» » Aarnihauta ja muita juttuja

Aarnihauta ja muita juttuja

Aarnihauta ja muita juttuja
Category:
Title: Aarnihauta ja muita juttuja
Release Date: 2019-02-16
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 60
Read book
1 2 3 4 5 6

The Project Gutenberg EBook of Aarnihauta ja muita juttuja, by H. G. Wells

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org/license

Title: Aarnihauta ja muita juttuja

Author: H. G. Wells

Release Date: February 16, 2019 [EBook #58885]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AARNIHAUTA JA MUITA JUTTUJA ***

Produced by Tapio Riikonen

AARNIHAUTA JA MUITA JUTTUJA

Kirj.

H. G. Wells

Mailta ja meriltä 25.

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1913.

SISÄLLYS:

Aarnihauta.
Lentävä mies.
Aepyornis-saari.
Konservaattorin riemuvoittoja.

Aarnihauta.

Vene läheni maata. Lahden poukama lepäsi tulijain edessä, ja senpohjukassa oleva tyrskytön paikka, missä ei näkynyt valkoista vaahtoa,osoitti millä kohtaa mereen laskevan pienen joen suu oli; aarniometsäntiheämpi kasvu ja tummempi vihreys osoitti joen juoksua kaukaistenkukkuloiden välitse.

Metsä ulottui täällä ihan rantaan saakka. Siintävinä ja ääriviivoiltaanutuisina kohosivat taampana etäisyydessä vuoret ikäänkuin äkkiäjäätyneet aallot. Meri oli tyven, vain mainingit liikkuivat hiljaa.Aurinko helotti polttavan kuumasti.

Airoissa istuva mies keskeytti soutunsa. "Täällä jossakin sen pitäisiolla", sanoi hän. Hän veti airot veneeseen ja ojensi kätensä suoraaneteensä.

Kokassa istuva toinen mies tähysti maata tarkoin. Hänellä oli keltainenpaperilehti polvillaan.

"Tulehan katsomaan tätä, Evans", sanoi hän.

Molemmat miehet puhuivat hiljaa, ja heidän huulensa olivat kovat jakuivat.

Evansiksi nimitetty mies tuli hoiperrellen kokkaan päin, kunnes saattoinähdä toverinsa olan yli.

Paperi muistutti kömpelösti piirrettyä karttaa. Paljostataskussa-kantamisesta se oli kulunut laskospaikoistaan rikki, ja miespiteli haalistuneita palasia koossa niistä kohdin, mistä ne olivatlähteneet irti. Siinä saattoi heikosti erottaa lahdelman ääripiirteetmiltei poishankautuneina lyijykynäviivoina.

"Tässä", sanoi Evans, "on tyrskypaikka, ja tuossa on joen suu."

Hän kuljetti peukaloaan karttaa pitkin.

"Tämä mutkikas viiva on joki — tahtoisinpa saada siitä kulauksensuuhuni — ja tämä tähti osoittaa paikkaa."

"Näethän tuon pisteviivan tuossa", sanoi karttaa pitelevä mies. "Se onsuora viiva, joka kulkee riutan aukeamasta palmuryhmän luo. Tähti onsiinä, missä tämä viiva leikkaa joen. Meidän täytyy panna merkille sepaikka, kun laskemme rantajärveen."

"Mitä ihmettä nuo pienet viivat tässä alhaalla mahtavat merkitä?" sanoiEvans. "Siinä näyttää olevan ikäänkuin rakennuksen pohjapiirros taijotakin sellaista. Mutta mitä nuo kaikki sikinsokin vedetyt pikkupiirrot ovat olevinaan, sitä en käsitä. Ja mitä tuo kirjoitusmerkitsee?"

"Se on kiinankieltä", selitti karttaa pitelevä mies.

"Luonnollisesti", vastasi Evans. "Hänhän oli kiinalainen."

"He olivat kaikki kiinalaisia", sanoi karttamies.

Molemmat istuivat hetkisen ja tuijottivat maata, jota kohden venehiljalleen lipui. Sitten Evans katsahti airoihin.

"Nyt on sinun vuorosi soutaa, Hooker", sanoi hän.

Kumppani laskosti paperin rauhallisesti, pisti sen taskuunsa, astuivarovasti Evansin ohi ja alkoi soutaa. Hänen liikkeensä olivat väsyneetkuten miehen, jonka voimat ovat miltei tyyten lopussa.

