muille mitannut."

"Tiettävästi hän tulee saamaankin, jos vaan joku uskaltaa sillekorkealle herralle ilmoittaa meidän nimismiehen kujeet ja julmuuden",arveli Revonhännän Samuli.

"Kyllä minä ilmoitan, jos vaan on mahdollista päästä sen korkean herranpuheille", uhkaili ompelija Yrjö. "Minä en pelkää nimismiestä, enkähänen vihojaan. Ei hän minulta vatsaa halkaise, eikä hevosta hankeenaja."

"Sinun sopii kaivatakin, kun olet yksinäinen mies, eikä sinulla olemaata ei mantua, ei kotia eikä kontua, minkäpähän nimismies sinullemahtaa", virkkoi Akkanen.

"Saattaahan rohvessyörille kaivata kahden kesken kenen päälle tahansa;ei suinkaan hän mene sitä virkkamaan kuka kaipasi. Sittehän ei kukaanuskaltaisi mennä herrojen päälle kantelemaan, jos hän vaan ilmoittaisikantelijan nimen", arveli Samuli.

"Mutta minäpä uskallan", kehasi ompelija Yrjö. "Tässä on poika, joka eipelkää mörköjä, kummituksia, halteita, eikä pieniä pirujakaan, senvähemmin nimismiestä."

Sillä aikaa kun alustalaiset tällaisia arvelujuttuja puhelivat,puuhattiin hovissa ahkeraan ja laitettiin kaikki reilaan, mitäkorkea-arvoisan vieraan vastaanottamiseksi tarvittiin. Renki Kustilaitettiin Parikkalaan viemään kirjettä majuri Lagervallille.

Määräpäivänä saapuikin majuri hoviin, evestin kanssa vierastaodottamaan, mutta ikävällä odotettua vierasta ei vaan kuulunut. Vihdointulivat herrat levottomaksi, arvellen ystävänsä joko sairastuneen, tahijonkun muun onnettomuuden häntä kohdanneen. Tätä valitti evestipehtoorilleen, kysellen samalla häneltä, tiesikö hän kylälleilmestyneen ketään vierasta herrasmiestä.

"Minä en suinkaan ole kuullut mitään herraa kylällä olevan", vastasipehtoori, "mutta tänä aamuna kertoi Mäkäläisen Lauri, että hänenkotiinsa tuli toissa iltana eräs mies kontti selässä, Savon lapikkaat(pieksut) jalassa ja harmaa sarssipaltto yllä, ja pyysi yösijaa jamaksun edestä illallista. Lauri ei sanonut uskaltavansa ottaakirjatonta miestä yöksi, kun muka evesti on sen kieltänyt. Silloin olivieras sanonut itsellään olevan kirjoja jos kuinka paljon, näyttäensamalla suurta paperitukkua."

"Illallista syödessä oli vieras alkanut kysellä, eikö täällä kukamuistaisi vanhoja runoja, lauluja, sananlaskuja, arvoituksia ja satuja.Seuraavana aamuna oli emäntä haettanut Kukkurais-Vemin, jonka tiesitaitavan vanhoja runoja. Kun kyläläiset kuulivat täällä kirjoiteltavanvanhanaikaista lorua, niin riensivät sinne kilvalla kaikki ne, jotkavanhoja runoja muistivat, vaikka vaan jonkunkin pätkän. Heti kunihmisiä alkoi sinne tulla, pyysi vieras emäntää keittämään suurenpannun kahvia, josta hän juotti kaikkia, kuka vaan jonkunkaan runonhänelle lauloi. Ukko Tiippanakin on ollut siellä loitsujansaantamassa."

Nämä tiedot saatuaan ei evesti enää malttanut mieltään, vaan käskipehtoorin satuloida hevosen, jolla ratsasti kiiruusti Mäkäläiseen.Siellä istui Lönnrot pöydän päässä ja kirjoitti, suuri joukko ihmisiäympärillä.

"Hyvää päivää, kunnon veli!" huusi evesti ja riensi Lönnrotille syliin.

