» » » Haapakoskelaiset: Romaani Itä-Suomesta

Haapakoskelaiset: Romaani Itä-Suomesta

Haapakoskelaiset: Romaani Itä-Suomesta
Category: Fiction
Title: Haapakoskelaiset: Romaani Itä-Suomesta
Release Date: 2006-05-15
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 25 March 2019
Count views: 12
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 23

The Project Gutenberg EBook of Haapakoskelaiset, by Jac. Ahrenberg

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and withalmost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away orre-use it under the terms of the Project Gutenberg License includedwith this eBook or online at www.gutenberg.org

Title: Haapakoskelaiset Romaani Itä-Suomesta

Author: Jac. Ahrenberg

Translator: Aatto S.

Release Date: May 15, 2006 [EBook #18393]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAPAKOSKELAISET ***

Produced by Tapio Riikonen

HAAPAKOSKELAISET

Romaani Itä-Suomesta

Kirj.

JAC. AHRENBERG

Suomensi Aatto S.

K. E. Holm, Helsinki, 1893.

I.

Haapakosken vanhalla kartanolla Kymin pitäjässä oli tiluksiakummallakin puolen tätä historiallista jokea. Emätila, alkuaanvähäpätöinen tilus, oli siitä Viipurin puolella. Ostolla, vaihdolla japerinnöllä oli sitä laajennettu joka taholle. Sen paraana arvona eivätkuitenkaan olleet pellot eikä niityt, vaan muhkeat metsät, jotka ikäänkuin jostakin kohtalon oikusta olivat saaneet olla aivan rauhassa sekäkirveeltä että tulelta. Vielä tuottavampi oli lohenpyynti, jota monenmiespolven aika oli harjoitettu kauneissa koskissa, jotka kuohuivatjoen povessa lepäävien saarien ympäritse.

Itse päärakennus oli joen vasemmalla rannalla korkealla harjulla, jokahaarautuu Savonselästä, siitä hiekkaisesta harjujonosta, joka muutamiapeninkulmia ylempänä tultuaan Salpausselän poikki kulkee pitkin joenvartta ja etelämpänä Haminan luona vähitellen alenee siksiyksitoikkoiseksi hietatasangoksi, joka ympäröitsee tätä vanhaarajalinnaa.

Haapakosken kartanolla oli kuten kaikillakin rajakartanoilla ollutkirjavat vaiheet. Sen ensimmäisestä omistajasta, ritari YngveNiilonpojasta, oli kansan kesken tarinoita ja lauluja. Ne kertoivatsalaperäisestä rikoksesta, joka jotenkuten liittyi siihen yleiseenuskoon, että ritarilla oli kultainen taikatorvi. Se torvi kaiullaanhoukutteli seudun nuoret neitoset ritarin linnaan. Kerran oli torvitaas kaikunut ja houkutellut turmioon ritarin oman tyttären.Rangaistukseksi siitä oli ukon tuli lyönyt linnaan ja polttanut senporoksi. Tämän muinaisen linnan paikalla kasvoi nyt mitä tavallisestikasvaa sellaisissa paikoissa, joissa ihmisiä on asunut ja oleskellut.Ohdakkeita, koiruohoa, nokkosia ja takiaisia seisoi miehen korkuisenametsänä linnan sijalla. Torven sai perillinen pelastetuksi tulesta jaripusti sovitusuhriksi alttarin viereen pitäjän pieneen, harmaakiviseenkirkkoon. Siinä se riippui monen miespolven ajan, kunnes venäläisetison vihan aikana ryöstivät herran huonetta ja veivät saaliinansa myöstämän ritaritorven.

Kuin eräs Helsingin professori monta vuotta sitte toimittitutkimuskaivamisia muinaislinnan paikalla, sai tarina vielä enemmänvauhtia ja luotettavuutta kansassa, semminkin kuin professori lieneelöytänyt suippopäisiä taikakiviä ja pienen hopeaisen kuvan tuostaonnettomuuden torvesta. Sittemmin ei ole kuultu tiluksesta muuta kuinettä sitä joka hallitsijan vaihdoksessa laajennettiin. Kuin Keith jaLacy iskivät miekkansa Elisabet Petrovnan aikana Suomen maahan, tulikartano halaistuksi kahtia. Sen osan, joka oli itärannalla, antoivoittaja lääniksi Moskovan yliopiston perustajalle kreivi Shuvaloville.Yhden ainoan kerran lienee kreivi salaperäisen ritari d'Eonin seurassa,jonka sukupuolesta oppineet vielä tänäkin päivänä kiistelevät, käynytnäillä tiluksillaan, vetänyt koskista ylös pari lohta, metsästellytjonkun aikaa ja kadonnut sitte sieltä ainiaaksi.

