» » Jumalan etsijöitä

Jumalan etsijöitä

Jumalan etsijöitä
Category:
Title: Jumalan etsijöitä
Release Date: 2018-12-16
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 41
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30

The Project Gutenberg EBook of Jumalan etsijöitä, by F. W. Farrar

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Jumalan etsijöitä

Author: F. W. Farrar

Translator: Heikki Impivaara

Release Date: December 16, 2018 [EBook #58481]

Language: Finnish

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAN ETSIJÖITÄ ***

Produced by Tapio Riikonen

JUMALAN ETSIJÖITÄ

Kirj.

F. W. Farrar

Suomentanut

Heikki Impivaara

PorvoossaWerner Söderström Osakeyhtiö,1922.

SISÄLLYS:

Esipuhe.
Seneca.
Epiktetos.
Marcus Aurelius.
Loppusana.

ESIPUHE.

Olen koettanut seuraavilla sivuilla laatia helppotajuisen esityksenkolmen suuren pakanallisen filosoofin elämästä ja mielipiteistä, sikälikuin käytettävissäni oleva tila salli. Kirjan nimessä olen kutsunutheitä "Jumalaa etsiviksi", ja he ansaitsevat tosiaan tämän nimityksen,mikäli se voidaan antaa miehille, jotka uskomattoman vaikeissaolosuhteissa ja siveellisesti turmeltuneessa yhteiskunnassa antausivatmitä vakavimpiin tutkimuksiin etsien totuuksia sellaisia, jotkavoisivat tehdä heidän elämänsä "Herralle otolliseksi".

Jumalallinen lupaus "anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin telöydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan", ei ole sovellettavissayksinomaan kristikuntaan. Olisipa se tosiaan lemmetön ja ahdasmielinenmaailmanhistorian käsityskanta, joka pyytää kieltää tunnustuksensaniiltä siveellisiltä periaatteilta ja siltä siveelliseltä elämältä,jota näkymätönnä työskentelevä Jumalan henki synnytti monessapakanassa. Me tiedämme, että heidän joukossaan oli semmoisia, joidenhyveitten, huolimatta heidän hämärästä ja epätäydellisestä tiedostaan,pitäisi saada monikin kristitty häpeämään; meidän pitäisiteeskentelemättömän iloisina tunnustaa, että he "etsiessään Herraa, josehkä voisivat hapuilla hänen luokseen ja löytää hänet, tulivatkäsittämään, sen syvän ja ylhäisen totuuden, jonka jotkut heidän omatrunoilijansa ovat tulkinneet sanoen: 'me olemme myös hänen sukuansa'."

Epiktetos ja Marcus Aurelius eivät ainoastansa ole vanhanajanfilosoofeista selvänäköisimmät moralistit, vaan vieläpä, jos luemmepois Sokrateen, parhaat ja puhtaimmat luonteet, mitä vanhalta ajalta onolemassa. Monessa suhteessa on Seneca aivan arvoton asetettavaksiheidän rinnallensa, enkä olekaan koettanut kaunistella hänenhirvittäviä epäjohdonmukaisuuksiansa. Mutta virheistänsä huolimatta hänkuitenkin oli hyväsydäminen ja hyväätarkoittava ihminen, ja meidän onpakko niitä vastaan, jotka hillittömästi ja epäjalosti tuomitsevathänet, viitata Goethen rankaiseviin sanoihin:

    Und steh' beschämt, wenn Du bekennen musst:
    Ein guter Mensch in seinem dunkeln Drange
    Ist sich des rechten Weges wohl bewusst.

Jos käytettävänäni olisi ollut enemmän tilaa, niin hänen kirjoitustensalähempi tarkastelu, joka sisältyi alkuperäiseen suunnitelmaani, olisikukaties voittanut hänelle lukijan arvonantoa enemmässä määrässä; muttaminä syvennyinkin hänen elämänsä yksityiskohtiin, siksi ettätarkoitukseni oli lisäksi osoittaa, minkälainen roomalaismaailmansiveellinen ja valtiollinen tila siihen aikaan oli ja minkälaistenvaikutelmain ilmapiirissä kristinuskon oli pakko työskennellä. Toisetkaksi elämäkertaa näyttänevät meille, kuinka, olkoon elämä milläkannalla tahansa, Jumalan armo on riittänyt antamaan ihmisille voimaamenestyksellä taistelemaan äärettömiä kiusauksia vastaan, — riittänyttekemään puhtaaksi ja hurskaaksi jokaisen, ken sellaiseksi pyrki, —riittänyt lainaamaan nöyryyttä ja kärsivällisyyttä ja lempeyttäitsevaltiaalle roomalaiselle keisarille ja vapautta ja tyytyväisyyttäja kuninkaallista ylevämielisyyttä vainotulle fryygialaiselle orjalle.

