Lain varjolla_ Romaani Perä-Pohjolasta

Lain varjolla_ Romaani Perä-Pohjolasta
Category:
Title: Lain varjolla_ Romaani Perä-Pohjolasta
Release Date: 2016-10-14
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 27
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 14

The Project Gutenberg EBook of Lain varjolla, by Väinö Kataja

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Lain varjolla Romaani Perä-Pohjolasta

Author: Väinö Kataja

Release Date: October 14, 2016 [EBook #53274]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LAIN VARJOLLA ***

Produced by Tapio Riikonen

LAIN VARJOLLA

Romaani Perä-Pohjolasta

Kirj.

VÄINÖ KATAJA

Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1909.

Viraniemen talo oli siinä, missä ylimaan erämaista juokseva vuolasvirta teki käyrän polven. Talon yläpuolella syöksyi joki korkeidenvaarojen välistä, muodostuen korvapaikoissa väkeväksi virraksi. Muttaalempana taloa se leveni korkearantaiseksi suvannoksi ja virtailisitten, heinävien saarien väliin vuopioita tehden, haaraantuen japutaita pitkin eteenpäin, kunnes saarien lomitse päästyään taas kokosivoimansa yhdeksi juovaksi, joka syveten ja virtavammaksi käyden lähtikulkemaan koskia kohden.

Talo oli niemen nenässä, johon ylimaan vihaisten vesien vauhti näyttilakkaavan ja jossa ne levenivät suvannoksi. Korkea oli koko kylänkinrantatörmä, mutta Viraniemen kohdalla se oli korkein, kivisin jajyrkin. Tulvavesi ja kevätjäät olivat syöneet rantatörmän kupeet jaiskeneet ne syviin lohmuihin, joissa pajupensaat itsepäisesti pitivätpaikkaansa ja voimiensa takaa turvasivat rantatörmää.

Kahden miespolven aikana oli taloa hoidettu verrattain huonosti niinmaiden kuin metsienkin suhteen. Oli vain aina otettu, eikä ollut mitäänannettu. Mutta talo pysyi sittenkin suunnillaan, kun sillä oliharvinaisen hyvät luonnonniityt, jotka ilman minkäänlaista hoitoakasvoivat vuosittain parinkinkymmenen lehmän heinät. Sitäpaitsi taloaturvasivat hallalta joen uoman lämmin höyry ja pohjoispuolella korkeatvaarat. Pellot olivat länsietelään viettävällä mäenrinteellä, ja siinävilja kypsyi semmoisinakin vuosina, joina muissa kylissä ei saatu muutakuin ruumenia ja lentäviä kaunoja.

Israeli, talon nykyinen isäntä, joka tämän kuvauksen alkaessa jo olikahdeksankymmenvuotias, oli nuoruutensa ensimäisinä vuosina näyttänytolevan innokas ja toimelias maamies. Mutta myöhemmin, kun hän joutuisuuren laestadiolaisen herätysliikkeen keskelle ja itse oli lahjakaspuhuja ja liikkeen johtajan ja perustajan parhaita opetuslapsia, hänunhotti maansa ja mantunsa. Talo jäi hoidotta, kun isäntä antausiherätysliikkeen palvelijaksi ja alkoi tehdä saarnamatkoja pitkinleivätöntä Lappia ja laajaa Perä-Pohjolaa.

Hänen oma uskonsa oli vilpitöntä ja järkähtämätöntä, ja ne, jotka häntäkuuntelivat, saivat voimia hänen saarnoistaan. Vuodet ja vuosikymmenetkuluivat nopeaan, niin ettei hän huomannutkaan lastensa kasvaneen jatalonsa jääneen hoidotta. Pyhässä innossaan ja varmana asiansaoikeudesta hän ei huomannut, että se pyhä innostus, joka ensi alussaheränneitä kirkasti, alkoi vähitellen laimeta ja muuttua. Ei hänhavainnut sitäkään, että suurina seurailtoina, joina kaukaisiauskovaisia majaili hänen kodissaan, pahahenki oli rakentanut kappelinhänen oman talonsa tanhuville. Myöhemmin hän näki yhden ja toisenheränneen lankeavan takaisin syntiseen elämään, mutta hän piti sitävain Herran varoituksena ja alkoi vielä voimakkaammin julistaa Jumalansanaa.