Se osa tiluksista, joka oli joen länsipuolella, jäi entisen omistajan
Stålsköld Hornin haltuun.

Muistettavan merkillisinä vuosina 1788-90 oli Haapakosken omistajanaKaarle Kustaa Stålsköld Horn. Tämä Horn, vaikka olikin läheistä sukuaHästeskolle sekä Jägerhornin ja monen muun Anjalan miehen ystävä, olikuitenkin innokas Kustaa III:nen ihailija, kuten monet tämän kuninkaanaikaiset muotokuvat ja muut muistomerkit todistivat, joita uskollisestisäilytettiin Haapakoskella. Kaarle Kustaa Horn kuoli siihen aikaan,kuin hänen ihanteensa, kolmannen Kustaan, kunnia oli juurikorkeimmillaan. Hänen poikansa Erik oli mukana Suomen viimeisessäsodassa ja sen ensimmäisessä taistelussa. Sillä juuri täällä hänenisäinsä kartanon luona jymähti ensimmäinen tykin laukaus, tästä kauttamarssi ensimmäinen plutoona venäläistä jalkaväkeä rajan yli. Sodanpäätyttyä oli herra Erik myöskin mukana perustamassa sitä valtiomuotoa,joka nyt on jo lähes yhdeksän kymmentä vuotta suojannut meidänmaatamme. 1809 vuoden valtiopäiväin jälkeen tuli hän vapaaherraksi jasai 1812 nähdä sen onnen, että rauha jälleen paransi, mitä sota olipaloitellut. Vapaaherra Erik Stålsköld Horn näet sai takaisin sen osanisäinsä tiluksista, joka oli Kymin itäpuolella. Herra Erik muuttijälleen joen poikki, repi melkein kokonaan hajalleen vanhanpäärakennuksen, josta ainoastaan muutamia huoneita on enää jäljellä, jarakensi isäinsä ikivanhan kartanon paikalle yksinkertaisen ja matalan,vaan mukavan kivikartanon, jossa oli alakerrassa tilavia huoneita japäällä viehättävä yliskerros, kaikki muinaisaikaiseen malliin.

Hyvin kunniarikkaana ja ijäkkäänä vaipui vapaaherra kuoleman uneen jahänet haudattiin suvun hautakuoriin pitäjän pieneen kirkkoon, johon eiketään koko suvusta ollut haudattu aina Uudenkaupungin rauhan ajoistaasti. Vapaaherra Erikin pojan kuoltua tuskin viisikymmenvuotiaana jäikartano perinnöksi pojanpojalle Aleksander Stålsköld Hornille,salaneuvokselle, joka oli Suomen Keisarillisen Senaatinvarapuheenjohtajana, maamarsalkkana ja muissa maansa korkeimmissaviroissa — tämän kertomuksen aikaan jo seitsemän kymmenen ikäinen,eläkettä nauttiva mies, innokas maanviljelijä ja kunnan asiainharrastaja. Hän eli nyt Haapakosken tilalla tyttärensä Hannan kanssa;poika Erik oli jo vuosikausia ollut upseerina palveluksessa Venäjällä.

Vapaaherra Aleksander Horn oli aikaisin nainut vanhasta suomalaisestasuvusta hiljaisen ja kainon vaimon, joka oli enemmin tunnettulämpöisestä sydämmestään kuin selvästä järjestä. Hääpuuhien aikaan olikerrottu hänen ainoastaan vastahakoisesti ja vasta paljon epäilemisenja houkutuksen jälkeen suostuneen tähän naimiseen. Aleksander Horn oli,kuten hän silloin lausui, tahtonut kasvattaa hänet suuren kartanonarvon mukaiseksi hallitsijattareksi; mutta hänen kasvatustapansa eilienee ollut oikein sovelias, sillä Matilda — se oli vaimon nimi —pysyi kainona ja arkana yhä edelleen kuolemaansa asti. Rakastaenkotiaan ja lapsiaan vietti hän elämää, joka vapaaherran ulos päinpyrkivän vaikutuksen rinnalla pysyi niin vähäisenä, että sitä muutihmiset eivät huomanneet ollenkaan.

