» » Maisa Jons

Maisa Jons

Maisa Jons
Category:
Author: Lie Jonas
Title: Maisa Jons
Release Date: 2019-03-12
Type book: Text
Copyright Status: Public domain in the USA.
Date added: 27 March 2019
Count views: 189
Read book
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 21

The Project Gutenberg eBook, Maisa Jons, by Jonas Lie, Translated by SelmaPatajoki

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and mostother parts of the world at no cost and with almost no restrictionswhatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms ofthe Project Gutenberg License included with this eBook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll haveto check the laws of the country where you are located before using this ebook.

Title: Maisa Jons

Author: Jonas Lie

Release Date: March 12, 2019 [eBook #59051]

Language: Finnish

***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAISA JONS***

E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

MAISA JONS

Kirj.

JONAS LIE

Suomentanut

Selma Patajoki

Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1920.

I.

Hän ei voinut lainkaan sietää sitä, että he tahtoivat panna hänet,Maisan, palvelijanhuoneeseen ompelemaan, vaikkapa he kutsuivatkinsitä hienosti silityshuoneeksi tai neitsytkammioksi tai muuksisentapaiseksi. Hän ei lainkaan ollut niitä, jotka ottivat käsirahojaja antoivat pestata itsensä, — hän kiittäisi kunniasta kuuluapalvelusväkeen.

Ohuet, voimakkaat käsivarret ja nopsat sormet kiitivät kiukkuisellakiireellä pitkin harsinommelta, kolme, neljä pitkää pistettäkerrallaan, ennenkuin hän veti harsinlankaa.

Hän istui puolittain ikkunaan päin kääntöpöydän ääressä pienessäkeittiön ja ruokasalin välisessä huoneessa tukkukauppias Traneminluona ja ompeli pitkiä hameen saumoja. Suuri, poljettavakahdenlanganneulomakone oli sillä hetkellä käyttämättä hänen vieressään.

Sen vuoksi muka, että täällä touhuttiin ja kuljettiin edestakaisinovissa!… Jo kolmannen kerran oli tuo hätiköivä täti tullut sisäänja ystävällisesti kysynyt häneltä, eikö hän ompelisi mieluumminpalvelijainhuoneessa.

Ja kas, eikös hän sulkenut tänään ruokasalin ovea niin huolellisestijälkeensä, ikäänkuin olisi tahtonut sinetöidä sen, — hän varmaanarveli Maisan olevan niitä, jotka kuljettivat juoruja talosta taloon.— Nii-in, hyvä neiti, parasta on olla varovainen. Mutta hän voisi ollaniin levollinen — ainakin minun suhteeni!

Silityshuoneeseen, sillä siellä oli niin hyvä ja lämmin olla!

Hän ei voinut olla matkimatta täti Raskin lempeätä, hyväntahtoistailmettä ja siirsi valon vuoksi toisen viheriäisistä teräslankaverhoistasyrjään; kuinka pimeäksi varjostuikaan nyt tällaisena hämyisenäsyysiltapäivänä tämä talon alakerros, ilma ikäänkuin imeytyi kiinniruutuun likaisenharmaana ja märkänä, kaikista savupiipuista tulleennoen kyllästämänä.

Missään tapauksessa ei ollut hänen syynsä, että sisäkkö Lena ainoastaanjalallaan veti ovea kiinni jäljestään. Hän saisi sievästi sulkea senitse; eipä hän aikonut passata palvelusväkeä, niin että tulisi vielätavaksi katsoa häntä yli olan. Sitä hän ei aikonut.

Hän ompeli yhä samalla innolla.

Jälleen hän johtui miettimään sitä, mitä oli miettinyt aivan aamustaalkaen, — mistä hän saisi hankituksi ne kolme markkaa ja kaksitoistakillinkiä, joka summa puuttui vielä asunnonvuokrasta Dörumeille; hänoli luvannut ne niin varmasti hankkia täksi illaksi, Dörumit eivätpuolestaan voineet muuten selviytyä asunnonvuokranmaksussa talonisännälle.