Ja vaikka hän näki omien lastensa, joita hän ei jaksanut pitää kurissa,elävän maailman elämää ja lihan himossa, ja tiesi velkakuormansakasvavan ja talon kulkevan häviötä kohden, kiitti hän kuitenkinHerraansa ja otti kaiken pahan lahjana Häneltä.

Sitä mukaa kuin hänen sielunsa irtautui kaikesta maallisesta niintarkoin, että hän ei välittänyt mistään, mikä koski maallisia oloja,sitä mukaa suureni ja paisui hänen ilonsa tulevaa autuasta elämääajatellessa. Vanhemmiten hänen uskonsa muuttui jonkinlaiseksisairaalloiseksi mielenliikutukseksi. Kaikki lapsensa, paitsi nuorintapoikaansa Perttua, hän oli tuominnut helvettiin ja uskoi vahvasti, ettäJumala vasiten, hänen kurituksekseen, oli tehnyt ne jumalattomiksi.

Hänen vaimonsa Rebekka, joka oli samaan aikaan herännyt kuin hänitsekin, oli luonteeltaan peräti siivo ja alamielinen. Hän seurasimiestään kaukaisilla retkillä Lappiin asti, ja seurailtoina hän aloittivirrenveisuulla miehensä saarnan ja taas sen samoin lopetti. Niin heolivat yhdessä kulkeneet Jumalan sanaa julistamassa moninapakkastalvina, ja koti oli palvelijain ja lasten hallussa.

Mutta sitten kun syntyi tämä nuorin lapsi, Perttu, eivät he enääpitemmille matkoille lähteneet. He kuulivat vain sanomia, että vanhat,totiset kristityt kuolivat pois toinen toisensa perästä ja nuoremmatlankesivat, ja ettei uusia enää sijalle ilmestynyt. Suuret kokouksetkinolivat loppuneet, ja vain harvoin kerääntyivät kylien vanhimmatyhteiseen illanviettoon Jumalaansa palvelemaan.

Kaiken tuon, ja lisäksi sen, että koko laestadiolainen liike olisammumaan päin ja että uskoon oli ilmaantunut eri katsantokantoja, jopalahkojakin, kuuli ukko Israeli karvastelevin mielin. Mutta hänen omauskonsa ei häntä jättänyt, ja senvuoksi hänen loppuelämänsä muuttuikinyhdeksi ainoaksi kiitosvirren veisuuksi.

Semmoisessa kodissa kasvoi Perttu, ankaran isän ja lempeän äidinhoidossa.

Tämän Perttu Viraniemen elämänvaiheita tässä kuvauksessa kerrotaan.

I.

Talon laajinta ja parasta peltoa, Viinamäeksi nimitettyä, oli Perttukevätkylvölle valmistamassa.

Kevät oli tänä vuonna tullut tavattoman varhain, ja touon aika näyttilupaavalta. Vappuna jo loi valtaväylä jäänsä erinomaisempia vahinkojatekemättä. Sadetta ja lämpöisiä, päiväpaisteisia päiviä oli sittemminriittänyt, niin että kesä kerrankin näytti tulevan kertomatta. Eimuistanut Perttu näin varhaista kesän tuloa, eivätkä sitä muistaneetvanhemmatkaan miehet.

Viinamäen pelto lähti talon navetan takaa ja nousi takalistolle päinloivana myötäleenä. Mutta metsän rantaan, johon pelto päättyi, olipolulta jyrkkää vastaletta, jossa hevonen sai ponnistaa kaikki voimansaennenkun pääsi vaon päähän. Siinä olikin sitten, joka vaon käytyä,lepohetki sekä miehelle että hevoselle.

Siihen Perttu nytkin vanhan Laukkinsa pysähdytti, korjasi harjaalänkien alta ja puhutteli kehoittavasti vanhaa, uskollista kumppaniaan.Itse hän istahti kivelle, joka oli metsän puolella piennarta ja jossahän aina jalkaansa levähdytti kyntäessään, kylväessään ja karhitessaan.