Kohta vaimonsa kuoleman jälkeen vapaaherra loistavalla tavalla toi ilmiharvinaiset hallinnolliset ominaisuutensa. Hänen horjumatonvanhollisuutensa ja lain kunnioituksensa eivät sallineet mitäänMacchiavellin temppuja, kuin tuli puheeksi maan säätyjen kokoonkutsuminen. Siten yleni hän kerrassaan yleisen suosion huimaavaan jahorjuvaan korkeuteen ja pääsi tuota pikaa niihin korkeihin virkoihin,joissa hän on ollut. Hänen sukulaisensa ja ystävänsä ihmettelivätäkillistä voimaa ja pontevuutta, jota hän osoitti vaimonsa kuoltua,sillä ensin näytti tämä kuolemantapaus koskeneen häneen erittäinkovasti. Itse tiesi vapaaherra paremmin kuin muut, mistä sen voimanlähde kuohui esiin.

Hän tarvitsi kovaa henkistä työtä, tukeuttaakseen kalvavat muistot,joita hänen aikaisin pois menneen vaimonsa kuolema hänessä herätti.Kuuluisuus lohduttaa, sanotaan, mutta kellä on ollut kestävyyttä javoimaa taistelemalla kiivetä johonkin kuuluisuuden monista pikkutemppeleistä, hän kyllä paraiten tuntee, mitä se taistelu on hänellemaksanut. Vapaaherra Aleksander Horn ei ollut minkään työn avullavoinut koskaan unhottaa, että se vaimo, jota hän oli sanonut omakseenja rakastanut ja kunnioittanut koko elinaikansa, ei ollut hänen omanaanomasta vapaasta vaalistaan eikä myöskään ollut onnellinen.

* * * * *

Toukokuun lopulla vapaaherra vanhus käveli edes takaisin huoneessaankaikkein paraimmalla mielellä. Hän katsoi kyllä jo kymmenettä kertaalämpömittaria, ilmapuntaria ja tuuliviiriä: kaikki merkit näyttivätniin otollisilta kuin mahdollista. Ilma oli lämmin, ilmapuntarikorkealla ja tuuliviiri osoitti etelätuulta.

— Huomenna kylvämme ohran. Sen teemmekin, lempo vie. Hanna, Hanna,tulepas tänne, tyttöseni.

Neiti Hanna, senaattorin ainoa tytär, tuli salista, jossa hän oliistunut vertaillen englantilaista ja ruotsalaista raamattua toisiinsa.Hän oli pitkävartaloinen, vähän miesmäinen, vaan kuitenkin miellyttävänainen, ijältään 25 ja 30 vuoden välillä. Viisaat silmät katselivatvähän surumielisesti. Kulmakarvat, hienot ja kauniin kaarevat,ulottuivat nenän kohdalla melkein yhteen asti, joka sukuperintö oli,kuten perhekuvat todistivat, huomattavana enimmillä suvun jäsenillä.Kaksi jotenkin selväpiirteistä poimua kulmakarvain välillä todistihänen kokeneen elämän vakavuutta ja kestäneen monta ankaraa sisällistätaistelua.

— Mitä tahdot, isä? sanoi hän levollisesti miellyttävälläalttoäänellään. Katsahdettuaan isäänsä kasvoihin ja huomattuaan, kuinkailoinen hän oli, lisäsi hän heti: Mitä on tapahtunut, sinähän näytätkuin, kuin olisi … oletko saanut kirjeen Erikiltä?

— Olen, tyttöseni — ja vanhus hieroi käsiään tyytyväisyydestä. —Tänään vietämme ilopäivää, laita lautapeli kuntoon ja totitarjotinmyös. Setä Maunu Jaakko Velenius tulee tänne tänään. Niin niin,tyttöseni, älä katsokaan noin ankarasti minuun, kyllä meidän pitääsaada totia tänä iltana.

— No, mutta mitä Erik on kirjoittanut? sanoi neiti Hanna ja huokasikonjakin tähden, sillä hän oli ankara raittiuden ystävä ja olisimieleensä nähden, jos vain olisi voinut, karkoittanut kaikki väkijuomatkoko talosta.

