» » Morsiusmarssi

Morsiusmarssi

Morsiusmarssi
Title: Morsiusmarssi
Release Date: 2018-06-06
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 122
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9

The Project Gutenberg eBook, Morsiusmarssi, by Björnstjerne Björnson,Translated by Maila Talvio

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Morsiusmarssi

Author: Björnstjerne Björnson

Release Date: June 6, 2018 [eBook #57281]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORSIUSMARSSI***

E-text prepared by Tapio Riikonen and Tuula Temone

MORSIUSMARSSI

Kirj.

BJÖRNSTJERNE BJÖRNSON

Suomentanut Maila Talvio

Porvoossa,Werner Söderström Oy,1922.

Viime vuosisadalla asui eräässä Norjan suurimmista tunturilaaksoistapelimanni, joka myöhemmin jossain määrin on siirtynyt kansantaruun.Useita sävellä ja lauluja väitetään hänen tekemikseen; toiset häntarun mukaan oli kuullut maahisilta, yhden itse pirulta, yhden hän olitehnyt pelastaakseen henkensä j.n.e. Yksi hänen marsseistaan on käynytkuulummaksi muita; sillä sen tarina ei päättynytkään, kun hän kuoli,vaan alkoi vasta oikein sen jälkeen.

Pelimanni Ole Haugenilla, joka eleli köyhänä torpparina korkeallatunturin juurella, oli tytär Aslaug, ja tämä oli perinyt isänsämainion pään ja niinikään sävelet — jollei juuri soittona, niin kokoolennossaan: sillä hän oli keveä ja reipas puheessaan, laulussaan,käynnissään ja tanssissaan ja hänellä oli, kuten koko suvulla,omituisen pehmeä ääni. Palasipa pitkiltä matkoilta nuori mies,Tingvoldin vanhan perintötilan kolmas poika. Kaksi hänen vanhempaaveljeään oli hukkunut tulvaan ja hänen piti nyt saada talo. Hän tapasikerran Aslaugin suurenpuoleisissa häissä ja mieltyi häneen. Siihenaikaan oli vielä kuulumatonta, että niin vanhan ja suuren suvun poikakosisi Aslaugin säätyistä ja arvoista tyttöä. Mutta tämä poika oliollut kauan poissa ja hän antoi vanhempiensa tietää, että hän kyllätulee toimeen maailmalla — ja jollei hän täällä kotona saa mitätahtoo, niin vähät koko talosta. Hänelle ennustettiin yleisesti, ettäsellainen välinpitämättömyys sukua ja suvun kotia ja kontua kohtaankostaisi itsensä. Sanottiin niinikään, että tämä mahtoi olla OleHaugenin vaikutusta — jopa sellaisten voimien avulla, joita kaikkienihmisten tulisi pelätä.

Ole Haugen kuului nimittäin sillaikaa kun taistelu kävi pojan javanhempien välillä, olleen oivallisella tuulella. Mutta kun voittooli saatu, oli hän sanonut jo tehneensä heille morsiusmarssin; eikäse enää koskaan voisi hävitä Tingvoldin suvusta; mutta Herra varjelesitä morsianta, joka ei aja sen soidessa kirkkoon yhtä iloisenakuin Haugenin torpantyttö! — Tässä olivat ihmiset vainunneet pahaavaikutusta.

Niin kuuluu tämä monien muiden kaltainen tarina. Mutta tarinaa todempaaon, että siellä, kuten niin monella tunturiseudulla, vielä tänäkinpäivänä tavataan elävä soiton ja laulun tunto, ja että se niinä aikoinalienee ollut vieläkin suurempi. Se ei voi säilyä ilman että joku vaaliija enentää perittyä aarretta ja siinä suhteessa oli Ole Haugen varmaanverraton.

Vielä tietää tarina, että kuten Ole Haugenin morsiusmarssi olionnekkain, minkä he olivat kuulleet, niin oli morsiusparikin, joka ensikertaa sen sävelien soidessa ajoi kotiin ja jota se saattoi kirkonovelle ja siellä vihkimisen päätyttyä vastaanotti, onnellisin pari,mitä oli nähty. Ja vaikka Tingvoldin suku aina oli ollut komeaa sukuaja vaikka se tästä puoleen kävi vieläkin komeammaksi, niin tarinavarmasti piti siitä kiinni, että tämä pari vei voiton kaikiksi ajoiksi.

