» » » Neitsyt Maarian lahja_ ynnä muita legendoja

Neitsyt Maarian lahja_ ynnä muita legendoja

Neitsyt Maarian lahja_ ynnä muita legendoja
Author: Onerva L.
Title: Neitsyt Maarian lahja_ ynnä muita legendoja
Release Date: 2017-11-27
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 80
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg eBook, Neitsyt Maarian lahja, by L. Onerva

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Neitsyt Maarian lahja ynnä muita legendoja

Author: L. Onerva

Release Date: November 27, 2017 [eBook #56055]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK NEITSYT MAARIAN LAHJA***

E-text prepared by Tapio Riikonen

NEITSYT MAARIAN LAHJA YNNÄ MUITA LEGENDOJA

Kirj.

L. ONERVA

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Ahjo,1918.

Juusela & Levänen O.Y. kirjapaino.

SISÄLLYS:

Neitsyt Maarian lahja
Siniyön taru
Jama ja Ristin mies
Manalan vaaka

NEITSYT MAARIAN LAHJA

Tämä tapahtui ristiretkien aikaan ritari Bertrandin linnassa, Auvergnenmaakunnassa. Turhaan oli nuori linnanrouva jo pitkät ajat odotellutritari Bertrandia kotiin palaavaksi. Maine oli jo tiennyt kertoa pyhänyrityksen epäonnistumisesta. Oli saapunut naapurilinnoihin joitakinmukana olleita asemiehiä. Oli samonnut ohi messuavia ja meluaviapyhiinvaeltajia. Ritari Bertrandista ei vain jälkeäkään.

Puoli vuotta kului nain epätoivoisessa levottomuudessa. Jaksamatta enääsyödä tai nukkua istui nuori linnanrouva päivät ja yöt pääksytyksin pääkäsivarsien varassa pienen akkunakomeronsa ääressä, niin ettäakkunankamanaan syöpyi jälki hänen hiuduttavasta kaihostaan.

Syys teki tuloaan. Linnan muurit kävivät päivä päivältä yhäharmaammiksi ja ainainen sade levitti ruskean-viheriän lietteen ylikuolleiden lehtien peittämän maan. Oli juuri joulun aatto, kunlinnanrouva sai varmuuden pahimmille aavistuksilleen. Ritari Bertrandei ollut enää koskaan palaava.

Katkeria kyyneliä vuodattaen polvistui nuori leski Neitsyt Maariankuvan eteen palavaan rukoukseen.

Hän ei oikein itsekään tiennyt, mitä hän rukoili. Apua, lohdutusta,voimaa! Voimaa elää, ei itsensä vuoksi, vaan lapsensa vuoksi, joka nytisättömänä oli syntyvä maailmaan. Hän huusi Jumalan lempeän äidinturvaa tälle turvattomalle: että hänestä tulisi isänsä nimen mainehikaskantaja, äitinsä vanhuuden vara, sankari, jolle ei oltu nähty vertaa…

Ja vähitellen lakkasivat hänen kyyneleensä vuotamasta. Pyhän Neitsyenkatseesta tuntui virtailevan ikäänkuin vahvistava rauha, ja kauanvalvoneen vaimoparan silmälaudat painuivat virkistävään uneen.

Ja katso, silloin liikahti Neitsyt Maarian pää, hän astui alaskultaiselta istuimeltaan, kumartui uupuneen puoleen, ja vieno ruusunlemu ja enkelien hyminä täytti ilman.

"Rukoilet lapsesi puolesta", sanoi taivaan kuningatar, "pyydätköhänelle tämän maailman hyvää vai tulevaista? Onko lapsesi sielu vairuumis sinulle kalliimpi? Minulle vaiko itsellesi tahdot hänestäritarin?"

Linnanrouva tunsi suuren ahdistuksen sydänalassaan ja suurethikikarpalot vierivät alas hänen otsaltaan.

"Miten raskas on taivaanvaltakunnan tie", ajatteli hän. "Parhaassakukoistuksessaan on Pyhä Neitsyt riistänyt minulta jo puolison. MuttaPyhä maa on vielä pakanain käsissä, ja poikani nuori henki on uhrattavasamalla alttarilla kuin isänsäkin. Sitä vaatii Pyhä Neitsyt, ja enemmäntulee kuulla Jumalaa kuin inhimillisen heikkoutensa ääntä."