Evans istui puoliavoimin silmin ja katseli koralliriutanvalkovaahtoista tyrskyä, joka hiljalleen läheni. Taivas oli kuintulinen pätsi, sillä aurinko oli puolipäivän korkeudella.

Vaikka he nyt olivat niin lähellä aarretta, ei hän kuitenkaan tuntenutsitä iloa, jota oli odottanut. Ääretön jännitys kamppailussa, ennenkuinhe olivat saaneet asemapiirroksen haltuunsa, sekä pitkä yömatkamannermaalta tänne avoimessa veneessä ja eväittä oli vienyt häneltäilon. Päästäkseen hilpeämmälle tuulelle hän koetti kiinnittääajatuksensa kultaharkkoihin, joista kiinalainen oli puhunut, muttamieli ei ottanut viipyäkseen niissä, vaan hän palasi tuontuostakinmiettimään suolatonta vettä, jota oli joessa, ja huuliensa ja kurkkunsasietämätöntä kuivuutta. Meren säännöllinen loiske koralliriuttaa vastenalkoi kuulua, ja se teki hyvää hänen korvilleen. Vesi lirisi pitkinveneen laitoja, ja airoista sitä tippui joka vetäisyn välillä. Hänvaipui jonkinlaiseen puolihorrokseen.

Hän näki vielä himmeästi saaren, mutta omituinen uni kutoutui hänenaistiensa havaintoihin. Oli muka jälleen yö, jolloin hän ja Hookerolivat keksineet kiinalaisen salaisuuden; hän näki kuunvalaisemat puut,pienen nuotiotulen ja kolmen kiinalaisen tummat hahmot — toiseltapuolen kuutamon hopeahohteen, toiselta nuotion punaisen loimonvalaisemina — ja kuuli heidän mongertavan huonoa englanninkieltään —sillä he olivat kotoisin eri maakunnista. Hooker oli ensin päässytheidän puheenaineensa perille ja viitannut häntä kuuntelemaan. Osittainoli keskustelua mahdoton kuulla, osittain se oli käsittämätöntä.Filippiineiltä purjehtinut espanjalainen laiva meren pohjassa, senaarteet kätkössä tuomiopäivään asti — siinä tarinan tausta;haaksirikkoinen miehistö, tautien, taistelun tai muun tuhon harventama,puutteellinen kurinpito, vihdoin lähtö laivasta veneillä, joista kukaanei sen koommin ole kuullut mitään. Sitten oli Chang-hi vasta vuosisitten, kulkiessaan rannikolla, sattumalta löytänyt nuo parisataavuotta kätkössä maanneet kultaharkot, oli jättänyt dshonkkinsa[kiinalainen kolmimastoinen purjevene, leveä ja lyhyt, kokka ja peräkorkeat] ja sanomattomalla vaivalla haudannut ne maahan ypö yksin,mutta erittäin varmaan paikkaan. Hän huomautti erityisesti kätköpaikanvarmuutta — se oli hänen salaisuutensa. Nyt hän tarvitsi apuamennäkseen niitä noutamaan sieltä. Yhtäkkiä tuli esille pieni kartta,ja äänet hiljenivät. — — Sievä juttu kahden tyhjätaskuisenenglantilaiskulkurin korville! — Sitten uni johti Evansin siihenhetkeen, jolloin hän piteli Chang-hi'n palmikkoa kädessään. Kiinalaisenhenki ei merkitse niin paljon kuin eurooppalaisen. Chang-hi'n pienet,viekkaat kasvot, jotka ensin olivat rohkeat ja raivoisat kuin yllätetynkäärmeen, sitten pelokkaat, kavalat ja rukoilevat, tulivat unessa yhäselvemmiksi. Lopuksi Chang-hi irvisti — se oli kerrassaan käsittämätönja kammottava irvistys. Yhtäkkiä kaikki muuttui kovin tukalaksi javastenmieliseksi, kuten unessa usein tapahtuu, Chang-hi nauraa räkättija uhkasi häntä. Hän näki unessa suuria kultakasoja ja miten Chang-hituli ja yritti vetää häntä pois niiden luota. Hän tarttui Chang-hi'npalmikkoon — miten paksu se keltainen elukka oli ja miten se sätki jairvisti! Se tuli myös yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Sitten nuoloistavat kultakasat muuttuivat palavaksi rovioksi, ja suuripaholainen, hämmästyttävästi Chang-hi'n näköinen, paitsi että sillä olipaksu, musta häntä, alkoi syöttää häntä hiilillä. Toinen paholainenhuusi huutamistaan hänen nimeänsä: "Evans, Evans, senkin unikeko!" —vai Hookerko huusi?