Se oli jo käynyt rakkaaksi tuo kivi Pertulle, sillä siihen liittyimuistoja varhaisimmilta lapsuusvuosilta. Siinä oli ennen leikitty,pidetty nuotiota sekä sen kupeella että päällä, ja siinä aina marjaanmennessä käytiin Tapiolta runsaasti marjoja pyytämässä ja huudettiintuulen jumalalle, että antaisi tuulten puhaltaa, etteivät sääskethätyyttelisi marjamiehiä. Ja siinä samalla kivellä kerrottiin ennenmuinoin, kun nykyinen Viinamäen pelto vielä oli metsän peitossa,haltiain halla-aamuina varjelleen peltoja. Mutta nyt olivat haltiatloitonneet etemmäksi takalistolle, kun Viinamäki oli peltona.

Kiven päälle Perttu nytkin kiipesi, haki tupakkavehkeensä esille jasytytti piippunsa. Hän oli vankka, pian kolmikymmenvuotias mies.Hartiat olivat leveät ja hiukan kumarat, silmät suuret, surumieliset,ja hiukset vaaleat. Ylähuulessa oli vähän kevätahavan panemaa partaa,joka oli vaaleampaa kuin kulmakarvat. Kädet olivat vankat, kämmenetleveät ja känsäiset. Sormet olivat nyt, kovan kevätkynnön aikana, niinkangistuneet, etteivät olleet tupakkakukkaroon sopia. Ja tupakkaapiippuun pannessaan Perttu vaipui omiin ajatuksiinsa.

Eivät hänen ajatuksensa olleet hauskoja, eivätkä hänen toiveensavaloisia. Ne eivät olleet sen valoisemmiksi tulleet, vaikka hän ainatoivoi ja toivoi. Yhdenlaista epätietoisuutta oli hänen elämänsä ollutlapsuudesta asti, eikä hänen onnensa aurinko näyttänyt nousevankaan, janyt hän pian olisi kolmenkymmenen. Vuodet olivat kuluneet niin kummannopeasti, toinen seurasi toistaan, mutta hänen elämälleen ne eivättuoneet minkäänlaista muutosta. Jouluna hän arveli: minkähänlainen onmaailma ja minun elämäni ensi jouluna. Ja kun joulu tuli, oli hänenelämänsä samanlaista. Touon aikana hän mietti: minkälainen lieneetulevana vuonna kylvön aika… kylvänköhän minä silloin… Ja kun tulikylvönaika ja hän taas oli kylvämässä, ei mitään sellaista olluttapahtunut, joka olisi vienyt häntä likemmäksi toiveittensatoteutumista.

Mutta saatuaan piippunsa syttymään hän jouti silmäilemään alasjokilaaksoon, kylälle ja taloihin, jotka sopivat tänne korkeallemäenrintaan komeasti näkymään. Ilta oli ihana, tyven, päivä lännenilmoille kallistumassa. Tulvillaan, keväisiä voimiaan uhkuen, virtailivielä valtaväylä, kuljetellen tuntureilta kirkkaita vesiä. Keväistävoimaa se näytti uhkuvan, kun rantatörmien tasalla vesi virtaili,virtaili hauskasti sivu kotokylän aukenevalle suvannolle loitommaksi.Siinä olivat kylän talot jokitörmällä, mikä etempänä, mikä likempänätörmän kamaraa. Pertun koti, Viraniemi, oli ylimmäinen talo niemennenässä, joen polvekkeessa. Täältä mäeltäkään ei ollut joen polveen,siihen missä joki maahan pisti, kuin muutamia hyviä kivenheittoja.

Kevätkylvöjen teossa oltiin joka talossa. Missä kynnettiin, missäkylvettiin tai karhittiin. Kiirettä ja hoppua näytti kaikilla olevan.Siemen oli saatava maahan, sillä nurmea työnsi jo pellon piennar, jakoivun urpu pyrki puhkeamaan.

Ilta-aurinko valaisi miellyttävästi kylän taloja ja mäen rinteelläolevia peltoja. Ilmassa tuoksui vereksen mullan ja nuoren lehvän lemua.Mutta Pertun mieli oli raskas ja painava. Miksei hänkin iloinnut jatoivoa täynnä riemuinnut nyt, kun paisuva kevät oli käsissä ja luontouuteen kesään heräili? Ja miksi ei ollut nyt hauskaa hänelläkin, kunoli parhaillaan kylvön aika ja taivas ja maa näyttivät lupaavilta…?