Siirrymme nyt tarinasta lujemmalle pohjalle; sillä Ole Haugeninmukana kuolevat tarinat; hänen jälkeensä alkaa historia. Se kertoo,että marssista tuli toisenlainen perintökappale kuin kaikista muista,joita harvoin käytetään; sillä tätä käytettiin. Marssia näetrallatettiin, hoilotettiin, vihellettiin, puhallettiin ja soitettiinTingvoldissa asuinhuoneista talleihin, pelloilta takamaille asti;ja tämän marssin tahtiin kiikuttivat äiti, isä, lapsentyttö ja muutpalvelijat käsivarsillaan ainoaa lasta, minkä isäntäväki sai, jamarssin oppi lapsi heti ensi eleittensä ja sanojensa jälkeen. Lapsennimi oli Astrid. Suvussa oli säveliä, eikä suinkaan vähimmin tässäpienessä, vilkkaassa tytössä, joka pian osasi mestarillisesti laulaamarssia, vanhempiensa voitonhuutoa, suvun lupausta. Ei ollut ensinkäänihmeellistä, että hän suureksi tultuaan itse tahtoi valita armaansa.Ehkäpä liioiteltiin Astridin kosijain määrää; mutta oli totta tai ei,niin pääsi tuo rikas, käytökseltään hieno tyttö yli kolmannenkolmattaikävuotensa eikä vielä ollut kihloissa. Silloin saatiin ilmi syy!Äiti oli monta vuotta sitten ottanut maantieltä taloon vikkelänmustalaispojan; tai eihän hän ollut mikään mustalaispoika, muttasiksi häntä sanottiin ja varsinkin sanoi äiti, kun ihmeekseen kuuliAstridin ja hänen siellä ylhäällä takamailla menneen kihloihin ja nytrallattavan toisilleen morsiusmarssia, tytön aitankatolta ja pojanylhäältä nurmijyrkänteeltä. Poika joutui pian pois talosta; sillä nytnähtiin, ettei kukaan ankarammin pitänyt kiinni "suvun" kunniasta kuinentinen torpantyttö. Ja isän täytyi ajatella ennustusta, kun hän itseoli rikkonut suvun perintötavat: suku näkyi jo naivan maantieltä,mihin tämä päättyisikään? Paikkakunnan tuomio ei ollut lempeämpi.Mustalaispoika — Nuutti hänen nimensä muuten oli — oli antautunutkauppa-alalle, varsinkin harjoittamaan karjakauppaa ja joka mies tunsihänet. Hän oli ensimäinen sillä paikkakunnalla, jopa kauempanakin,joka ryhtyi asiaan oikein suuressa mitassa. Hän aukaisi tämän uran jahankki siten niiden seutujen tuotteille parempia hintoja ja monelleyksityiselle pääomia. Mutta kieltää ei voi, että syntyi juopotteluaja tappeluja, missä hän vain kulki, ja yksin siitä ihmiset puhuivat;sillä hänen merkitystään kauppamiehenä eivät he vielä ymmärtäneet. KunAstrid oli 23 vuoden ikäinen tulivat asiat kuitenkin sille kannalle,että joko täytyi talon joutua pois suoranaisen sukuhaaran käsistä,tai kauppiaan joutua sukuun; sillä oman naimisensa kautta olivatvanhemmat kadottaneet sen siveellisen mahdin, joka tässä tapauksessaehkä olisi voinut pakottaa. Astridin tahto tapahtui: reipas, iloinenNuutti ajoi eräänä kauniina päivänä mahdottoman saaton seuraamanahänen kanssaan kirkkoon. Suvun morsiusmarssi, isoisän mestarinäyteloi hohdettaan yli saaton, ja sulhanen ja morsian istuivat ikäänkuinolisivat hiljaa laulaneet mukana, sillä he näyttivät hyvin iloisilta.Ihmiset ihmettelivät, että vanhemmatkin näyttivät iloisilta. He olivatkuitenkin tehneet niin kauan ja sitkeää vastarintaa.