Ja kapinoivalla mielellä, mutta nöyrällä sydämellä hän vastasi:

"Jumalan äiti, lapsi, jonka synnytän, on oleva sinun, ja käyköön
Jumalan valtakunnan kunnia maallisen edellä!"

Silloin levisi hymyily Pyhän Neitsyen lempeän kirkkaille kasvoille jahän sanoi:

"Olet koettelemuksen hyvin kestänyt. Olkoon siis, kuten sanot. Muttakoska sinä olet antanut lahjan minulle, niin tahdon minäkin puolestaniantaa lahjan sinulle. Vielä ennen aamun koittoa on sinulla kaksi lasta,joista toinen on oleva sinun, toinen minun, toinen saavuttava pitkäniän, toinen varhaisen onnen paratiisissa!"

Samana yönä vielä, juuri kun ensimäiset valot alkoivat syttyäakkunoihin aikaisen jouluaamun hämärissä, synnytti ritarinrouvakaksoiset, poikia molemmat. Hän päätti nimittää toista isänsä mukaanBertrandiksi; toiselle annettiin nimeksi Félicien.

Jo varhain ilmeni näiden molempien lasten luonteiden erilaisuus.
Bertrand oli vilkas ja iloinen, Félicien hiljainen ja surullinen.
Myöskin oli Bertrand ilmeisesti lahjakkaampi ja kauniimpi veljeään.

Vaikka äidit hellästä myötätunnosta useinkin kiintyvät enemmänheikompaan lapseensa, oli ritarinrouvan laita aivan päinvastainen.Hänen sydämensä oli sillä lapsella, joka kantoi isänsä nimeä ja jokamuutenkin, ulkomuodoltaan ja koko olennoltaan, oli ilmeinen isänsä.Lisäksi kiihoitti hänen äidinrakkauttaan salainen pelko tämänlempilapsen varhaisesta kadottamisesta.

"Varmasti on Neitsyt Maaria valinnut juuri hänet ritarikseen", huokailihän usein, "ja määrännyt Félicienin minun lohdukseni!"

Ja samaan suuntaan näyttivät kaikki merkit viittaavan.

Linnanrouvan oli tapana kauniina suvipäivinä samoilla poikineenmetsissä ja kedoilla. Jos hän silloin hetkiseksi pysähtyi levähtämäänjonkun vilpoisan puron reunalle, haihtui Bertrand heti kuin tuuli hänenluotaan. Hän ei malttanut hetkeäkään pysyä paikallaan. Luonnon hurmaavakauneus, sen lukemattomat äänet ja värit vetivät häntä puoleensa. Hänjuoksi ja huhuili, matki lintujen liverrystä, tunnusteli, poski maatavasten, sammalien hienoa samettia, kokoili kimputtain ruusuja jaliljoja, jotka hän palatessaan riemusta huutaen pudotti äitinsäpolville.

Mutta äiti ajatteli kyynelten sumentaessa hänen silmiään: "Lapsi parka,paratiisin ruusuja ja liljoja varten luotu!"

Félicien sitä vastoin istui koko ajan äitinsä vierellä katsellen häneensurullisilla silmillään.

"Lapseni, miksi et mene leikkimään kukkien kanssa?" saattoi äititällöin kysyä.

Ja poika vastasi hiljaa:

"Sinä olet kauniimpi kuin kaikki maailman kukkaset!"

Äiti huokasi sydämessään:

"Onneton lapseni, minun itsekkäälle onnenkaipuulleni uhrattu, kentiesparatiisin porteilta karkoitettu, kuinka voin ottaa vastaan sinunrakkauttasi, jos se tapahtuu iankaikkisen autuutesi hinnalla! PyhäNeitsyt, miksi kuulitkaan silloin minun syntisen mieleni salaisiatoivotteluja! Toisen poikani vuoksi en huolehdi, hänethän olet sinäitse ottanut armolliseen huomaasi. Kuitenkin paheksuit lahjaani, kunnäit, että annoin sen vastahakoisella sydämellä, ja siksi annoit sinäminulle tämän toisen, tämän surun lapsen, ja epäsit häneltä armosi.Kuinka osaankaan minä yksin, ilman sinun apuasi, ohjata hänet oikeallepolulle!"