Ei ollut näin raskasta kylvönaikaa Pertullakaan ollut moneen vuoteen.Oli ollut hyvinkin rattoisia touonaikoja. Silloin varsinkin, kun toivoikerran pääsevänsä omaksi herrakseen ja uskoi saavansa palkkansa monienpitkien ja raskaiden vuosien työnteosta.

Siinä oli kotitalo, tässä ympärillä hänelle rakkaiksi käyneet pellot,jotka hän oli omin voimin laittanut hyvään kuntoon. Kiviä oli pelloiltapoistanut, isoja lantatunkioita valmistanut, niittyä perannut. Oli hänkoettanut korjailla rakennuksiakin vähillä varoillaan. Navetan olilaudoittatanut aivan hiljan, ja pirttiin oli vasta tänä keväänä tehtyuusi muuri, mutta monta paikkaa oli korjaamatta, monta rakoaodottamassa. Olisi tarvinnut maalata koko talon rakennukset punaisiksija saada asuinrakennukseen uudet ikkunat…

Jos olisi kuitenkin ollut viisaampaa ja hänelle itselleen parempaa,että olisi tehnyt niinkuin olivat tehneet vanhemmat veljet. Miehiksitultuaan olivat menneet yhtiön töihin ja jättäneet talon työt huiskinhaiskin. Kaksi velimiestä oli Amerikassa, toiset kulkivat vieläkintukkitöissä ja kävivät talvisydämen aikana entisessä kodissaan,hakemassa ruokaa ja lämmintä… Kelvottomat ja laiskat!

Olisivat pysyneet kotona, olisi miehissä työtä tehty… Peltoja olisivoinut laajentaa, niittyjä lisää raivata… Ja jos olisi saatu vielävelka maksetuksi Lommalle, niin olisi saatu itse tehdä heinätHopeasaaresta, jonka koko heinänkasvu nyt vuosittain meni Lommallerahalainan koron maksuksi…

Talon paras ja heinävin niitty… Karja olisi saatu lukuisammaksi jatulot siten suurenemaan. Mutta veljet olivat vain moittineet vanhaa javaivaista isää ja sanoneet, ettei tässä velkapesässä kannata työtätehdä, kun ei mitään koskaan saa palkakseen… Ja niin he menivät jajättivät… jättivät pellot, kevätuiton aika kun oli, kylvämättä,vaikka tiesivät, ettei isä kyennyt ja että työväestä oli puute… Montasemmoista hetkeä oli Pertulle jäänyt mieleen, ja hän muisti, kuinka hänjo pahaisena poikana ajoi lantaa pelloille ja koetti opetellakyntämään.

Olivat nytkin niin ikäviä ajatella ne entiset ajat, että melkein tekimieli itkeä…

Mutta sitten tuli vähän hauskempia aikoja, ja hänen intonsa maatyöhönkasvoi sitä mukaa kuin hän näki, kuinka kiitollinen maa oli hänentyönteostaan. Isä ja äiti kiittelivät, ja äidin toivo oli kokonaankohdistunut häneen, nuorimpaan poikaansa. Häneen luotti ja hänestätoivoi vanhuutensa turvaa…

Vanha, kivuloinen äiti raukka!

Pertun piippu oli sammunut, hän heräsi mietteistään, ja melkein kuinkammoissaan, että oli niin kauan levähtänyt, hän nopeaan laskeusikiveltä ja alkoi kyntää. Hän ehtisi tänä iltana saada Viinamäenkynnetyksi, ja yön tullen hän kylväisi… Yöllä oli hauska kylvää…Oli tyventä ja valoisaa, ja yörastaan laulu ilahdutti mieltä.

Väsymys alkoi tuntua hänen jäsenissään, sillä hän oli ollut liikkeelläkoko edellisenkin yön. Verkkaan ja raskaasti käveli Laukkikin, vanha,paljon raatanut ainoa hevonen…

"Käveleppä nyt, Laukki!"