Lönnrotin vastattua hyvään päivään, kysyi Tavast:

"Mitä sinä, hyvä veli, tällä lailla kujeilet? Miks'et tullut hetihoviin? Me olemme majuri Lagervallin kanssa sinua odottaneet jo kaksipäivää. Vihdoin sain kuulla täällä jonkun kirjoittelevan vanhojarunoja, niin arvelin sinun täällä olevan. Valmista nyt veikkonenitsesi, minä lähetän vaunut noutamaan sinua."

"Kiitoksia, hyvä veli!" vastasi Lönnrot. "Jos minä olisin ensin hoviintullut ja sitte vasta ruvennut runoja keräilemään, niin en olisi saanutmitään; mutta nyt on minulla jo koko joukko kirjoitettu. Tekisit, hyväveli, minulle suuren palveluksen, jos palajaisit kotiisi. Näetkös,kuinka rahvas on hämmästynyt sinun tulostasi. He ovat vetäytyneetovensuuhun ja porstuaan. Pian voivat he poistua kotiinsa, ja minunrunon-saaliistani ei tule mitään."

Tämän kuultuaan katsahti Tavast ympärilleen ja huomasi Lönnrotin sanattodeksi. Hän alkoi kehoittaa kansaa olemaan vapaasti niinkuin ennenkin,mutta kansa ei niin pian häntä totellut. Sen huomattuaan tunsi evestiolevansa liikaa ja teki poislähtöä.

"Milloin saan lähettää hevoiset sinua noutamaan?" kysyi Tavastlähtiessään.

"Minä pyydän, ett'et lähetä ensinkään hevoisia", vastasi Lönnrot. "Minätulen kun vaan joudun. Käveleminen tekee minulle hyvää, kun olen tässäpaikoillani istunut. Siksi älä laita hevoisia minua varten. Ole hyvä jasano Lagervallille terveisiä! Tänä iltana tulen minä hoviin. Hyvästi!"

"Hyvästi!" sanoi evesti mennessään.

Porstuassa seisovalle rahvaalle hän sanoi:

"Menkää vaan tupaan ja älkää kaippoko mitään. Sanelkaa vaanprofessorille mitä tiedätte, niin hän kirjoittaa ne paperille."

Kuultuaan professorin nimen, pelästyivät ihmiset niin, että vilunväreetkävivät läpi ruumiin. Talonemäntäkin oli vähällä pudottaa puulautasenkädestään, niin säpsähti hänkin.

Tämän kaiken huomasi Lönnrot. Hän kehoitti kansaa olemaan niinkuinennenkin; mutta juopa näytti syntyneen heidän välillensä, eikä enääkoskaan tarkoin umpeen kutistunut.

Usein uudistetulla pyynnöllä sai Lönnrot seppä-Jussin lopettamaankeskenjääneet verensulkusanat. Mutta uutta ei enää tullut mitäänlisään. Töin tuskin uskalsivat laulajat tulla kahviakaan juomaan. Tämäharmitti Lönnrotia. Hän saneli itsekseen:

"Johan minä sen arvasin, kun Tavast tuli tänne, että nyt saalis loppuu,ja niin se kävikin."

Vähitellen läksivät ihmiset tuvasta yksi toisensa perään ja Lönnrot jäivihdoin kahden kesken emännän kanssa. Kotvan vaiti oltua, ja vieraankonttia järjestellessä, rohkasi viimein emäntä itsensä ja kysyi:

"Tekö, hyvä herra, olette se rohvessyöri, jota meidän hoviin onodotettu?"

"Jos lienen, mitä sitte?" vastasi Lönnrot.

"Olkaa, laupias herra, meille armollinen", rukoili emäntä ja purskahtiitkemään.

"Minä en ymmärrä, mikä teille on tullut ja miten minä voisin teitäarmahtaa?" kysyi Lönnrot, josta emännän käytös oli niin kummallinen.

Vähän ajan vaitiolon perästä selitti emäntä, että hovinherra oli heidänkäskenyt muuttaa konnulta pois ensi Marian aikana, sekä mainitsi syyn,miksikä niin oli tapahtunut. Sitte rukoili hän Lönnrotia pyytämäänhovin herraa armahtamaan heitä ja antamaan heidän elää paikoillaan. Hepuolestaan koettavat

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net