"Lapseni", kuiskaili hän, "puhuthan syntiä, silmäsi ovat pimitetyt.Kedon kukkaset ovat kauneinta, mitä Jumala on luonut, ei kukaan olekauniimpi niitä, paitsi Jumalan äiti, tuo taivaallinen lilja paratiisinyrttitarhassa!"

Talvi-iltoina he kaikin kolmisin usein tekivät hiljaisia kuutamoretkiälinnan valleille. Silloin saattoi Bertrand jäädä tuntikausiksi tähtiintuijottamaan ja hänen aavisteleva kaipuunsa paloi tuntemattomiensalaisuuksien maahan. Ihaillen katseli äiti hänen ylevää hartauttaan.

"Hän tuntee jo koti-ikävää Pyhän Neitsyen helmaan", ajatteli hän. Mutta
Félicieniä hän hellävaroin opasti:

"Poikani, luo silmäsi ylös tähtien kirkkauteen. Siellä asuu Jumala."

"Anna minun katsoa sinun silmiisi, äiti", vastasi poika. "Ne ovatkirkkaammat kuin kaikki tähdet, ja niissä näen minä Jumalan."

Mutta ritarinrouvalle tuotti Félicienin vastaus ainoastaan tuskaa jalisää omantunnon vaivoja.

"Selvää on", ajatteli hän, "että Félicien-parka menee kadotukseenJumalaa tuntematta, ja selvää on, että juuri minä olen hänenpyhityksensä tiellä."

Ja taas hän puhui hänelle kauan ja kauniisti ihmisen viheliäisyydestäja äärettömästä rakkauden Jumalasta, jonka iankaikkista kuvaa ihmisensielun silmissä ei edes rakkaimman omaisen, ei parhaimman ystävän hahmosaisi koskaan himmentää.

Kun lapset ylenivät nuorukaisiksi, tulivat heidän erilaiset luonteensayhä voimakkaammin näkyviin. Bertrand oli ritari kiireestä kantapäähän,ritari peloton ja moitteeton. Hän oli uljaista uljain, kaikissaturnajaisissa ensimäinen. Eivätkä kotoiset toimet sittenkään riittäneethänelle, hänen mielensä hehkui kaukaisiin seikkailuihin jasankaritöihin, samoihin ristinsotiin, joihin hänen isänsäkin kerrannuorena urhona oli lähtenyt.

Mutta Félicienillä oli tytön mieli. Ei väkisinkään saanut häntä miekanmittelöihin eikä muihin ritarilliselle asemiehelle kuuluviinharjoituksiin. Kyyneleet silmissä hän vaikeroi:

"Minun on paljon helpompi ottaa itse vastaan lyöntejä kuin lyödä muita,ja ennen kuolisin kuin surmaisin jonkun toisen!"

"Voi, minun onneton poikani", huokasi salaa ritarinrouva, "oletminun kaltaiseni, olet saanut minun heikon naisluontoni minunnuoruudensyntini vuoksi, sentähden, että kerran kiistasin PyhänNeitsyen kanssa lapseni sielusta!"

"Lapseni, armahaiseni, sydänkuormani", haasteli hän, "ihmisen tuleejuuri aina tehdä sitä, mikä on vaikeaa, niin, sitä, mikä on kaikistavaikeinta, ollakseen Jumalan mielen mukaan! — Sano, lapseni, mikäolisi sinulle kaikista vaikeinta?"

Félicien katsoi äitiinsä hymyilevällä surumielisyydellä ja silittihänen ohimoilla jo harmenevia hapsiaan: "Erota sinusta, äiti, se olisiminulle vaikeinta", vastasi hän yksinkertaisesti.

"Niinpä pitää sinun siis erota minusta", puhui äiti ikäänkuinkuumeessa, "sielusi autuuden vuoksi ja sentähden, että se myös varmastion Jumalan tahto. Itsensä kuolettamisen kautta vasta käy tieparatiisiin. Tiedäthän, että veljesi Bertrand jo valmistelee lähtöäkauas vieraille maille. Niin, sinne on hän rientävä Pyhän maan ritarienetunenässä. Hän, näetkös, toimii Jumalan mielen mukaan. Hän on Neitsyenvalittu, kuten isänsäkin. Ja minä aavistan, etten enää koskaan elävinsilmin tule näkemään häntä. En sure, en napise, sillä tämä pyhä retkiavaa hänelle portit iankaikkiseen elämään. Ja jokainen, joka antaahenkensä pelastaakseen Pyhän maan pahojen käsistä, saa iankaikkisenelämän. Etkö seuraisi sinäkin veljesi esimerkkiä?"

