Varavallesmannina: Kuvia Perä-Pohjolasta

Varavallesmannina: Kuvia Perä-Pohjolasta
Category:
Title: Varavallesmannina: Kuvia Perä-Pohjolasta
Release Date: 2016-05-22
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 26
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9

The Project Gutenberg eBook, Varavallesmannina, by Väinö Kataja

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Varavallesmannina Kuvia Perä-Pohjolasta

Author: Väinö Kataja

Release Date: May 22, 2016 [eBook #52129]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VARAVALLESMANNINA***

E-text prepared by Tapio Riikonen

VARAVALLESMANNINA

Kuvia Perä-Pohjolasta

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa,Boman & Karlsson,1906.

SISÄLLYS:

 Yleisenä syyttäjänä.
 Ensimäinen ulosottoni.
 Maantien tarkastuksessa.
 Kenttänivan hävitys.
 Oman käden oikeutta.
 Ulosottaja Kuusirannan kylässä.
 Vanha tarina.
 Ajangin mies.
 Kun viinanmyyjiä rangaistiin.
 Viklundin "Hurra".
 Käräjillä.

YLEISENÄ SYYTTÄJÄNÄ

Nimismiehen pitää olla monipuolinen mies. Hänellä täytyy ollataipumusta salapoliisiksi, hänen tulee tuntea maanlaadut, osataarvostella maatalosta, onko se hallanarka vai ei, ja määrätä mitä ontehtävä, jos joku on eksynyt erämaahan. Lisäksi on hänen huolehdittava,että tilastolliset tiedot piiristä ovat täsmällisiä, ettei kukaan kiljuyleisellä paikalla ja ettei piirissä kulje "epäilyttäviä henkilöitä".Hänen toimenaan on myöskin kertoa vuodentulon toiveista, hänen täytyynähdä tuntemattomaan tulevaisuuteen ja tietää varmaan sanoa, "tuleekosiemenestä puute". Maan routimiset, veden vähyys ja runsaus, sateet,tuulet ja tuiskut — kaikista tulee hänen pitää vaaria ja niistä"aikanaan" ilmoittaa. Maanteiden tarkastukset ovat hänen hauskimpiaretkiään. Jos ei hän osaa kylliksi määrätä someroa, on hänepäkäytännöllinen; jos hän määrää liian paljon, on hän tyhmä.

Mutta ennen kaikkea tulee hänen olla lakimies. Hänen pitää tunteakaikki lait. Usein tie- ja vesirakennuksen insinöörit saavat ihmetelläsitä kekseliäisyyttä, jolla hän selviytyy vaikeimmastakin pulmasta. Hänon oppinut itse tekemään lakeja, ja suunnilla ne useinkin ovat. Sillähän ei hätäile, ja hän tuntee miehet, joiden kanssa on tekemisissä. Hänon näppärä saamaan sovinnon aikaan asianomaisten kesken ja nauraa useinpartaansa keksinnöilleen.

Niin, sanalla sanoen kaikilla aloilla ja kaikkialla häntä kaivataan jatarvitaan. Hirvi on ammuttu kiveliössä: missä on vallesmanni?Viinakauppias on pannut vettä liemeensä, ostaja huutaa: annapa kohtaanvallesmannin! Kauppamatkustaja, jonka on kyytipoika rekineenkampsuineen ajanut ojan pohjaan, huutaa: Mitä h—ttiä! Eikö tässäpiirissä vallesmannia olekaan?

Kuvernööri hänelle marisee herkeämättä, uhkaa sakoilla ja komentelee;kruununvouti "muistuttaa", "huomauttaa" ja "kehoittaa" lakkaamatta,aikoo valittaa kuvernöörille ja kirjoittelee hävyttömyyksiävirkakirjeiden selkäpuolet täyteen; koko kansa häntä haukkuu, javelalliset toivovat hänen sielunsa ja ruumiinsa alimmaiseen h—ttiin.

Mutta vallesmanni ei hätäile. Sillä hän on monipuolinen mies, ja hän onsilmästä silmään katsonut herra Perkelettäkin…

* * * * *

Minun tuli ensi kerran olla yleisenä syyttäjänä käräjillä. En ottanutkoko tointa kovinkaan juhlalliselta kannalta.