Tillalla, joka asui rouva Thorsenin luona, ei varmastikaan ollutmitään… Koettaisikohan hän saada velaksi vanhalta Dammin muorilta,joka oli ollut sairashuoneen siivoojana yhtaikaa hänen äitinsä kanssa?—

Hän lainaisi Maisalle kyllä, jos hänellä olisi, eikä hän vielä ollutmennyt valvomisvuorolleen. Mutta se oli niin epävarmaa —

Jospa hän nyt ei olisi tullut ostaneeksi tuota kallista sateenvarjoa,joka vei koko viikon palkan kerrallaan, ja sitten uuttaleninkikangasta, niin olisi hänellä kyllä nyt rahaa. Mutta hänellähäntäytyi olla ne, jotta hän saattaisi kulkea jotakuinkin siistinäniissä taloissa, joissa hän ompeli, ja jottei häntä pidettäisi minääntavallisena palvelijantöllikkönä.

Hän oikaisi itseään jännittyneenä; — ovikello soi ja ulko-ovi aukeni.

"Onko ketään kotona, Lena?" kuului kotoisesti ja tuttavallisesti, —"rouva — joku neideistä?"

Ääni hukkui osittain meluun; rämisi niin, että ruudut helisivät,raskasta kuormaa ajettiin tukkukauppiaan portista sisään.

"Ovatpa kylläkin, herra kaupunginviskaali, — kaikki ovat kotona; — janeiti Sundt tuli myöskin tänne" —

"Va-i ni-in?"

Kuulosti siltä kuin hän olisi jäänyt seisomaan ja miettimään pitiköhänen mennä sisään vai ei.

Kaikkiapa sitä kuuli!… Maisa loi aivan hämmästyksissään silmänsäkattoon ja antoi olkapäittensä ja käsiensä vaipua veltosti alaspäin.

Hui, nyt tuo Lena jälleen melusi pannessaan ruokapöytää kokoon! Hänteki kiivaan liikkeen.

No niin, olisipa varsin hauskaa nähdä, oliko todellakin totta se,mitä Heibergillä väitettiin, että herra Torp kulki kosiskelemassaSigne-neitiä, — hirveän hauskaa… Ottaisiko hän leskimiehen? — Johannyt!

Hänen korviaan aivan kuumoitti kaiken sen johdosta, mitä hän ajatteli,kun hän jälleen taivutti päätään ompeluksen yli.

Mutta olisipa joka tapauksessa hauskaa saada tietää, oliko herra Torpmennyt sisään vai ei! Sillä jos hän todellakin oli mennyt tiehensäsiksi, että neiti Sundt oli siellä, niin ei asiasta ollut edespäänvaivaa; sehän oli niin selvää, niin selvää, että —

Hän vahvisti sen nyökkäämällä hiukan kapeata päätään, joka kokonsa javärinsä puolesta muistutti juuri kuorittua kokospähkinää.

Ei ihme, että täti Rask koetti niin kiihkeästi saada hänet pois tieltä,ehkä häntä oli odotettu — —

Tuossa tuli Lena kamarista tuoden kahvia.

Maisa otti kupin tarjottimelta ja pani sen pöydälle.

"Kuulkaas, Lena, sulkekaa vain tarkkaan eteisen ovi; olin kuulevinani,että se narisi avonaisena, kun se lähti pois, joka oli siellä sisällä."

"Herra Torp? — Ei hän lähtenyt, hän meni sisään kamariin."

"Vai niin — hän se siis oli. Luulin, että se oli se vaaleahiuksinenylioppilasnulikka, joka kulkee täällä ja tekee pilaa ja kujeilee."

"Hän ei enää tulekaan tänne."

"Vai niin!" — Maisan pienet, pirteät silmät tarkastivat Lenaa. —"Vai nii-in, — vai nii-in." Hän maiskutti huulillaan, sill'aikaa kunhän piti neulaa päivää vasten saadakseen langan silmään, ja Lena näkikyllä, että Maisalla oli omat ajatuksensa asiasta.

"Te ehkä uskotte, että hän on kosinut neitiä. Luulen kyllä, ettäihmiset puhuvat sellaista, niillä on niin paljon huolta toistenasioista."