Toisinaan puhutaan ja kirjoitetaan kuin jos pakanallinen totuus jakristillinen totuus olisivat kaksi eri asiaa; mutta totuus tulee yksinhänestä, joka on totuus itse, eikä juutalainen profeetta enempää kuinpakanallinen filosoofi ole voinut saavuttaa sitä tai toimia sen mukaanilman Hänen apuansa. Lukija ei olisi käsittänyt tätä kirjaani, jos sehänestä olisi jonkinlainen stoalaisuuden ylistys kristinuskonkustannuksella tai että luonnollinen uskonto siinä asetetaan ilmoitetunvastakohdaksi. Varmasti tietämättöminkin saattaa niistä johtaa jokaisenpyhäkoulun opetuksen:

    Hentokin ääni julistaa
    Kirkasta totuutta saattaa;
    Mökin mummo nyt opettaa,
    Min viisas, vaikk' kuolis', ei arvaa.

Vähäpätöisinkin kristitty lapsi olisi saattanut Senecalle. MusoniusRufukselle, Epiktetokselle, Marcus Aureliukselle opettaa lohdutusta,kaitselmusta, toivoa, joka olisi kyennyt luomaan heidän elämäänsä valoaja rauhaa sellaista, mitä he eivät ennen koskaan olleet kokeneet,tyynnyttämään heidän pelkonsa, lievittämään heidän kiusaustensarajuuden ja huojentamaan heidän huoltensa taakan. Ja kuitenkin:kaikkine tietoinemme ja valistuksinemme olemme heistä paljon jäljellä;me olemme vähemmän ankaria vikojamme kohtaan, vähemmän valppaita,vähemmän itsensäkieltäviä ja vähemmän lempeitä toisiamme kohtaan. Meetevämpine lahjoinemme, varmempine toivoinemme, runsaampinearmoneuvoinemme, jotka meille suodut ovat — millaisia meidänpitäisikään olla? Meidän olisi pitänyt päästä paljoa korkeammallesiveelliselle kannalle kuin he; mutta emmepä olekaan. Häpeällä jasurulla myöntäkäämme, että moniaat näistä pakanoista osoittivatolevansa ylevämpiä, jalompia, pyhempiä, vapaampia turhamaisuudesta,vapaampia vilpillisyydestä, hengessä rikkaampia, ymmärtäväisempiämuutamissa hyvinkin valaistuissa kohdissa kuin monet meistä. Aikammeonnettomuus on juuri siinä, että Kristinuskon korkea siveellinen ihanneon riistetty alas ja verhottu yleisillä, arkisilla, sovinnaisillamääräyksillä. Kukaties me seuratessamme pakanankin siveellistäpyrkimystä, nähdessämme, miten pitkälle hän pääsi hyveessä jalujamielisyydessä, edes jossakin vähässä määrässä havahdumme itsetoivomaan jotakin uskonnollisessa ja siveellisessä suhteessa korkeampaaja jalompaa kuin mihin tavallisesti on totuttu. Siinä tapauksessa näitärivejä ei ole kirjoitettu aivan suotta.

F. W. Farrar.

SENECA.

"Ce nuage frangé de rayons qui touche presqu' à l'immortelle aurore des vérités chrétiennes". — Pontmartin.[1]

Johdanto.

Baetisjoen — nykyisen Guadalquivirin — äyräillä ja niitten metsäinalla, jotka kattavat Sierra Morenan etelärinteitä, sijaitsee Córdovankaunis ja kuuluisa kaupunki. Marcellus oli määrännyt sen roomalaisensiirtolan sijaksi; ja niin moni korkeasäätyinen roomalainen jaespanjalainen oli valinnut sen asuinpaikakseen, että se Augustukseltasai kunniakkaan liikanimen "patriisien siirtola". Keisarikunnanaikakaudella olikin Espanjalla melkoinen vaikutus Roomankirjallisuuteen ja politiikkaan. Kokonaista kolme suurta keisaria —Trajanus, Hadrianus ja Teodosius — oli kotoisin Espanjasta. Columella,joka kirjoitti maanviljelyksestä, oli syntynyt Cadizissa; Quintilianus,tuo kaunopuhujan kasvatuksesta kirjoittanut suuri kirjailija, olisyntynyt Calahorrassa; runoilija Martialis oli peräisin Bilbiliistä;mutta Córdova saattoi ylpeillä siitä vieläkin suuremmasta kunniasta,että siellä olivat syntyneet Senecat, minkä kunniaksi se oli saanut"kaunopuheisen" nimen.