"Lähtisin riemumielin pakanoiden luo, jos saisin lähteä heidän luokseenystävänä, rauhan palmut käsissäni, mutta en voi saapua heidän luokseenvihamiehenä, sotisopaan puettuna."

"Pakanoita täytyy vihata, se on Jumalan tahto. He ovat Pahanvallassa."

"Niin, he ovat tietämättömiä ja onnettomia ja tarvitsevat siis enemmänrakkautta kuin vihaa", puhui Félicien sisäänpäin kääntyneesti. "Rakkausyksin voi kypsyttää raa'at rypäleet Herran viinamäessä."

"Jos olet keksinyt otollisemman tavan palvella Jumalan valtakunnanasiaa kuin taattosi ja veljesi, niin sano minulle. Mitä siis aiottehdä? Mistä alottaa?"

"Itsestäni."

"Itsestäsi!" huudahti äiti kauhistuneena. "Kiusaaja ehkä kuiskiikorvaasi joitakin oman onnen pyyteitä, jotka meidän tulee unohtaa. Mitäsitten tahtoisit itsestäsi tehdä?"

Lämmin tuikahdus valaisi Félicienin tumman katseen.

"Tahtoisin tehdä itseni hyväksi, äiti", sanoi hän sydämellisesti, "jasitten, niin, sitten kaikki muut, kaikki ihmiset, nuo pakanatkin…"

"Älä anna ylpeyden hengen saada valtaa itsessäsi. Ei kukaan ihminen olekokonaan hyvä, ei voi tullakaan kokonaan hyväksi. Vai oletko koskaannähnyt edes kristittyjen joukossa kokonaan hyvää ihmistä?"

"Sinä olet hyvä, äiti", vastasi Félicien.

Ritarinrouva riisti epätoivoissaan hiuksiaan.

"Poikani!" huusi hän, "suuri synti painaa minun tuntoani! Kerrannuoruuteni ajattelemattomuudessa olen vetänyt kirouksen ylleni jasinunkin sielusi yli! Älä kysy miten! Mutta jos minua rakastat, niinlähde luotani, lähde rukoilemaan meille molemmille armoa Kristuksenmeidän Vapahtajamme haudalla. Se antaisi minulle rauhan."

"Jos se tuottaa sinulle helpoitusta, armas äiti, lähden kyllä. Jatoivon, että rukoukseni antavat sinulle rauhan", vastasi Félicien.

* * * * *

Yhtyäkseen muiden ristiretkeläisten joukkoon oli Bertrandin ja
Félicienin matkattava veneellä pienen vuoristojärven yli.

Heidän saapuessaan rantaan oli ilma mitä ihanin, ja päästäkseennopeasti perille valitsivat ritarinuorukaiset aivan keveän janopeakulkuisen haahden.

He olivat jo astuneet purteen, kun he kaukaa näkivät jonkunjuoksujalkaa kiirehtivän heidän jälessään. Pieni, muodoton olentoviittoi ja antoi merkkejä. Nuorukaiset odottivat.

Tulija oli muuan vesipäinen narri, joka ilkeytensä ja elukkamaistentihutöittensä vuoksi oli kaikkialta karkoitettu ja joka kauanhenkipattona oli elellyt korven peitossa.

Ilvehtien rupesi hän nuorukaisia rukoilemaan:

"Ottakaa, arvon ritarit, vanha syntisäkki mukaanne eväiksi! Ei oleenää prinssejä eikä koiria tässä kirotussa kristittyjen maassa,pakanakuninkaan hoviin halajaisin. Ja sinne kai sinäkin pyrit, kaunistyttö", lisäsi hän osoittaen Félicieniä.

Bertrandin veri kuohahti:

"Kurja haaska, pyhäin häväisijä!" huusi hän sivaltaen miekan tupestaan.

Mutta Félicien ehti väliin:

"Malta mielesi, veliseni! Miksi emme ottaisi tätä onnetonta ihmistämukaamme! Hän ehkä juuri parhaiten tarvitsee Pyhän maan siunausta. Jamiksi emme aloittaisi retkeämme hyvällä työllä, ehkä se koituusiunaukseksi yrityksellemme."