Häiden jälkeen otti Nuutti haltuunsa talon ja vanhukset joutuivatmuonalle. Mutta se oli niin iso, ettei kukaan käsittänyt mitenNuutti ja Astrid tulivat toimeen; sillä talo tosin oli suurinpaikkakunnalla, mutta ei suinkaan hyvin hoidettu. Eikä siinä kyllä:otettiin kolminkertainen työvoima ja panemalla likoon niillä seuduinkuulumattomia summia, järjestettiin kaikki uuteen uskoon. Nuutilleennustettiin varmaa perikatoa. Mutta "mustalaispoika", joksi häntävieläkin sanottiin, pysyi yhtä reippaana ja hänen hyvä tuulensa oliaikoja sitten tarttunut Astridiin. Ennen niin hento ja hiljainentyttö oli nyt käynyt tukevaksi, lihavaksi emännäksi. Vanhemmat olivattoivehikkaita. Vihdoinkin käsittivät ihmiset Nuutin tuoneen Tingvoldiinsitä mitä ei kenelläkään ennen ollut siellä ollut, liikepääomaa!Lisäksi oli hänen kiertävä elämänsä antanut hänelle paljon kokemustaja opettanut, miten rahoja oli käytettävä, miten pidettävä työväkeäja palvelijoita hyvässä kunnossa ja reippaalla mielellä, joten, kun12 vuotta oli kulunut, Tingvoldia ei enää olisi tuntenut entisekseen.Rakennukset olivat toiset, irtaimisto kolminkertainen ja kolmekertaa paremmassa kunnossa ja Nuutti itse pitkässä verkatakissa,merenvahapiippu suussa ja illoin totilasin ääressä kapteenin,papin ja nimismiehen seurassa. Astrid ihaili Nuuttia, pitäen häntäviisaimpana ja parhaimpana miehenä maailmassa ja kertoili itse, ettäNuutti joskus nuoruudessaan oli tapellut ja juonut vain sentähden,että huhu peloittaisi Astridia; "sillä Nuutti oli aika viisasvelikulta!" Vaimo noudatti kaikessa hänen mieltään, paitsi vaatteidenja tapojen muuttamisessa; hän tahtoi pysyä talonpoikaistavoissaja talonpoikaispuvussa. Nuutti antoi kaikkien muiden elää kuinkahe tahtoivat, ja niin eivät he siitäkään riitaantuneet. Hän eliomissa oloissaan ja vaimo palveli häntä. Se tapahtui muuten kaikessavaatimattomuudessa; sillä Nuutti oli liian viisas elääkseenrehentelevästi tai komeasti. Toiset sanoivat hänen ansaitsevankortinpeluulla ja tämän maineen ja siitä johtuvien suhteiden tuottavanenemmän kuin hän kulutti; mutta se lienee ollut paljasta panettelua.

Heillä oli monta lasta, joiden historia ei kuulu meihin; muttavanhimman pojan, Endridin, jonka piti periä talo, piti tietystimyöskin viedä sen kunniaa eteenpäin. Hän oli reipas, niinkuin kokosuku; mutta hänen, päänsä riitti vain kotitarpeeksi, kuten usein näkeekäyvän hyvin runsaslahjaisten vanhempien lasten. Isä pani sen merkillevarhain ja päätti korvata puutteen erinomaisella kasvatuksella.Lapset saivat sentähden kotiopettajan ja täysikasvaneeksi päästyäpantiin poika maanviljelyskouluun, yhteen niistä, jotka juuri silloinrupesivat pääsemään parempaan vauhtiin, ja joutui myöhemmin kaupunkiin.Hän palasi kotiin hiljaisena, hiukan rasittuneena nuorukaisena jakaupunkilaistapoja hänessä oli vähemmin kuin olisi uskonut ja isä olitoivonut. Endrid nimittäin ei yleensä ollut hyvä oppimaan.