Matkustajille näytetään meidän päivinämmekin erästä rauniota, jotakansa nimittää Senecan taloksi, todistaen siitä että kaupungissa vieläelää ainakin joku muisto sen mainehikkaista pojista.

Marcus Annæus Seneca, filosoofin isä, oli säädyltään roomalainenritari. Emme tiedä, mitkä syyt olivat saaneet hänet tai hänen sukunsaasettumaan Espanjaan; ja nimet Annæus ja Seneca ovat hämäriä nekin. Ontosin arvailtu, että molemmissa nimissä piilisi jonkunlainen viittausjonkun tämän suvun esi-isän pitkäikäisyyteen, sillä Annæus näyttääolevan sukua sanalle annus, vuosi, ja Seneca sanalle senex, vanhus.Yleinen mykerökasvi peltovilla on saanut nimekseen senecio valkeistaja untuvamaisista siemenhaivenistaan; ja samaten sanoo Isidorusensimmäisen Senecan saaneen nimensä siitä, että "hänellä olisyntyessään valkeat hiukset".

Vaikka Senecan isä oli ritarisäätyä, ei hänen sukunsa ollut koskaankohonnut mihinkään merkittävyyteen; se kuului nousukkaiden luokkaan,nouveaux riches, emmekä edes tiedä, oliko se alkuperältään roomalainenvai espanjalainen. Mutta hänen äitinsä Helvia — harvinainen nimi,joka, omituisen sattuman kautta, oli myöskin Ciceron äidillä — oliespanjatar; ja häneltäpä Seneca, samoinkuin mainio veljenpoikansa,runoilija Lucanus, epäilemättä peri monta heidän älylleen jaluonteelleen ominaista piirrettä. Espanjalaisissa oli havaittavissamielikuvituksen rikkautta ja loistoa, voimaa ja lämpöä, "tulta jatunnetta", mitkä me kohtaamme myös näissä kahdessa nerokkaassamiehessä, mutta jotka kokonaan puuttuivat roomalaisen temperamentista.

Yhtä ainoata epigrammia lukuunottamatta ei Seneca Córdovasta itsestäänmainitse sanaakaan; mutta tämä epigrammi riittää ilmaisemaan, ettähänen on täytynyt hyvin tuntea sen jännittävät ja muistorikkaatperintätarut. Vanhempi Seneca on varmaankin elänyt Córdovassa kokokansalaissodan levottomat vuodet, jolloin hänen kotikaupunkinsavastusti niin hyvin Pompeijusta kuin Caesaria. Epäilemättä hänellämyöskin olisi ollut kerrottavana muisteloita ylväästä Sertoriuksesta jakesystä saksanhirven vasasta, jonka takia hänen uskottiin olevanjumalten turvatti; samoinkuin omia omakohtaisia muistelmia siitäkovaonnisen turman päivästä, kun Caesar, suuttuneena siitä että Córdovaoli yhtynyt puolustamaan Pompeijuksen poikain asiaa, kostiteloituttamalla 22000 kaupunkilaista. Äidiltään Helvialta Seneca lieneeuseasti kuullut siitä ankarasta ja kunniakkaasta taistelusta, millähänen maansa oli ponnistellut Rooman rautaista iestä vastaan. Montakinkertaa hänen on poikana täytynyt kuulla kerrottavan, kuinka pitkään jasankarillisesti Saguntum oli vastustanut Hannibalin hyökkäystä japysäyttänyt hänen voittokulkunsa; kuinka urheasti Viriatus olikamppaillut ja kuinka häpeällisellä tavalla hänet kukistettiin, jakuinka viimein se epätasainen ottelu, joka Espanjan painoi maakunnanasemaan, oli päättynyt, kun Numantian sankarilliset puolustajatmieluummin tekivät kaupungistaan verisen soraläjän kuin antautuivatScipiolle.

Mutta missä määrässä Seneca lie saanutkin vaikutuksia siitäespanjalaisverestä, mikä virtasi hänen suonissaan, ja niistäespanjalaisista taruista, joilla häntä nuoruudessa ruokittiin,Espanjassa ei hänen arpaansa heitetty. Hänen vielä ollessa sylilapsiisä perheineen kaikkineen muutti Córdovasta Roomaan. Mikä lie olluttämän tärkeän askeleen erikoisena syynä, sitä emme tiedä; mahdollisestion vanhempi Seneca saattanut, niinkuin Horatiuksenkin isä, ajatellaparemman kasvatuksen hankkimista pojillensa kuin mitä saattoi ollatarjona niinkin ylistetyssä maaseutukaupungissa kuin Córdovassa;mahdollisesti — sillä hän kuului ylöspyrkivään sukuun — hän lieneetoivonut keisarin kaupungissa voittavansa lisää varallisuutta jamainetta.