Hän heräsi. He olivat rantajärven suulla.

"Tuolla ovat ne kolme palmua. Ne ovat kai samalla linjalla kuin tuopensaikko", sanoi hänen toverinsa. "Ota vaari! Kun pääsemme noidenpensaiden luo ja siitä menemme suoraan metsään, niin tulemme paikalle,heti kun olemme saapuneet joelle."

He näkivät nyt joen suun. Se näky toi eloa Evansiin.

"Souda lujaan", sanoi hän, "taivaan nimessä, tai muuten minun täytyylatkia merivettä!"

Hän puristi kätensä nyrkkiin ja tuijotti hopeajuovaan, joka kimaltelikallioiden ja vihreiden pensaiden lomista. Yhtäkkiä hän käännähtihurjistuneena Hookeriin päin.

"Anna minä soudan!" sanoi hän.

He saapuivat joen suulle. Kun oli kuljettu vähän matkaa ylöspäin, ottiHooker vettä kouraansa, maistoi sitä ja sylki takaisin. Hetken kuluttuahän maistoi uudestaan. "Jo kelpaa", sanoi hän, ja he alkoivat kiireestiammentaa vettä suuhunsa.

"Tuhat tulimmaista", sanoi Evans, "tämä käy liian hitaasti!" Jakumartuen miltei vaaralliseen asentoon veneen laidan yli hän alkoisuullaan imeä vettä.

Äkkiä he herkesivät juomasta, ohjasivat veneensä pieneen sivupuroon jaaikoivat laskea maalle läpi tiheän pensaikon, joka riippui vesirajassapuron yläpuolella.

"Meidän täytyy tunkeutua tästä meren rantaan saakka, jotta löytäisimmepensaikkomme ja oikean suunnan."

"Parempi on soutaa ympäri", sanoi Hooker.

He soutivat siis takaisin joelle ja siitä merenrantaan sille paikalle,missä pensasryhmä kasvoi. Siellä he nousivat maalle, vetivät kevyenveneensä kauas rannalle ja kävelivät sitten pensaikon kulmaan, kunnesriutan aukko ja pensaikko tulivat samalle suoralle viivalle. Evans oliottanut veneestä mukaansa alkuasukkaiden käyttämän työaseen, joka oliL:n muotoinen ja jonka poikkikappale oli peitetty kiillotetuillakivillä. Hookerilla oli airo.

"Juuri tätä suuntaa meidän on kuljettava", sanoi hän, "tästä läpi,kunnes kohtaamme joen; sitten meidän on katseltava ympärillemme."

He astuivat tiheätä viidakkoa, jossa kasvoi ruokoa, saniaisia ja nuoriapuita. Alussa oli kulku vaivalloista, mutta vähitellen puut tulivatisommiksi ja maa niiden alla väljemmäksi. Tulinen auringonpaahdemuuttui vilpoiseksi katveeksi. Puut tulivat lopulta vihreiksipylväiksi, joiden latvat muodostivat vihannan katoksen korkealle heidänyläpuolelleen. Rungoissa riippui valkeita kukkia, ja köynnöskasvitkiemurtelivat puusta puuhun kuin köydet. Varjo syveni syvenemistään.Maassa alkoi näkyä sieniä ja jotakin punaruskeaa peitekasvia.

Evansia värisytti. "Täällä tuntuu melkein kylmältä äskeisen helteenjälkeen", sanoi hän.

"Toivon, että olemme oikealla tiellä", sanoi Hooker.

Äkkiä he näkivät edessään aukeaman, josta kirkas päivänpaiste tunkeutuimetsään. Siellä oli myös loistavan vihreätä pensaikkoa ja heleänvärisiäkukkia. Sitten he kuulivat veden lirinää.

"Täällä on joki!" huudahti Hooker. "Kohta olemme perillä."

Joen rannalla oli rehevä kasvullisuus. Suuria, tuntemattomia janimettömiä yrttejä kasvoi mahtavien puiden juurilla levittäenruusukkeiset, vihreät viuhkansa valoa kohden. Leveällä, tyynellävedenpinnalla, jota aarteenetsijät nyt katselivat, kellui paksuja,soikeita lehtiä ja kalpeita, punertavan valkoisia kukkia, vesililjojenkaltaisia. Edempänä, missä joki teki polvekkeen, oli vedenpinta vaahdonpeitossa, ja sieltä kuului kosken kohina.