"Minä en edes muista hänen nimeänsäkään, Lena, niin että voitte itsenähdä, miten on asian laita", kuului lyhyesti ja torjuvasti. "Älkäävain luulko, että minä pistän nenääni joka paikkaan; minä en tule siitäköyhäksi enkä rikkaaksi."

Ei kiitos, hän ei tahtonut enempää kuin kaksi palasta sokeria.

Lena meni tarjottimineen ja Maisa istui jälleen hieman kapeahartiaisenaja työnsä yli kumartuneena, jalat pöydänjalalla, — hän oli kastunutaamulla, minkä vuoksi hän oli ottanut toisen kengän pois jalastaan,— ja oli tyytyväinen elämäänsä sekä nautti saadessaan tuota hienoapalasokeria kahviinsa.

Hänellä oli kaksi pientä vilkasta, punareunaista silmää tuuheinkulmakarvoin, jotka aina silloin tällöin, kun hän vaipui ajatuksiinsa,yhtyivät kaarena rohkean nenän yläpuolella, — selvästi itsetietoisennenän, se ikäänkuin työntyi urheana ilmaan, — ja lyhyt ylöspäinnouseva ylähuuli, joka mielellään paljasti parin hyviä etuhampaita.Ruskeat hiukset olivat hiusnauhalla kevyesti sidotut, ja jonkun verrankapeilla poskilla oli hiukan keltaisen vivahdusta, joko se nyt sittenjohtui kesän pisamista tai siitä ainaisesta kahvinjuonnista, johon hänoli tottunut. Hän puri ajattelevasti sokeria —

Ei-i, niin hullua hän ei ollut ajatellut Signe-neidistä. Tuovanhanpuoleinen herra Torp… Hän näytti aivan siltä niinkuin hänetolisi juuri pantu uuteen kuntoon; — aivan kuten uudelleen muodostettuhattu! Ohutta tukkaansa hän harjasi varmaankin hyvin ahkerastiedestäpäin saadakseen sen riittämään yli kaljun päälaen.

Hui, — antaa sen kauniin ylioppilaan, joka nauroi niin iloisesti,mennä menojaan, siksi ettei sentapainen heti voinut viettää häitä! —Kylläpä se on pikkumaista, aivankuin tyttö olisi tullut maailmaan isänrahalaatikossa.

Hän kuunteli… Kuinka hän saattoikaan tuolla tavoin alituisestinauraa, tuo Signe. Ensin hy, hy, hy, hy rintaansa ja sitten päättyyse noihin korkeisiin kimakkoihin ääniin. Niin, herra Torp saa kylläkuunnella tuota satakieltä aivan tarpeekseen!

Maisan piirteet pitenivät sangen ilmehikkäästi, hän sysäsi kahvikupinluotaan vähäkankaalle ja rupesi laskemaan koneella pitkiä ompeleita.

Jospa hän rohkaisisi itsensä ja pyytäisi rouvalta, nuo kolme markkaatänä iltana? Hänhän saisi ne ansaituksi huomenna tai ylihuomennaennenkuin hän menee Schoulle…

Hän istui ja veti sormustimen pois sormestaan ja pani sen jälleenpaikoilleen.

Oli kyllä kaikkein pahinta, mitä hän saattoi ajatella, pyytääsellaista, — ja vielä lisäksi rouva Tranemilta, joka oli niinylpeäluontoinen ja hieno. Mutta hänen täytyy koettaa tuoda esiinasiansa, kun he koettelisivat leninkiä tänä iltana…

Hän kuuli, että eteisessä sanottiin hyvästi ja juteltiin — herra Torpja täti Rask ja neiti. Oli jo alkanut hämärtää.

No niin — hyvästi sitten, — ja tulkaa pian takaisin! matki hänitsekseen täti Raskin erittäin ystävällistä ääntä… Nythän neitiSundtkin meni; ja sisässä ruokasalissa väiteltiin kiivaasti siitä, kukamenisi isän luo konttoriin pyytämään lupaa päästä teatteriin illallakatsomaan uutta kappaletta.