— Erik, niin, näetkös, en minä yksistään Erikin kirjeen tähden oleiloinen. On minulla montakin ilon syytä. Huomiseksi saamme ohrankylvylle hyvän ilman. Tänään sain hyviä uutisia Helsingistä. Sittevielä on puutarhuri Jaakko ollut raittiina, ihan maistamatta kolmekuukautta sen pilleriparannuksen jälkeen, eikä minun tarvitse erottaahäntä palveluksesta, kuten uhkasin. Hän saa nyt armosta tehdä jälleensyntiä, ehkäpä marraskuuhun asti.

— No, olipa siinä paljo iloittavaa, sanoi neiti Hanna, tavoitellenleikkiä ja hymyä, joka ei ollenkaan kaunistanut hänen muotoansa. Niin,minä olen puhunut paljon ja vakavasti Jaakon kanssa, nuhdellen häntäsyntisestä elämästään. Mutta mitä kirjoittaa Erik?

— Tuossa on hänen kirjeensä ja sen sisässä on toinen sinulle. Hänpääsee pois turkmeenien maasta ja on saanut Moskovassa pataljoonan.

— No vihdoinkin, Erik parka, hän lienee…

— Vihdoinko! Kolmen kymmenen ijässä ja översti! Ei: jo sinun pitääsanoa, pikku Hanna. Senaattori laski kätensä neiti Hannan olkapäille,katsoi ystävällisesti hänen vakaviin, tummiin silmiinsä ja veti henkeäsyvään. — Hanna, minä olen iloinen, että hän, viimeinen meidänsukuamme, on poissa sotakentältä. Ylpeyteni kielsi minua kutsumastahäntä kotiin kesken tulisinta sotaretkeä, mutta nyt … ja vanhuksensilmät kostuivat.

— Sinulla on siis kaikissa tapauksissa ollut ikävä häntä, isä?

— Eikö olisi ollut? Ja senaattorin silmässä loisti jotakin, jota hänei ollut halukas näyttämään muille ihmisille eikä edes neitiHannallekaan. — Mutta kas tuossahan se jo onkin Maunu Jaakko.

Liikutettuna riensi neiti Hanna ulos salin ovesta juuri yht'aikaa, kuinprovasti Maunu Jaakko Velenius, senaattorin koulu-, lukio- jayliopistokumppani sekä vanha ystävä, astui sisään tampuurin ovesta.

Tulija oli voimakas, seitsemän kymmenen ikäinen vanhus, pyöreät jalihavanlaiset kasvot sileiksi ajeltuina.

— Hyvää iltaa, hyvää iltaa tänä siunattuna kevätiltana. Minä kylvinohran tänään.

— Kas sinua, sinä olet pitänyt kiirettä. Olisipa minun pitänyt tehdäsamoin, mutta meidän Johansson, niin, senhän sinä kaikki tiedät. Vaanterve tuloa, terve tuloa, vanha kumppani. Nyt saat kuulla uutisia — jasenaattori vihelsi — oikein oiva uutisia.

— Vai niin, onko se se suuri uutinen, jonka lupasit ilmaista minulletänä keväänä.

—- Juuri se. Ole hyvä, käy istumaan. No, piippu, sohva tai lautapeli,minkä valitset?

— Sohvan.

— Ahaa, ollaan utelias. No no, käy sitte sohvaan, tuohonkorkeasukuisen ja tuiman herra Erik Samuel Stålsköld Hornin kuvan alleja odota, niin saat kuulla jotakin, joka koskee hänen jälkeläisiään.Senaattori meni sanomalehdillä, papereilla, siemen- ja kivinäytteilläkokonaan täytetyn pöydän luo, etsi esiin silmälasinsa, asetti nesuurelle kaunismuotoiselle nenälleen ja otti pöydältä tukunasiakirjoja. Sitte astui hän sohvan luo, kävi istumaan provastinviereen, heitti toisen polven toisen päälle, laski paperit polvelleen,rykäsi ja alkoi:

— Me Aleksander II Jumalan armosta koko Venäjänmaan keisari jaitsevaltias, Suomen suurruhtinas y.m. y.m.

— Jätä nuo kaikki sikseen, sanoi provasti.