Tätä poikaa silmäilivät sekä kapteeni että pappi, joilla molemmilla oliuskomaton määrä tyttäriä — ja jos he siitä syystä kohtelivat Nuuttiayhä huomaavaisemmin, niin he suuresti erehtyivät; sillä Nuutti halveksisiinä määrin naimakauppaa köyhän kapteenin- tai rovastintyttärenkanssa, jota ei oltu kasvatettu emännöimään suuressa talossa, ettei hänedes huolinut vaivautua varoittamaan poikaa. Hänen ei tarvinnutkaansitä tehdä; poika huomasi yhtä hyvin kuin hänkin, että suku kaipasinousua muussa suhteessa kuin vaurastumisessa ja että se nyt tarvitsiverta jostakin iän ja maineen puolesta tasa-arvoisesta suvusta. Muttaonnettomuudeksi tuli poika käyttäytyneeksi hiukan nurinkurisestiollessaan niillä retkillä, joten ihmisissä heräsi epäluulo. Siitä olisikai sentään vielä selviydytty; mutta hän joutui siihen huutoon,että hän ajatteli hyviä naimakauppoja, ja kun se huuto vain pääseeliikkeelle, niin arkailee talonpoika. Endrid huomasi sen pian itse;sillä vaikkei hän ollutkaan erittäin terävä, niin hän sensijaan olihyvin herkkävaistoinen. Hän käsitti, ettei se suinkaan parantanut hänenasemaansa, että hän tuli kaupunkilaistamineissa ja herrastellen. Jakun tässä pojassa pohjalta oli paljon hyvää, niin sai loukattu ylpeysaikaan, että hän vähitellen heitti pois sekä kaupunkilaisvaatteetettä kaupunkilaiskielen ja rupesi työmieheksi isänsä äärettömällemaatilalle. Isä huomasi kaikki — jopa ennenkuin poika itsekään huomasi— ja pyysi, ettei äiti olisi tietävinään. Sentähden eivät he pojallepuhuneet mitään naimisista, kukaan ei kiinnittänyt muulla tavallahuomiota muutokseen, joka hänessä tapahtui, kuin niin, että isä ainahellemmin uskoi hänelle suunnitelmiansa talouden hoidosta ja muistatoimista ja vähitellen jätti taloudenhoidon kokonaan hänen haltuunsa.Hän ei sitä katunut.

Niin eli poika kunnes oli 31 vuoden vanha, kartutti isänsä omaisuuttaja omaa kokemustaan ja varmuuttaan. Koko tänä aikana ei hän olluttehnyt pienintäkään yritystä kosia ketään tyttöä paikkakunnalta taiulkopuolelta ja vanhemmat alkoivat vakavasti pelätä, että hän kokonaanoli heittänyt sen mielestään. Mutta sitä ei hän ollut tehnyt.

Naapuritalossa eleli hyvissä varoissa eräs paikkakunnan parhaitasukuja, joka monta kertaa oli nainut Tingvoldinkin suvusta. Sielläkasvoi tyttö, jota Endrid oli katsellut siitä asti kun tyttö oli pienilapsi; nähtävästi hän kaikessa hiljaisuudessa oli katsonut hänetitselleen, sillä tuskin puoli vuotta siitä kun tyttö pääsi ripille,kosi hän. Tyttö oli silloin 16 vuoden vanha ja hän 31. Randi — se olitytön nimi — ei heti ollut selvillä mitä hän vastaisi tähän; hän menikysymään vanhemmilta, mutta he jättivät sen kokonaan hänen itsensäpäätettäväksi. He arvelivat, että Endrid oli kelpo mies ja varoihinnähden paras, minkä tyttö näillä mailla saattoi saada. Ikäero oli suurija hänen täytyi itsensä päättää uskaltaisiko hän lähteä siihen suureentaloon ja hänelle äkkioutoihin oloihin. Tyttö kyllä huomasi vanhempienmieluummin toivovan hänen suostuvan kuin kieltävän; mutta hän pelkäsitodella. Silloin läksi hän Endridin äidin luo, josta hän aina olipitänyt. Hän arveli äidin tietävän asian, mutta näki ihmeekseen, etteiäiti tietänyt mitään. Äiti ilostui niin, että hän kaikin voimin neuvoihäntä suostumaan.