"Hullu olet, veljeni, aina ollut", huudahti Bertrand. "Mutta tämä onkaikista hulluinta, mitä vielä olen suustasi kuullut. Tuo henkipattonarri on paha ja ilkeä olento, tuomittava Jumalan ja ihmisten edessä,kuinka voisi hänestä koitua meille mitään siunausta!"

"Jos hän on paha, voi hänet ehkä voittaa hyvyydellä."

"Mistä olet tuollaista oppinut?"

"Äitini hyvyys on paistanut ylleni, silloin kun itse olen ollut täynnäpimeitä ja pahoja ajatuksia", vastasi Félicien uneksivasti.

"Enkeli olet, totta tosiaan, veliseni", hymähti Bertrand jolauhtuneempana, pistäen miekkansa tuppeen, "Ja tällä kertaa olit oikeinsuojelusenkelini. Minulla on kiivas luonto. Enkä kuitenkaan olisikoskaan voinut antaa itselleni anteeksi, jos äsken olisin tahrannutpuhtaan kalpani noin saastaisella verellä."

"Heitä siis vesitautinen raatosi venheeseen!" komensi Bertrand narria.
"Félicienin vuoksi otan sinut!"

Ja niin he kolmisin lähtivät.

Keskellä järveä nousi äkkiä ankara myrsky. Ja pieni vene, joka oliliikalastissa, oli joka hetki vaarassa hukkua.

"Yksi mies mereen!" huusi Bertrand. "Muuten olemme hukassa! Siinä nytnäet tuhmuutesi seuraukset, veli-parkani. Narri on vetänyt kirouksenylitsemme! Narri laidan yli!"

"Malta mielesi Jumalan nimessä, veljeni! Ethän toki aio satuttaakättäsi heikompaan!" huudahti Félicien.

"Yhden meistä on kuoltava, jotta toiset kaksi pelastuisivat. Ja kuka onsiihen sopivampi kuin tuo paatunut epäsikiö, josta ei ole kenellekäänhyötyä eikä iloa! Hyvän työn tekee ihmisille se, joka vapauttaamaailman tuollaisesta mätäpaiseesta!"

"Jumalan tähden, rakas veljeni, jos kuolemasta on kysymys, olen minäkinehkä siihen sopivampi kuin hän. Jos hän todellakin on sellainenkauhistus Jumalalle ja ihmisille, olen minä kenties silloin valmiimpiastumaan Jumalan tuomio-istuimen eteen!"

"Juuri siksi, että sinä olet armelias, lempeä ja hyvä, pitää sinunvielä kauan elää täällä meidän keskellämme, kanssa-ihmistesisiunaukseksi! Kätesi ovat pelkkiin hyviin töihin luodut!"

"Mitä hyvää voisi lähteä enää kädestä, joka kerran on kieltäytynytojentamasta oljenkortta hukkuvalle sielulle! En olisi arvollinenelämään enää hetkeäkään, jos olisin aiheuttanut veljeni kuoleman!"

Ja ennenkuin kukaan ehti arvata, mikä hänellä oli mielessä, oli hän johypännyt laidan yli ja kadonnut syvyyteen.

Kauhistuneina tuijottivat narri ja Bertrand aaltoihin, jotkasilmänräpäyksessä olivat nielleet uhrinsa. Sitten epätoivoisen tuskanja kostonhimon soentamana syöksi Bertrand käsiksi narriin heittääkseenhänet, tuon onnettomuuden aiheuttajan, samaa tietä.

Mutta samassa lankesi hän kuin salaman satuttamana polvilleen purrenpohjalle.

Hänen edessään juuri samalla paikalla, missä Félicien vielä äsken oliseisonut, seisoi itse Pyhä Neitsyt valkeissa vaatteissa, kultainensäteikkö pään ympärillä. Ja Bertrand kuuli kuin soiton hyminän hänenlempeänsuloisilta huuliltaan: "Tämä oli minun rakas poikani, johonkaminä mielistyin."

Samassa tyyntyi myrsky.

"Minä olen nähnyt Jumalan Äidin!" olivat ainoat sanat, mitkä pääsivät
Bertrandin huulilta.

"Totisesti olen minä nähnyt Jumalan Pojan. Hän kuoli minun kurjanpuolesta", nyyhkytti narri.

Ja ritari ja vesipäinen henkipatto itkivät toistensa sylissä.

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
reload, if the code cannot be seen
Free online library ideabooks.net