Parastansa Laukki raiska koetti, vaikka takajalat olivat patteja täynnäja etujalatkin vaivaiset. Mutta Perttu kun hoiti uskollista kumppaniaanhyvin, kooten sille makeamman palankin ja apehtien illoin aamuin,jaksoi se vielä hiljakseen tehdä talon työtä. Kun Perttu oli ehtinytvaon rantapäähän ja aikoi juuri pellon toista laitaa pyörtää mäkeentakaisin, näki hän navettakujasta, että hänen sisarensa Kustaava lähtipihasta kävelemään häntä kohti.

"Perttu! Odota, Perttu, vähäisen", hän huusi ja tuli pellolle.

Perttu pysähdytti Laukin ja jäi tyytymätön ilme kasvoillaan vartomaansisarensa tuloa.

Vähäväliä kävi sisar Kustaava entisessä kodissaan milloin mitäkinpyytämässä. Hän oli nuorena joutunut naimisiin mökkiläisen,Poro-Junnon, kanssa. Heillä oli monta lasta, ja puute ja köyhyysahdisti alituisesti perhettä, sillä mies kulki tukkilaisena ja tuhlasiansionsa.

Kyynelsilmin sisar kertoi, ettei hänellä ollut mitään syömistä. Junnooli jo lumen lähtiessä mennyt tukkijoelle ja aikonut lähettää rahaa,mutta ei ollut vielä toimittanut penniäkään.

Perttu kuunteli sisaren puhetta suuttumuksen puna kasvoillaan.

"Ei ole minulla mitään antamista", sanoi hän.

Sisar alkoi itkeä.

"Sydämettömiä olette kaikki, niin sisaret kuin veljet… Sinunkinpitäisi tietää, etten syö laiskan leipää minä", lisäsi Perttu, muttanäytti heltyvän niinkuin ennenkin.

Sisar yhä itki.

"Sopisihan minunkin jättää vanhempani ja lähteä rahoja muualtaansaitsemaan… Mikset pyydä Hannulta ja Iikalta?"

"Ei heillä ole", nyyhki sisar.

"Mutta minullako sitten luulet avun varaa olevan? Työtä olen tehnytkoko elinaikani… Kenen hyväksi?"

Pertun ääni soi kovemmalta kuin koskaan ennen. Sisar ei muistanutmilloinkaan nähneensä hyväluontoista veljeään niin kitsaana ja pahallatuulella.

"Mikä sinun on, kun olet niin kiukkuinen?" hän kysyi kesken itkunsa.

"Se minun on, että alan kyllääntyä koko elämään…"

Ja Perttu käänsi selkänsä ja katsoi metsään päin. Mutta hän kuulisisaren nyyhkytykset takanaan.

"Mitä sitten taas tahdot?" hän kysyi hetken kuluttua, ja sisar kuuliäänestä, että pahin kiukku oli mennyt ohi.

"Antaisit vähän jauhoja, ja eikö sinulta liikenisi perunansiementäkin?"

Perttu oli hetken vaiti, sitten sanoi:

"Kyllä, sisar kulta, sait kelvottoman miehen sinäkin!"

Ja sen sanottuaan hän läksi pihaan ja nouti apetta Laukille, jättäensen vaon viereen valjaisiin syömään. Sisar seurasi hänen liikkeitään,ja kun Perttu lähti pirttiin päin, käveli sisar perässä arvaten, etteiPerttu tälläkään kertaa voinut olla auttamatta.

Kun sisar oli saanut, mitä oli tahtonut, ja poistunut, istahti Perttuväsyneesti pirtin penkille. Äiti makasi sängyssä, oli jo pari viikkoaollut vuoteen omana. Ei tuntenut kipuja, vaan heikkouttaan valitteli.Kyyneliään näkyi äiti pyyhkivän, kun alkoi puhua:

"Minä kielsin Kustaavaa sinulta mitään pyytämästä. Sanoin että oletraskaalla mielellä muutenkin… Mutta kyllä Jumala sinulle suopitakaisin… Ei mene Jumalan oma sana hukkaan, kun hän on luvannut onneaja menestystä niille, jotka kunnioittavat ja rakastavat vanhempiaan japitävät sellaista huolta kuin sinä meistä kahdesta vanhasta, isästäsija minusta… Kyllä Jumala sinulle siunaa…"

Pertulla pyöri kiivas vastaus jo huulilla, mutta muistaessaan äidinolevan niin heikkona, ettei

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 14
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net