Sinne meidän täytyy seurata häntä; ja kun meidän tarkoituksemme ei oleainoastaan kuvata yksityisen henkilön luonnetta, vaan myös haahmoitellaluonnepiirteitä erittäin muistettavasta ajasta maailmanhistoriassa,täytyy meidän koettaa päästä edes vilaukselta näkemään sitä perhettä,jonka keskuudessa nuori filosoofimme kasvoi, minkälaisen kasvatuksenhän sai ja mitä vaikutuksia hän uskottavasti on kokenut lapsuus- januoruusvuosinaan. Vain sillä tavoin me saatamme oikein arvostellahäntä. Ja maksaa vaivan koettaa saada oikea käsitys miehestä, eiainoastaan siksi että hän oli todella etevä runoilija, kirjailija javaltiomies, ei ainoastaan siksi että hän täyttää todella huomattavansijan sen suuren historiankirjoittajan teoksessa, joka on luonut niinkuolemattoman taulun Roomasta keisarien aikakaudella; ei ainoastaansiksi että me hänessä parhaiten voimme tutkia niitä lähtemättömiämerkkejä, jotka nerokkaankin miehen teoksissa paljastavat turmeltuneenkansan ja rappeutuneen kirjallisuuden; vaan siksi että hän oli,niinkuin tämän niteen nimitys sanoo, "Jumalan etsijä". Mitkälienevätkin olleet hänen elämänsä pimeät ja epäilyttävät teot — jatässä kertoelmassa meidän on tarkoitus yrittää luoda täydellinen jakoristelematon kuva hänen elämäntavoistaan — varmaa on, että hän sekäfilosoofina että moralistina tarjoaa meille suurenmoisimmat jakaunopuheisimmat totuuden sanat, mihin milloinkaan ihmisajatus, vaillakristinuskon valoa, on päässyt. Vanhanajan puhtain ja ylevinfilosoofinen koulu oli "stoalaisten lahko"; eikä stoalaisuus olekoskaan saanut tulisempaa, kaunopuheisempaa tai valistuneempaakirjallista tulkitsijaa kuin Lucius Annæus Senecan. Niin lähelle häntosiaan näyttää tulleen kristinuskon totuuksia, että monesta ontuntunut aivan ihmeellä, että hän on voinut tuntea ne saamatta kuullaniitä inspiroiduilta huulilta. Monikin etevimpiä kristillisiäkirkkoisiä yhä uudelleen hyväksyen siteeraa häntä. Tertullianus,Lactantius, vieläpä itse Augustinus toistaa hänen sanojansa ilmeiselläihailulla, ja Hieronymus nimittää häntä "meidän Senecaksi". Tridentinkirkolliskokous menee vieläkin pitemmälle puhuen hänestä ikäänkuin hänolisi kirkon tunnustettuja isiä. Vuosisatoja monetkin uskoivat oikeiksieräitä väärennettyjä kirjeitä, joita oli muka vaihdettu Senecan jaapostoli Paavalin kesken ja joissa Senecan suuhun asetetaan toivomus,että hän tahtoisi pakanain keskuudessa esittää samaa siunauksellistaosaa, mikä Paavalilla oli kristityssä maailmassa. Myöhemmin tuleetarkastettavaksemme, oliko tuollainen kirjeyhteys heidän keskenmahdollinen, minkälaatuinen ja kuinka laaja se olisi ollut. Tässätahdon vain saada sanotuksi, että mitä tulee Senecan elämään, meillä eiole edessämme ainoastaan henkilö, jonka elämä sisältää runsaastimuistamisen arvoisia tapahtumia ja joka sattui aikaan, johonkristinusko uutena valona pimeydessä heitti aamuruskon säteilyn, vaanmyöskin henkilö, joka pakanallisen moraalifilosofian kehittikorkeimmille huipuillensa ja jota monessa suhteessa on pidettävä niinsanotun 'luonnollisen uskonnon' kauneimpana edustajana.