— Minä autan sinua, sanoi hän. — Ei isä tahdo mitään erotettavaksiitselleen: hänellä on omansa eikä hän tahdo, että lapset toivoisivathänen kuolemaansa. Toimitetaan heti jako kaikkien kesken ja se vähä,millä me tästä puoleen elämme, saadaan jakaa sitten, kun me olemmepoissa. Siitä sinä voit nähdä, ettei tässä meidän tähtemme tarvitsejoutua pulaan.

Niin, tiesihän Randi, että Astrid ja Nuutti olivat hyviä ihmisiä.

— Ja poika, jatkoi Astrid, — on hyvä ja ymmärtäväinen.

Niin, sen Randi kyllä itsekin oli kokenut, ei hän sitä pelännytettei tulisi toimeen hänen kanssaan — kunhan hänellä itsellään vainriittäisi voimia!

Pari päivää myöhemmin oli asia päätetty, ja jos Endrid oli iloissaan,niin kyllä olivat hänen vanhempansakin; sillä tämä oli arvossa pidettyperhe, ja olihan tyttö niin kaunis ja ymmärtäväinen, ettei kokopaikkakunnalla ehkä siinä suhteessa ollut parempaa tarjolla. Häät,joista vanhukset kummaltakin puolen neuvottelivat, päätettiin pitääjuuri ennen syksyä, sillä mitäpä tässä odottamaankaan.

Paikkakunta ei kuitenkaan ottanut uutista ensinkään siltä kannalta kuinmolemmat asianosaiset. Oltiin sitä mieltä, että nuori, korea tyttö oli"myynyt itsensä". Hän oli niin nuori, että tuskin tiesi mitä naiminenonkaan, ja viisas Nuutti oli hoputtanut poikaa ennenkuin tyttö vieläoli kosimiseen kypsä. Jonkun verran sai nuori tyttö näistä kuulla,mutta Endrid oli niin hellä ja osoitti rakkauttaan niin hiljaisella,miltei nöyrällä tavalla, ettei hän tahtonut purkaa, mutta oli kuitenkinvähän kylmä. Olivathan molempien vanhemmatkin kuulleet yhtä ja toista,mutta eivät olleet mistään tietävinään.

Häät tahdottiin viettää suurellisesti, ehkäpä juuri puheidenuhalla, ja samasta syystä ei Randikaan ollut sitä vastaan.Nuutin seurustelutoverit, rovasti, kapteeni ja nimismies suurineperheineen olivat hekin kutsutut ja aikoivat olla mukana saattamassakirkkoon. Siitä syystä ei Nuutti halunnut pelimannia — se oliliian vanhanaikaista ja talonpoikaista; mutta Astrid tahtoi, ettäsuvun marssi saattaisi heidät kirkkoon ja sieltä takaisin kotiin;olivathan he itse olleet niin onnelliset sen sävelten soidessa, ettänyt mielellään tahtoivat kuulla sen uudelleen rakkaiden lastensajuhlapäivänä. Nuutti ei harrastanut runoutta ja sen semmoista; hänantoi vaimon määrätä. Morsiamen vanhemmille annettiin siis viittaus,että he saattoivat tilata pelimannit ja pyydettiin vanhaa marssia, jokaoli ollut unohduksissa jonkun aikaa sentähden, ettei tämä osa sukuaollut harrastanut laulua.

Hääpäivänä oli onnettomuudeksi rankka syyssade. Pelimannien täytyipanna viulut peittoon, kun olivat soittaneet talosta, eivätkä heottaneet niitä esiin ennenkuin olivat päässeet niin pitkälle, ettäkuulivat kirkonkellot. Silloin täytyi pienen pojan seisoa takanarattailla pitämässä sateenvarjoa heidän päällään ja sen alla istuivathe kyyristyneinä ja vetää vinguttivat. Marssi ei tällaisessa ilmassasoinut, niinkuin odottaa sopikin, eikä morsiussaattokaan jokaseurasi, näyttänyt iloiselta. Sulhanen istui sulhashattu jalkojenvälissä ja öljyhattu päässä, ja hänen yllään oli suuri nahkatakki,

1 2 3 4 5 6 7 8 9
Comments (0)
Free online library ideabooks.net