— Jahaa — julistamme täten Haapakosken rälssitilan, Hilnäisinverotilan, siihen kuuluvat Kiiskon, Vanhankylän ja Vainikan sekäVahvaniemen tilat j.n.e., j.n.e. — niin, nuohan kaikki sinä tiedätvanhastaan — ja vapaaherra käänsi lehden ja korotti äänensä —sukuperinnöksi vapaaherrallisessa Stålsköld Hornin suvussaHaapakoskella.

— No ihmettä! Ja provasti hypähti ylös hyvin kummastuneena. Milloinkase on tuo tapahtunut ja mitä hyötyä siitä on?

— No mitä minä sanoin, että sinä olit kummastuva vai mitä!

Provasti alkoi nauraa. — Hyvä veli, kuin ajattelen sitä … sitä…

— Mitä sitte?

— Sitä aikaa, jolloin asuimme Ludviginkadun varrella, muistathan,siinä pienessä ylioppilashökkelissä.

— No entä sitte.

— Mistä me kiistelimme siihen aikaan; sinä olit punaisinkansanvaltalainen, vaikka olitkin aatelismies. Oikea Jakobiini,vallankumouksen mies. Sinä puolustit kaikkia 1848 vuoden aatteita,muistelenpa sinun kirjoittaneen jotain runomitallakin siitä asiasta.Minä olin jo silloin kirkon ja uskonnon puolustaja, ja nyt, nyt sinäolet ylimys, syntymältäsi tietysti, mutta myöskin uskoton entisellenuoruudellesi.

— Ta ta ta, sanoi vapaaherra. Entä sinä itse? Sinä olit vanhollinen,mutta kuka on puolihullu raittiusmies, kuka on kansanvaltalainen, kukanaisasian ja yhteiskoulun harrastaja, juuri sinä. Missä ovat nyt sinunnuoruuden ihanteesi? Mutta leikki sikseen. Että sinusta on tullut se,mikä olet, käsitän minä varsin hyvin ja samoin toivon sinun käsittävän,että minusta on elämän koulussa, tuossa korkeudessa, jossa olenoleksinut, tullut se, mikä nyt olen: Haapakosken sukuperintöläinenStålsköld Horn.

Provasti kävi jälleen istumaan.

— No, mutta mitä nyt oikeastaan tarkoitat kaikella tällä? Ja mitäsanoo tyttäresi Hanna siitä?

— Hanna, niin hän on toistaiseksi asian puolella sydämmestään jasielustaan. Mutta kuinka sitte, jos Erik, kuten toivon, kohta naipi jatänne tulee uusi emäntä, sitä asian puolta hän ei liene vielä tarkoinpunninnut. No, minä olen sitä varten asettanut niin, että Erik siinätapauksessa saa hoitoonsa vanhan isäin kartanon Hilnäisin tuolla puolenjokea. Mitä minä sillä muuten tarkoitan, sen sinä kyllä tiennetparemmin kuin kukaan muu. Olemmehan siitä asiasta usein puhelleet. Minätahdon, että Suomen ensimmäinen sääty, josta valtiovallan ja kansanvälittäjäin tietysti tulee lähteä, voisi milloin hyvänsä sanoa kummallepäin tahansa, kuin velvollisuus käskee: kiitoksia paljon, mutta minä entahdo enää kauemmin kannattaa tätä asiaa. Itsenäinen aatelisto onsellaiselle maalle kuin meidän paljon tärkeämpi kuin mikään muu. Kuinkatälle maalle olisi käynytkään, ell'ei Porvoon valtiopäivillä olisiollut sellaisia miehiä kuin minun isä vainajani, kuin Morian,Mannerheim ja Gyldenstolpe. Suomen aatelisto ja arkkipiispa vetivätkuorman ylös liejusta, siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Minäsurkuttelen tuota virkamies-aatelistoa, joka nyt uiskentelee pinnallaHelsingissä. Nimet sillä on kuin kaupunginläheteillä japortinvartioilla Tukholmassa, mutta ei mitään muinaismuistoja eikämitään historiaa, se kuittaa vain palkkansa, tyytyy ja saa tyytyämelkeinpä mihin hyvänsä.

Nyt toi palvelustyttö sisään teetä ja totilasit.

— Näetkös, sitä minä tahdon yleensä katsoen, mutta mitä minuun itseenitulee, tahdon minä vielä yhden asian, ja sitä tahdot sinäkin, Hanna,sanoi hän tyttärelleen,

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 23
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net