Villipeto

Villipeto
Author: London Jack
Title: Villipeto
Release Date: 2018-06-16
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 83
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8

The Project Gutenberg EBook of Villipeto, by Jack London

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Villipeto

Author: Jack London

Translator: Maunu Korpela

Release Date: June 16, 2018 [EBook #57338]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VILLIPETO ***

Produced by Tapio Riikonen

VILLIPETO

Kirj.

Jack London

Suomentanut Maunu Korpela

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Suomi,1920.

I.

Sam Stubener luki huolettomasti ja nopeasti päivän postin.Ammattinyrkkeilijöiden impressariona hän oli tottunut kaikenkarvaisiinkirjeisiin. Jokaisella vedonlyöjällä ja vedonlyöjän ystävällä oliuudistuksia ja parannuksia ehdotettavanaan. Hän tiesi, että hänenpostinsa aina sisälsi yllätyksiä, uhkauksia hänen henkeään vastaan sekälievempiä vahingoittamisyrityksiä m.m. kaniininjalkafetishien tai onneatuottavien hevosenkenkäostotarjousten muodossa, taikka koetettiin häntäsaada ostamaan jotain arvotonta roskaa neljännesmiljoonan hinnasta. Senjälkeen kuin hän eräänä päivänä oli saanut vastaanottaa lynkatunneekerin nahasta tehdyn partaveitsihiasimen sekä Kuolon laaksostalöydetyn valkoihoisen kuivatetun sormen, oli hän vakuutettu siitä,ettei postinkuljettaja enää koskaan kykenisi tuomaan hänelle mitään,joka hämmästyttäisi häntä. Mutta tänä päivänä aukaisi hän eräänkirjeen, jonka hän luki kaksi kertaa, pani sen sitte taskuunsaottaakseen sen kohta jälleen kolmatta kertaa luettavakseen. Se olileimattu jossakin Siskioyn kreivikunnassa ja kuului seuraavasti:

"Rakas Sam!

Ette tunne minua muutoin kuin par renommé. Te tulitte minun aikani jälkeen, ja minä olen jo kauan pysynyt poissa leikistä. Mutta voitte uskoa, etten ole nukkunut. Olen seurannut peliä koko ajan ja teitä aina siitä asti, kuin Kol Aufman löi teidät laudalta, viimeiseen Nat Belsonilta saamanne kuritukseen asti, ja tiedän, että olette impressarioista pontevin.

Minulla on teille muuan ehdotus. Hallussani on suurenmoisin vasta-alkaja, mitä milloinkaan on ollut olemassa. Tämä ei ole valhetta. Se on arvokas totuus. Mitä ajattelette miehestä, joka painaa kaksisataakaksikymmentä naulaa ja kykenee antamaan kaksinkertaisesti niin voimakkaita iskuja kuin minun kaikkein parhaimpani? Sellainen on poikani, Pat Glendon, jolla nimellä hän tulee esiintymään. Olen suunnitellut kaiken. Teette parhaiten tulemalla ensimäisellä junalla tänne.

Olen kasvattanut hänet ja treenannut häntä. Mitä milloinkaan olen tiennyt, olen päntännyt hänen päähänsä. Mahdollisesti ette usko minua, mutta hän osaa vielä enemmänkin. Hän on syntynyt nyrkkeilijäksi. Hän on ihmeellinen ajan ja välimatkan arvostelija. Hän huomaa kaiken sekunnilleen ja tuumalleen ollenkaan tarvitsematta erikoisesti ajatella sitä. Hänen kuuden tuuman iskunsa on varmempi unilääke kuin useimpien nyrkkeilykuuluisuuksien voimaiskut.

Puhutaan paljon valkoisen rodun toivosta. Hän on juuri se. Tulkaa katsomaan häntä. Silloin kuin treenasitte Jeffriesiä, olitte hullaantunut metsästämään. Tulkaa tänne, niin olen tarjoava teille tilaisuuden ensiluokkaiseen metsästykseen ja kalastukseen, jonka veroista ei ole muualla. Annan Pat juniorin tehdä teille seuraa. Itse en jaksa. Sen tähden juuri lähetinkin teille kutsun. Aioin itse ruveta hänen impressariokseen. Mutta se ei käy päinsä. Olen väsynyt ja voin tulla poiskutsutuksi koska hyvänsä. Lähtekää te siis matkaan. Tahdon, että otatte hänet huostaanne. Siitä tulee kaunis omaisuus teille molemmille, mutta tahdon laatia sopimuksen.

Kunnioittaen

Pat Glendon."