Minkäpä ne nyt minulle tekisivät.

Asia koski kahta nuorukaista, jotka arvannostotilaisuudessa olivatolleet hutikassa ja mellastaneet aikalailla. Se oli tapahtunut silloinkun muutakin "laittomuutta" tässä maassa harjoitettiin sen minkäehdittiin. Miksei saanut yksi olla yhtä laiton kuin toinenkin?

Laitontahan oli koko arvannosto, — mikä sitten jos pojatkin elivätlaittomasti.

Asia oli jo ollut kerran ennen käsiteltävänä. Paria todistajaa olikuulusteltu. Nyt oli ilmoitettu taas kaksi uutta todistajaa.

Nuorukaiset olivat kotokylän miehiä, reippaita poikia kumpikin, javanhoja tuttuja minulle. Molemmin he pelkäsivät sakkoa, mutta minun eikäynyt asiaa auttaminen.

"Emmeköhän pääse hyvin vähällä", lohduttelin heitä.

Asia huudettiin, ja molemmat nuorukaiset, Heikki Kuusisto ja Kalle
Vimpari, tulivat itse vastaamaan.

Edellisten käräjäin pöytäkirja luettiin. Siihen otetuistavierastenmiesten todistuksista ei käynyt selville, olivatko he olleetjuovuksissa tai ketään häirinneet.

Minä ilmoitin kaksi uutta todistajaa, talokkaan Ville Kangaspään jatorppari Sameli Lahden.

Heitä vastaan ei ollut jääviä, saivat vannoa ja todistaa.

Kangaspää, vanha, kunnioitettava ukko, jäi ensiksi todistamaan.

Tuomari: No olivatko nämä arvannostossa päissään, ja mitä ne tekivät?

Kangaspää: Tätä Heikki Kuusistoa en nähnyt, mutta kyllä tämä KalleVimpari siltä näytti.

Tuomari: Näytti? Mitä hän teki? Häiritsikö toimitusta tai ketäänyksityistä?

Kangaspää: Ei minulle vaan mitään tehnyt, enkä nähnyt muillekaantekevän.

Tuomat: No mistä todistaja tietää, että vastaaja Vimpari olijuovuksissa?

Kangaspää: Kyllä se selvään näkyi. Nurkan takana kiroili, ja oliriisunut takin päältään, ja viinapullo oli kädessä. Päissään oli, eiauta. Ei selvä mies niin mellakoi.

Tuomari (Vimparille): Myöntääkö vastaaja olleensa juovuksissa?

Vimpari: Kyllä sitä tuli maistetuksi, mutta se oli jälkeenarvannoston enkä minä tehnyt kellekään mitään pahaa, — itsekseni vaankiroilin, että kun lähdin ollenkaan, kun kuuluivat sanovan, että olilaiton koko arvannosto.

Tuomari (todistajalle): Se oli siis jälkeen arvannoston, kuntodistaja näki vastaajan nurkan takana mellastamassa?

Kangaspää: Niin oli. Väkikin oli jo suurimmaksi osaksi poistunut.Herrat olivat parhaillaan syömässä eivätkä tainneet hekään, äänistäpäättäen, olla aivan vesiselviä.

Tuomari: No tietääkö todistaja muuta?

Kangaspää: En minä tähän asiaan muuta tiedä. Mutta en ole koskaankuullut, että tämä Kalle Vimpari olisi viinamies.

Tuomari: Todistaja saapi sitten poistua.

Kangaspää (mennessään): Pyytäisin kulujani.

Tuomari (Sameli Lahdelle, joka on tullut sisälle samassa kunKangaspää on poistunut): No mitä tämä tietää?

Sameli Lahti: En minä tähän asiaan mitään tiedä.

Tuomari: Mitä varten teidät sitten on tänne käsketty?

Sameli: Sitä minä itsekin ihmettelen. Olihan siellä muita ihmisiäjälestäpäin. Selviä miehiä nämä silloin olivat kumpikin, kun minulleryypyt tarjosivat tallin takana.

Tuomari: Näillä oli siis viinaa?