Täti Rask kantoi itse pois kahvitarjottimella messinkisen kahvikannunja kaikki kupit.

Maisa seisoi ja piti ompelusta ikkuna valoa vasten. Likaisessa pihassaoli surullinen lyhty sytytetty palamaan varastohuoneen sisäänkäytävänluona olevaan pylvääseen; siellä nostettiin sokerilaatikoita raskailtakuormarattailta. Kaikkien monien käsittämättömien ovien joukostapiha-aukon kosteassa puolipimeässä häämötti takapiharakennuksenkäytävärappu pienine ruutuineen ja aina toiseen kerrokseen saakkaulottuvine käsipuineen. Tuo rakennus oli jäänyt siihen muistoksientisestä maalaiskaupasta tukkukauppiaan appiukon ajoilta. Uudistustenja lisärakennusten avulla oli siitä vähitellen muodostunut tuouudenaikainen harmaa kolmikerroksinen kivirakennus kadun varrelle. Sitäpiti nyt hallussaan tukkukauppaliike Tranem ja Kumpp.

Ikkunasta oli Maisa hiukan uteliaana seurannut varsin levotonta elämääja liikettä ylhäällä sivurakennuksessa, jossa rouvan veljenpoika,kadetti Didrik, asusti; siellä oli ollut sellainen touhu ja juoksuylös ja alas rappuja nyt koko iltapäivän… Ja pettäköötpähän häntä!— sinne vietiin pulloja, joita palvelija kuljetti salaa ja nopeastirappuja ylös vähän kerrallaan.

Kas vain, miten hurskaaksi ja viattomaksi hän, Andreas-palvelija,teki itsensä kulkiessaan aivan vierestä itse tukkukauppiaan ohitsekoreineen. Varmaankin oli siinä olevinaan vain lamppuöljyä jatulitikkuja ja tupakkaa ja muuta sentapaista, sitähän hän kantoi!…Olipa onni, että tukkukauppias oli niin kiintynyt katsomaan piharenkiä,joka seisoi ja pesi ja kiilloitti vaunuja.

Muhkea mies, vanha tukkukauppias, — aivan kuin virkeä kukkosuoristaessaan itseään ja rehennellessään. Mutta kuitenkin vetivät he,todentotta, häntä nenästä, niin suurena ja ylpeänä kuin se nuuskikinilmaa joka puolella. Sillä Maisa voisi vaikkapa panna päänsä pantiksi,että tuolla sivurakennuksessa pannaan toimeen kemut tänä iltana, kemut,joista hän, tukkukauppias, ei saa mitään tietää.

Kas niin, tuollapa meni Antonkin, talon poika, rappuja ylös; — eiköshänkin osannut pujahtaa juuri silloin kun isä oli mennyt jo sisään!Varmaan hän juuri onkin lähettänyt pullot…

Tuo mielenkiintoinen huomioidenteko keskeytyi, kun Signe-neitituli sisään tuoden juuri sytytetyn lampun. Häntä seurasi hänenkuusitoistavuotinen sisarensa Arna.

"Ei, mutta seisotteko pimeässä, — kas, kun ette ilmoita, ettätarvitsette valoa, Maisa! — No, miten äidin leninki edistyy?"

"Varsin hyvin, pusero on jo leikattu; luulen varmaan, että rouva voitulla koettamaan tänä iltana sitä."

Lampun vielä heikosti valaistessa tummaa villakangasta, veti Maisaikkunaverhon eteen ja siirsi ompelutarpeet ikkunalaudalta pöydälle.

"Teidänhän pitää jo perjantaina mennä Schoulle?" kyseli Signe.

"Niin, minä sain erikoisesti sanan, etten vain lupautuisi muualle."

"Mutta tiedättehän, että äiti tahtoo saada leninkinsä valmiiksi javanhan silkkileninkinsä korjatuksi."

"Oi, siihen on hyvästi aikaa, neiti. Luulenpa, että ehdin vähänaloittaa myöskin Arnan leninkiä, ennenkuin lopetan ylihuomennatyöni; se käy kuin tanssi, kun on ompelukone. On ollut puhetta, ettäBrandtit myöskin hankkisivat sellaisen; mutta asessorin mielestä onkaksikymmentäkahdeksan taalaria aika paljon rahaa; hän arvelee niittenpian halpenevan."