Stubener sai päänvaivaa. Ensi silmäykseltä näytti kirje pilanteolta —nyrkkeilijät olivat tunnettuja ilveilijöitä —, ja hän koetti etsiäCorbettin hienoa ivaa tai Fizsimmonin hyväntahtoista pilkkaa edessäänolevasta töherryksestä. Mutta jos se olisi totta tuo kirje, niin tiesihän sen olevan todella arvokkaan. Pat Glendon oli ollut paljon ennenhäntä. Hän oli pikku poikana nähnyt Patin nyrkkeilemässä Jack Dempseynhyväksi järjestetyissä hyväntekeväisyysesityksissä. Jo silloin olihäntä sanottu "ukko" Patiksi ja oli hän silloin jo vuosikausia ollutsyrjässä. Hän oli ennen Sullivania työskennellyt vanhojen Lontoonnyrkkeilysääntöjen mukaan, mutta viimeiset kilpailunsa oli hänsuorittanut Markis-Queensbury-sääntöjen mukaan.

Mikä lavayleisö ei olisi tuntenut Pat Glendonia? Vaikka ainoastaanharvat elossa olevat olivat nähneet hänet hänen loistoaikanaan, eikäenää ollut monta, jotka olisivat nähneet hänet ollenkaan. Muttahän oli piirtänyt nimensä nyrkkeilyn historiaan, eikä mistäänurheilukalenterista puuttunut hänen nimeänsä. Hänen maineensa olikuuluisa. Ei ketään ollut kunnioitettu enempää kuin häntä, muttakoskaan häntä ei sentään ollut kunnioitettu mestaruudella. Hänellä oliollut huono onni, ja oli häntä sanottukin huono-onniseksinyrkkeilijäksi.

Neljä eri kertaa oli hän ollut vähällä päästä raskaan sarjan mestariksija joka kerran olisi hän ansainnut sen. Kuten eräänkin kerrantreenauslaivalla San Francisco lahdella, jolloin häneltä katkesikyynärluu, juuri kun hänellä oli mestaruus melkein hallussaan, taiThemsin saarella, kun hän samalla tavoin katkaisi jalkansa ollessaanjuuri voittamaisillaan; Texasissa oli ollut myös muuan onnettomuudenpäivä, kun poliisi oli keskeyttänyt kilpailut juuri siinäsilmänräpäyksessä, kuin hän olisi saanut vastustajansa antautumaan. Javihdoin eräissä kilpailuissa Työväenopiston juhlatalossa SanFranciscossa oli muuan ensiluokkainen kelmi palkintotuomarinavehkeillyt häntä vastaan kilpailun alusta alkaen erään vedonlyöjänlahjoamana. Pat Glendon oli kuitenkin suoriutunut hyvin siitäkilpailusta siihen asti, kunnes hän nujersi vastustajansa suorallaiskulla leukoihin ja vasemman käden iskulla sydänalaan, jolloinpalkintotuomari erotti hänet kilpailusta muka luvattomien temppujentähden. Joka ainoa silminnäkijä ja urheiluntuntija, niin, kokourheilumaailma tiesi, ettei Pat Glendon ollut tehnyt mitään, mikä eiolisi ollut sallittua. Mutta samoin kuin kaikki nyrkkeilijät, niin oliPat Glendonkin sitoutunut noudattamaan palkintotuomarien määräyksiä.Hän alistui sanoen vain, että se sopi yhteen hänen tavallisenhuono-onnisuutensa kanssa.

Sellainen oli Pat Glendon. Mikä enimmin tuotti päänvaivaa Stubenerilleoli se, oliko Pat kirjottanut kirjeen vai eikö. Hän otti kirjeenmukaansa lähtiessään kaupungille. Mitä Pat Glendonista oli tullut? Senkysymyksen hän teki kaikille vastaantuleville urheilijatuttavilleen. Eikukaan tuntunut sitä tietävän. Toiset ajattelivat, että hän jo kai olikuollut, mutta kukaan ei voinut sitä varmuudella sanoa. Eräänaamulehden urheiluosaston toimittaja katsoi matrikkelistaan, ettei PatGlendon vielä ollut merkitty kuolleitten joukkoon. Tim Donovan opastihänet oikealle tielle.

"Hän ei varmaankaan ole kuollut", sanoi Donovan. "Kuinka se voisi ollamahdollista? Hänenlaisensa mies, joka ei koskaan juopotellut tai muutenelänyt huonosti? Hän ansaitsi rahaa, ja sen parempi, hän säästirahaa ja sijotti sitä taitavasti. Eikö hänellä ollutkin kaksinyrkkeilysalonkia yhteen aikaan? Ja eikö hän ansainnut suuriarahasummia myydessään ne? Kun tarkemmin ajattelen asiaa, niin viimeisenkerran näin hänet — kun hän oli myönyt ne. Siitä on noin kaksikymmentävuotta tai enemmän. Hänen vaimonsa oli juuri kuollut. Tapasin hänetmatkalla asemalle. 'Minne matka?' kysyin minä. 'Metsään', vastasi hän.'Minä olen lopettanut. Hyvästi, Tim, poikani.' Enkä siitä päivästälähtien ole häntä nähnyt. Luonnollisestikaan hän ei ole kuollut."