"No?" sanoi Evans.

"Olemme hiukan poikenneet suunnasta", sanoi Hooker. "Sitä odotinkin."

Hän kääntyi ja katsoi taakseen äänettömän metsän tummaa, viileätävarjoa.

"Jos kuljemme joen rantaa vähän matkaa ylös tai alas, niin löydämmepaikan", virkkoi hän.

"Sinä sanoit — —", alotti Evans.

"Hän sanoi, että siellä on kiviröykkiö", sanoi Hooker.

Miehet katsoivat hetkisen toisiansa silmiin.

"Mennään sitten koetteeksi ensin hieman alaspäin", sanoi Evans.

He kävelivät hitaasti eteenpäin tähystellen ahnain silmin ympärilleen.
Evans pysähtyi äkkiä.

"Mitä hittoa tuo on?" kysyi hän.

Hooker seurasi silmillään hänen kätensä viittausta.

"Jotakin sinistä", sanoi hän.

He olivat huomanneet sen noustuaan pienelle kummulle. Vähitellensaattoi erottaa mitä se oli.

He läksivät kiivaasti astumaan sitä kohden, kunnes näkivät senkokonaan. Evansin käsi puristi suonenvedontapaisesti työasetta, jokahänellä oli muassaan.

Heidän näkemänsä esine oli kiinalainen mies, joka makasi suullaanmaassa. Hän oli kuollut, siitä ei voinut erehtyä.

Miehet vetäytyivät lähemmäksi toisiaan ja tuijottivat tuotakammottavaa, elotonta ruumista. Se virui aukealla paikalla puidenvälissä. Läheisyydessä oli kiinalaismallinen lapio ja edempänähajoitettu kiviröykkiö aivan äskettäin kaivetun kuopan vieressä.

"Täällä on jo käyty ennen meitä", sanoi Hooker epävarmalla äänellä.

Evans rupesi yhtäkkiä hirveästi kiroilemaan ja polki hurjastijalkaansa. Hooker kalpeni, mutta ei virkkanut mitään. Hän lähestyiruumista. Hän näki, että sen kaula oli paksu ja punainen, kädet jaranteet turvoksissa.

"Pyh!" sanoi hän, kääntyi äkkiä ja meni kuopan luo. Häneltä pääsihämmästyksen huudahdus. Hän kutsui Evansia, joka asteli verkalleenhäntä kohden.

"Narri hoi, kaikki on reilassa! Kulta on täällä vielä."

Hän kääntyi katsomaan kuollutta kiinalaista ja sitten jälleen kuoppaa.

Evans syöksyi paikalle. Osittain esillekaivettuina oli siinä heidänedessään himmeänkeltaisia harkkoja. Hän kumartui kuoppaan, kaivoimultaa paljain käsin ja kiskoi esille yhden noista raskaista kangista,Samassa pisti pieni oka häntä käteen. Hän veti sormillaan hennon piikinpois ja nosti harkon kuopasta ylös.

"Vain kulta tai lyijy voi olla näin raskasta", sanoi hän.

Hooker katseli vieläkin kuollutta kiinalaista. Hän ei ollut oikeinselvillä asiasta.

"Mies on nähtävästi tullut ennen kuin ystävänsä", sanoi hän vihdoin.
"Hän tuli tänne yksin, ja joku myrkyllinen käärme on tappanut hänet…
Ihme vain, miten hän on löytänyt paikan."

Evans seisoi kultaharkko kädessä. Mitä hänelle merkitsi kuollutkiinalainen!

"Meidän pitää hommata nämä kappaleet täältä pienin erin mantereelle jakaivaa ne siellä maahan joksikin aikaa", sanoi hän. "Mitenkä saamme neveneeseen?"

Hän riisui nuttunsa, levitti sen maahan ja heitti sille pari kolmekultaharkkoa. Silloin hän huomasi, että toinen pieni oka oli pistänythäntä käteen.

"Tämän verran kai jaksamme kantaa", tuumi hän. Sitten hän yhtäkkiäkivahti omituisen kiihkeästi: "Mitä sinä tuijotat eteesi?"