Sameli: Ei ollut viinaa, mutta oli oikein vihollisen tulistakonjakkia. (Lautamiesten penkistä kuuluu naurun tirskumisia.)

Tuomari: Joivatko vastaajatkin?

Sameli: Eivät maistaneet kumpainenkaan, mutta sanoivat, että sittenkun he arvan ovat nostaneet, niin sitten he ryyppäävät.

Tuomari: Todistaja ei siis tiedä, ovatko vastaajat olleet juovuksissavai ei.

Sameli: Mahdoton on minun tietää, minä menin naapuriin nukkumaan.

Tuomari: No sitten todistaja saapi poistua.

Sameli menee verkkaan ja miettiväisenä ikäänkuin jotakin vieläsanoakseen.

Tuomari (hetken perästä): No, mitä syyttäjä sanoo?

Minä selitän, että koska ei ole selville käynyt, että vastaajatolisivat olleet juovuksissa ja vielä vähemmän ketään häirinneet, en voimitään edesvastausta vaatia. Ja kun, mikäli olen selville saanut, eiliioin parempia todistajia enää ole, pyydän minä, että asia nytpäätettäisiin.

Tuomari: Mitä vastaajat sanovat?

Vastaajat: Pyydämme päätöstä asiaan.

Kalle Vimpari: Minä tahtosin ilmottaa, että kun olin takin päältäniriisunut, niin se ei tapahtunut viinan takia, vaan meillä oli meininkipainia. Eikä meillä ollutkaan kun litra konjakkia kummallakin…

* * * * *

Vähäisellä nuhteella he pääsivät kumpainenkin. — Seuraavanasunnuntaina käski Kalle Vimpari minutkin romiaisiinsa.

Semmoinen oli juttu, jossa ensi kerran olin "yleisenä syyttäjänä".

ENSIMÄINEN ULOSOTTONI

Antti Räisästä, itsellismiestä, oli sakotettu viinanmyynnistä, ja sakkojätettiin minun perittäväkseni.

Maailman konna ja veijari kuului olleen tuo Antti Räisänen ilmoisenikänsä. Viinaa oli myynyt ja kaikenlaista konstia pitänyt. Viisaastioli hän osannut kauppaansa pitää, sillä monissa käräjissä oli asiaollut esillä ennenkuin hänet voitiin tuomita viinanmyynnistä.

Lauri lautamiehen, joka oli paljon ollut läsnä ulosottotoimissa jamuutenkin tunsi kaikki pitäjän ihmiset, otin todistajakseni.

"Kuuluu kehuneen, ettei maksa hän sakkoa eikä lähde linnaankaan", sanoi
Lauri minulle ja naureskeli.

"Semmoinen lintuko se on?"

"Kyllä se sellainen mies on, ettei sitä kohtaa kun sattumalta. Minullakun kerran oli hänelle haaste, niin viikko piti vahtia ennenkun sainhaastetuksi."

"Tietääkö Lauri, oleskeleeko hän nyt näillä mailla? Hänhän asuu
Pakkasenvaarassa?"

"Oli tässä juhannusviikolla ollut kuulema liikkeellä, vaan eikö lie nytmennyt johonkuhun tukkisavottaan. Siellä hän tavallisesti kesälläoleskelee minkä mitäkin tukkilaisille kaupitellen; talvisin hiihteleetukkiajopaikasta toiseen, myy viinaa, rekilauluja ja paperosseja.Harvoin hänet tapaa kirkonkylällä, mutta ripillään hän käy joka vuosiPerttulin sunnuntaina."

"Eikö hänellä ole itsellään mökkiä tai muuta omaisuutta?"

"Pakkasenvaaran Heikin on pirtti, jossa hän asuu, ja minun tietääkseniei hänellä ole minkäänlaista omaisuutta."

"No sitten me toimitamme hänet linnaan sakkojaan sovittamaan."

Niin keskustellen olimme Laurin kanssa kävelleet jo pitkältikirkonkylää, ja aikeemme olikin jalkaisin mennä. Oli keskikesänpoutainen päivä, luonto vankimmillaan voimassaan.