"Kun hänen vaimonsa kuoli, kuten sanoitte — oliko hänellä yhtäänlasta?" kysyi Stubener.

"Kyllä. Hän kantoi juuri käsivarsillaan pientä palleroista."

"Oliko se poika?"

"Mistä minä voin sen tietää?"

Silloin teki Sam Stubener päätöksensä ja samana iltana istui hänjunassa matkalla pohjoisen Californian aavikoille.

II.

Stubener astui junasta varhain aamulla Deer Lickissä ja hän saikuljeksia joutilaana tunnin ajan, ennen kuin seudun ainoa kahvilaaukaisi ovensa. Ei, kahvilanomistaja ei tiennyt mitään Pat Glendonistaeikä ollut koskaan kuullut hänestä puhuttavan, joten jos Glendon tässäosassa maata asuisi, täytyisi hänen asuntonsa olla jossain syrjäisessäkolkassa. Ei myöskään kahvilassa oleva ainoa vieras ollut koskaankuullut mainittavan Pat Glendonista mitään. Hotellissa vallitsi samatietämättömyys, eikä Stubener päässyt jäljille, ennen kuin kauppias japostimestari aukaisivat ovensa. Niin, Pat Glendon asui kaukanaihmisistä. Oli astuttava postivaunuihin ja ajettava Alpineen, joka olineljänkymmenen penikulman päässä sijaitseva leiripaikka. Alpineesta voimatkustaa ratsain Antilooppilaakson kautta vuorien yli Bear Creekiin.Pat Glendon asui jossain siellä. Alpineessa ihmiset kyllä tietäisivät.Kyllä, oli olemassa nuorempi Pat. Kauppias oli nähnyt hänet. Tämä olikäynyt Deer Lickissä pari vuotta sitte. Ukko Patia ei ollut näkynytviiteen vuoteen. Hän osti tavaransa aina tukuttain maksaen ainashekillä ja hän oli valkotukkainen, sukkela mies. Siinä kaikki, mitäkauppias tiesi, mutta Alpineessa kyllä osattaisiin antaa lisätietoja.

Stubenerin mieli kirkastui. Oli siis epäilemättä olemassa sekä PatGlendon junior että senior. Yön vietti impressario Alpineessa jaaikaisin seuraavana aamuna ratsasti hän intiaaniponyllaAntilooppilaaksoon. Hän ratsasti yli vuorien Bear Creekiin. Hänratsasti koko päivän villeimmässä seudussa, mitä hän koskaan olinähnyt, ja auringon laskiessa kääntyi hän Pintolaaksoon pitkin niinjyrkkää ja kapeata polkua, että hän useamman kerran oli pakotettuastumaan maahan kävelemään.

Kello oli yksitoista, kun hän astui alas hevosen seljästä eräänpaalumajan edustalla ja kuuli tervehdykseksi kaksi hirvikoiranhaukahdusta. Sitte aukaisi Pat Glendon oven, syleili häntä ja vetihänet sisään.

"Tiesin, että tulisitte, Sam, poikani", sanoi Pat liikatessaan ympäri,tehden tulen, keittäen kahvia ja paistaen karhunpaistia. "Poika ei olekotona tänä iltana. Särpimemme alkoi loppua, ja hän lähtiauringonlaskun aikana etsimään hirveä. Mutta minä en puhu mitään.Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet. Hän on kyllä kotona aikaisinhuomisaamuna, ja siiloin voitte koettaa häntä. Tuolla ovat hänennyrkkeilyhansikkaansa. Mutta odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet."

"Mitä minuun tulee, niin olen minä lopussa. Kahdeksankymmenenyhdentammikuussa, somaa kyllä entiselle nyrkkeilijälle. Mutta minä en olekoskaan laiminlyönyt terveydenhoitoani, Sam, valvonut tai elänythuonosti. Minulla oli tulimaisen hyvä ruumis ja hoidin sitäniin hyvin kuin osasin, mikä kyllä näkyy päältäni, jos katselettetarkemmin. Olen opettanut poikani samanlaiseksi. Mitä sanottekaksikymmentäkaksivuotiaasta nuorukaisesta, joka ei koskaan ole juonutlasillistakaan väkijuomia eikä polttanut tupakkaa? Sellainen on hän.Hän on jättiläinen ja on elänyt luonnollisesti koko ikänsä.Odottakaapa, kun hän ottaa teidät mukaansa hirvijahtiin. Teidän tuleeolemaan vaikea seurata häntä, vaikka hän kantaakin kaikki ampumatarpeetja päällisen päätteeksi suuren hirven. Hän on ulkoilmaihminen. Eikoskaan hän ole nukkunut katon alla, ei kesällä eikä talvella. Paljastaivas kuuluu hänelle, niin olen häntä opettanut. Ainoa, mikä minuahuolestuttaa, on se, kuinka hän suhtautuu sisällä nukkumiseen jatupakansavuun nyrkkeilylavalla. Tuo katku on sietämätöntä, kunnyrkkeillään innokkaasti ja ahmitaan ilmaa. Mutta riittäköön jo, Sam,poikani. Olette väsynyt ja teidän olisi pitänyt päästä nukkumaan joaikoja sitte. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, tämä saa joriittää. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet."