"Mutta minä sanon teille, Maisa, että sen täytyy istua hyvin", ryhtyiArna puhumaan; — "en ole milloinkaan saanut mitään kunnollistaleninkiä, mustaa ripillepääsyleninkiäni lukuunottamatta, ja sitä teette neulonut."

"Oh, saan sen kyllä istumaan; nythän teillä on jo vähän vartaloa; —ennenhän oli aivan kuin olisi ripustanut riuvun ylle vaatteet."

"Niin — ennen — niin; mutta nyt" — — Hän oikaisi itseään ja työnsihartioitaan taaksepäin.

"Niinpä niin, näen kyllä, että alatte tulla neidiksi."

"Pyydän vain, ettette leikkaisi väärin ja kuvittelisi, että minulla onsamanlainen vartalo kuin Signellä, minä olen hoikka ja notkea, minä",näytti hän ja siveli käsillään vartaloaan.

"Kuin luudanvarsi", tokaisi sisar; — "et suinkaan sinä kuvittelemitään, Arna."

"Muistahan vain, sinä Signe pieni, että Anton vertasi sinua tässäeräänä päivänä hienoon pyöreään vehnäpullaan, johon on pistetty paripientä suloista rusinaa, ja se on niin totta, niin totta."

Maisa oli pakahtua naurunhalusta, sillä se oli tosiaankin niin totta,niin totta, — ja samat lempeät silmät ja sama tasainen tapa kuin tätiRaskilla.

"Olkaa hyvä ja väistykää hiukan, neiti, niin että pääsen ompelukoneenluo."

Hän alkoi ommella huristaa pitkää saumaa, jonka hän jälleen oliharsinut kiinni.

"Onko tämä kappale täältä olkapäältä", tiedusteli Signe; hän olivetänyt tuolin luokseen ja koetteli ja sovitteli yhteen paria leikattuakangaskappaletta. — "Minkä vuoksi Schouilla on sellainen hirmuinenkiire, Maisa?" kysyi hän sitten.

"Elise-neidin pitää saada uusi leninki tohtori Fayesin tanssiaisiin."

Signe käänsi kattoon nuo kaksi pientä rusinaa:

"Mitä ihmettä, — tahtooko Elise todellakin kulkea vielä tänäkin vuonnatanssiaisissa, — kolmantena talvena!"

Maisa nyrpisti hiukan lyhyttä ylähuultaan; — Signe-neitihän oliainakin kolme vuotta vanhempi, ja hän oli kyllä huomannut, että oliparas vetäytyä pois tanssiaisista ajoissa…

"Oletteko nähnyt kankaan, — millaista se on, Maisa? Onko se jotainhyvin hienoa?"

"Hienoa — kyllä, — luullakseni. Minä pistäydyin siellä eilen aamullakatsomassa sitä, — se on vaaleansinistä silkkiä."

"Silkkiä, — ja hän antaa ommella sen kotona! — kuinka ei hän meneBergin sisarusten luo; onpa vähän kummallista antaa ommella kotonasilkkiä." Signe oli kuin puusta pudonnut.

"Niin, sellaiset, joilla ei ole vartaloa, voivat aina saada tilatuksivartalon sieltä, se on totisen totta", arveli Maisa asettuessaanompelemaan. — "Mutta sellaiselle, jolla on niin hyvä vartalo kuinneiti Schoulla, voi nyt joku toinenkin ommella, — kun vain on vähänosaava."

"Niin, muistatko tanssiaispukuasi, jonka he neuloivat kaksi vuottasitten, Signe", sanoi Arna, — "siinä oli pitkä sinipunervasilkkiliivi, joka oli selästä nauhoilla kiinni ja joka oli niin pitkä,niin pitkä — niin että kaikki oli miltei pelkkää liiviä. Minunmielestäni se näytti varsin rumalta." —

"On merkillistä, mistä Schouilla aina riittää varoja", ihmetteli

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 21
Comments (0)
Free online library ideabooks.net