Kylän päässä tuli meitä vastaan Olkkos-Kaisa, jolta kuulimme, että
Antti Räisänen oli samana päivänä käynyt kylällä voita ostamassa ja
Pakkasenvaaraan päin lähtenyt.

"Hyvääpä kuuluu", arvelin minä Laurille.

"Ei se ole lintu silti häkissä, vaikka sen metsässä laulavan kuulee",epäili Lauri.

Pakkasenvaara oli kylän takana mäki, missä pienen näreikön keskellä oliuseita mökkejä. Yleensä se oli huonossa huudossa, ja melkein jokaisenmökin asukkaita katseltiin epäluulolla.

Laurin neuvon mukaan käännyimme kylään tultuamme metsäpolkuatakalistolle päin. Sitä kävellen voimme metsän peitossa huomiotaherättämättä lähestyä Pakkasenvaaraa.

"Meidän pitää päästä aivan huomaamatta ihan mökille asti, sillä josAntti saapi vihiä meistä, niin silloin hän katoaa metsän peittoon eikätaida olla heti näkyvissä", selitti Lauri.

Polkupahaista, joka kulki vaaran rinnettä kierrellen ja olipaikoitellen rapakkoinen, kävelimme hiljaa keskustellen — Lauriedellä, minä perässä.

"Seikka on semmoinen, että kun pääsemme lähelle, niin jää sinä puuntaakse piiloon, minä menen yksinäni ensin pirttiin. Jos kotona on, niinpysyy se, vaikka yrittäisi karkaamaan", esitti Lauri. "Kun minä sittenilmestyn ulos pirtistä ja alan sytytellä piippuani, niin silloin saattulla", ehdotti hän vielä sopivaksi merkinannoksi.

Metsän suojassa ja kumartuneina naakaten pääsimme niin lähelle mökkejä,että olisi voinut tuntea ihmiset.

"Tuossa mökissä se Antti asuu, jossa on ovi auki ja päreitä akkunanruutuina… tuo toinen tuossa vasemmalla vieressä on se Tiina-Kaisanmökki, jossa vuosikymmen sitten mies puukolla tapettiin…" osoitteliLauri.

Minä paneusin pitkäkseni kuusen taakse ja saatoin hyvin makuultaninähdä kaikki, mitä sen mökin luona tapahtui, missä Räisäsen Antti asui.Lauri lähti mökkiä kohden kävelemään.

Eräästä mökistä ilmausi vaimo portaille, katseli hetkisen ympärilleenja heitti sitten sangollisen likavettä pihalle.

Mutta huomatessaan Laurin, joka juuri oli lähestymässä Antin mökkiä,pakeni hän kuin pelästyneenä pirttiinsä. Näin Laurin kiirehtivänaskeleitaan ja puolijuoksussa menevän Antin mökkiin sisälle.

Odotellessani Lauria takaisin ehdin siinä maatessani mietiskellä yhtäja toista. Saamieni tietojen mukaan piti Antti Räisäsen olla rahamies,joka kyllä voisi yhden sakon maksaa puhtaalla rahalla milloin hyvänsä.Säästölaitoksessakin kuului hänellä olevan talletuksia. En ollutkoskaan Anttia nähnyt, vaikka paljon olin kuullut hänestä puhuttavan,ja aina oli hän ollut mukana, missä joitakin roistontöitä oli tehty.Nuorena poikana sanottiin hänen murhanneen erään kuljeskelevanlaukkuryssän, vaikkei asiaa ollut voitu koskaan näyttää toteen. Minäkuvittelin hänet kookkaaksi, mustaveriseksi mieheksi, jolla oli pienetkavalat silmät ja arpia poskipäissä…

Jo ilmestyi Lauri portaille ja alkoi sytyttää piippuaan.

Silloin minäkin ponnahdin pystyyn ja lähestyin mökkiä, johon Laurikiirehti edellä.

Pöydän päässä istui rauhallisena mustapartainen mies syöntihommassa.Hän näytti hyvin siivolta mieheltä ja katseli tummansinisilläsilmillään niin rehellisesti eteensä kuin konsanaan se, jolla on hyväomatunto. Muita ihmisiä ei näkynyt. Tuo mies ei missään tapauksessavoinut olla Antti Räisänen, viinaporvari ja murhamies. Katsoin Lauriinja toisen vuoron mieheen.