Mutta ukko Pat sairasti vanhuuden puhelemistautia, ja kesti kauan,ennen kuin hän salli Stubenerin nukahtaa.

"Hän kykenee juoksemaan kilpaa hirven kanssa, tuo poika", jatkoi häntaas. "Metsästyselämä on kaikkein parasta keuhkojen treenausta. Muutenhän ei tiedä paljoa, vaikka hän onkin lukenut muutamia kirjoja sillointällöin ja runoutta sekä muuta semmoista. Hän on vain oikea,väärentämätön luonnonihminen, minkä kyllä heti tulette huomaamaan, kunsaatte nähdä hänet. Hänessä on vanhaa irlantilaista verta. Joskuskuljeksii hän ympäri haaveellisen näköisenä, niin että luulisi hänenuskovan keijukaisiin tai sen sellaisiin. Hän on luontoa rakastava japelkää kaupunkeja. Hän on lukenut niistä, mutta suurin, missä hänkoskaan on ollut, on Deer Lick. Hän ei pitänyt väentungoksista, jahänen mielestään ihmisten pitäisi olla harvemmassa. Tämä tapahtui kaksivuotta sitte — ensimäinen ja viimeinen kerta, kuin hän on nähnytlokomotiivin ja junan.

"Joskus ajattelen, että olen menetellyt ehkä väärin antaessani hänenkasvaa tuollaiseksi luonnonihmiseksi. Mutta siitä hän on saanut hyvätkeuhkot ja villihärän voimat. Ei kukaan, joka on kasvanut kaupungissa,voi kilpailla hänen kanssaan menestyksellä. Voisin kyllä myöntää, ettäJeffries parhaimmillansa oli ehkä hiukan ollut vastuksena pojalle,mutta vain hiukan. Poika olisi suoriutunut hänestä helposti. Jakuitenkaan ei hän näytä sellaiselta. Se on kaikkein ihmeellisintä. Hänon vain hyvin kasvanut nuorukainen, mutta hänen lihaksiensa laatu onkinerikoista. Mutta odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, sanon vain sen.

"Poika on niin suuresti ihastunut runoihin ja runollisiin maisemiin,sellaisiin, kuten pieni mänty ja sen takana kuu, tuulinen auringonlaskutai aamuaurinko nähtynä korkealta vuorenhuipulta. Ja häntä haluttaisinähdä tauluja ja piirustuksia. Hän on innostunut lausumaan kirjasta'Piru eli yön henki', jonka hän sai punatukkaiselta opettajattarelta.Mutta se riippuu vain siitä, että hän on vielä niin nuori. Hän tuleeantautumaan koko ruumiiltaan ja sielultaan nyrkkeilyyn, kun vain saattehänet alottamaan ja tottumaan asumiseen kaupungissa.

"Hyvä asia on ainakin se, että hän on arka naisia kohtaan. He eivättule häiritsemään hänen rauhaansa moneen vuoteen. Hän ei ollenkaanymmärrä noita olentoja ja muuten on hän nähnytkin niitä hiton harvoja.Se oli tuo opettajatar kaukaa Samson's Flatista, joka sai hänenpäähänsä mainitsemani runohulluuden. Hän oli aivan hullaantunutpoikaan, vaikka Patilla ei ollut aavistustakaan siitä. Hän olikuumaverinen tyttö — hän ei ollut kotoisin täältä vuoristoseudulta,vaan alhaalta tasangolta — ja lopulta joutui hän aivan poissuunniltaan ja riippui kiinni pojassa aivan sietämättömästi. Ja mitäluulette pojan tehneen, kun hän vihdoin ymmärsi? Hän tuli araksi kuinjänis. Hän otti vilttejä ja ampumatarpeita mukaansa ja pakeni metsään.En nähnyt varjoakaan hänestä kokonaiseen kuukauteen, ja sitte hiipi hänsisälle, kun oli pimeätä, sekä

1 2 3 4 5 6 7 8
Comments (0)
Free online library ideabooks.net