Hooker kääntyi häneen päin: "Minä en oikein… voi sietää tuota näkyä."Hän osoitti päännyökkäyksellä ruumista. "Hän on aivan saman näköinenkuin…"

"Hullutusta", sanoi Evans, "kaikki kiinalaiset ovat saman näköisiä."

Hooker katsoi häntä silmiin.

"Menen kuitenkin ja hautaan ensin tuon, ennenkuin ryhdyn auttamaansinua noiden keltaisten kappaleiden kuljetuksessa."

"Älä ole narrimainen, Hooker", sanoi Evans. "Jätä se rauhassamätänemään."

Hooker epäröi ja antoi katseensa liukua tutkivana pitkin ruskeatamaanpintaa.

"Jokin kammottaa minua", sanoi hän.

"Nyt on kysymys siitä", sanoi Evans, "mitä teemme näillekultaharkoille. Hautaammeko ne tänne takaisin vai kuljetammeko neveneessä mannermaan puolelle?"

Hooker mietti. Hänen katseensa harhaili sinne tänne, milloin korkeidenpuunrunkojen välissä, milloin ylhäällä pitkin auringon kultaamaavihreätä lehtikatosta. Hän kauhistui jälleen, kun silmänsä osuivatsinipukuiseen kiinalaiseen. Hän tuijotti etsivästi metsän harmaaseenpimentoon.

"Mikä sinua vaivaa, Hooker?" kysyi Evans. "Oletko huonolla tuulella?"

"Hommatkaamme joka tapauksessa kulta täältä pois", sanoi Hooker.

Hän tarttui nutun kauluspuoleen, Evans kävi kiinni toiseen päähän, jahe nostivat kultataakan maasta.

"Mihin suuntaan?" kysyi Evans. "Veneellekö?"

"Kummallista", jatkoi hän, kun he olivat astuneet muutamia askelia,"soutu on tehnyt käsivarteni kipeiksi. Tuhat tulimmaista!" sanoi hänsitten. "Niitä koskee niin vietävästi! Minun täytyy levähtää."

He laskivat taakkansa maahan. Evansin kasvot olivat kalpeat, ja pieniähikihelmiä kihosi hänen otsalleen.

"Täällä metsässä on niin painostava ilma", sanoi hän.

Sitten hän yhtäkkiä kivahti aiheettoman vihaisesti:

"Mitä tässä varrotaan koko päivä? Auta minua, sanon! Siitä asti kuinnäimme tuon kuolleen kiinalaisen, et sinä ole tehnyt muuta kuintöllistellyt."

Hooker katsoi kumppaniaan terävästi kasvoihin. Hän tarttui nuttuun, jahe kantoivat kultaharkkoja vaieten noin viisikymmentä metriä. Evansalkoi hengittää raskaasti.

"Etkö osaa puhua?" kysyi hän.

"Mikä sinua sitten vaivaa?" kysyi Hooker.

Evans horjui ja päästi äkkiä kiroten nutun maahan. Hän seisoi tuokionja tuijotti Hookeriin, sitten hän ähkyen tarttui kurkkuunsa. "Älä tulelähelle", sanoi hän nojautuen puuta vasten. Sitten lujemmalla äänellä:"Minuutin päästä se on ohi."

Mutta hän ei pysynyt enää pystyssä tuenkaan varassa, vaan liukuihitaasti runkoa pitkin alas, kunnes lysähti kokoon puun juurelle. Hänenkätensä puristuivat kouristuksentapaisesti nyrkkiin. Kasvot vääntyivättuskasta. Hooker lähestyi häntä.

"Älä koske minuun! Älä koske!" sanoi Evans tukehtuneella äänellä.
"Nosta kulta takaisin nutulle."

Kun Hooker otti käteensä kultaharkon, tunsi hän peukalonsa juuressalievän piston. Hän tarkasti paikkaa, ja siinä näkyi noin sentimetrinpituinen hieno oka.

Evans päästi örisevän huudon ja kaatui nurinniskoin.

Hooker seisoi suu auki. Hän tuijotti kauhu silmissä okaa. Sitten hänkatsahti Evansiin, joka nyt virui kiemurassa maassa ja jonka selkänotkahteli kouristuksentapaisesti. Sitten hän katsoi puunrunkojen jaköynnöskasvien välitse sinne, missä sinipukuinen kiinalaisen ruumisvielä

1 2 3 4 5 6
Comments (0)
Free online library ideabooks.net