Ja sanottuani hyvänpäivän kysäisin:

"Oletteko te Antti Räisänen?"

Hän rykäisi, nielaisi palan, pyyhki suutaan ja vastasi:

"Vallesmanni on hyvä ja istuu. Minähän se olen. Olenkin jo odotellut,että eikö tule tämä varavallesmanni heti minulta sakkoa perimään. Kylläminä siitä niin suuressa huolessa olen ollut, etten öitäni olenukkunut. Sakottivat minua viatonta miestä, kun puoli litraatarvitsevalle lainaan annoin. Ja olisin minä sen jo käynyt maksamassa,ettei olisi tarvinnut vallesmannin tänne vaivata itseään, vaan kun ensaanut rahaa kokoon… en niiltäkään, joilta olen vähä työpalkkojasaamassa… Parhaat vaatteeni ja taskukelloni myin, mutta niistäkään ensaa maksoa ennenkun ensi viikolla…"

Hän oli lopettanut syöntinsä ja noussut kävelemään, ja hänenkertoessaan minulle asiansa valuivat kyyneleet hänen silmistään.Äänikin oli niin valittava ja surkea, että tuli oikein säälimies-parkaa.

Ja saatuaan piippunsa syttymään jatkoi hän itkunsekaisella äänellä:

"Ovat ne ihmiset kateellisia ja pirullisia. Kun minä suurella vaivallaja vähäisellä rihkamakaupalla olen koettanut henkeäni elätellä javanhempani olen hoitanut hautaan asti ja vielä on sokea sisar ja hänenlapsensa hoidettavana… niin kadehtivat ja vainoavat minua, vaikkenole heille pennin edestä pahaa tehnyt… Ja tämänkin viinanmyyntiasiankävi Ollikainen kantelemassa vallesmannille, kun luuli minun hänenveneensä varastaneen… Vaan ei siitä Ollikainen isosti hyödy… Jakyllä minä sakkoni maksan… Jos sopisi vallesmannin vartoa tulevaanviikkoon, että saisin rahaa kokoon…"

Oikein minua alkoi mies-poloinen säälittää. Ehkäpä ne huhut, joitahänestä kerrottiin, olivat perättömiä, — ainakin liioiteltuja.Semmoistahan oli maailman meno. Monta asiaa viittasi siihen, ettei miesvoinut olla niin paha kuin hänestä kerrottiin. Ensiksi tuo hänenvilpitön, rehellinen ulkomuotonsa ja suora puhetapansa, toiseksi se,että hän oli hoitanut vanhempiansa hautaan asti ja nyt elätti sokeaasisartaan ja hänen lapsiaan, osoittivat jo kylliksi hänen olevanlämminsydäminen mies, joka voi tottakin puhua.

"Tämä Lauri lautamieskin tietää tälle vallesmannille todistaa", alkoihän nyyhkiä, kun minä viivytin vastaustani.

Lauri istui etukumarassa lattiaan katsellen eikä virkkanut mitään.

"Ensi viikolla — keskiviikkona — minä kävisin maksamassa. Viimeisetpitää siihen koota. En minä enää vanhoilla päivin tahtoisi linnaankaanlähteä… ja puhdas minulla on papinkirja tähän ikään ollut… ettäsopiiko vallesmannille siihen asti vartoa", pyyteli hän.

"Lupaatteko aivan varmaan ensi keskiviikkona maksaa?" tiedustin vielä.

"Lupaan tietenkin. Mihinkä minä poloinen siitä enää pääsen."

Ja hän hyrähti taas itkemään.

"Koko kevään ja tämän kesän ajan kun olen ollut vuoteen hyvänäviikottain, niin en ole kyennyt työhönkään…" änkkäsi hän itkunseasta.

Sovittiin sitten, että maksu sai jäädä ensi keskiviikkoon.

"Mutta muistakaahan pitää sananne, muutoin teidät hukka perii", koetinsanoa virallisella äänellä.

"Mihinkä

1 2 3 4 5 6 7 8 9
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net