Ei ole tarkoitukseni poiketa pois kertomuksen juonesta syventyäksenisiveysopillisiin mietiskelyihin, koskapa sellaiset mietelmät tulevatkymmenkertaisella voimalla, jos itsensä elämäkerran sisällys neluonnostaan herättää lukijan mielessä. Mutta alun alkaen jokainenajatteleva lukija kyllin selvästi käsittää, että pakanuuden siveysoppija filosofia, vastassaan ilmoitetun totuuden valo ja kristillisenelämän hurskaus, on vain kuin kuutamo päivänpaisteeseen verrattuna.Stoalaisten filosofiaa sopii verrata soihtuun, joka luo kelmeän hohteensinne ja tänne avaran luolan pimeissä onkaloissa; kristinuskoaaurinkoon, joka verrattomalla voimallaan kirkastaa saman luolanperimmäisiä soppia myöten. Soihdulla ja sen loistolla oli oma arvonsa,mutta verrattuna tämän uuden kirkkauden koittoon se näyttää himmeältäja tehottomalta, vaikka sen valo olikin todellista valoa ja samastayli-ilmaisesta lähteestä kotoisin.

1 Luku.

SENECAN PERHE JA NUORUUSVUODET.

Täsmällistä tietoa Senecan syntymästä ei ole, mutta kaikentodennäköisyyden mukaan se tapahtui noin seitsemän vuotta ennenkristillisen ajanlaskun alkua. Hänen elämänsä saa syvän ja juhlallisenmielenkiinnon tunnun, jos muistamme, että kaikkien noitten rikollistenja myrskyisten tapahtumien vyöryessä ohitse, joiden keskelle hänenvarhaisemmat vaiheensa lankesivat, Palestiinassa eli ja opetti JumalanPoika, maailman Vapahtaja.

Ongelmat, jotka monia vuosia kuohuttivat hänen mieltänsä, olivatsaamassa ratkaisunsa, aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja miestenkautta, joiden uskoa ja asemaa hän ylenkatsoi. Samaan aikaan kuinpalveleva orja saatteli kouluun vaeltavaa Senecaa Rooman kuhiseviaja vaarallisia katuja pitkin, toimivat Pietari ja Johanneskalastajapoikina Gennesaretin järven rannalla; samaan aikaan kuinSeneca pontevasti koetti sulattaa stoalaisen Atticuksen antamaaopetusta, apostoli Paavali, yhtä palavin sieluin, istui oppimassaGamalielin jalkain juuressa; ja kauan ennenkuin Seneca oli käynyttiensä huikaisevia, mutta epäilyttäviä polkuja, maineensa kukkuloille,oli hänelle tuntemattomana tuo ristiinnaulittu Vapahtaja, jonka kauttayksin, hän niinkuin mekin, voimme milloinkaan saavuttaa lopullisenrauhamme.

Seneca oli parin vuoden vanha, kun hän hoitajattarensa sylissä vietiinRoomaan. Niinkuin niin moni mies, joka on onnistunut voittamaan kunniaaja mainetta, sairasti hän paljon nuoruudessa. Hän kertoo poteneensavaikeata tautia, josta vain hitaasti parani tätinsä sydämellisessä jahellässä hoidossa. Koko elämänsä hän sai kärsiä hengenahdistusta, jotahän, kaikenlaisia tauteja koettuaan, sanoo pitävänsä pahimpanakaikista. Yhteen aikaan hänen ruumiilliset kärsimyksensä siihen määräänraskauttivat hänen mieltänsä, että vain isän toivomusten varteenottoesti häntä itsemurhasta; ja kerta myöhemmin elämässä ainoastaan helläkiintymys vaimoonsa Paulinaan pidätti häntä etsimästä kuolemassavapautusta. Hän olisi saattanut hieman muuntaen käyttää Popen sanoja,että hänen moninaiset tutkimuksensa vain olivat omansa auttamaan häntä

"Halki tämän pitkän tuskan, elämän."

Toipuminen tästä pitkällisestä sairaudesta on ainoa viittaus, minkäSeneca tekee lapsuutensa tapahtumiin. Nämä vanhanajan kirjailijat,runoilijatkin, vain harvoin mainitsevat, edes pikaisimmalla tavalla,lapsuutensa vuosia. Tämän vaiteliaisuuden syy tarjoaa omalaatuisenprobleemin tutkimukselle, mutta tosiseikka on kiistämätön. Kun tuskinon ainoatakaan nykyaikaista runoilijaa, joka ei vilpittömän onnentunteilla olisi kertaillut lapsuutensa vienoja muistelmia, eivanhanajan runoilijoista yksikään ole kosketellut tätä teemaa.Lydgatesta Tennysoniin[2] saakka olisi helppo mainita meidänenglantilaisilta runoilijoiltamme kokonainen sarja lyyrillisiä laulujaheidän lapsuusvuosistaan. Miten nuoresta lapsesta kuuset näyttivättavoittelevan pilviä, kuinka hänen sydämensä sykähti ilosta, kunsateenkaari

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30
Comments (0)
Free online library ideabooks.net